David O'Connell: Karkkitehtaan kummitus

Archie perii kartanon ja karkkitehtaan edesmenneen isänsä suvun puolelta. Hän muuttaa uuteen kotiinsa äitinsä kanssa. Pian käy ilmi, että kartanossa kummittelee ja että Archie saa tehtäväkseen selvittää suvun arvoituksen. Hänellä on apunaan uudet ystävänsä Fliss ja Billy. Sukulaistäti lapsineen yrittää estää arvoituksen ratkeamista. Archiella on paljon pelissä, sillä epäonnistuminen merkitsee karkkitehtaan menetystä.

"Archie napitti niska kenossa vanhan miehen muotokuvaa. Ihan kuin vanhus olisi iskenyt hänelle silmää. Taatusti oli." (s.9)

Karkkitehtaan kummitus on kiehtova seikkailu, jossa on maagisia olentoja, hämäräperäisiä henkilöitä, jännittäviä salakäytäviä ja kiperiä tilanteita. Kirjaa lukiessa on ehdottomasti syötävä makeinen tai kaksi, sillä karamelleistä ei tarinassa ole puutetta.

"Meillä on pieni ongelma. Kukaan ei ole onnistunut löytämään kuuluisan McArkin toffeekarkin salaista ainesosaa isosetänne kuoleman jälkeen." (s.46)

Kuvitus elävöittää tarinaa. Uusia kuvia kaipaa heti, kun tarina etenee seuraavaan käänteeseen. Seikkailu on jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa, mutta muutama asia jää mietityttämään. En ole ihan varma, pidänkö siitä, että ihmisten ilkeys liitetään heidän ulkonäköönsä ja että onko sankareilla oikeus nimitellä ilkeyksiä tekeviä ulkonäön perusteella. En tiedä, onko reilua, että henkilöiden nimet kuten Nessukarsta viittaa kyseisen henkilön ominaisuuteen eli jatkuvaan allergiseen nuhaan, mikä on aika leimaavaa. Mietin kaiken aikaa kirjaa lukiessani, miksi Archie ja hänen äitinsä eivät lukitse ovea, kun kartanoon pääsee vapaasti vaikka minkälaista väkeä. Äiti on tietysti tietämätön seikkailuista ja kaikesta muustakin, joihin lapset ajautuvat, vaikka monelta olisi vältytty, jos hänelle olisi niistä kerrottu. Mutta tämä on lasten seikkailu, jossa lasten on kuljettava matka itsenäisesti kohti onnellista loppua.