"Sellainen on maailman tapa, että hyvä usein palkitaan pahalla."
Haley, Alex: Juuret
Julkaistu: 1978
Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.
Takakannesta: "Juuret on kertomus Alex Haleyn suvun vaiheista siitä lähtien kun sen kantaisä Kunta Kinte yli kaksisataa vuotta sitten vangittiin Gambian aarniometsissä, vietiin laivalla valtameren yli ja myytiin orjaksi virginialaiselle plantaasiomistajalle. Se on monumentaalinen draama kuudesta sukupolvesta, jotka tulivat Kunta Kinten jälkeen, orjuudesta ja vapaudesta valkoisen miehen maassa, teos jota on sanottu käänteentekevimmäksi mitä Yhdysvalloista on koskaan tullut ja yhdeksi vuosisatamme tärkeimmistä. Juuret ei ole vain Alex Haleyn suvun tarina. Se on mustan Amerikan eepos, joka antaa suurelle kansanosalle lopullisesti takaisin orjuuden riistämän ihmisyyden ja identiteetin. Ja vielä enemmän: Juuret ei puhuttele vain mustia tai valkoisia vaan kaikkien rotujen ihmisiä kaikkialla missä toiset ovat sortajia, toiset sorrettuja. Se on suurenmoinen todistus ihmishengen lannistumattomuudesta. ´Kun tunnet juuresi, tiedät kuka todella olet, sinun ei tarvitse mennä polvillesi minkään, ei kenenkään edessä´, sanoo Alex Haley. Ei ihme että juurten etsinnästä on tämän kirjan myötä tullut yleismaailmallinen ilmiö."
Kirja alkaa kertomuksella siitä, kuinka Kunta Kinte syntyi vuonna 1750 Juffuren kylässä Länsi-Afrikassa. Hänen isänsä oli nimeltään Omoro ja äitinsä Binta. Hänen isoäitinsä oli Yaisa. Kyläläiset olivat kaikki muslimeja. He asuivat savimajoissa ja tekivät omaan asemaansa liittyviä töitä. Minusta oli mielenkiintoista lukea 1700-luvun afrikkalaisen kylän elämästä ja tavoista. Monet asiat olivat sellaisia, etten ollut niistä aiemmin kuullut - tai ne eivät ainakaan ole jääneet mieleeni. Tiesin, että Kunta Kinte otetaan orjaksi ja kuljetetaan Amerikkaan, joten odotin sitä kohtausta kaiken aikaa kauhulla. Kohtausta oli ikävä lukea, mutta vielä ikävämpää oli lukea loputtomilta tuntuvat sivut Kuntan laivamatkasta. Matka kuulosti täysin epäinhimilliseltä, enkä ymmärtänyt, kuinka kukaan on voinut selviytyä sellaisesta hengissä. Perillä olevien orjamarkkinoiden ja orjien kohtelun kuvaus saivat minut kihisemään kiukusta. Yllätyin, että Kunta oli niin lujatahtoinen, että onnistui karkaamaan peräti neljä kertaa, kunnes hänen jalkateränsä leikattiin irti. Tapahtumien saama käänne oli erittäin yllättävä, sillä en osannut odottaa sitä. Toisaalta oli ikävää, mutta toisaalta helpottavaa lukea, kuinka Kunta viimein ajan myötä tottui kohtaloonsa ja asettui aloilleen. Hän ei ajatellut niin paljon afrikkalaisia tapojaan, sillä niiden esille tulo oli sekä kiellettyä että hänelle