tiistai 23. heinäkuuta 2019

All Star Batman: Osa 1: Pahin viholliseni



"Yritän jotain uutta, Jim. Jotain parempaa. Niin toivon."

All Star Batman: Osa 1: Pahin viholliseni
Tarina: Scott Snyder
Taide: John Romita Jr.
Tussaus: Danny Miki, Tom Palmer, Sandra Hope, Richard Friend
Värit: Dean White
Kannet: John Romita Jr., Danny Miki, Dean White
Käännös: Janne Suominen
Ladonta: Matteo de Angeli, Marcella Onzo, Dario Buonanno, Antonio Esposito
Batmanin luojat: Bob Kane, Bill Finger
Julkaistu: 2018

Batman kuljettaa Kaksinaamaa kohti Arkhamia. Lukuisat eri roistot yrittävät estää sankarin matkan, sillä Kaksinaama on uhannut paljastaa heidän salaisuutensa, jos Batman onnistuu tehtävässään. Viittasankari ottaa itsekin suuren riskin, sillä myös hänen oma salaisuutensa eli hänen todellinen henkilöllisyytensä uhkaa paljastua.

Tarina koostuu lukuisista aikahyppäyksistä sekä lapsuuden ajan tapahtumien muistelusta. Matkan varrella on paljon taistelukohtauksia ennen kuin päästään jännittävään loppuun. Olettaisin, että tarinan on tarkoitus jatkua jossain toisessa sarjakuvassa. Toisaalta voi olla, että sarjakuvassa on vain avoin loppu.

Toisessa tarinassa keskityttään Robiniin. Hän jahtaa roistoa nimeltään Zsasz. Samalla hän yrittää käsitellä omien vanhempiensa kokemaa karmeaa kohtaloa. Pidin enemmän ensimmäisestä tarinasta ja sen piirrostyylistä.

Sarjakuvakirjassa esiintyi hahmoja, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Toisaalta se oli virkistävää, mutta toisaalta olisin mieluummin halunnut lukea hahmoista, jotka ovat minulle tutumpia. Huomasin lukiessani, että minulla on vielä harjoiteltavaa sarjakuvakirjojen lukemisessa. Luen niitä ehkä hieman liian hätiköiden, jolloin kuvien katselu jää vähäiseksi. Koen sarjakuvakirjojen julkaisujärjestyksen selvittämisen haastavaksi. Kirjojen nimet ovat monimutkaisia eikä kaikkia kirjoja välttämättä ole saatavilla saati suomennettu. Minulla on lukupinossa kaksi muuta Batman aiheista sarjakuvaa, jotka on napattu summanmutikassa ja lukuhaastetta ajatellen kirjaston hyllyltä.


Batman 80 vuotta -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Nora jättää kissansa tatuoijansa hoiviin ja matkustaa Oxfordiin siskonsa häihin. Englantilaista romantiikkakirjallisuutta rakastava goottinainen asettuu siskon tulevaan sukukartanoon kuin mustetahra hääpukuun. Aristokraatit katsovat Noraa arvostelevasti päästä jalkoihin eikä tilannetta helpota ollenkaan se, että hän työntää uteliaan nokkansa suvun salaisuuksiin. Sulhasen veli James on nimittäin kadonnut mystisesti jäljettömiin. Nora rakastuu päätä pahkaa ajatukseen taiteellisesta aatelismiehestä, joka on saattanut karata alempaan säätyyn kuuluvan nuoren neidon matkaan tai joka on voinut tehdä luomisen tuskassaan itsemurhan. Hän saa villinä laukkaavalle sydämelleen myös muita kohteita, kun puutarhatöissä karaistunut Matthew astelee kartanon maille ja kun hämyisessä kirjakaupassa työskentelevä Dorian pitelee kädessään romanttisen kirjallisuuden klassikkoa.

Kuuntelin äänikirjaa matkalla Lontooseen ja rakastuin siihen. Nora on ihanan erilainen päähenkilö kuin mihin olen tottunut. Hän kiinnittää huomionsa elämän ristiriitaisuuksiin. Hän näkee kaikessa sekä kaunista että rumaa, sekä elämää että kuolemaa. Noran suhtautuminen romantiikkaan ei ole siirappista. Päin vastoin hän epäilee löytävänsä koskaan ketään vierelleen. Hän ei haaveile siskonsa tavoin suurista eleistä ja kirkkohäistä. Noralle romantiikka on ruusunpiikeistä vuotavaa verta. Hän viihtyy paremmin pölyisten runoilijoiden menneessä mielikuvitusmaailmassa kuin kohtaa nykyhetken todellisuuden.

Kirja tarjosi hyvässä suhteessa romantiikkaa, jännitystä, huumoria ja seikkailua sekä aimo annoksen vanhahtavaa Britanniaa. Sen seurassa sai tutustua maalaiskartanoihin, puutarhoihin ja pölyisiin kirjakauppoihin. Haluaisin nyt Noran tavoin ehdottomasti matkustaa pelonsekaisin tuntein Oxfordiin ja todeta, onko kirjallisuuden romantisoituja maisemia oikeasti olemassa!


Helmet lukuhaaste 2019: 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Kiitos blogistanian lukumaratoniin osallistuneille!



Blogistanian lukumaraton järjestettiin lauantaina 13.7.2019. Se oli varmaankin paras lukumaraton, jonka olen koskaan järjestänyt, sillä tällä kertaa olin panostanut tunnelmointiin suosikki sovelluksessani instagramissa. Kuvien ja tarinoiden katselu ja kommentointi oli hauskaa! Heinäkuun lukumaratoniin ilmoittautui 44 osallistujaa. Maaliin asti päässeiden tunnelmista ja luetuista kirjoista voi käydä lukemassa linkeistä, jotka on jätetty 13. heinäkuuta julkaistun postauksen kommentteihin. Instagramissa ja twitterissä ne löytyvät tunnisteella #lukumaraton. Tässä muutamia poimintoja ihanan hauskoista hetkistä:

"Pieni lounastauko, lounaaksi pasta puttanesca ja jälkiruoaksi Geisha-kakkua. Haaveilin salaa lapsena pasta puttanescan maistamisesta: se esiintyi Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjassa, joka kuului lempikirjoihini. Nyt vihdoin olen maistanut. On hyvää." (Pidä kirjasta kiinni)

"Piia perkasi mansikoita ja mustikoita Strömsössä ja samalla kuunteli Michelle Obaman elämäkertaa tarkasti yhden tunnin ja 56 minuuttia." (Kirsin Book Club)

"Totean, että tässä vaiheessa on hyvä pitää pieni tauko ja poiketa nopeasti kauppaan hakemaan lisää lukueväitä (eli toisin sanoen ostamaan suklaata...)" (Työnaisenvaimo)

"Pientä lukujumia on ollut viime aikoina ilmassa, joten tämä tulos on vuorokaudessa aika mainio. Lukumaratonit toimivat ainakin itselläni aika hyvinä lukujumin avaajina." (Kirjanmerkkinä lentolippu)

"Melkein koko päivän istuin autossa, mutta sekin oli ihan hyvä maratonin kannalta, nimittäin sain luettua autossa jopa 1400 sivua! Ja loput sitten luin Kolilla majapaikassamme ja Kolin kallioilla." (Kirjojen lumoa)

Itselläni lukumaraton sujui levollisesti. Aloitin lukemalla L.M. Montgomeryn kirjaa Pieni runotyttö. Etenin sitä 62 sivun verran mansikoiden ja kirsikoiden voimalla. Siivosin, laitoin ruokaa ja puhuin puhelimessa. Yritin puuhatessa kuunnella äänikirjaa (Tommi Kinnunen: Lopotti), mutta se ei oikein onnistumut huonon kuuluvuuden vuoksi. Minuutteja kertyi 12. Seuraavaksi lueskelin 171 sivuisen sarjakuvan All Star Batman osa 1: Pahin viholliseni. Kaikki kirjat ovat muuten lukuhaastekirjoja. Seuraavaksi vuorossa oli Jessica Townsendin Morriganin kutsumus, joka eteni 39 sivun verran. Tarina alkoi erittäin mukaansatempaavasti! Luin kaiken kaikkiaan 272 sivua. Selailin myös vähän väliä blogeja, twitteriä ja instagramia.

Lämmin kiitos kaikille lukumaratoniin osallistuneille!

