Ihmiset ovat kertoneet eläinsatuja, myyttejä ja uskomustarinoita. Ne ovat toimineet opetustarkoituksessa, vertauskuvina tai tarinoina eläinten ominaisuuksien synnystä.
Minua kiehtovat kirjassa esitetyistä eläimistä eniten karhu, jänis ja lintu. Karhu on ollut tärkeä eläin entisaikojen suomalaisille. Sitä on kutsuttu parilla sadalla eri kutsumanimellä. Karhun avulla on loitsittu. Sen todellisen nimen lausuminen on tuonut sen lausujan luokse. Sen on voinut nostattaa vaikka naapuria vastaan. Toisaalta on ajateltu, että ihminen ja karhu ovat sukua toisilleen. Karhu on kotoisin Ison Karhun tähdistöstä ja syntynyt metsän sylissä hongan alla, Hongottaren suojeluksessa. Jänis puolestaan on ennustanut säätä ja toiminut arkuuden symbolina. Linnut ovat voineet ylittää rajoja, sillä ne kulkevat vedessä, maalla ja ilmassa. Ne ovat toimineet viestinviejinä. Muuttolinnuista on loruteltu kevään merkkejä. 'Pääskysestä ei päivääkään.'
Eläimiin liittyvät sanonnat ovat kiehtovia. Jokin epäonnistunut asia on 'susi'. Jokin asia on joutunut 'hukkaan'. Jollain ihmisellä voi mennä 'pupu pöksyyn', jolloin ihminen 'jänistää' jostain asiasta. Ihmiset voivat toki myös olla 'kärppänä' paikalla. Sammakko sanaa on käytetty, kun on haluttu vähätellä toista. Ihmisellä pääsee 'sammakoita' suusta.
Kirjaa lukiessa huomioni kiinnittyi siihen, kuinka eläintarinoissa kerrotaan Jumalasta. Hän on läsnä luomassa eläimiä tietynlaisiksi. Hän määrittelee etenkin rangaistuksia. Eläintarinoissa on sellaisiakin satuja, jotka pilkkaavat muita 'pakanuuden' aikaisia jumalia. Löytyy joukosta tarinoita pirunkin luomista eläimistä.
Eläintarinoita lukiessa ei voi olla pohtimatta, miksi ihmiset ovat niin kateellisia ja pahantahtoisia toisilleen. Naapurin pellon pilaamiseen ja lehmien maidon ehtymiseen on vaikka kuinka monta loitsua tarjolla. Onneksi on olemassa vastataikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!