Unelmien aika

Nainen kirjoittaa ajatuksiaan elämästä ja äitiydestä. Hän heittää kolikkoa ja saa kysymyksiinsä vastaukseksi kyllä tai ei. Hän analysoi rooliaan yhteiskunnassa ja peilaa elämäänsä menneisyyteen ja tulevaan. Hän pohtii kirjoittamistaan ja luovaa prosessiaan. Hän elää kuukautiskiertonsa mukaan. Hän synnyttää sanoja, jotka elävät ihmisissä. "- I don't really care if the human race dies out." (s.162) Kertoja ei ole koskaan halunnut olla äiti. Hän ei halua synnyttää ihmistä kärsimään. Hän pohtii juutalaisen sukunsa menneisyyttä ja holokaustia. Hän haluaa olla vapaa ja elää omien arvojen mukaista elämää. Sukupolvelta toiselle siirtyvä suru loppuu häneen. "I like being alone. It is hard to be around other people." (s.121) Kertoja toteaa, että yhteiskunnan mielestä äitiys on tärkeintä, mitä nainen voi tehdä. Yhteiskunta haluaa naisen olevan äiti, jotta hän ei tekisi jotain muuta. Ihminen, joka valitsee toisin, on kyseiselle elämäntavalle uhka. Kertojan mielestä moni elä...

Rina ja Jin asuvat tulevaisuuden Japanissa, jossa ilmastokriisin myötä on jo pitkään eletty vapaaehtoisesti lapsetonta elämää. He seuraavat uutisista tietoja elinkelpoisena säilyneille alueille saapuvista pakolaisista. Rina auttaa säännöllisesti vapaaehtoistyönä erästä ikääntynyttä naista. Uutisissa kerrotaan yllättäin, että Japani irtautuu sopimuksista ja luopuu lapsilukusuosituksista. Rinan miesystävä Jin on varakkaasta suvusta, joka alkaa painostaa miestä lasten tekoon ja dynastian luomiseen. Rina on kauhuissaan, kun hänen elämäntapaansa uhataan. "En tunne ketään, jonka voisin kuvitella tahtovan oman vauvan" (s.40) Kirjan keskiössä on ystävyys. Maailmassa, jossa lapsiperhe ei ole keskiössä, ystävät nousevat merkittävään rooliin elämän jakajina. Ystävien kanssa käydään luottamuksellisia keskusteluja, pyydetään tukea, jaetaan ajatuksia ja vietetään aikaa. Rina esimerkiksi käy ystäviensä kanssa keramiikkakurssilla. Hän on tottunut jakamaan arkensa aikuisten kesken. Ystävät ko...

17-vuotias Santra Sarkkinen on kadonnut vietettyään perjantai-iltaa ystäviensä kanssa Harjulla Jyväskylässä. Santran paras ystävä Pilke, ammattikoulun huonetoveri Antero ja serkku Lumi kokoontuvat puhumaan tapauksesta uimarannan viereiselle harjanteelle halloween-yönä. Mitä tapahtui Santra Sarkkiselle? "- mä luotin siihen, että universumi järjestää jutut mulle kivaksi aina lopulta." (s.15) Ihmisissä on monia eri puolia. Jokainen on vähän eri rooleissa eri tilanteissa ja eri ihmisten seurassa. Jokaisella on asioita, joita jakaa vain tiettyjen ihmisten kanssa tai pitää ne täysin itsellään. Kirjassa käsitellään rankkoja aiheita alkoholismista huumeiden käyttöön ja niiden herättämiä tunteita ja ajatuksia häpeästä ja syyllistämisestä ennakkoluuloihin ja empatiaan. Kirjassa pohditaan, kuinka ihmistä ei voi muuttaa, sillä vain hän itse voi päättää muuttua. "Mä löytäisin oman tieni, niin kuin sellaisen ilmansuunnan, jota ei edes ollut olemassa." (s.18) Ihmisen katoaminen va...