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Blogistanian lukumaratonin postaukset



Ihania lukuhetkiä kaikille lukumaratoniin osallistuville! Toivottavasti koette inspiroivia hetkiä sekä kirjojen parissa että muiden lukumaratonia seuratessa!

Lukumaratonin jälkeen: Tämän postauksen kommentteihin voit laittaa linkin lukumaratonin koontipostaukseesi. Jos sinulla ei ole blogia niin voit kirjoittaa kommentteihin lukumaratonin jälkeisiä tunnelmia, luetut sivumäärät ja kuunnellut minuutit sekä luetut kirjat.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret

Miltä tuntuu, kun ei ole kenenkään tytär? Kun kukaan ei ole halannut? Kun kukaan ei ole rakastanut? Xinran halusi kirjoittaa kirjan kaikille adoptoiduille tytöille, jotta he saisivat vastauksen siihen, miksi heidän äitinsä antoi heidät adoptoitavaksi. Hän itse oli asunut isoäitinsä luona, sillä hänen vanhempansa vangittiin kymmeneksi vuodeksi kulttuurivallankumouksen aikoihin. Xinran haastatteli ihmisiä ja halusi levittää tietoa kiinalaisista sekä länsimaalaisille ihmisille että nuoremmille kiinalaisille sukupolville. Kommunistisen Kiinan aikoina punakaarti tuhosi kirjoja, joten kiinalaisten kulttuuritietous oli huonoa. Tytöillä oli tarve ymmärtää kiinalaisia äitejään. Seuraava teksti saattaa järkyttää herkempiä lukijoita.

Xinran kertoo tyttöjen adoptoinnille kolme syytä. Maatalousvaltaisessa kulttuurissa tyttöjen hylkääminen on ollut kautta aikojen tavallista. Maata on jaettu vain miehille. Perheet adoptoivat tai myivät ylimääräiset poikansa, mutta tyttöjen kohtalona oli kuolla. Tytöt hukutettiin vesisankoon heti syntymän jälkeen, sillä tyttövauvaa ei pidetty lapsena. Tytöt olisivat joka tapauksessa kuolleet myöhemmin nälkään, sillä viljakiintiö annettiin poikien mukaan. Se ei silti tarkoittanut, ettei äiti olisi rakastanut tyttöjään. Suku vain olisi joutunut perikatoon ilman poikalasta. Tyttö tiesi onnettomuutta. Esikoistyttö olisi katkaissut suvun juuret. Äitien elämä olisi ollut yhtä helvettiä, jos tyttö olisi jätetty eloon, sillä häntä olisi lyöty ja hänet olisi jätetty ilman ruokaa. Ihminen, jolla ei ollut poikalasta, ei ollut ihminen ollenkaan. Taloudellisen nousukauden aikana vanhat sosiaaliset normit katosivat. Opiskelijat olivat seksuaalisesti tietämättömiä. Heille ei oltu kerrottu, kuinka lapset saavat alkunsa. Tytöt tulivat siten helposti raskaaksi. Yhden lapsen politiikan aikana hylkäämisen kohteena oli helposti tyttölapsi. Toisaalta oli rikkaita perheitä, joilla oli viisikin lasta. Tyttöjen tuli 1990-luvulle asti käydä lääkärissä todentamassa neitsyytensä. Lisäksi kiinalaisilla oli uskomuksia. He tottelivat, jos ennustaja käski hylkäämään lapsen.

Tarinoita on valtavasti. Eräs opiskelijatyttö synnytti salaa tytön, minkä seurauksena hänen sukunsa hylkäsi hänet. Kukaan ei suostunut palkkaamaan häntä töihin, jolloin hänellä ei ollut varaa ruokkia lasta. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin viedä lapsi orpokotiin. Tyttö pääsi lapsettomana töihin ja tienasi rahaa, mutta lapsi ja orpokoti olivat sillä välin kadonneet. Eräs tyttövauva hylättiin kadulle. Ihmiset tuijottivat sitä huvin vuoksi, sillä heillä ei ollut mitään huvituksia elämässään. Kukaan ei koskenut vauvaan, sillä niin ei vain ollut tapana tehdä. Sitä paitsi sairaala ei olisi ottanut lasta vastaan ilman synnytyslupaa tai potilaaksi rekisteröintiä. Sairaaloilla ei ollut resursseja orpolasten hoitoon. Sitä paitsi heidän tuli noudattaa yhden lapsen politiikkaa eivätkä he voineet rikkoa lakia auttamalla. Eräs tyttölapsi siepattiin työhön ja vaimoksi. Häntä kohdeltiin hyvin eikä hän osannut kaivata oikeaa perhettään, sillä sieppaajat olivat olleet aina hänen perheensä.

Kiinan tiedotusvälineet eivät kertoneet kansainvälisestä adoptoinnista kuin vasta vuonna 1993. Kiinalaisilla ei ollut käsitystä siitä, millaisia ulkomaalaiset ovat. Etenkin maalaiset olivat tietämättömiä sekä luku- ja kirjoitustaidottomia. Kätilö saattoi väittää tappavansa tyttövauvan, mutta todellisuudessa se vietiin orpokotiin ja sieltä adoptoitavaksi. Joku oli myös saattanut ennakkotilata vauvan. Orpokodit olivat arvaamattomia ja työntekijät epäluotettavia. He saattoivat yhtäkkiä lähteä ja viedä omaisuutta mukanaan. Valtiolla oli oikeus pakkolunastaa taloja ja siirtää niiden asukkaita toisiin paikkoihin. Mistään ei pidetty kirjaa. Ihmisiä oli mahdotonta jäljittää. Orpokodeilla tehtiin bisnestä, kun kansainvälinen adoptio tuli kaikkien tietoon. Orpokodit olivat vain lasten säilytyspaikkoja, mutta 1990-luvulla tehtiin kunnollisia orpokoteja. Valvonta oli silti edelleen huonoa ja rahat menivät rikkaiden taskuun. Orpokodit jopa auttoivat ihmisiä hylkäämään lapsensa tai ostivat lapsia. Äideillä oli tieto siitä, että tyttöjen elämä olisi ulkomailla kuin prinsessalla. Kotona tyttö joutuisi kärsimään kilpailuyhteiskunnan pyörteissä. Länsimaalaisilla (lue: amerikkalaisilla) ei ollut lupa kuvata sensaationhakuisia tarinoita paikan päällä. Moni kuvasi salaa, jolloin tietoon tulleet Kiinan hallituksen vastaiset videot johtivat orpokodin työntekijöiden erottamiseen. Väitetään, että kiinalaisia ei kiinnosta, mistä he ovat lähtöisin. Heidän mielestään orpokotimenneisyys on kasvojen menettämistä. He kokevat aseman ja koulutuksen tärkeämmäksi.

Tyttölastensa perään kyselevien äitien tuska ja ikävä oli suunnaton. He eivät kyenneet unohtamaan. Moni menetti järkensä ja teki itsemurhan. Lapsia ei voitu jäljittää, sillä heistä ei otettu kuvia, sillä kellään ei ollut kameraa. Heistä ei pidetty mitään kirjanpitoa. Orpokoteja purettiin ja lapsia siirrettiin mielivaltaisesti paikasta toiseen. Orpokodille lahjoitetut tavarat vietiin muualle.

Kirjan lukemisen jälkeen ajatukseni olivat sekavat. En osannut päättää, mitä mieltä olin adoptiosta. Päällimmäisenä ajattelin adoptiobisnestä ja sitä, etten halua kannattaa ihmiskauppaa. En tunne oikeastaan ketään, joka olisi adoptoitu. Yleinen käsitykseni on, että ihmiset kuvittelevat pelastavansa lapsen parempiin oloihin. Entä jos lapsi onkin tehtailtu varta vasten adoptiota ajatellen? Loppuisiko lasten myyminen, jos kukaan ei adoptoisi heitä? Millainen adoption nykytilanne on? Onko adoptio hyvä vai paha asia? Kuinka ihmiskauppa voitaisiin lakkauttaa? Olisi avartavaa lukea lisää kokemuksia etenkin suomalaisten näkökulmasta.


