Andrew O´Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

"Euroopan paras osa asuu nykyään valtameren tällä puolen."

O´Hagan, Andrew: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
Julkaistu: 2011
Alkuperäinen julkaisu: 2010
Alkuperäinen nimi: The Life and Opinions of Maf the Dog and of his friend Marilyn Monroe
Mistä maasta: Iso-Britannia 
Suomentanut: Heikki Karjalainen 
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Tammi 
Sivumäärä: 322

Mainittakoon heti alkuun, etten pidä koirista - lukuun ottamatta muutamia sukulaisteni ja ystävieni koiria. Tästä kuuluu kiitos niille lukemattomille koirille, jotka ovat hyökänneet kimppuuni (lue: välinpitämättömille koiranomistajille, jotka ovat jättäneet koiransa koulutuksen väliin ja eivät välitä kanssaihmisten hyvinvoinnista). En myös tiedä oikeastaan mitään Marilyn Monroesta - muuta kuin että hän on esiintynyt elokuvissa ja että hänen kasvonsa koristavat vaikka minkälaisia sisustustavaroita. Menen siis Helmet lukuhaasteen siivittämänä epämukavuusalueelleni tarttuessani tähän kirjaan.

Kirja kerrotaan Marilyn Monroen (1926-1962) Mafia Honey eli Maf nimisen koiran näkökulmasta. Frank Sinatra antoi koiran Marilynille vuonna 1960. Mielestäni on hauskaa olla kärpäsenä katossa - tai siis koirana lattialla - ja seurata elokuvatähtien ja poliitikkojen elämää. Kirja sisältää myös paljon filosofisia ajatuksia ja poliittisia mietintöjä sekä kulttuurisia ja kirjallisia pohdintoja. Se on etenkin kuvaus 1960-luvun Yhdysvalloista, jossa pinnalla ovat kansalaisoikeudet, rotuerottelu ja rasismi sekä kylmä sota ja kommunismin vastaisuus. Ihmisiä kiehtoo avaruuden valloittaminen simpanssien ja koirien avulla sekä ulkoavaruuden olennot.

Marilyn kuvataan kirjassa diivaksi, joka on aina myöhässä, käy Frank Sinatran isännöimissä juhlissa, käyttää pillereitä ja runsaasti alkoholia, pitää seinillään ihailijoidensa maalaamia kuvia itsestään, keskustelee lehtimiehille, tukeutuu häntä seuraavien miesten apuun ja antaa käytännön asiat piikojen ja taloudenhoitajien tehtäväksi. Hänen ympärillään olevat julkisuuden henkilöt käyttäytyvät kuin olisivat jotain suurempaa ja hienompaa kuin muut ihmiset. Frank Sinatra kuvataan komentelevaksi ja omituisia raivokohtauksia saavaksi mieheksi, joka yrittää kaikin keinoin pysyä hienoissa piireissä ja irlantilaiset sukujuuret omaavan presidentti Kennedyn suosiossa.

"Marilyn oli outo ja onneton olento, mutta hänellä oli enemmän synnynnäistä huumorintajua kuin yhdelläkään tuntemallani ihmisellä. Enemmän huumorintajua ja enemmän taiteellisuutta. Hän ei kääntänyt selkäänsä elämän järjettömyyksille, päinvastoin: Wienin parhaat psykoanalyytikot olisivat epäilemättä olleet ihastuksissaan siitä, miten Marilyn ymmärsi vaistomaisesti vitsejä ja elämän suurta draamaa." (s.80)

"Hän halusi oppia ottamaan itsensä vakavasti ja arvostamaan omaa elämänkokemustaan, mutta ei päässyt pakoon ihmistä, joka oli aina ollut: suloinen ja vaikutuksille altis tyttö, joka aikuisena oli alkanut syödä pillereitä ja juopotella. Hänellä ei ollut helppoa. Monet hänen aiemmat yrityksensä itsenäistyä olivat epäonnistuneet." (s.81)

Kirjassa pohditaan paljon Marilynin persoonaa ja mikä siinä on vialla. Toisaalta hän haluaa muutosta elämäänsä ja vakavasti otettavia elokuvarooleja, mutta toisaalta hän kieltää todellisuuden ja poseeraa aina seksikkäissä kuvissa. Marilyn tarvitsee muiden hyväksyntää ja kokee itsensä usein miesten kautta, joten kun hän joutuu ottamaan avioeron Arthur Milleristä, hänen minuutensa kokee kolauksen. Kirjassa sivutaan myös Marilynin isäsuhdetta, joka on aika monimutkainen. Hän nimittäin puhuu terapeutilleen, että hänen isänsä on kuollut, vaikka hänen isänsä on elossa. Marilyn ei silti halua koskaan tavata isäänsä, vaikka ilmeisesti kaipaa isää. Marilyn suhtautuu erikoisesti myös häntä seuraaviin miespuolisiin ihailijoihin, sillä hän esimerkiksi luottaa siihen, että rankan ryyppyillan jälkeen joku heistä auttaisi hänet kotiin. Hän harrastaa myös yhden illan juttuja. Kirjassa todetaankin, että Marilynilla on omakuvan vääristymä. Hän itkee ja on masentunut, minkä vuoksi hänet kirjataan joksikin aikaa psykiatriseen sairaalaan. Ennen kuolemaansa Marilynin käytös muuttuu, sillä hän on kuin unissakävelijä; hajamielinen ja päämäärätön.

"Kuka minä olin vahtimaan onnetonta näyttelijätärtä? Keitä nämä ihmiset yleensä olivat, jotka pystyivät luomaan elämää valkokankaalle, mutta eivät pystyneet alkuunkaan elämään omaansa?" (s.297)

Kirjassa ainoa rasittava puoli on lukemattomat alaviitteet, mutta ilmeisesti kirjailija on halunnut käyttää niitä eräänlaisena tyylikeinona. Toinen erikoinen piirre on, että Maf-koiran lisäksi ääneen pääsevät myös rotat, hämähäkit, kärpäset, kissat ynnä muut eläimet. Joka kerta eläimet toteavat jotain filosofista tai päästävät ilmoille runoutta. Mielestäni olisi ollut mielenkiintoista lukea lisää siitä, miten amerikkalaiset näkivät Euroopan. Halveksivan asennoitumisen ymmärtää pienistä viitteistä, jotka esimerkiksi koskevat juutalaisten asemaa ja keskitysleirejä. Pelottavaa, että kylmän sodan aikana ihmiset ajattelivat, että venäläisten ohjukset olisivat saattaneet sataa amerikkalaisten niskaan millä hetkellä hyvänsä. Lisää olisin halunnut kuulla myös 1960-luvun Meksikosta, sillä siitä kirjoitetaan ihannoivasti. Hauskaa, että Marilyn kuvataan ihmisenä, jolla on aina kirja käsilaukussaan.


Helmet lukuhaaste 2016: 22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)