itselleen vahingollista. Hän hyväksyi sen tosiasian, että hänen oli mahdotonta palata takaisin Afrikkaan, vaikka hän olisikin päässyt vapaaksi. Toisaalta se oli surullista, sillä hän joutui jättämään taakseen kaiken, mitä hän oli ja minkä hän koki tärkeäksi. Ajattelin hetken aikaa, kuinka olisi käynyt, jos Kunta olisi ajatellut enemmän vanhempiensa varoituksia siitä, että hän ei saisi kulkea yksin metsässä tai tiheiköissä. Olisiko häntä koskaan vangittu? Miksi hän ei totellut? Mitä jos, mitä jos... Moni varmasti ajattelee omassa elämässään joskus, mitä olisi tapahtunut, jos olisi valinnut toisin. Sama ajatus tuli mieleeni, kun Kunta oli saanut Kizzy tyttären, joka nuorena naisena erehtyi rikkomaan sääntöjä kirjoittamalla rakastetulleen väärennetyt paperit. Tytär myytiin miehelle, joka raiskasi hänet toistuvasti ja jolle hän synnytti George nimisen pojan. Miksi Kizzy oli niin tyhmä, että rikkoi sääntöjä? Miksi hän ei kuunnellut isänsä neuvoja? Miksi ihminen vastoin kaikkia varoituksia rikkoo sääntöjä? Olisinko itse toiminut samoin rakastamani ihmisen puolesta, ottanut suuren riskin paremman toivossa? Uskoin, etten tulisi koskaan täysin ymmärtämään, mitä tuon ajan ihmiset todella kokivat. Vihasin lukea Kizzyn kohtalosta. Kuinka kukaan voi kohdella naisia noin huonosti? Sitä tapahtuu edelleen ja kaikkialla ja siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjastollisen kirjoja, mutta en mene siihen sen enempää.
Kirja jatkuu pitkillä tarinoilla Georgen vaiheista. Hän saa pian lisänimen Kukonpoika-George, sillä hän valmentaa isäntänsä kanssa kukkoja kukkotappeluihin. Mielestäni tarinoita oli erityisen tylsää lukea, sillä en välitä kyseisestä lajista. Jännitys alkoi kohota uudestaan, kun isäntä ja Kukonpoika-George hävisivät kaiken omaisuutensa isoissa kukkotappelukisoissa. Isäntä joutui myymään kaikki orjansa pois, lukuunottamatta muutamaa erittäin iäkästä orjaa, joiden joukossa oli muun muassa Kizzy. Kukonpoika-George lähetettiin töihin Englantiin velanmaksuksi. Georgen kahdeksan lasta perheineen muuttivat uuden isännän luokse, missä heidän elämänsä oli parempaa kuin edellisen isännän hoivissa. Tarina kiinnittyi yhteen Kukonpoika-Georgen jälkeläisistä, joka oli syntynyt edellisen isännän luona ja jolle annettiin nimeksi Tom - edellisen isännän mukaan, mikä ei tietenkään ollut Kizzyn mieleen, ottaen huomioon, mitä Tom-isäntä oli hänelle tehnyt. Mutta eihän Kukonpoika-George sitä asiaa tiennyt, kun sopi nimestä isännän kanssa. Tomista tuli aikanaan ansioitunut seppä. Monet isännät suostuivat kouluttamaan orjiaan ammatteihin, jotta voisivat vuokrata heitä erilaisiin töihin ja jotta saisivat heistä siten paremmin rahaa.