Helmet lukuhaaste 2019: 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Naondel

Maresi nimisessä kirjassa tutustuttiin saareen, jossa sijaitsi vain naisille tarkoitettu luostari. Tässä kirjassa päästään kurkistamaan, miten luostari syntyi. Tarina alkaa Kabirasta, joka käyttäytyy hillitysti ja toimii varovaisesti miesten seurassa. Hän tapaa visiirin pojan, Iskanin, ja rakastuu. Kabira laskee suojamuurinsa ja jakaa pojalle salaisimmat tietonsa, jotka liittyvät pyhään lähteeseen, jonka avulla hän näkee sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Hän ei osaa aavistaakaan, että Iskan on todellisuudessa häikäilemätön pyrkyri, joka tappaa kaikki häntä uhkaavat ihmiset pois tieltään. Kabiran paljastus sysää liikkeelle tapahtumien ketjun, joka lopulta johdattaa joukon naisia yhteiselle merimatkalle.

Kirjassa tutustutaan jokaiseen luostarin perustajajäseneen. Garai on myyty seksiorjaksi, jonka selviytymiskeinona on totella ja olla mukautuvainen. Hänen intohimonsa on kasvien tutkiminen. Orseola osaa muokata unia. Hänet lähetetään maanpakoon erinäisten tapahtumien seurauksena. Sulani on soturi, joka kaapataan. Claras on epämuodostunut prostituoitu, joka haaveilee kalastamisesta. Esteki on palvelijatar, ja Iona neitsyt uhri, joka on koulutettu tehtäväänsä.

Kirjan maailma on synkkä. Tarina on erittäin raskas ja itseääntoistava. Kirjan kuunteleminen kesti todella kauan, sillä sitä ei jaksanut kuunnella kovin pitkiä pätkiä kerralla. Tapahtumat ahdistivat ja ärsyttivät. Miehet käyttivät naisia hyväkseen kerta toisensa jälkeen. Naisia hakattiin, tapettiin ja kohdeltiin henkisesti kaltoin. Heitä kuoli synnytykseen ja heidän tyttölapsiaan surmattiin. Tyttöjen kasvot murskattiin ja hiukset leikattiin, jotta he eivät kelpaisi sotasaaliiksi ja joutuisi orjiksi. Kirjan naiset olivat kateellisia toisilleen, vaikka heidän olisi pitänyt pitää yhtä. Siinä missä Maresi oli kiehtova ja mystinen niin Naondel on myrkyllinen ja täynnä hirviöitä.

Tarinan kuunneltuani ymmärsin, miksi kyseiseen maailmaan tarvittiin naisten turvapaikka ja miksi heidän hallussaan olevaa tietoa ei saanut paljastaa yhdellekään miehelle. Tarvitsen pitkän tauon ennen kuin tartun Maresin voima nimiseen kirjaan.

"Yhdessä te kykenette mihin vain."


Helmet lukuhaaste 2019: 29. Kirjassa nähdään unia

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Mid-Year Book Freak Out tag




1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen tähän mennessä lukenut 37 kirjaa. Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin on herättänyt monenlaisia ajatuksia. Se on vaikuttava, moniulotteinen ja mielenkiintoinen. Moni lukija on kokenut sen voimaannuttavana, mutta moni myös rasistisena ja ongelmallisena. Itse tykästyin ajatukseen yönaisista. Minusta oli myös mielenkiintoista tietää lisää naisten historiasta ja kuulla erilaisista elämänkokemuksista. Kirjasta välittyi hyvin, millaista menneisyyden, eurooppalaisen naistutkimusmatkailijan elämä oli. Se kertoi, millaista on, kun eri kulttuurit kohtaavat. Kirja sisälsi pohdintaa siitä, miltä tuntuu, kun muut arvostelevat elämänvalintoja. Miten elämää tulisi elää? Kenen jalanjälkiä kannattaisi seurata?

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen lukenut tänä vuonna viisi jatko-osaa. Eve Hietamiehen Tarhapäivä oli sekä hulvaton että koskettava tarina Pasasten perheen arjesta.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Jessica Townsendin Morriganin kutsumus! Tykästyin kirjasarjan ensimmäiseen osaan enkä malta odottaa, että viimein pääsen toisen osan kimppuun!

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Ihastuin pari vuotta sitten Stephanie Garberin Caraval kirjan maailmaan, joten haluan ehdottomasti lukea kirjasarjan päätösosan.

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Maria Turtschaninoffin Maresi oli ihana kirja kieleltään ja tarinaltaan, mutta Naondel oli todella raskas ja itseään toistava.

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Ali Benjaminin Mitä sain tietää meduusoista kosketti. En osannut arvata, että kirja olisi niin mielenkiintoinen ja mukaansatempaava.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Jessica Townsendin tapaaminen oli aivan upeaa. Kuvia ja tarinaa löytyy instagramin puolelta. Täytyy sanoa, että odotan innolla, että pääsen tutkimaan lisää Nevermoorin maailmaa!

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Tänäkään vuonna ei ole tullut vastaan sellaista henkilöä.

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Eve Hietamiehen keksimä hahmo Paavo Pasanen on kyllä hupaisa veikko! Jessica Townsendin Morrigan Korppi on myös ihana. Odotan innolla, mihin rooliin hän kasvaa ja kehittyy. Pidin myös Maria Turtschaninoffin Maresista. Minusta on selvästi ollut mielenkiintoisinta lukea erilaisia kasvutarinoita.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Koskettavia kirjoja on ollut paljon. Pauliina Rauhalan Taivaslaulu oli jotenkin niin kaunis kirja.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

En ole tänä vuonna nähnyt uusia kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia.

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Blogistanian parhaat 2018 -tilaisuus, sillä minusta oli kutkuttavan jännittävää olla paikalla ja vielä videoida tilaisuus Kirjakultti -youtube-kanavalle.

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

The Hunger Games -kirjasarjan 10-vuotisjuhlajulkaisu, johon kuuluu kolme kirjaa.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Lukupinossa on tällä hetkellä ainakin L.M. Montgomery: Pieni runotyttö, Jessica Townsend: Morriganin kutsumus, Markus Zusak: Kirjavaras ja Tommi Kinnunen: Lopotti.


Vastasin tagiin myös viime vuonna!

torstai 27. kesäkuuta 2019

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton

Jenni Haukion kauniissa runokokoelmassa menneisyys ja nykyisyys tervehtivät toisiaan. Rakkauden kohde ja luonto sulautuvat yhteen. Maalaisromanttiset maisemat vaihtuvat kolkon kaupungin yksinäisyyteen. Vaeltava, ikiaikainen meri tuntee ihmisen kaihon. Kaikki on katoavaista.

"puoli neljän aikaan takerrun
postiluukusta sanomalehteä työntävän jakajan ranteeseen
vain pitääkseni toista ihmistä kädestä"

Haukio on taitava kuvaamaan hetkiä. Maisema elää hänen tarkastelunsa alla. Lukija voi sielunsa silmin nähdä 'veteen heitetyn kiven synnyttämän aaltoilun' ja kuulla kuinka 'apea tuuli näppäilee hauen kuivunutta selkäruotoa'.

"Tunnen saman kuin sinä,
nuoren meren kohinan,
uusien olomuotojen kutsun."

Helmet lukuhaaste 2019: 37. Pienkustantamon julkaisu

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

5 kohdetta Lontoossa



Vierailin kesäkuun puolessa välissä Lontoossa. Kaiken muun ohjelman ohella ehdin tietenkin ajatella kirjallisuutta.

1. Shakespearen patsas

Leicester Squaressa kävellessäni kiinnitin huomioni William Shakespearen patsaaseen, joka komeili suihkulähteen keskellä. Päivä oli kääntynyt iltaan. Ympärillä velloi tasainen ihmisäänten surina. Vesi liplatti ja kukat uinuivat. Toivoin, että käsissäni olisi sillä hetkellä ollut Shakespearen teos, jota olisin voinut tunnelmoida suihkulähteen reunalla.



2. Kirjakauppa Foyles

Charing Cross Roadilla huomasin paljon kehutun Foyles kirjakaupan, joka toivotti kirjojen rakastajan peremmälle ystävien joukkoon. Olisin voinut ostaa sieltä kaiken! Ihastelin kirjagramista tuttuja koristeita, huokailin upeille painoksille klassikkokirjoista ja nauroin ilosta löydettyäni nuorten aikuisten osastolta lukuisia aarteita. Vaikka en itse enää nuori aikuinen olekaan niin kirjat ovat erittäin lähellä sydäntäni etenkin nostalgisista syistä. Nostalgikkona ostin itselleni Nälkäpeli kirjasarjan juhlapainoksen.



