sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna

Kiinan viimeinen keisarinna Cixi (1835-1908) valittiin keisarin jalkavaimoksi vuonna 1852. Hän muutti Kielletyn kaupungin haaremiin, synnytti keisarille ensimmäisen poikalapsen ja aloitti tarmokkaan työnsä Kiinan modernisoimiseksi. Keisarin kuolema vuonna 1861 helpotti Cixin toimia, sillä hän pääsi käytännössä hallitsemaan viisivuotiaan poikansa sijasta, vaikka pojan virallinen äiti olikin leskikeisarinna. Cixi junaili itselleen saman arvonimen ja asetti valtaistuimelle sen jälkeen vielä kaksi adoptiolasta, jotta valta säilyisi hänellä itsellään (toki ajoittain lasten kasvaessa hän oli aina hetken syrjässä). Samalla hän raivasi adoptiolapsen oikeat vanhemmat pois politiikasta. Cixin hallitessa Kiinaan perustettiin rautatie, kaivoksia, sanomalehtiä, lennätinjärjestelmä, koulutusjärjestelmä, ajanmukainen armeija ja laivasto. Tuontiruoalla saatiin väkiluku kasvuun. Julmimmat rangaistukset ja tyttöjen jalkojensitomisperinne lakkautettiin (Cixin omat jalat olivat normaalit, sillä hän oli mantsu). Haave perustuslaillisesta monarkiasta laitettiin alulle, mutta se muuttui perustuslailliseksi tasavallaksi Cixin kuoltua.

"Cixi itse oli taitava matkimaan lintujen laulua ja kykeni houkuttelemaan lintuja ojennetuille käsivarsilleen. - - Jopa kalat saatiin suostuteltua hyppäämään Cixin kämmenelle." (s.235)"

Kirja kuvaa muodollisen ja perinteitä noudattavan Kiinan hovin elämää äärimmäisen yksityiskohtaisesti. Aikalaiset pitivät tarkkaa kirjaa keisarin ja hovin liikkeistä, terveydentilasta ja poliittisista päätöksistä. Mielestäni on silti mahdollista, että kaikkea ei ole kirjoitettu muistiin tai että asioita on voitu kaunistella tai valehdella. Nykyisessä kommunistisessa Kiinassa Cixi kuvataan julmana ja väkivaltaisena tyrannina, kun taas kirjailija esittää hänet parhaimmassa valossa ja ylistää hänen urotekojaan. Kirjan mukaan Cixi on taitava, länsimyönteinen, uudistushaluinen ja pidetty hallitsija. Hän ihaili Brittien naishallitsija kuningatar Viktoriaa, joka sai toimia samassa tilassa miesten kanssa, kun taas Cixi istui sermin takana.

"Poliittiset voimat, jotka ovat Cixin jälkeen hallinneet Kiinaa, alkoivat myös pian hänen kuolemansa jälkeen tahallisesti solvata häntä ja mustata hänen saavutuksiaan - voidakseen väittää pelastaneensa Kiinan hänen jättämästään sekasorrosta." (s.489)

Kirjan mukaan Kiinan ulkopolitiikka ei sujunut kovinkaan mairittelevasti. Kiinalaiset olisivat halunneet elää omien tapojensa mukaan, mutta länsimaat tunkeutuivat väkisin sen rajojen sisäpuolelle. Britit aloittivat surullisen kuuluisan oopiumin myymisen, lähetyssaarnaajat levittivät uskontoa enemmän länsimaalaisia tapojaan ja yhdysvaltalaiset pitivät kiinalaisia maahanmuuttajia orjinaan. Kristityt lainrikkojat eivät joutuneet vastaamaan teoistaan, sillä kirkko katsoi, että kristityn sanaa uskottiin, kun taas pakanan eli kiinalaisen sanalla ei ollut mitään merkitystä. Kiinalaiset puolestaan syyttivät kristittyjä sateen jumalan loukkaamisesta, kun säässä ilmeni ongelmia. Kristityt taas pitivät kiinalaisia seremonioita epäjumalanpalvontana. Cixin hallitessa Kiina kävi lukuisia sotia, joista se selvisi enemmän tai vähemmän huonosti. Kiina menetti alueitaan Saksalle, Venäjälle, Iso-Britannialle ja Ranskalle. Kiinalaiset syyttivät Cixin laittavan rahaa mieluummin turhuuksiin kuten kesäpalatsin uudelleenrakentamiseen ja syntymäpäiväjuhliin kuin sotakalustoon. Kirjan mukaan sisäpolitiikka kärsi kyseisten tappioiden ja länsimaalaisten ajatusten ja tavaroiden maahan tunkeutumisen vuoksi. Kiinalaiset päättivät kapinoida. Kuuluisin heistä oli Villikettu. 