Minua harmitti tässä vaiheessa, että kirjassa ei kerrottu, mitä Kunta Kintelle lopulta tapahtui. Hänestä ei kerrottu mitään sen jälkeen, kun Kizzy myytiin. Ehkä hän vain jäi tekemään töitä kuolemaansa asti. Minua myös ihmetytti, miksi Kizzy ei saanut enempää lapsia Tom-isännälle. Vai kuolivatko lapset ennen syntymäänsä tai synnytyksessä... Erikoista oli lukea myös siitä, kuinka vapaiksi itsensä ostaneet orjat menivät töihin pelloille saadakseen rahaa ruokaan. Kirjassa kuvattiin, kuinka orjilla oli paremmat oltavat kuin vapailla ihmisillä. Orjat saivat asua omissa asunnoissaan orjaraitilla. He saivat hieman rahaa viikoittain, jolla he saivat ostettua itselleen tavaroita. He tekivät itselleen vaatteita ja käyttöesineitä. Heillä oli myös tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Ihmettelin hetken, miksi kukaan orjista halusi vapauteen. Samassa tunsin itseni tyhmäksi. Eihän kukaan halua olla orja! Jokainen haluaisi, että oma kohtalo olisi omissa käsissä. Saisi päättää, missä asuisi ja mitä tekisi ja kenet tapaisi. Silloin ei myös ollut vaarana, että joutuisi eroon perheestään, jos perhe hajotettaisiin ja myytäisiin eri paikkoihin. Oli myös suuri vaara joutua sellaiseen paikkaan, jossa orjia kohdeltiin huonosti. Hämmästyin, kuinka kirjassa kuvailtiin köyhiä valkoisia, joiden mielestä mustilla meni paremmin kuin heillä. Valkoisten mielestä orjat eivät ymmärtäneet, miltä todellinen köyhyys tuntui, sillä he eivät koskaan nähneet nälkää. Kirjassa ei kuitenkaan kunnolla kuvattu, mistä köyhien valkoisten tilanne johtui ja ketä he oikein olivat. Viitattiin vain, että he olisivat viinaan taipuvaisia ja saamattomia. Olin jotenkin kuvitellut, että oli olemassa vain valkoisia, joilla meni hyvin ja jotka toimivat isäntinä, ja orjia. Kirjassa mainittiin ohimennen myös alkuperäiskansat. Minun alkoi tehdä mieli tutustua myös heihin paremmin. Mustat moittivat heitä puheissaan valkoisten päästämisestä mantereelle. Ihmettelin valkoisten motiiveja toimilleen, mutta tulin vain siihen lopputulokseen, että ihminen on loppujen lopuksi vain ahne ja paha.
Kirja saa uuden käänteen, kun Kukonpoika-George palaa rehvastellen Englannista. Kirjassa oli kaiken aikaa nivottu tapahtumat Yhdysvaltojen historiaan ja sen presidentteihin. Tässä vaiheessa puhuttiin sisällissodasta, jonka tuloksena orjuus lakkautettiin. Kukonpoika-George rakennutti vankkureita, otti mukaansa kaikki perheensä jäsenet ja muutti Tennesseehen, jossa ei vielä silloin ollut oikeastaan yhtään mitään. Joukkio rakensi kaiken alusta alkaen ja viimeiseksi he tekivät kirkon. Oli ikävää lukea, kuinka heitä valkoisten toimesta edelleen kohdeltiin huonosti, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että muutos vaatii aikansa. Kukonpoika-Georgen poika Tom sai isänsä tapaan kahdeksan lasta, joista nuorimmainen Cynthia meni naimisiin Will Palmerin kanssa. He saivat Bertha nimisen tytön, joka meni aikanaan naimisiin Simon Haleyn kanssa. He taas saivat kolme poikaa, joista yksi on kirjan kirjoittaja Alex Haley. Tarinan loppu sivuutti ohimennen maailmansodat ja kuinka sukulaiset osallistuivat siihen. Ahmin kirjaa sivu sivulta odottaen, mitä lopussa tapahtuisi. Tapahtumat menivät eteenpäin yhä kiihtyvää tahtia eikä ihmisten elämää enää pysähdytty kuvaamaan niin tarkasti kuin kirjan alussa.
Kirjan lopussa Alex Haley kertoo kirjan kirjoittamisen vaiheista. Kirjassa kuvailtiin kaiken aikaa, kuinka seuraava sukupolvi aina tietyin väliajoin kokoontui yhteen ja kertoi suullisesti tarinaa sukunsa vaiheista aina Kunta Kintestä alkaen. Myös Alex sai kuulla kertomukset äidiltään ja äidin sisaruksilta. Lopulta monien sattumien summana hän päätti kirjoittaa sukunsa tarinan kirjaksi. Mielestäni liikuttavinta hänen matkassaan oli, kun hän vieraili Kunta Kinten kotipaikassa Juffuren kylässä. Ympyrä sulkeutui.