3. Sherlock Holmes -museo

Poikkesin pikaisesti Sherlock Holmes -museon luona Baker Streetillä. Näin metroasemalla myös herrasta tehdyn patsaan. Museon edessä oli aika mukavasti ihmisiä jonottamassa pääsyä sisälle. Sää oli teemaan sopivan tihkuinen ja sumuinen. Latasin matkaa varten Sherlock Holmesin tytär nimisen äänikirjan, mutta en ehtinyt kuunnella sitä minuuttiakaan, sillä tekemistä riitti niin paljon.



4. The British Library

Pitihän sitä myös kirjasto nähdä! Tosin näkeminen jäi tällä kertaa pelkäksi nopeaksi vilkaisuksi. Minut yllätti, että kirjastoon pääseminen olisi edellyttänyt läpikotaista turvatarkastusta. Paikka näytti hieman liian tylsältä ja modernilta. Minua kiinnostaisi ennemmin vanhanaikaiset kirjastot, joihin voisi rauhassa eksyä ja joiden jokaista sopukkaa eivät edes kirjastovirkailijat tunnistaisi. Salakäytävistä puhumattakaan! Sellaisia taidan löytää vain kirjoista...



5. The Harry Potter Shop

Taikamaailma on saanut monet hurmioitumaan! En lukenut Harry Potter -kirjoja lapsena, koska ensimmäinen ilmestyi vasta, kun oli nuori. Silloin kirjat tuntuivat aivan liian lapsellisilta minun makuuni. Luin mieluummin eeppistä fantasiaa kuin lastenkirjallisuutta. Ensimmäinen Harry Potter -elokuvani oli joku keskivaiheen elokuvista, jonka menin katsomaan elokuvateatteriin vain, koska olin saanut lipun lisäpalkkioksi kesätöistä. Muistan, etten oikein ymmärtänyt mistään mitään, koska en ollut nähnyt aiempia elokuvia. Jossain välissä päätin ostaa elokuvat omaksi ja katsoa ne. Seuraavaksi törmäsin aiheeseen, kun olin vuonna 2010 ostoksilla kauppakeskus Kampissa. Elokuvateatterin ulkopuolelle oli kokoontunut joukko faneja tervehtimään Evanna Lynchiä ja Matthew Lewisiä. Seisahduin seuraamaan tapahtumaa ja pyysin hässäkässä myös itselleni nimikirjoitukset. Luna on kyllä suosikkini. Ensimmäisen Harry Potter kirjani luin kirjablogin innoittamana vasta syksyllä 2015. Minulla on vielä kaksi viimeistä osaa lukematta. Ne tuntuvat jotenkin raskailta ja hankalilta lukea. Eniten minua kiehtoo kyseinen taikamaailma ja sen tuoma yhteenkuuluvuuden tunne. Harry Potter aiheinen kauppa kihisi ja kuhisi kaiken ikäisiä ihmisiä, jotka intoilivat tutuista ja maagisista esineistä. Rakastan aikamatkustamiseen liittyviä tarinoita sekä kaikenlaisia lintuja, joten minun oli tietenkin pakko ostaa ajankääntäjä ja Hedwig pehmolelu. Mukaan tarttui myös ikoninen suklaasammakko, jonka suklaa oli yllättävän hyvää ja riittoisaa. Kaupan edessä olisi voinut myös kuvauttaa itsensä, mutta siihen en ryhtynyt etenkin valtavan jonon vuoksi. Kaupungin kaduilla kävellessäni törmäsin sattumalta Palace Theatreen, jossa esitetään Harry Potter aiheista näytelmää. Haluaisin niin nähdä sen, sillä rakastan teatteria enkä ole koskaan nähnyt vastaavanlaista näytelmää, mutta valitettavasti se ei sopinut matkasuunnitelmaan. Elokuvien kuvauspaikalla Warner Bros studioillakin olisi toki mielenkiintoista vierailla. Kävelin sattumalta joillain kaduilla, joilla elokuvia oli kuvattu. Kävin esimerkiksi kahvilassa, jonka edessä näyttelijät olivat eräässä kohtauksessa kävelleet. Hauskoja sattumia. Ihanaa, kun jokin aihe innostaa ja inspiroi ihmisiä! Se tekee elämästä hivenen taianomaisempaa!



Ajatukseni jäivät Lontooseen. Olisin voinut jäädä sinne vielä pidemmäksikin aikaa. Vierailu ei ollenkaan helpottanut matkakuumettani, vaan pahensi sitä. Minulle tuli pikemminkin pakonomainen tarve päästä kaupunkiin pian uudestaan. Niin paljon jäi näkemättä ja kokematta. Minusta tuntuu siltä, että Lontoota olisi tutkittava verkkaasti ja nautiskellen. Siinä on niin monia kerroksia, että niiden kuorimiseen menisi vuosia - ja aina vain tulee lisää. Olen käynyt Lontoossa nyt kolme kertaa ja jokaisella kerralla se näyttää erilaiselta.



Voi kun ei olisi tullut aika palata kotiin! Ensi kertaan, Lontoo! Toivottavasti näemme pian uudestaan!



tiistai 25. kesäkuuta 2019

Ilmoittaudu: Blogistanian lukumaraton 13.7.2019!



Kirjabloggaajien perinteinen kesälukumaraton on pian täällä! Blogistanian lukumaratonin järjestäjä on vaihtuva kirjabloggaaja. Tällä kertaa vastuussa on Unelmien aika -blogin Johanna.

Miltä tuntuisi pyhittää kokonainen vuorokausi lukemiselle? Vuorokausi kirjallisuuden tunnelmointia, uusien ajatusten pohtimista, inspiroitumista, lukujumin selättämistä ja lukuflowhun pääsemistä! Varaa toki heti kalenteriisi lukuaikaa lauantaille 13.7.2019.

Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa!

Lukumaratonin säännöt:
  • Lue kirjoja ja kuuntele äänikirjoja 24 tunnin ajan. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan (perinteinen kirjallisuus, sarjakuvat, runot, äänikirjat jne).

  • Maratonin voi aloittaa perjantain 12.7. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 14.7. (esim. perjantaista klo 17.00 lauantaihin klo 17.00).

  • Maratoniin saa sisältyä taukoja, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.

  • Bloggaajat: Maratonista voi blogata etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Postauksissa voi esimerkiksi kertoa lukusuunnitelmista, tunnelmista ja hyvistä lukuvinkeistä. Maratonin lopuksi tehdään koontipostaus, jossa kerrotaan luettu sivumäärä ja kuunnellut tunnit ja minuutit sekä luetut kirjat. Linkki postaukseen ilmoitetaan tässä blogissa julkaistavassa koontipostauksessa.

  • Instagrammaajat: Unelmien aika -tilin kohokohdista löytyy lukumaratonin story-pohjia, joita tulee käytää raportoitaessa lukumaratonille valmistautumista, etenemistä ja lopputulosta. Julkaisuissa ja tarinoissa käytetään tunnistetta #lukumaraton.

  • Voit osallistua myös ilman blogia tai sometiliä ja ilmoittaa loppufiilikset, luetut kirjat ja sivumäärät kommenteissa.

  • Seuraa halutessasi muiden lukumaratonia ja nauti tunnelmasta.

  • Lukumaratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton.

Mukavaa heinäkuun lukumaratonia! Nautitaan yhdessä kirjapöhinästä!

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Katharine McGee: Tuhat kerrosta korkeuksiin



"Jotkin salaisuudet on paras pitää kätkettyinä."

