lauantai 5. syyskuuta 2015

Mary Higgins Clark: Vihreäviittainen nainen



"´Judith ei ole tavattavissa.´ Rebecca ja Patel katsoivat ymmällään toisiinsa. Se oli Judithin ääni eikä kumminkaan ollut."

Higgins Clark, Mary: Vihreäviittainen nainen
Julkaistu: 1991

Takakannesta: "Judith Chasen mieltä raastaa sovittamaton ristiriita. Hän haluaa omistaa koko rakkautensa sir Stephen Hallettille, miehelle josta saattaa hyvin pian tulla Englannin pääministeri. Mutta hän haluaa myös saada selville oman syntyperänsä, vaikka se merkitsisi uhkaa hänen ja Stephenin onnelle ja tulevaisuudelle. Juurensa löytääkseen Judith lähtee jännittävälle retkelle menneisyyteen. Hän eksyy kuitenkin liian kauas - yhtäkkiä hän onkin 1600-luvun Towerissa todistamassa kuningas Kaarle II:n vastustajien mestausta. Sen jälkeen Judith ei ole enää kokonaan oma itsensä. Hänen tilalleen astuu ajoittain salaperäinen vihreäviittainen nainen, joka elää yksin kostolle. Ja säälimättömillä teoillaan hän vaarantaa niin Stephenin uran kuin Judithin onnenkin."

Olen lukenut tämän kirjan kaksi kertaa. Se pitää aina otteessaan kirjan viimeiselle sivulle asti. Mielestäni kutkuttavinta kirjassa on mysteerin selvittäminen. Kuka vihreäviittainen nainen oikein on? Mitä hän haluaa? Mihin tämä kaikki johtaa? Mukana on myös ripaus romantiikkaa, sillä kirjassa käsitellään myös Judithin ja Stephenin suhdetta. Kirja on hyvin kirjoitettu ja teksti soljuu luontevasti eteenpäin. Voin suositella kirjaa kaikille, jotka pitävät arvoitusten ratkaisemisesta yhdessä päähenkilön kanssa sekä 1900- ja 1600-luvun Lontoosta.

Lukunäyte: "Hän katsoi kauhistuneena, kuinka Towerin porttien läpi, herjoja huutavan rahvaan lomitse tuotiin tummanvihreään pitkään pukuun ja viittaan pukeutunutta naista. Nainen näytti olevan lähemmäs viidenkymmenen ikäinen. Hänen pähkinänruskeassa tukassaan oli harmaita suortuvia. Hän käveli pää pystyssä, kiinnittämättä lainkaan huomiota ympärillään parveileviin vartijoihin. Hänen veistoksellisen kauniit kasvonsa olivat jähmettyneet raivon ja vihan ilmeeseen. Kädet oli sidottu eteen metallisen näköisillä ohuilla nauhoilla, jotka pureutuivat hänen ranteisiinsa. Äkeänpunainen puolikuun muotoinen arpi peukalontyvessä kiilteli aamun kajossa." (s.34-35).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!