Angela Sommer-Bodenburg: Pikku vampyyri
Julkaistu: 1987
Takakannesta: "On ihan tavallinen ilta. Kolmasluokkalainen Anton katselee televisiota, kun ikkunalaudalle ilmestyy hurja tyyppi; sillä on verestävät silmät, takkutukka, musta viitta - ja valtava verenpunainen suu, josta pilkistää kaksi tikarimaista hammasta...Karmaisevasta ulkonäöstään huolimatta Rydiger-vampyyri on mukava kaveri. Ja sen ansiosta Antonin elämä muuttuu huikean jännittäväksi ja hauskaksi seikkailuksi."
Luin Ystäväni pikku vampyyri -yhteisniteestä Pikku vampyyri -kirjan. Päädyin lukemaan kirjaa nostalgisista syistä, sillä luin lapsena ja nuorena kaikki Pikku vampyyri -kirjat. Mielestäni ne olivat hauskoja, mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia kirjoja. Pidän myös vampyyreista aiheena. Kirjoissa on ihana vampyyrimainen tunnelma hautausmaineen ja puukepein vampyyreja jahtaavine hautausmaanvalvojineen.
Kirjoissa esiintyvä Rydiger vampyyri puuhastelee kaikenlaista hullun hauskaa. Hän on hyvin itsetietoinen ja nopea suuttumaan, mutta myös nopea unohtamaan asioita ja leppymään. Rydiger ei välitä muiden tunteista mitään. Hän on myös aika varomaton puuhissaan. Anton tapaa pian pikku vampyyrin lisäksi pian myös hänen vampyyrisiskonsa Annan, joka ihastuu heti poikaan. Anna ei juo vielä verta, sillä hänelle ei ole vielä kehittynyt vampyyrin hampaita. Sen sijaan Anna juo maitoa. Hänet kuvataan sievänä ja suloisena tyttönä, jonka tunteita Anton ei halua pahoittaa. Kuvioihin tulee mukaan myös isoveli Lumpi, jolla on ainainen murrosikä ja sen vuoksi ailahtelevainen ja kiivas luonne. Ensimmäisessä kirjassa muut vampyyrit vain mainitaan tai heidän läsnäolonsa on muuten etäinen. Vampyyrit ovat välillä niin itsekeskeisiä, että pohdin, miksi pidän tästä kirjasta, mutta samassa huomaan, että heitä ei voi kuin rakastaa. He herättävät lukijassa suojeluhalun. He ovat vastuuntunnottomia eivätkä oikein osaa pitää huolta itsestään tai olla kovin varuillaan. Vampyyrit ovat myös hellyyttäviä ja lapsenomaisia - ovathan he lapsia.
Antonin ja Rydigerin ystävyyssuhde on aika eriskummallinen. Heistä tulee todella nopeaa tahtia kaverit. Rydiger myös uskoutuu Antonille erittäin tärkeissä asioissa. Hän kertoo esimerkiksi salaisen hautaholvin sijainnin. Hän myös antaa Antonille vampyyrinviitan lainaksi. Minulle on aina jäänyt epäselväksi, kuinka Rydiger on eksynyt Antonin ikkunalaudalle kirjan alussa ja miksi hän haluaa olla Antonin kaveri. Onko vampyyri kenties vakoillut jo pitkään Antonia ikkunan takana ja havainnut pojan vampyyrien ystäväksi? Onko Rydiger sittenkin fiksumpi kuin mitä hän antaa muiden ymmärtää?
Voisin suositella kirjaa kaikille vampyyreista pitäville. En osaa sanoa, pitävätkö näistä kirjoista sellaiset aikuiset, jotka eivät ole lukeneet niitä lapsena, mutta ainakin jo lapsena näitä kirjoja lukeneet pitävät näistä kirjoista varmasti edelleen. Pitää vain asettua siihen samaan ajatusmaailmaan kuin lapsena ja antaa Rydigerin hauskuuttaa päivää. Kirja sai ainakin minut edelleen otteeseensa vuosienkin jälkeen.