"Länsimaissa kiinalaiset kuvattiin stereotyyppisesti likaisina ja kurjina hahmoina saastaisissa oopiumiluolissa. Kuvaus oli hyvin epäoikeudenmukainen, kun otetaan huomioon oopiumiriippuvuuden alkuperä." (s.433)

Mielenkiintoisinta oli lukea aikalaiskuvauksia naisten ja eunukkien elämästä haaremissa. Hovin valtapeli oli kuin suoraan tv-sarjasta. Ihmisiä rangaistiin keksityistä rikoksista ja teloitettiin vähäpätöisistä rikkeistä. Heitä pakotettiin itsemurhiin ja murhattiin myrkyttämällä. Naiset tekivät myös omasta halustaan itsemurhia, jos heidän puolisonsa kuolivat, sillä sitä pidettiin arvostettavana tekona, josta sai palkinnon kuten oman riemukaaren. Kansa ei jäänyt toiseksi. Kokonainen perhe saattoi polttaa itsensä talonsa mukana ja palvelusväki haudata itsensä elävältä maahan. Hovin naimakaupat hoidettiin katselmuksen avulla. Joukko rekisteriin kirjattuja tyttöjä kuljetettiin keisarin ohi ja määrättiin joko jalkavaimoiksi tai prinsseille puolisoiksi. Keisarin elämä oli uskomattoman suojattua. Hänen maailmansa käsitti vain kielletyn kaupungin. Hän opiskeli vain kiinalaisia klassikoita. Mielenkiintoista oli myös kiinalaisten suhtautuminen hautausmaihin. He uskoivat, että kuolleiden henkiä ei saanut häiritä. Erityisen kiinnostavaa oli kiinalaisten tapa lepytellä eri henkiä ylistämällä heitä. He paransivat sairauksia ja toivoivat parempaa satoa palvomalla henkiä. Heillä oli myös vankka usko astrologiaan. Ei mikään ihme, että kiinalaiset suhtautuivat epäilevästi länsimaalaisiin opettajiin, jotka kertoivat heille luonnontieteistä. Kiinalaiset eivät voineet olla varmoja, olivatko kerrotut asiat tosia. Minusta oli kiinnostavaa lukea tieteen ja uskomusten yhteentörmäyksistä. Hyvänä esimerkkinä valokuvaus, jota kiinalaiset eivät pystyneet käsittämään, vaan luulivat lastenkoteja perustettavan, jotta länsimaalaiset voisivat silpoa kiinalaisia lapsia ja käyttää osia valokuvauksessa.

"Eräiden eunukkien mukaan neiti Aluten isä lähetti keisarin kuoltua tyttärelleen ruokalaatikon, mutta kun tytär avasi laatikon ja näki sen olevan tyhjä, hän tiesi isänsä sanovan, että hänen pitäisi nälkiinnyttää itsensä hengiltä. Hän teki työtä käskettyä, ja häntä ihailtiin suuresti sen takia, että hän tuotti kunniaa isälleen." (s.151)

Kirjan lukeminen oli viihdyttävää ja mielenkiintoista, mutta sai myös pohtimaan edellä mainittujen asioiden paikkaansapitävyyttä ja lähdekriittisyyttä. Kirjan loppuminen aiheutti akuuttia tarvetta lukea Kiinan viimeisestä keisarista. Lisää kiinnostaisi tietää myös lohikäärmeistä, joita pidetään keisarin symbolina.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!