Kirja oli kerta kaikkiaan koskettava kuvaus kyseisen ajan tapahtumista. Tämä on yksi parhaimmista kirjoista, jonka olen lukenut pitkään aikaan, sekä yksi vaikuttavimmista. Kirja kirvoitti halun tehdä omia sukukirjoja oman suvun vaiheista. Suosittelen sukututkimusta lämpimästi kaikille! Eikä vain vanhojen asioiden ylöskirjaamista, vaan myös tämän hetken, sillä ei kestä kovinkaan kauan, kun tämä hetki on jo historiaa. Jutelkaa vanhempienne ja isovanhempienne tai muiden sukulaistenne kanssa. Jakakaa kokemuksia ja tarinoita. Tuntekaa juurenne.
Olen sanaton.
Jälkihuomautus: Kirjailijaa on syytetty plagioinnista ja valehtelusta. Ilmeisesti sukutarina on täysin fiktiivinen.
Haley, Alex: Juuret
Julkaistu: 1978
Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia.
Takakannesta: "Juuret on kertomus Alex Haleyn suvun vaiheista siitä lähtien kun sen kantaisä Kunta Kinte yli kaksisataa vuotta sitten vangittiin Gambian aarniometsissä, vietiin laivalla valtameren yli ja myytiin orjaksi virginialaiselle plantaasiomistajalle. Se on monumentaalinen draama kuudesta sukupolvesta, jotka tulivat Kunta Kinten jälkeen, orjuudesta ja vapaudesta valkoisen miehen maassa, teos jota on sanottu käänteentekevimmäksi mitä Yhdysvalloista on koskaan tullut ja yhdeksi vuosisatamme tärkeimmistä. Juuret ei ole vain Alex Haleyn suvun tarina. Se on mustan Amerikan eepos, joka antaa suurelle kansanosalle lopullisesti takaisin orjuuden riistämän ihmisyyden ja identiteetin. Ja vielä enemmän: Juuret ei puhuttele vain mustia tai valkoisia vaan kaikkien rotujen ihmisiä kaikkialla missä toiset ovat sortajia, toiset sorrettuja. Se on suurenmoinen todistus ihmishengen lannistumattomuudesta. ´Kun tunnet juuresi, tiedät kuka todella olet, sinun ei tarvitse mennä polvillesi minkään, ei kenenkään edessä´, sanoo Alex Haley. Ei ihme että juurten etsinnästä on tämän kirjan myötä tullut yleismaailmallinen ilmiö."
