Onko kummituksia oikeasti olemassa? Nykyisessä maailmankuvassa ja olemassaolevilla tieteellisillä välineillä on oikeastaan mahdotonta lähteä tutkimaan kummitusten olemusta. Kukaan ei tiedä, mistä ne koostuvat ja mitkä lainalaisuudet niihin pätevät. Ne ovat liian yksilöllisiä.
"- se, että ihminen uskoo aaveisiin, merkitsee uskoa maailmaan paikkana, jossa kaikki ei ole ainetta ja mitattavaa, toistettavaa ja testattavaa, ja joka perimmiltäänkin saattaa rakentua hengestä." (s.69)
Kirja määrittelee kummituksen ihmisen kaltaiseksi, joka ei kuitenkaan noudata fyysisiä lainalaisuuksia. Ne voivat äännellä ja koskea esineitä, mutta myös olla äänettömiä ja kulkea esineiden läpi. Niiden käytös, eleet ja olemus ovat ihmisestä poikkeavia. Ne osoittavat voimakkaasti tahtoaan, kostonhaluaan ja tunteitaan. Ne viihtyvät myös omissa oloissaan ihmisistä välittämättä. Kirja poissulkee tarkastelusta räyhähenget, sielunviholliset, etiäiset, ilmestykset ja manatut henget.
"Kummituksesta taas välittyy vahvasti sellainen tunne, että se on paikalla." (s.21)
Kummitustarinoita on kerätty 1800-luvulta alkaen. Kummituksia on yritetty tutkia ja jahdata erilaisin laittein. 1840-luvulla syttyi spiritismi-innostus. Miten kummituksia syntyy? Onko kummituksena olemisessa sääntöjä? Onko niillä olemassa hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää? Vai vain oleminen? Miksi ne saavat ihmisissä aikaan ahdistuksen ja pelon tunteita? Mutta myös rauhaa? Miksi niitä näkevät etenkin lapset ja nuoret? Miksi ne eivät kommunikoi selkeästi? Miksi ne tulevat ihmisille näkyviin ja katoavat? Onko niillä vapaa tahto? Onko niillä jokin tehtävä? Onko niillä kykyä oppia? Ovatko ne yksin vai joukossa? Miksi niitä nähdään etenkin öisin?
"On paljon kertomuksia siitä, kuinka taloissa yhä nähdään muinaisia asukkaita. Niitä näkevät etenkin taloihin kylään kutsutut, kun aave saattaa tulla vierashuoneeseen yöllä katsomaan, kuka taloon on tällä kertaa poikennut. - Aave kulkee huoneen läpi, ja siinä kaikki. Vieraskyläilijää tuommoinen silti oudoksuttaa." (s.55)
Kirjassa pohditaan aihetta suuntaan ja toiseen sekä tieteellisesti että leppoisalla jutustelutyylillä. Teksti keskittyy enimmäkseen kristilliseen ja länsimaiseen kulttuuriin, vaikka kuvia kirjaan on otettu myös maailmalta. Moni kuvista kuvaa kummituksen jostain syystä luurangoksi, vaikka kertomukset kuvaavat ne elävän ihmisen näköisiksi. Lopussa on pitkä lista kummituksiin liittyvää kirjallisuutta. Antti Salo kehottaa lukijaa ottamaan aiheen rennosti. Kummituksiin uskominen jää jokaisen itse päätettäväksi.
"Maailma on sekä henkinen että aineellinen." (s.88)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!