McGee, Katharine: Tuhat kerrosta korkeuksiin
Kirjasarja: Tuhat kerrosta, osa 3
Muut osat: Osa 1 ja osa 2

Julkaistu: 2019
Alkuperäinen julkaisu: 2018
Alkuperäinen nimi: The Towering Sky

Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Inka Parpola
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 462


Tornin prinsessa Avery Fuller palaa kotiinsa uusi poikaystävä kainalossa. Hän on Max, kliseisen saksalainen eurooppalaisen nuhjaantuneessa olemuksessaan ja täsmällisyydessään. Pojalla on tarkka käsitys heidän tulevaisuudestaan yhteisine opiskeluineen ja illanviettoineen. Avery epäröi täydellisyyden keskellä varsinkin, kun Atlas palaa myös takaisin kotiin. Hän tukeutuu ystäväänsä Leda Coleen, jolla riittää ongelmia omastakin takaa. Leda yrittää pysyä erossa päihteistä ja unohtaa kaiken menneisyyteen liittyvän. Hän ei siten halua enää olla missään tekemisissä Wattin kanssa, mutta poika on eri mieltä. Watt ei suostu luopumaan Ledasta. Hän tekee kaikkensa auttaakseen tyttöä, jonka menneisyys ei suostu katoamaan, vaan palaa ryminällä takaisin poliisien aloittaessa tutkinnan Marie Valconsuelon kuolemasta. Poliisit ovat nimittäin löytäneet Marien päiväkirjat, joissa mainitaan Ledan nimi. Watt tukeutuu aivoihinsa asennetun kvantti Nadian apuun, mutta jotain alkaa mennä pieleen. Ammattihuijari Calliope Brownilla on omat syynsä kartella poliisia. Hän kärsii tylsässä peiteroolissa, joka vaikuttaa jäävän elinikäiseksi - tai ainakin siihen asti, kunnes hän on täysi-ikäinen. Calliopen äiti on nimittäin tosissaan päättänyt jäädä asumaan torniin. Calliopen räväkkä luonne ei suostu asettumaan hiirenharmaaseen peiterooliin, vaan tahtomattakin räiskyy ulospäin. Suurin syyllinen tähän on Brice. Calliope vaarantaa kaiken tapailemalla poikaa salaa ja jäämällä siskopuolelleen Livyalle kiinni. Bricen veli Cord on edelleen rakastunut Ryliniin, joka on palannut takaisin yhteen tapansa parantaneen Hiralin kanssa. Rylin ei voisi kuvitella olevansa Cordin kanssa sen jälkeen, kun hän näki pojan yhdessä Averyn kanssa. Tilanne käy kiusalliseksi, kun Rylin ja Cord joutuvat olemaan koulussa labrapareja ja viettämään runsaasti aikaa toistensa seurassa. Leda kutsuu kaikki asianosaiset suhdesotkujensa seasta jälleen koolle. Mitä Avery, Watt, Rylin ja Leda voisivat tehdä? Kuka murhasi Marie Valconsuelon? Saako poliisi selville, mitä Erisille todella tapahtui?

"Jos poliisit saisivat tietää totuuden Erisin kuolemasta ja sen, että Leda oli kiristänyt heitä kaikkia pitämään sen salassa, he yrittäisivät varmastikin selvittää, millä Leda heitä oli kiristänyt. Ja se johdattaisi virkavallan suorinta tietä heidän salaisuuksiensa luo." (s.96)

Ylätornilaiset elävät yltäkylläisyyden keskellä hengittäen puhtainta ilmaa ja nauttien maailman ääristä heitä varten tuoduista ihmeistä. He turtuvat saadessaan kaiken haluamansa ja ahdistuvat vaatimuksiin jatkuvasta täydellisyydestä. Heillä on kaikki niin hyvin, että heidän on itse keksittävä itselleen vaikeuksia. Paras keino on jatkuva juonittelu ja paheksutut suhteet, mistä seuraa salailua ja välttelyä sekä valehtelua ja peittelyä. Reunalla tasapainoilu saa ylätornilaiset tuntemaan olevansa elossa - kunnes joku saa heidät kiinni ja töytäisee alas.

"Ja mitä väliä sillä oli? New York jatkaisi hänen kanssaan tai ilman häntä, ennallaan, yhtä meluisana ja sähköisenä ja riehakkaana ja kirkkaana kuin ennenki. New Yorkille oli yhdentekevää, että ne olivat viimeiset sanat, jotka Avery Fuller koskaan lausui." (s.8)

Minun tulee ikävä vuoden 2119 New Yorkia ja sen saippuasarjamaisia henkilöitä. Heidän elämästään huippuunsa viritetyn teknologian keskellä olisi voinut lukea vielä lisää. Minua olisi kiinnostanut lukea etenkin tornin eri osista - mitä kaikkea sinne on tuotu maailmalta. Kirjasarjan viimeinen osa ei harmikseni tuonut esille mitään uutta, vaan kävi oikeastaan uudestaan läpi edellisten osien aiheita. Vaikuttaa vähän siltä, että kirjailijalta loppuivat ideat. Kirjan loppu jäi mietityttämään, sillä muutama asia jätettiin avoimeksi. Mistä keksisin tilalle yhtä ihanan höpsähtäneen kirjasarjan?

"Todellisessa elämässä ei ole onnellisia loppuja, sillä elämässä ei ole minkäänlaisia loppuja, ainoastaan muutoksen hetkiä." (s.436)

torstai 6. kesäkuuta 2019

Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas

Jali on köyhä ja nälkää näkevä lapsi, joka rakastaa suklaata. Hänen perheensä antaa hänelle lahjaksi suklaalevyn joka syntymäpäivä. Suklaa on tehty kylän omassa tehtaassa - ja mikä tehdas se onkaan. Maaginen paikka, jonne kenenkään ei nähdä astuvan jalallakaan, mutta silti sieltä lähetetään suklaata maailmalle. Eräänä päivänä viisi lasta saa mahdollisuuden päästä katsomaan suklaatehdasta sisältäpäin. Voisiko Jali olla yksi onnekkaista?

Tarina opettaa lapsille hyviä käytöstapoja ja kuinka paha saa palkkansa. Se neuvoo samalla myös vanhempia, kuinka heidän tulisi kasvattaa lapsensa. Lapsille täytyy uskaltaa laittaa rajat, jotta heistä kasvaa vastuuntuntoisia aikuisia. Heille pitää opettaa kuuntelemisen taitoa, empatiakykyä ja toisten kunnioittamista. Heitä ei saa missään tapauksessa hemmotella kuten ylensyöttää herkuilla tai ostaa kaiken mitä he keksivät haluta. Tarinan kautta voi myös pohtia, kuinka rikkaiden ja köyhien elämä poikkeaa toisistaan. Toisaalta rahalla saa melkein mitä vain, mutta toisaalta kärsivällisellä uurastuksella saattaa edetä pitkälle. Loppujen lopuksi lapsi arvostaa eniten rakastavaa perhettä.

Helmet lukuhaaste johdatti minut lukemaan tämän ihastuttavan tarinan, jonka olen nähnyt kahtena eri elokuvaversiona. Taianomainen suklaatehdas ruokkii vielä aikuisenkin mielikuvitusta. Kuinka kätevää olisikaan jauhaa neljän ruokalajin purukumia kiireisenä työpäivänä, kun vatsa samalla täyttyisi (sitten kun purukumi saadaan toimintakuntoon)!


Helmet lukuhaaste 2019: 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

John Boyne: Poika vuoren huipulla

Pierrot jää orvoksi, kun hänen juoppo, saksalainen isänsä jää junan alle ja ranskalainen äitinsä kuolee sairasvuoteeseen. Poika lähetetään orpokodin kautta Itävaltaan sukulaistädin hoiviin. Täti ei asukaan missään tavallisessa kodissa, vaan Hitlerin Kotkanpesässä.

Eletään vuotta 1936. Pierrot on tavallinen pikku poika, joka rakastaa leikkiä parhaan ystävänsä, kuuron juutalaispojan kanssa. Hän on hieman arka eikä oikein osaa pitää puoliaan. Hän ei siedä väkivaltaa. Sotaa hän on ajatellut vain isänsä kautta, sillä isä menetti sodan vuoksi mielenterveytensä. Hän ei kestänyt muistoja sodan kauheuksista.

"Isä ei kaatunut sodassa, mutta sota vei silti häneltä hengen."

Pierrot tutustuu Itävallassa suvaitsemattomaan maailmaan. Hän huomaa, että Kotkanpesässä ei vallitse sananvapaus. Siellä kannatetaan työnteon vapauttavaa tunnetta, rotujen puhtaanapitämistä sekä naisten alistamista pelkkään äidin rooliin. Siellä suunnitellaan suurta ja mahtavaa Saksaa - yhtä kansaa. Pierrot joutuu vaihtamaan nimensä saksalaiseen versioon omasta nimestään ja muuttamaan ulkomuotonsa saksalaisen muodin mukaiseksi. Hän pukeutuu ihailemaansa univormuun, jonka turvin kokee pystyvänsä mihin vain ja olevansa tärkeä. Hän pohtii, kuinka paljon parempi olisi olla kiusaaja kuin kiusattu. Joukkoon kuuluminen luo häneen itsevarmuutta ja pelottomuutta. Hänen entinen minänsä sulaa pois.