Ann Stilwell muuttaa kesäksi New Yorkiin työskennelläkseen goottilaisessa The Cloisters -museossa. Kuraattori Patrick Roland valmistelee tulevaisuuden ennustamiseen liittyvää näyttelyä. Hänen työtoverinsa Rachel Mondray on tutkinut tarotin historiaa. Heidän haaveenaan on löytää kokonainen korttipakka, jota on aikoinaan käytetty ennustamiseen. Ann ei usko mahdollisuuteen ennustaa tulevaisuutta. Hän on kiinnostuneempi katselemaan, kuinka puutarhuri Leo Bitburg huolehtii museon myrkyllisistä kasveista. Ann nauttii museon viileydestä kesähelteiden koetellessa kaupunkia. Valitettavasti työpäivien edetessä ilma käy myös sisällä tukalaksi erinäisten toksisten ihmissuhteiden vuoksi. Varsinkin ruumiin löydyttyä. "What if our whole life - how we live and die - has already been decided for us? Would you want to know, if a roll of the dice or deal of the cards could tell you the outcome?" (s.2) Ann työskentelee historian ja esineiden parissa mieluiten yksin. Hän on sitkeä ja pitkäjäntein...

Nelikymppinen Assi työskentelee kirjanpitäjänä ja elää lapsivapaata elämää paritalonpuolikkaassa yhdessä avopuolisonsa Olli-Pekan kanssa. Hänen pysähtyneeseen elämäänsä tulee tilaa tarkastella omia haaveita, kun hänet yllättäen lomautetaan. Hän pohtii pitkää parisuhdettaan, tyhjentää perinnöksi saatua taloa ja osallistuu talviretkeilykurssille. Hänen on viimein aika tehdä muutoksia. "Parisuhteen ei pitäisi olla tällaista, Assi ajatteli äkkiä. Ajatus tuntui yhtä kylmältä kuin syyskuinen sää hänen ympärillään." (s.27) Assi ja Olli-Pekka ovat olleet yhdessä kaksikymmentä vuotta. Miehen taipumus huoliajatteluun ja pakko-oireiseen käytökseen kuormittavat Assia, joka kaipaa elämäänsä mukavia asioita. Hän havahtuu ajatukseen, että hänellä ei ole mitään omaa. Hän on hylännyt haaveensa ja asettanut muut ihmiset itsensä edelle. Hän ymmärtää, että hänen on otettava vastuu itsestään ja tehtävä itselleen mielekkäitä asioita, vaikka ei saisi niille muiden ymmärrystä ja hyväksyntää. "-...

Takako muuttaa Satoru-enon antikvariaattiin erottuaan miesystävästään ja lopetettuaan työnsä. Hän tuntee yksinäisyyttä ja kokee ettei ole löytänyt omaa paikkaansa yhteiskunnassa. "Tahdoin löytää juuri minulle sopivan elämän, en muilta kopioitua." (s.44) Kirjassa pohditaan parisuhteita, yksipuolista rakkautta ja erosta selviytymistä. Takako haluaisi vain nukkua. Pikku hiljaa kirjoja täynnä oleva ympäristö alkaa kiinnostaa. Takako ei harrasta lukemista, mutta hän tarttuu kirjaan ollessaan niiden keskellä. Hän oppii vanhoista kirjoista aikakaudet ylittäviä viisauksia ja ymmärtää, millaisia asioita itse pitää tärkeänä. "Sellaista on elämä. Epäröintiä ja harhailua." (s.46) Kirjassa on vajaa 200 sivua, mutta sen lukeminen eteni hiljalleen. Mielestäni alkuasetelma oli kiinnostava, mutta huomioni herpaantui tarinan pääpainon vaihduttua Satoru-enon vaimon kokemuksiin. Vaimon puheet ja käytös tuntuivat minusta epämiellyttäviltä. Kaipasin kirjalta keveyttä ja toiveikkuutta ras...

Kolmekymppinen Inka Hakaniemi palaa Australiasta Suomeen ja asettuu Saima-tädin kesäasuntoon asumaan. Hän haaveilee paikasta, jossa ihmiset pääsevät kohtaamaan toisiaan, ja perustaa retrotyylisen Puistokadun pesulan. Vakiokävijät muodostuvat hiljalleen. Paikalle saapuu palvelutalon asukas Hilma, matkailualan influensseri Eevi ja kirjanpitäjän töitä tekevä Assi kotiäitiyden uuvuttaman siskonsa Annikan kanssa. Inkan on käytävä Australiassa tapahtuneet asiat läpi ennen kuin voi täysin aloittaa uuden elämänvaiheen.  "- tuntui samalla ihanalta, että hänellä oli ympärillään naisia, joita olivat kiinnostuneita hänen kuulumisistaan." (s.221) Inka ilmaisee itseään 50-luvun vaatteilla, joihin hän on turvautunut kouluajoista lähtien. Vaatteet toisaalta korostavat hänen parhaita puoliaan, toisaalta vievät huomion pois hänestä itsestään. Inka keskittyy ihmisissä paljon heidän ulkonäköönsä ja asemaansa. Hän on kateellinen Ella-siskolleen, jolla on mustat hiukset ja hentorakenteinen vartalo...