Kirja alkaa kertomuksella siitä, kuinka Kunta Kinte syntyi vuonna 1750 Juffuren kylässä Länsi-Afrikassa. Hänen isänsä oli nimeltään Omoro ja äitinsä Binta. Hänen isoäitinsä oli Yaisa. Kyläläiset olivat kaikki muslimeja. He asuivat savimajoissa ja tekivät omaan asemaansa liittyviä töitä. Minusta oli mielenkiintoista lukea 1700-luvun afrikkalaisen kylän elämästä ja tavoista. Monet asiat olivat sellaisia, etten ollut niistä aiemmin kuullut - tai ne eivät ainakaan ole jääneet mieleeni. Tiesin, että Kunta Kinte otetaan orjaksi ja kuljetetaan Amerikkaan, joten odotin sitä kohtausta kaiken aikaa kauhulla. Kohtausta oli ikävä lukea, mutta vielä ikävämpää oli lukea loputtomilta tuntuvat sivut Kuntan laivamatkasta. Matka kuulosti täysin epäinhimilliseltä, enkä ymmärtänyt, kuinka kukaan on voinut selviytyä sellaisesta hengissä. Perillä olevien orjamarkkinoiden ja orjien kohtelun kuvaus saivat minut kihisemään kiukusta. Yllätyin, että Kunta oli niin lujatahtoinen, että onnistui karkaamaan peräti neljä kertaa, kunnes hänen jalkateränsä leikattiin irti. Tapahtumien saama käänne oli erittäin yllättävä, sillä en osannut odottaa sitä. Toisaalta oli ikävää, mutta toisaalta helpottavaa lukea, kuinka Kunta viimein ajan myötä tottui kohtaloonsa ja asettui aloilleen. Hän ei ajatellut niin paljon afrikkalaisia tapojaan, sillä niiden esille tulo oli sekä kiellettyä että hänelle itselleen vahingollista. Hän hyväksyi sen tosiasian, että hänen oli mahdotonta palata takaisin Afrikkaan, vaikka hän olisikin päässyt vapaaksi. Toisaalta se oli surullista, sillä hän joutui jättämään taakseen kaiken, mitä hän oli ja minkä hän koki tärkeäksi. Ajattelin hetken aikaa, kuinka olisi käynyt, jos Kunta olisi ajatellut enemmän vanhempiensa varoituksia siitä, että hän ei saisi kulkea yksin metsässä tai tiheiköissä. Olisiko häntä koskaan vangittu? Miksi hän ei totellut? Mitä jos, mitä jos... Moni varmasti ajattelee omassa elämässään joskus, mitä olisi tapahtunut, jos olisi valinnut toisin. Sama ajatus tuli mieleeni, kun Kunta oli saanut Kizzy tyttären, joka nuorena naisena erehtyi rikkomaan sääntöjä kirjoittamalla rakastetulleen väärennetyt paperit. Tytär myytiin miehelle, joka raiskasi hänet toistuvasti ja jolle hän synnytti George nimisen pojan. Miksi Kizzy oli niin tyhmä, että rikkoi sääntöjä? Miksi hän ei kuunnellut isänsä neuvoja? Miksi ihminen vastoin kaikkia varoituksia rikkoo sääntöjä? Olisinko itse toiminut samoin rakastamani ihmisen puolesta, ottanut suuren riskin paremman toivossa? Uskoin, etten tulisi koskaan täysin ymmärtämään, mitä tuon ajan ihmiset todella kokivat. Vihasin lukea Kizzyn kohtalosta. Kuinka kukaan voi kohdella naisia noin huonosti? Sitä tapahtuu edelleen ja kaikkialla ja siitä voisi kirjoittaa kokonaisen kirjastollisen kirjoja, mutta en mene siihen sen enempää.
Kirja jatkuu pitkillä tarinoilla Georgen vaiheista. Hän saa pian lisänimen Kukonpoika-George, sillä hän valmentaa isäntänsä kanssa kukkoja kukkotappeluihin. Mielestäni tarinoita oli erityisen tylsää lukea, sillä en välitä kyseisestä lajista. Jännitys alkoi kohota uudestaan, kun isäntä ja Kukonpoika-George hävisivät kaiken omaisuutensa isoissa kukkotappelukisoissa. Isäntä joutui myymään kaikki orjansa pois, lukuunottamatta muutamaa erittäin iäkästä orjaa, joiden joukossa oli muun muassa Kizzy. Kukonpoika-George lähetettiin töihin Englantiin velanmaksuksi. Georgen kahdeksan lasta perheineen muuttivat uuden isännän luokse, missä heidän elämänsä oli parempaa kuin edellisen isännän hoivissa. Tarina kiinnittyi yhteen Kukonpoika-Georgen jälkeläisistä, joka oli syntynyt edellisen isännän luona ja jolle annettiin nimeksi Tom - edellisen isännän mukaan, mikä ei tietenkään ollut Kizzyn mieleen, ottaen huomioon, mitä Tom-isäntä oli hänelle tehnyt. Mutta eihän Kukonpoika-George sitä asiaa tiennyt, kun sopi nimestä isännän kanssa. Tomista tuli aikanaan ansioitunut seppä. Monet isännät suostuivat kouluttamaan orjiaan ammatteihin, jotta voisivat vuokrata heitä erilaisiin töihin ja jotta saisivat heistä siten paremmin rahaa.