Julkaistu: 1987
Takakannesta: "On ihan tavallinen ilta. Kolmasluokkalainen Anton katselee televisiota, kun ikkunalaudalle ilmestyy hurja tyyppi; sillä on verestävät silmät, takkutukka, musta viitta - ja valtava verenpunainen suu, josta pilkistää kaksi tikarimaista hammasta...Karmaisevasta ulkonäöstään huolimatta Rydiger-vampyyri on mukava kaveri. Ja sen ansiosta Antonin elämä muuttuu huikean jännittäväksi ja hauskaksi seikkailuksi."
Luin Ystäväni pikku vampyyri -yhteisniteestä Pikku vampyyri -kirjan. Päädyin lukemaan kirjaa nostalgisista syistä, sillä luin lapsena ja nuorena kaikki Pikku vampyyri -kirjat. Mielestäni ne olivat hauskoja, mielenkiintoisia ja mukaansatempaavia kirjoja. Pidän myös vampyyreista aiheena. Kirjoissa on ihana vampyyrimainen tunnelma hautausmaineen ja puukepein vampyyreja jahtaavine hautausmaanvalvojineen.
Kirjoissa esiintyvä Rydiger vampyyri puuhastelee kaikenlaista hullun hauskaa. Hän on hyvin itsetietoinen ja nopea suuttumaan, mutta myös nopea unohtamaan asioita ja leppymään. Rydiger ei välitä muiden tunteista mitään. Hän on myös aika varomaton puuhissaan. Anton tapaa pian pikku vampyyrin lisäksi pian myös hänen vampyyrisiskonsa Annan, joka ihastuu heti poikaan. Anna ei juo vielä verta, sillä hänelle ei ole vielä kehittynyt vampyyrin hampaita. Sen sijaan Anna juo maitoa. Hänet kuvataan sievänä ja suloisena tyttönä, jonka tunteita Anton ei halua pahoittaa. Kuvioihin tulee mukaan myös isoveli Lumpi, jolla on ainainen murrosikä ja sen vuoksi ailahtelevainen ja kiivas luonne. Ensimmäisessä kirjassa muut vampyyrit vain mainitaan tai heidän läsnäolonsa on muuten etäinen. Vampyyrit ovat välillä niin itsekeskeisiä, että pohdin, miksi pidän tästä kirjasta, mutta samassa huomaan, että heitä ei voi kuin rakastaa. He herättävät lukijassa suojeluhalun. He ovat vastuuntunnottomia eivätkä oikein osaa pitää huolta itsestään tai olla kovin varuillaan. Vampyyrit ovat myös hellyyttäviä ja lapsenomaisia - ovathan he lapsia.
Antonin ja Rydigerin ystävyyssuhde on aika eriskummallinen. Heistä tulee todella nopeaa tahtia kaverit. Rydiger myös uskoutuu Antonille erittäin tärkeissä asioissa. Hän kertoo esimerkiksi salaisen hautaholvin sijainnin. Hän myös antaa Antonille vampyyrinviitan lainaksi. Minulle on aina jäänyt epäselväksi, kuinka Rydiger on eksynyt Antonin ikkunalaudalle kirjan alussa ja miksi hän haluaa olla Antonin kaveri. Onko vampyyri kenties vakoillut jo pitkään Antonia ikkunan takana ja havainnut pojan vampyyrien ystäväksi? Onko Rydiger sittenkin fiksumpi kuin mitä hän antaa muiden ymmärtää?
Voisin suositella kirjaa kaikille vampyyreista pitäville. En osaa sanoa, pitävätkö näistä kirjoista sellaiset aikuiset, jotka eivät ole lukeneet niitä lapsena, mutta ainakin jo lapsena näitä kirjoja lukeneet pitävät näistä kirjoista varmasti edelleen. Pitää vain asettua siihen samaan ajatusmaailmaan kuin lapsena ja antaa Rydigerin hauskuuttaa päivää. Kirja sai ainakin minut edelleen otteeseensa vuosienkin jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!