Siirry pääsisältöön

Agatha Christien juhlavuosi

Tänään on kulunut kirjailija Agatha Christien syntymästä 125 vuotta!

Agatha Mary Clarissa Christie syntyi 15.9.1890 Torquayssa Englannissa ja kuoli 12.1.1976 Wallingfordissa Berkshiressä Englannissa. Hänet tunnetaan parhaiten lukuisista dekkareistaan, joiden kuuluisimmat hahmot ovat Hercule Poirot ja Neiti Marple. Monet tunnistavat varmasti kirjat nimeltään Eikä yksikään pelastunut, Idän pikajunan arvoitus ja Kuolema Niilillä.

Agatha Christie on saanut monia lempinimiä, muun muassa murhamamma ja rikosten kuningatar. Hän on itse käyttänyt peitenimeä Mary Westmacott kirjoittaessaan ihmissuhteita ja rakkautta käsitteleviä kirjoja.

Pidän paljon Agatha Christien kirjoista. Olen lukenut niitä yhteensä 13 ja haluaisin lukea lisää. Niissä kiehtovat vanhanaikaiset murhatarinat ja niiden selvittäminen sekä oivalliset loppuratkaisut. Ihanaa on myös lukea vanhanaikaista ja hienostunutta keskustelua erilaisten hahmojen välillä. On hauskaa uppoutua aivan toisenlaiseen eri aikakauden maailmaan.

Olen mukana Agatha Christie 125 vuotta -lukuhaasteessa.

Kommentit

  1. Luin juuri kirjailijan syntymäpäivää varten hänen itse kirjoittamansa elämäkerran Vanha hyvä aikani. Olen lukenut tosi paljon hänen kirjojaan paitsi en noita nimimerkillä kirjoitettuja. Nyt olen katsonut kaikki Poirot-elokuvat telkkarista. Siltikin Miss Marple on minun lempihahmoni.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!