Kirja kertoo lasten ja muutenkin ihmisten aivopesusta aatteelle. Se väittää, että ihminen on kaikesta huolimatta tietoinen tekemistään vääryyksistä ja vastuussa teoistaan.

"Kukaan meistä ei tule ikinä saamaan anteeksi. - Älä koskaan väitä ettet tiennyt mitä tapahtui. Se olisi suurin rikos."

Kirja on kirjoitettu tyylillä, jonka tarkoituksena on saada lukija kauhistumaan ja pudistelemaan päätään. Sen tavoitteena olisi luoda inhon väristyksiä ja epäuskon puistatuksia. Kirja saa kyllä otsan kurtistumaan, mutta ei halutusta syystä. Lukija pääsee pojan kautta tunnustelemaan, miltä tuntuisi tavata yksi maailman pahimmista ihmisistä ja olemaan hänen vaikutuksensa alaisena. Kohtaukset on kirjoitettu jotenkin niin, että vaikutelmaksi ei muodostu inho eikä pelko. Sen sijaan Hitler mystifioidaan. Mielestäni hänestä pitäisi ennemmin kirjoittaa raakaa faktaa kuin jännittäviä tarinoita. Toisaalta on tärkeää, että nykyihmiset tietävät, mitä aiemmin on tapahtunut, jotta niin ei tapahtuisi enää koskaan. Paras tapa jakaa tietoa on yleensä kirjoittaa tarinoita. Tyyli voisi kuitenkin olla erilainen. Kirja jää ristiriitaiseksi lukukokemukseksi.

Helmet lukuhaaste 2019: 19. Et pidä kirjan nimestä

maanantai 20. toukokuuta 2019

Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset

Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka on määrä kuolla ehtoona. Koko kylä pelkää häntä ja etenkin hänen pahaa silmäänsä, joka saa isoäidit kaatumaan ja ruoat pilaantumaan. Pahin on Morriganin perhe, joka käyttäytyy välinpitämättömästi häntä kohtaan. Isä ajattelee vain omaa uraansa ja äitipuoli intoilee tulevasta perheenlisäyksestä. Muutama tunti ennen kuoleman koittoa paikalle saapuu Jupiter Pohjoinen, joka tarjoaa Morriganille paikkaa Meineikkaassa seurassa. Kaksikko pakenee maagiseen Nevermooriin, jossa Morrigania odottavat vuoden kestävät pääsykokeet eli koetukset. Paikalle on saapunut noin 500 muuta ehdokasta, mutta vain 9 heistä valitaan. Kaikilla lapsista on taianomaisia kykyjä. Morrigan ei voi ymmärtää, miksi Jupiter on valinnut hänet ehdokkaakseen. Mikä hänen kykynsä on?

Morrigan tutustuu Pihlaja Swiftiin, joka osaa ratsasta lohikäärmeillä ja joka on ottanut mallia Ron Weasleyn pukeutumisesta villapaitoineen kaikkineen. Hän saa ystävän lisäksi tietenkin myös vihollisen. Noelle on kaunis ja suosittu, mutta ilkeä suustaan. Morriganin koetuksista huokuu kolmivelhoturnajaisten tunnelma. Tällä kertaa kilpailujen varjoksi ei lankea Voldemort vaan Meinioseppä, josta kukaan ei halua puhua mitään. Morrigan saa asua Jupiter Pohjoisen omistamassa hotellissa, joka muuttaa alati muotoaan. Sen irtaimisto kasvaa ja hajoaa kuin kasvit. Hotellin taloudenhoidosta vastaa ihastuttava jättiläiskissa Fenestra. Morrigan kohtaa myös vampyyrikääpiön. Nevermoorissa asuu monenlaisia olentoja trolleista yksisarvisiin ja noidista zombeihin. Morrigan ei ole koskaan viihtynyt yhtä hyvin. Hän haaveilee seuran jäsenyydestä - veljistä ja sisarista. Morrigan pelkää koetuksissa epäonnistumista ja takaisin kotiin joutumista. Mikä häntä edes odottaisi kotona? Varma kuolemako?

Tarina on kaiken kaikkiaan ennalta-arvattava, mutta mukavalla tavalla tuttu ja turvallinen. Sen lukee ahmien, sillä koko ajan haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mielestäni kiinnostavinta on tutustua Morriganin kohtaamiin ihmeellisiin asioihin elävältä vaikuttavasta koepaperista omille teilleen karkaavaan varjoon. Nevermoor on lumoava. Haluaisin ehdottomasti kuulla lisää sen taianomaisesta maailmasta. Voin suositella kirjaa sekä lapsille että aikuisille, jotka ovat fantasian ystäviä. Harry Potter -kirjojen fanit saattavat löytää kirjasta monia tuttuja elementtejä sekä hyvässä että pahassa. Kirja toimisi vallan mainiosti omillaan ilman niitä. Toivon, että tulevissa kirjasarjan osissa jätetään viittaukset Harry Potteriin kokonaan pois ja keskitytään Morriganin omaan ainutlaatuiseen tarinaan.


Helmet lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Victoria Schwab: City of Ghosts



"Definitely haunted."

Schwab, Victoria: City of Ghosts
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Yhdysvallat
Kustantaja: Scholastic Press
Sivumäärä: 285


Cassidy Blake on nähnyt kummituksia siitä lähtien, kun hän melkein hukkui jokeen ja kun sarjakuvanörtti Jacob pelasti hänet kuolemalta. Oikeastaan Cass huijasi kuolemaa, sillä hän käytännössä hukkui jokeen. Hän tavallaan jäi elämän ja kuoleman välimaastoon. Tästä syystä Cass aistii välillä kummitusten läsnäolon ja astuu verhon toiselle puolelle kuolleiden maailmaan. Jacob seuraa häntä kaikkialle, sillä onhan hän Cassidyn paras ystävä - ja kummitus.

"Mom likes to say I was born with one foot in winter and the other in spring. That´s why I can´t sit still, and why (according to her) I´m always searching for trouble - because I don´t belong to one place." (s.22)

Cassidyn maailma on täynnä kummituksia. Hän ei pääse niitä pakoon edes vanhempiensa seurassa. Koko perhe lähtee kesälomamatkalle Skotlantiin tehdäkseen tv-ohjelman kummituksista. Cassidyn haaveet aavevapaasta lomasta häviävät kuin tuhka tuuleen. Edinburgh on oikea kummitusten temmellyskenttä. Siellä on hautausmaita, linnoja, salaisia maanalaisia käytäviä ja muinaisia teloituspaikkoja. Cassidy voi aina itse päättää, vastaako hän aaveiden kutsuun astumalla heidän maailmaansa, mutta Edinburghin aaveet ovat erilaisia. He ovat vahvoja ja vaarallisia.

"Edinburgh´s got an awful lot of history, not all of it cheery. The kind of things my city´s seen, well, it´s bound to leave a mark." (s.107)

Cassidy rakastaa valokuvaamista. Oman vanhanaikaisen kameran pitäminen käsissä luo turvallisuuden tunteen. Cass nauttii siitä, että kuvissa maailma on paikoillaan. Se näyttäytyy tällä hetkellä sellaisena kuin se sillä hetkellä oli. Maailma ja muistot muuttuvat, mutta kuvan näkymä pysyy ikuisesti sellaisenaan. Cassidy pitää ilmeisesti myös kirjallisuudesta, sillä hän viittaa useaan otteeseen Harry Potter -kirjoihin, mikä on tarinan kannalta aika turhaa ja harhaanjohtavaa.

