NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Lapsijoukko leikkii, juoksee, varastelee ja laulaa hökkelikylä Paratiisissa. He täyttävät vatsansa guavoilla ja mielensä profeetan sanoilla Jeesuksesta - joka parantaa maksua vastaan - mielellään Amerikan dollareissa. Tulevaisuuden haaveet siintävät kaukana Zimbabwesta. Kulta haaveilee matkustavansa tätinsä luokse Amerikkaan, jossa hän aikoo hankkia itselleen lamborghinin.

"Kun kaikki luhistuu, tämän maan lapset lähtevät kiireesti ja hajaantuvat kuin palavaa taivasta kavahtavat linnut." (s.147)

NoViolet Bulawayo kertoo maailmasta lasten ja nuorten näkökulmasta katsoen. Kulta ja hänen ystävänsä ihmettelevät, tutkivat, nauravat ja kauhistelevat. He uhittelevat ja heittävät ihmisiä kivillä. He eivät ymmärrä kaikkea ympärillään tapahtuvaa. He tarkkailevat sivusta olematta tapahtumien keskiössä. He ovat naiveja, uteliaita ja uhkarohkeita. He ovat selviytyjiä. Kulta joutuu liian nuorena hoitamaan ulkomailta huonossa kunnossa kotiin palaavaa isäänsä. Chipo silittää pyöristyvää vatsaansa ja pelkää kuolevansa synnytykseen. Kovanaama poseeraa turistien kuvissa ja pohtii vasta jälkeenpäin, mitä tarkoitusta varten kuvia otetaan ja mihin niitä käytetään. Sbho laulaa niin kovaa kuin kurkusta lähtee saadakseen enemmän tavaraa länsimaalaisten avustustyöntekijöiden kuormasta.

"Me käännytään ja nähdään että molemmat BBC:n miehet on tulleet takaisin. - - Millaista leikkiä te oikein leikitte äsken? Silloin Kovanaama pukee paidan takaisin ylle ja sanoo: Ettekö te näe että tämä on totta?" (s.144-145)

Amerikassa teini-ikään päässyt Kulta oppii, millaista on tuntea maailmantuskaa. Hän itse kasvaa ja kehittyy, kun Zimbabween jäänyt perhe pysyy samanlaisena ja etääntyy. He eivät enää ymmärrä toisiaan. Menneisyyden Zimbabwea ei enää ole eikä tule koskaan enää olemaan. Sitä on raakaa vaatia takaisin heille, joilla on siihen oikeus, sillä heitä ei kohta enää ole olemassa muualla kuin maan povessa. Moni seuraavasta sukupolvesta asuu maailmalla ja on omaksunut uudenlaisia elämäntapoja. Eri paikoissa asuvat ihmiset arvottavat väheksyen toistensa ajatusmaailmaa ja kokemuksia. Amerikassa Kulta oppii, että itselleen paremman tulevaisuuden luominen ei ole paikasta vaan mielestä kiinni, sillä jokaisessa paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kaikkialla on omat haasteensa.

"He eivät koskaan enää palaa entiselleen, sillä se on kerta kaikkiaan mahdotonta sen jälkeen kun on jättänyt taakseen minuutensa, ominaislaatunsa, se on kerta kaikkiaan mahdotonta." (s.148)

Kirjan lukemisesta tulee hämmentynyt ja ahdistunut olo. Zimbabwelaiset huutelevat kiinalaisille työntekijöille ja käskevät heidän palata takaisin sinne, mistä ovat tulleet. He järjestävät verisiä mellakoita ajaakseen valkoiset ja seka-avioliitoista syntyneet jälkeläiset pois maasta. He muuttavat Amerikkaan, jossa amerikkalaiset haukkuvat heidän ulkonäköään, puhetapaansa, kulttuuriaan ja käskevät palata takaisin Afrikkaan. Kaikkialla vallitsee viha toisia kohtaan. Amerikkalainen tyttö sairastuu bulimiaan, yrittää itsemurhaa ja istuu masentuneena valtavan tavaramäärän keskellä ökykartanossa. Zimbabwelainen kahta työtä tekevä täti yrittää laihduttaa, oppia amerikkalaisen aksentin ja pukeutua muotivaatteisiin. Zimbabwessa asuvat sukulaiset vaativat itselleen rahaa, valittavat nälkää ja syyttävät amerikkalaisen elämäntavan omaksumisesta. Kukaan ei ole tyytyväinen elämäänsä. Aina vaaditaan muutosta ja tavoitellaan parempaa. Kukaan ei voi missään hyvin.

"Minä olen afrikkalainen, se sanoo. Tämä on piru vie minunkin maani, minun isäni syntyi täällä, minä olen syntynyt täällä aivan kuten tekin!" (s.121)

Vanhemman sukupolven on opittava päästämään irti ja hyväksyttävä maailman jatkuva muutostila. Heidän ajatuksensa paremmasta tulevaisuudesta ei välttämättä ole samanlainen kuin seuraavan sukupolven näkemys. Kaikista ei voi tulla Amerikassa lääkäreitä, lakimiehiä tai 'ihan mitä vain haluaa'. Ensinnäkin on erittäin vaikea saada tarvittavat oleskeluluvat (paitsi jos onnistuu mennä naimisiin paikallisen kanssa) ja toisekseen on aloitettava pohjalta huonopalkkaisia hanttihommia tehden ja säästettävä rahaa lukukausimaksuihin, jos edes pääsee haluamaansa opiskelupaikkaan. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus rakentaa tulevaisuuttaan ja etsiä onnellisuutta omalla tavallaan.

"Tuntuu että täällä ollaan jonkinlaisessa kamalassa sadussa, vaikka jossakin niistä Raamatun järjettömistä osista, joissa Jumala rankaisee ihmisiä niiden syntien takia -" (s.152)

Amerikkalainen unelma on harhaa. Se on harvojen etuoikeus. Useimmat eivät voi sitä koskaan saavuttaa. Miksi niin moni sitten yrittää tavoitella mahdotonta? Amerikka on täynnä sinne ympäri maailmaa muuttaneita toiveikkaita ihmisiä, joiden silmien loiste vähä vähältä himmenee. He jäävät väärän valintansa vangeiksi, jumiin joutomaahan, kiinni kaduille, väistelemään poliisien luoteja. Heidän lapsensa voivat huonosti eivätkä halua tietää mitään vanhempiensa kotimaista.

"Taivas on tylsä. - - Se on ihan tasainen ja niin valkoinen ettei missään ole väriä ja kaikki on liian hyvässä järjestyksessä." (s.105)

Ihmiset ovat kyltymättömiä tavoitellessaan aina vain enemmän ja nauttiessaan paremmuuden tunteesta. He ruokkivat itseään uutisilla huono-osaisista, jotka puolestaan käyttävät itsekästä auttamisen nälkää häikäilemättömästi hyväkseen. Molemmat hengittävät myrkyllistä ilmaa toistensa avulla. Molemmat ymmärtävät olevansa ikuisesti pyörivän kehän vankeja. He, jotka pääsevät kepulikonstein karkuun, huomaavat vain liittyneensä vastapuolen leiriin.

"Olimme menossa ryöstettyjen mustien poikien ja tyttärien perään, niin, me olimme menossa." (s.241)

NoViolet Bulawayo on kirjoittanut viiden tähden kirjan, joka ravistelee, hellii, satuttaa, nauraa, pilkkaa, antaa anteeksi. Se ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan töytäisee lempeän itsevarmasti elämään omaa elämää, jossa vallitsee sekä tietoisuus menneestä että omat henkilökohtaiset pyrkimykset.