Viisikymppinen Kirsikka työskentelee Cherry on Top -kampaamossaan arjet ja viikonloput, sillä hän kokee, että hän ei tarvitse vapaa-aikaa nyt, kun hänen lapsensa on aikuinen. Kyseinen aikuinen lapsi nimeltään Amos on vuoroviikkovanhempi, joka tuo lapsensa Vienon omalla viikollaan kampaamoon hoitoon, jotta voi itse käydä töissä - tai pelaamassa biljardia. Seurustelemaan mies ei halua alkaa. Syyksi hän ironisesti kyllä toteaa, että hän haluaa keskittyä lapseensa. Viisivuotias Vieno laittaa kampaamon tavarat uuteen järjestykseen, mutta Kirsikkaa ei haittaa, sillä hänen mielestään lapset ovat elämän jälkiruoka. "Ei tässä maailmassa oltu kaikki samassa veneessä ja merisääkin vaihteli." (s.24) Kirsikka haaveilee kampaamon remontoinnista, muistelee edesmennyttä isoäitiään, murehtii taloushuolia, pohtii omia arvojaan ja unelmoi eräistä sinisistä silmistä. Kirjan kantavana teemana on vanhemmuus, lasten kasvatus ja ihmisten erilaiset suhtautumistavat lapsiin. Kirsikka ajattelee toistuv...

Vanhus kulkee portaikossa, työtön ei näe kuuta ja lapset kärsivät nälästä. Kolmetoista lyhyttä tarinaa kurkistavat hämyiseen maailmaan, jossa ihmiset kokevat alkoholismia, vammautumista, kodittomuutta ja yksinäisyyttä. Joku tuijottaa puhelinta eikä näe mitä ympärillä tapahtuu. Toinen elää terveellisesti ja oppikirjan mukaan, mutta kohtaa silti loppunsa kuten kaikki muutkin. Lempitarinani on Sammalpeitto, jossa ikimetsä jatkuu silmänkantamattomiin ja jossa metsään sulautunut peikkomuori nukkuu lempeää untaan. "Odotamme hiljaista ja hämärää aikaa. Hämärässä ymmärrys kirkastuu." (s.65) Olipa kummallinen kirja. Yllätyin tarinoiden sisällöstä. Huomasin kirjan talvella Sinebrychoffin museossa 'Yö' näyttelyssä sijainneessa lukunurkkauksessa ja päätin lainata sen kirjastosta. Kirja oli nopealukuinen ja vähintäänkin erikoinen. "Täällä ei ole mitään jälkiä ihmisen toimista." (s.10)

Tintti ja Viima pääsevät ukille ja mummille yökylään sillä välin, kun äiti ja isä menevät häihin, jotka on tarkoitettu vain aikuisille. Tintti tuntee ikävää. Ero äidistä ja isästä tuntuu vaikealta. "Ikäväkin kasvaa kasvamistaan. Se paisuu suuremmaksi kuin jumppapallo ja vierii sitten alas patjalle." Mielestäni on ihanaa, että lastenkirjassa kuvataan, kuinka aikuisillekin voi tulla ikävä. Hekin kaipaavat toisia, joista he ovat erossa. "- Ei ikävä ole vaarallista. Sehän kertoo vain siitä, että rakastaa toista -" Noora Katton kuvitus on ilmeikästä, värikästä ja pehmeää. Ikävä on kuvitettu konkreettiseksi sinisen väriseksi olennoksi, jonka koko pienenee ja suurenee. Sen ilmeet vaihtelevat hurjistuneesta lempeään. "- Haluan äidin ja iskän, hän nyyhkyttää." Kirjan lopussa pohditaan, mikä auttaa ikävään. Listalta löytyy halaus, puhuminen, unilelu, rutiinit ja mukava tekeminen. Tintti saa esimerkiksi leipoa omenapiirakkaa. Jäin pohtimaan kohtausta, jossa lapset ov...