"Dad says that the world is always changing, every second of every day, and so is everything in it, which means that the you you are right now is different from the you you were when you started this sentence. Crazy, right?" (s.21)

Cassidyn ja Jacobin ystävyys kestää kaiken. He tukevat toisiaan sekä hyvinä että huonoina aikoina. Ystävyksillä on ihana kyky piristää toisiaan. He välittävät toisistaan ehdoitta ja menevät aina sinne minne toinenkin menee. Cassidysta tuntuu kamalalta, jos Jacob katoaa hetkeksikään näkyvistä. Heidän ystävyyssuhteensa on kaunis, herkkä ja haavoittuvainen. Cassidy on ainoa ihminen, joka voi nähdä ja kuulla Jacobin. He joutuvat yleensä kommunikoimaan ajatusten avulla ja koskettamaan toisiaan vain kummitusten maailmassa. Cassidy on ihana kääntäessään Jacobille sarjakuvalehden sivuja, jotta hän pystyy lukemaan sitä. Hän ei pysty kummituksena koskemaan mihinkään. Cassidy ei halua edes ajatella, että Jacobin tulisi edetä johonkin ´parempaan paikkaan´. Jacob puolestaan ei suostu puhumaan kuolemastaan tai kummituksena olemisen säännöistä - itse asiassa hän kammoaa pelottavia paikkoja. Edinburghissa ystävykset saavat elämäänsä kolmannen pyörän, kun Cassidy tapaa Lara Chowdhuryn, joka vaikuttaa tietävän jotain kummituksista.

"Jacob falls into step beside me. ´I bet it´s haunted.´ -
A pipe rattles in the walls, and footsteps sound overhead.
Jacob raises his eyebrows. -
At the base of the stairs, I let my eyes trail up to the landing, only to find a girl staring down at me." (s.65)

Kirja ilmestyi eteeni juuri oikeaan aikaan. Etsin kirjaston hyllyistä Karen M. McManusin kirjaa, kun katseeni osui tähän kirjaan. Muistin sen viime syksyn lukulistaltani, mutta en jostain syystä ollut tarttunut siihen silloin. Lainasin kirjan ja luin sitä palan kerrallaan, sillä tarina avautui silmieni eteen hieman liiankin elävänä. En muista milloin viimeksi jokin kirja olisi vienyt minut niin voimallisesti mukanaan. Cassidyn ja Jacobin seikkailut olivat pelottavia, hauskoja ja jännittäviä. Kirja selkeästi toimii nuorten lisäksi myös aikuisille lukijoille. Victoria Schwab osaa imaista lukijan tarinansa syvyyksiin.

Jään kaipaamaan Cassidya ja Jacobia. Onneksi heidän tarinansa saa jatkoa ensi syksynä.

"- Jacob´s not just my shadow.
He´s my partner in crime." (s.182)

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Camilla Läckberg: Kultahäkki



Kirjailija Camilla Läckberg vieraili Helsingissä markkinoimassa uusinta Kultahäkki-kirjaansa. Osallistuin kutsuttuna Helsingin Hotel Kämpissä järjestetylle bloggarilounaalle, jonka aluksi nähtiin kirjailijasta lyhyt esittelyvideo ja kuunneltiin itse kirjailijan haastattelua. Läckberg keskusteli lounaan aikana urastaan. Lopuksi hän poseerasi yhteiskuvissa ja signeerasi kirjojaan. Bloggarit saivat lähteä tilaisuudesta kirja ja lahjakassi mukanaan.

Kultahäkki on jännitysromaani, joka kertoo Fayesta, jonka elämältä putoaa pohja, kun hänen aviomiehensä jättää hänet toisen naisen vuoksi. Aviopari on elänyt näennäisen täydellistä elämää. Heillä on asema seurapiireissä, pieni tytär ja upea koti. Eron jälkeen Faye ymmärtää eläneensä kuin kultaisessa häkissä alistuessaan aviomiehensä valtaan. Vuosia kestäneen henkisen väkivallan paine ja lapsuudesta nousevat ahdistavat muistot saavat Fayen muuttumaan. Ajatus kostosta on valmis.



Camilla Läckberg painottaa tehneensä uransa eteen paljon töitä. Hän muistaa eräänkin hetken, kun hän puhui kirjastaan kolmelle katsojalle. Nyt hänen signeeraustaan jonotetaan jopa tunteja - etenkin Espanjassa hän on ´rocktähti´. Läckbergin tavoitteena on ollut brändätä itsensä. Hän aloitti sen luomalla oman blogin ja suostumalla jokaiseen haastatteluun. Kustannustoimittajat ovat vierastaneet hänen markkinointiajatustaan, mutta ymmärtäneet sitten sen mahtavuuden. Läckberg on selvästi onnistunut tavoitteessaan saada ihmiset menemään kirjakauppaan ja pyytämään ´uusinta Camilla Läckbergiä´ sen sijaan, että pyytäisivät Kultahäkin. Hän muistaa mainita, että kirjaa kirjoittaessa hän ei ajattele ollenkaan lukijaa tai vallitsevia muoti-ilmiöitä. Hän kirjoittaa siitä, mitä haluaa. Kirjan valmistuttua alkaa vasta markkinointi, sillä totta kai hän haluaa, että mahdollisimman moni lukee kirjan. Läckbergin luontevaa keskustelutyyliä ei voi kuin ihailla. Kaikki on tilaisuudessa tarkoin suunniteltua alkaen kirjojen asettelusta Hotel Kämpin hulppeaan ympäristöön ja päättyen vapautuneeseen vilkutukseen kirjailijan poistuessa salista. Läckberg on alansa rautainen ammattilainen.



Kirja sisältää ajatuksen siitä, kuinka naisten tulisi tukea toisiaan. Etenkin Fayen ja Chrisin ystävyys kuvaa tuota naisten kuolematonta lojaalisuutta toisiaan kohtaan. He auttavat surun hetkellä, kannustavat eteenpäin ja iloitsevat saavutuksista. Paras ystävä on se, joka saa sanoa mielipiteensä suoraan. Naisten tulisi myös vallata alaa, joka on perinteisesti kuulunut miehille.

"Heitä oli kokonainen armeija. Armeija, joka vain odotti että saisi hyökätä. Useimmat naiset - olivatpa he miten rikkaita tai menestyneitä tahansa - olivat joutuneet miesten pettämiksi. - Useimmat naiset ovat sotainvalideja. Tavalla tai toisella." (s.183)

"Olen viime kuukaudet kartoittanut naisten tarpeita ja toiveita. Ja arvaa mitä kaikki haluavat? Kostoa." (s.194)

Camilla Läckberg painottaa, että jokaisen tulisi luottaa vain itseensä. Hän tarkentaa, että hän kyllä rakastaa miehiä, mutta heille ei saa antaa valtaa omaan itseensä. Jokaisen tulee ottaa vastuu omasta elämästään.

"Pitäisihän hänen saada kohtalainen osuus Jackin omaisuudesta. Hänellä oli kuitenkin ollut merkittävä rooli sen luomisessa. Jack oli sanonut, että kaikki mikä oli hänen oli myös Fayen, että menestys oli molempien ansiota. Miten Jack oli yhtäkkiä unohtanut sen?" (s.167)



Kiitos Kustannusosakeyhtiö Otavalle kutsusta tilaisuuteen.

Kirja on saatu Kustannusosakeyhtiö Otavalta tilaisuuden yhteydessä.


keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 23/50 äänikirjaa

Huhtikuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen kahdeksan kirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Minna Canth: Työmiehen vaimo
3 tuntia 9 minuuttia

Pääsin vihdoin ja viimein tutustumaan Minna Canthin tuotantoon. Tästä on hyvä jatkaa!

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Maria Turtschaninoff: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
5 tuntia 31 minuuttia

Tämä nuortenkirja on ainutlaatuinen. Kieli on kaunista ja soljuvaa. Aihe on puhutteleva.

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Eve Hietamies: Hammaskeiju
11 tuntia 30 minuuttia

Kirjasarjan päätösosa, joka herättää vakavia ajatuksia ja yrittää kutitella nauruhermoja.

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Sarah Crossan: Yksi
3 tuntia 45 minuuttia

Koskettava tarina siamilaisista kaksosista, joiden kaksi elämää on pakotettu yhdeksi.

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Minna Eväsoja: Melkein geisha - hurmaava ja hullu Japani
7 tuntia 4 minuuttia

Muistoja opiskeluajoilta. Saattaa aiheuttaa japanilaisesta kulttuurista tietämättömälle kulttuurishokin.