Minua harmitti tässä vaiheessa, että kirjassa ei kerrottu, mitä Kunta Kintelle lopulta tapahtui. Hänestä ei kerrottu mitään sen jälkeen, kun Kizzy myytiin. Ehkä hän vain jäi tekemään töitä kuolemaansa asti. Minua myös ihmetytti, miksi Kizzy ei saanut enempää lapsia Tom-isännälle. Vai kuolivatko lapset ennen syntymäänsä tai synnytyksessä... Erikoista oli lukea myös siitä, kuinka vapaiksi itsensä ostaneet orjat menivät töihin pelloille saadakseen rahaa ruokaan. Kirjassa kuvattiin, kuinka orjilla oli paremmat oltavat kuin vapailla ihmisillä. Orjat saivat asua omissa asunnoissaan orjaraitilla. He saivat hieman rahaa viikoittain, jolla he saivat ostettua itselleen tavaroita. He tekivät itselleen vaatteita ja käyttöesineitä. Heillä oli myös tarpeeksi ruokaa syödäkseen. Ihmettelin hetken, miksi kukaan orjista halusi vapauteen. Samassa tunsin itseni tyhmäksi. Eihän kukaan halua olla orja! Jokainen haluaisi, että oma kohtalo olisi omissa käsissä. Saisi päättää, missä asuisi ja mitä tekisi ja kenet tapaisi. Silloin ei myös ollut vaarana, että joutuisi eroon perheestään, jos perhe hajotettaisiin ja myytäisiin eri paikkoihin. Oli myös suuri vaara joutua sellaiseen paikkaan, jossa orjia kohdeltiin huonosti. Hämmästyin, kuinka kirjassa kuvailtiin köyhiä valkoisia, joiden mielestä mustilla meni paremmin kuin heillä. Valkoisten mielestä orjat eivät ymmärtäneet, miltä todellinen köyhyys tuntui, sillä he eivät koskaan nähneet nälkää. Kirjassa ei kuitenkaan kunnolla kuvattu, mistä köyhien valkoisten tilanne johtui ja ketä he oikein olivat. Viitattiin vain, että he olisivat viinaan taipuvaisia ja saamattomia. Olin jotenkin kuvitellut, että oli olemassa vain valkoisia, joilla meni hyvin ja jotka toimivat isäntinä, ja orjia. Kirjassa mainittiin ohimennen myös alkuperäiskansat. Minun alkoi tehdä mieli tutustua myös heihin paremmin. Mustat moittivat heitä puheissaan valkoisten päästämisestä mantereelle. Ihmettelin valkoisten motiiveja toimilleen, mutta tulin vain siihen lopputulokseen, että ihminen on loppujen lopuksi vain ahne ja paha.
Kirja saa uuden käänteen, kun Kukonpoika-George palaa rehvastellen Englannista. Kirjassa oli kaiken aikaa nivottu tapahtumat Yhdysvaltojen historiaan ja sen presidentteihin. Tässä vaiheessa puhuttiin sisällissodasta, jonka tuloksena orjuus lakkautettiin. Kukonpoika-George rakennutti vankkureita, otti mukaansa kaikki perheensä jäsenet ja muutti Tennesseehen, jossa ei vielä silloin ollut oikeastaan yhtään mitään. Joukkio rakensi kaiken alusta alkaen ja viimeiseksi he tekivät kirkon. Oli ikävää lukea, kuinka heitä valkoisten toimesta edelleen kohdeltiin huonosti, mutta toisaalta on ymmärrettävää, että muutos vaatii aikansa. Kukonpoika-Georgen poika Tom sai isänsä tapaan kahdeksan lasta, joista nuorimmainen Cynthia meni naimisiin Will Palmerin kanssa. He saivat Bertha nimisen tytön, joka meni aikanaan naimisiin Simon Haleyn kanssa. He taas saivat kolme poikaa, joista yksi on kirjan kirjoittaja Alex Haley. Tarinan loppu sivuutti ohimennen maailmansodat ja kuinka sukulaiset osallistuivat siihen. Ahmin kirjaa sivu sivulta odottaen, mitä lopussa tapahtuisi. Tapahtumat menivät eteenpäin yhä kiihtyvää tahtia eikä ihmisten elämää enää pysähdytty kuvaamaan niin tarkasti kuin kirjan alussa.
