sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ally Condie: Tarkoitettu



Condie, Ally: Tarkoitettu
Kirjasarja: Tarkoitettu, osa 1
Muut osat: Osa 2 ja osa 3
Julkaistu: 2011

Nuorille aikuisille suunnattu Tarkoitettu trilogia kertoo tulevaisuuden maailmasta, jota kutsutaan Yhteiskunnaksi. Trilogian ensimmäinen kirja Tarkoitettu on julkaistu englanniksi vuonna 2010. Se julkaistiin suomeksi vuonna 2011.

17-vuotias Cassia niminen tyttö elää Yhteiskunnassa, jossa kaikki elämän osa-alueet on tarkkaan säädeltyjä ja ennalta suunniteltuja. Yhteiskunta päättää muun muassa ihmisten pukeutumisesta, ravinnosta, puolisoista, työpaikasta ja jopa kuolemasta. Kaikki tekevät, mitä heidän käsketään tehdä, jopa vapaa-ajalla. Jokainen kantaa mukanaan kolmea pilleriä: vihreää, punaista ja sinistä. Pillereillä pidetään huolta siitä, että kukaan ei kapinoi järjestelmää vastaan.

Tarkoitettu kirja alkaa siitä, kun Cassialle esitellään hänen tuleva kumppaninsa, jonka Yhteiskunta on hänelle tarkkaan valinnut. Cassian yllätykseksi hänen kumppaninsa on hänen paras ystävänsä Xander. Tämä on harvinaista, sillä yleensä kumppani on joku tuntematon henkilö. Cassia tutkii Xanderin tietoja levykkeeltä, jolloin ruudulle ilmestyvät yllättäin vieraan pojan kasvot: hän on Ky, joka on luokiteltu poikkeavaksi. Cassia alkaakin tämän tapauksen jälkeen epäillä Yhteiskuntaa. Lisäksi kuvioissa on tietenkin mukana taidokkaasti kerrottu kolmiodraama.

Mielestäni kirja on todella mielenkiintoinen, sillä se kuvaa uuden, jännittävän maailman. Mielikuvitus lähtee valloilleen ja haluan tietää, mitä kaikkea tässä maailmassa oikein tapahtuu. Kirjasta jää mieleen se, että kaikki kulttuuri on arvokasta eikä mitään saa hävittää tai kieltää. Lukija jää myös pohtimaan, mitä itse haluaisi jakaa jälkipolville ja miten haluaisi lapsia kasvatettavan. Kuinka ihminen elää mahdollisimman mukavan ja tyydyttävän elämän.

Annan kirjalle viisi tähteä erikoisen ja jännittävän sekä hyvin kerrotun post-apokalyptisen maailman vuoksi.

1 kommentti:

  1. Löysin tuon kirjan aamulla etsintälistalleni. Selostuksesi vakuutti minua lukemisesta. Jännä sattuma.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!