Pakanallinen kallorumpu nostaa menneet sielut haudoistaan ja kuljettaa heidät näyttämökuvien halki takaisin maan poveen. Keskiössä on itse Carl Gustaf Mannerheim. Legenda saa lihaa ja verta ympärilleen. Häntä riepotellaan hänen omassa kodissaan, jonka yläkerta on varattu aatelisille ja alakerta palvelusväelle. Kaksi erillistä maailmaa, joiden välistä hienoista rajaa ei ole lupa ylittää. Huono-osaisten tehtävänä on kärsiä, sairastaa ja piileskellä verhoissa, kun rikkaat koreilevat parhaissa pyhäasuissaan viinilasit käsissään. Kallorumpu ohjaa ihmisten askelia ja muodostaa ryppyjä kiiltokuvaan. Sophie-neidin hameen alta pilkottaa sukkahousujen silmäpako ja kasvoilla häivähtää hieman liian päihtynyt ilme ja tyytymättömyys elämään. Hänet on kahlehdittu esittämään elämässään vain yhtä roolia karmaisevan mauttomissa kulisseissa. Carl Gustaf, oikeastaan vain vuokralainen, on kerännyt ympärilleen voitonmerkkejä, jotka lähemmin tarkasteltuna ovat pelkkä kokoelma roskaa. Hän itsekin on vain hienoilla vaatteilla verhottua hieltä haisevaa hyllyvää lihaa ja maksaläiskiä.
"Olen tehnyt työtäni pimeydessä, usein hämmentyneenä, mutta työni epävarmuus on muuttunut intohimoksi. Sen, mikä minua polttaa, näytän tänään. Olen palava mies." (s.79)
Kertojana toimiva elokuvantekijä, joka väittää kerran asuneensa Carl Gustafin talossa, järjestää elokuvalleen yhden ja ainoan esityksen. Häntä hermostuttaa. Hän haluaa, että kaikki sujuu täydellisesti. Hän haluaa pakkomielteisesti hallita kuuluisasta perheestä annettua kuvaa edes hetken. Hän tarkkailee ihmisten reaktioita ja toivoo heidän jäävän elokuvan loppuun asti. Elokuvantekijä on hullu taiteilija ja kulisseissa hiiviskelijä. Hän haluaa paljastaa vuoden 1935 tapahtumat ja Carl Gustafin heikkoudet ihmisille. Hän riisuu miehen alastomaksi ja näyttää hänet inhimillisenä ja omat luontaiset tarpeensa tyydyttävänä olentona. Hän nostaa esille miehen vallan ja sen muille aiheuttamat välilliset tai välittömät seuraukset. Hän ei säästele miehen laiminlyötyä tytärtä eikä illallisille saapuvia poliitikkoja, näyttelijöitä tai syöjättäreksi kutsumaansa laulajatarta. Hän ei unohda edes viallista lattialautaa, vaan korostaa jokaista säröä täydellisyydessä.
" - syntyy tarina, joka on usein alkulähdettään mielenkiintoisempi. Sanat niittaavat paikoilleen ohimeneviä tunnelmia, epämääräisiä aavistuksia ja jopa asioita, joita ei ollenkaan ollut. Kaikki ne tähtäävät samaan, totuuden muodostamiseen, ja niin totuus saa muunnelman avulla uuden hahmon, joka on alkuperäistä suurempi -" (s.353)
Kallorumpu on hämmentävä historiallinen romaani, jossa fakta ja fiktio kieppuvat toisiaan kohti. Kerronta on elävää, salaperäistä ja kohtalokasta. Lukija tuntee jokaisella aistillaan, kuinka jotain on vääjäämättömästi nousemassa esille. Se tuoksuu ilmassa, kuuluu kohinana ja maistuu homehtuneelta. Kirjan lukeminen on yhtä aikaa sekä kiehtovaa että puistattavaa. Kaikki esille nostetut asiat ovat liikaa. Ne haluaisi pienen kurkistuksen jälkeen sysätä takaisin omaan vaihtoehtoiseen historiaansa. Kuopata syvälle maan uumeniin ja heittää iso kerros multaa päälle. Odottaa, kunnes usva tiivistyy ympärille, ja aloittaa tarinan alusta.
"Tulehan lähemmäksi, annahan kun vedän sinut tähän, jotta voin kuiskata ensimmäisen salaisuuden. Oletko kuullut tämmöisestä?" (s.175)
Lainasin kirjan kirjastosta Lumiomena-blogin Katjan suosituksesta, kun olin kertonut käyneeni Mannerheim-museossa. Kiitos vinkistä! Voin suositella sekä museossa käyntiä että kirjan lukemista.
Kiva kun luit tämän! Arosen kirjat ovat upeita.
VastaaPoistaKirjan lukeminen oli ehdottomasti mielenkiintoinen kokemus.
Poista