Kirjan lopussa Alex Haley kertoo kirjan kirjoittamisen vaiheista. Kirjassa kuvailtiin kaiken aikaa, kuinka seuraava sukupolvi aina tietyin väliajoin kokoontui yhteen ja kertoi suullisesti tarinaa sukunsa vaiheista aina Kunta Kintestä alkaen. Myös Alex sai kuulla kertomukset äidiltään ja äidin sisaruksilta. Lopulta monien sattumien summana hän päätti kirjoittaa sukunsa tarinan kirjaksi. Mielestäni liikuttavinta hänen matkassaan oli, kun hän vieraili Kunta Kinten kotipaikassa Juffuren kylässä. Ympyrä sulkeutui.
Kirja oli kerta kaikkiaan koskettava kuvaus kyseisen ajan tapahtumista. Tämä on yksi parhaimmista kirjoista, jonka olen lukenut pitkään aikaan, sekä yksi vaikuttavimmista. Kirja kirvoitti halun tehdä omia sukukirjoja oman suvun vaiheista. Suosittelen sukututkimusta lämpimästi kaikille! Eikä vain vanhojen asioiden ylöskirjaamista, vaan myös tämän hetken, sillä ei kestä kovinkaan kauan, kun tämä hetki on jo historiaa. Jutelkaa vanhempienne ja isovanhempienne tai muiden sukulaistenne kanssa. Jakakaa kokemuksia ja tarinoita. Tuntekaa juurenne.
Olen sanaton.
Jälkihuomautus: Kirjailijaa on syytetty plagioinnista ja valehtelusta. Ilmeisesti sukutarina on täysin fiktiivinen.
Olen kertaalleen lukenut tämän kirjan ja kirja jäi todella elävänä mieleeni pitkäksi aikaa. Muistan, kun 80-luvun loppupuolella(ko?) tätä näytettiin telkkarista sarjana, Kunta Kinte ja äitini tykkäsi sarjasta kovastikin. Muistan, kun hän kehui tätä ja nyt kirja sitten odottaa hyllyssäni sitä Toista lukukertaa :) Miten on vuodet muuttaneet sitten mielikuvaani kirjan tapahtumista.
VastaaPoistaMuistan hämärästi, että sarja olisi tullut uusintana 90-luvulla. Mutta vau, vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta sukukertomukselta. Täytyy ehdottomasti etsiä kirjastosta tämä...
VastaaPoistaItselleni "Juuret" jäi hämärästi mieleen 1990-luvun lopussa esitetyn TV-sarjan uusinnan myötä, mutta vasta paljon myöhemmin tartuin kirjaan, kun selvisi, että siihen televisiosarja perustuu. Mutta Kunta Kinte tosiaan tuntuu "tipahtavan# yhtäkkiä tarinasta, eikö saatu varmuudella selville hänen myöhempiä vaiheitaan? Tosin, suomenkielisessä kirjan laitoksessa mainitaan, että teos on lyhennettybtekijän luvalla. Onko aljuperäisteoksessa sitten mainittu Kuntan lopullinen kohtalo?
VastaaPoista