Vennin ystävä kertoo matkastaan lentokoneella etelään. Siellä on yötivoli, delfiinejä ja palmuja. Vennin isä keksii retken miljoonan tähden hotelliin. Mukaan tarvitaan teltta, makuupussit ja eväät. Matka taittuu bussilla ja perillä odottaa metsä ja tuikkivat tähdet taivaalla. "Tuntuu kuin kasvit tulisivat koko ajan lähemmäs. Ne kutittavat poskiani. Ehkä ne haluaisivat kahmaista minut syliin." Lasten kuvakirjan tunnelma on lempeän rauhallinen. Mira Mallius on luonut kirjaan kollaasimaisen kuvituksen. Kirja houkuttelee nauttimaan lähiluonnosta ja yksinkertaisesta elämäntavasta, jossa eletään rauhassa, keskitytään olennaiseen ja karsitaan kiirettä ja kulutusta. "Kuulun sinä kuulun minäkin mykistävän ihmeelliseen kaikkeuteen."
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.