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
16 tuntia 15 minuuttia

Tietokirjallisuutta, matkapäiväkirja vai eri kulttuurien pohdintaa? Vai sitä kaikkea?

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Agatha Christie: Varjossa auringon alla
7 tuntia 18 minuuttia

Paluu tuttuun kirjamaailmaan, jossa vallitsevat tietynlaiset normit ja järjestys. Murha, ihmisten motiivien ja liikkeiden selvittäminen sekä taidokas loppuratkaisu.

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
4 tuntia 59 minuuttia

Mitä Iranista Ruotsiin paennut nainen saattaisi ajatella ennen kuolemaansa?


Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

Millainen naisen tulee olla? Mistä nainen voi tietää, miten tulisi elää? Mistä hän saisi esikuvia?

Mia Kankimäen ajattelemat yönaiset lähtivät etsimään itseään ja tutkimaan maailmaa estelyistä huolimatta. He matkustivat, vaikka sen ei katsottu olevan heille soveliasta. Heidän olisi kuulunut olla säädyllisiä, kuuliaisia, siveitä, vaatimattomia, velvollisuudentuntoisia ja tunnollisia. Heidän ei sopinut olla uteliaita. Heidän kuului pitää huolta lapsista, hoitaa sukulaisia ja tehdä hyväntekeväisyyttä. Naiset saivat viimeisen sysäyksen matkalle lähtöön joko seuraamalla aviomiestään tai kertomalla tekevänsä lähetystyötä, hoitavansa terveyttään, suorittavansa tieteellistä tutkimusta tai kirjoittavansa matkakirjoja. He harjoittivat pääasiassa henkistä tutkimusmatkailua ja kirjoittivat päivän tapahtumat muistiin. Matkalla he saivat kokea olevansa vapaita, kun taas kotona he olivat aviomiehensä holhottavana. Kotimaassa ei arvostettu naisten tekemää tutkimusta eikä kirjoja ollut sopivaa julkaista naisen nimellä. Sanomalehdissä julkaistiin pilapiirroksia yksin matkustavista naisista. Naisille asetetun aseman uhmaaminen aiheutti selvästi paheksuntaa. Osa naisista sai silti ihailijoita, jotka antoivat lahjoituksia seuraavia matkoja varten. Muutamia eläinlajeja on myös nimetty naisten mukaan.

Mieleeni jäi etenkin tanskalainen Karen, joka matkusti vuonna 1913 Tansaniaan, sillä hän ei jaksanut elää naisille tarkoitettua elämää hyvin rajatussa elinpiirissä. Häntä harmitti naisten mahdollisuuksien vähyys. Tansaniassa hän opetteli ajamaan autoa, maalasi, harrasti ampumista ja perusti kahviviljelmän. Hän puolusti naimattomien ja lapsettomien naisten elämäntyyliä yhtä arvokkaaksi kuin perheellisten. Karen ei toki ollut täydellinen. Hän oli sairasteleva, turhamainen ja itsekäs. Hänen maailmankatsomuksensa oli elitistinen ja kolonialistinen. Kankimäen kulkiessa Karenin jalanjälkiä hänen ajatuksissaan kieppuivat yhtä aikaa sekä nykyhetki että vanhanajan romantisoitu mielikuva Afrikasta. Hän sai kokea Tansanian köyhyyden, sähköttömyyden, suuren väestönkasvun ja kalliin ruoan. Ei ollut olemassa nostalgista Afrikkaa. Kankimäki kiinnitti huomiota naisten asemaan. Naiset näyttivät saavan töitä vain, jos he suostuivat esimiehensä rakastajattariksi. Heillä ei ollut vaihtoehtoja, jos he halusivat elättää lapsensa. Abortin tekeminen oli laitonta. Naiset eivät yleensä menneet naimisiin rakkaudesta. Miehillä saattoi olla kolmekin vaimoa, jotka asuivat samassa pihapiirissä. Heidän tuli olla lihavia, jotta kaikki näkivät, että mies huolehti heistä hyvin. Tyttöjen koulunkäynti kärsi, kun he joutuvat olemaan poissa koulusta kuukautisten aikana, sillä heillä ei ole kuukautissuojia.

Toinen mieleenpainunut yönainen on Nellie, joka matkusti maailman ympäri 72 päivässä vuonna 1889. Hänellä oli mukanaan vain yksi käsilaukku. Hänen sponsorinaan toimi sanomalehti. Muita yksittäisiä mieleenpainuvia seikkoja olikin sitten useampia. Ihmettelin tapaa kirjoittaa ammatin kohdalle vanhapiika tai maalauksen tekijäksi neitsyt. Useimpien naisten elämäntehtävä oli toimia synnytyskoneena, mikä oli terveydelle vaarallista. Jokainen raskaus oli naisille ´potentiaalinen kuolemantuomio´. On jokseenkin järkyttävää, että naisten tarinoita ovat Kankimäen mukaan tuhonneet tai sensuroineet sekä miehet että naiset itse. Naisista on vaikea löytää tietoja. Heidän tekemänsä työt mätänevät kellareissa, jos niitä on enää edes jäljellä.

Mia Kankimäki matkusti ympäri maapalloa itseään ja esikuviaan etsien. Hän tutki eri kulttuureja suomalaisen nelikymppisen naisen silmälasien läpi, vaikka nykykäsityksen mukaan ´hänellä ei olisi oikeutta siihen´. Miksi on väärin tutkia maailmaa omasta näkökulmasta? Antaako se väärän mielikuvan tarkasteltavasta kohteesta? Voiko kukaan asettua täysin toisen asemaan ja kuvata asioita toisen näkökulmasta? Pystyykö edes ihminen itse kuvailemaan omaa näkökulmaansa, sillä ihminen on alati muuttuvainen ja peilaa tahtomattaankin itseään muiden ihmisten kautta? Ihmiset myös ottavat eri roolin eri tilanteissa. Ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta. Historia ja nykyhetki muuttuvat koko ajan riippuen siitä, kuka siitä on kertomassa. Samassa tilanteessa olleilla ihmisillä on jokaisella oma versio kerrottavanaan tapahtuneista asioista. Jokainen katsoo maailmaa omista lähtökohdistaan. Ihminen kertoo itsestään eri tavalla pyrkiessään tietynlaiseen lopputulokseen. Hän saattaa korostaa pelkästään hyviä puoliaan tai vähätellä vaatimattomana itseään. Mia Kankimäki koki ajoittain häpeää etuoikeutetusta asemastaan. Hän oli omasta mielestään ei-toivottu muukalainen, jonka maailma ei paikallisia kiinnosta. Häntä tavallaan pelotti, mitä hän saa näkemästään sanoa ja mitä ei. Kankimäki analysoi matkojensa perimmäistä tarkoitusta ja asetti kyseenalaiseksi, ovatko hänen ajattelemansa yönaiset todella hänen ihailunsa arvoisia.

Kirja on sekoitus tietokirjallisuutta, matkapäiväkirjaa ja itsepohdiskelua. Se kasvattaa halun oppia uutta ja tietää lisää muista kulttuureista. Kirja tuo elävästi esille tutkimusmatkailijanaisten elämää eri vuosisadoilta. Kankimäki saa naisista esille inhimillisiä piirteitä luonnevikoineen ja väärine valintoineen. Yhteistä kaikissa naisissa - Kankimäki mukaanlukien - on naisille asetettujen rajojen rikkominen. Kirja kuvailee, millaista on elää toisenlaista elämää kuin muut samanikäiset naiset ja toisenlaista elämää kuin naisilta sillä hetkellä odotetaan.

Yönaisilta saadut neuvot ovat ihania! "Vaikka olisit sairas, voit silti elää täysillä. Pelaa sinulle annetuilla korteilla. Ole rohkea. Ei haittaa vaikka pelkäät. Jos menetät kaiken, ala kirjoittaa. Kirjoita aiheesta vaikka sinulla ei olisi siihen koulutusta. Älä välitä muiden mielipiteistä. Älä vähättele itseäsi. Perheettömyys ei ole uhka vaan mahdollisuus. Jos sinulla on intohimo, opiskele sitä. Et tarvitse muodollista koulutusta. Käytä energiasi viisaasti. Älä takerru asioihin. Oma identiteetti muuttuu koko ajan. Jos haluat tehdä jotain, tee se. Älä märehdi vaan mene. Suhtaudu koettelemuksiin lahjana. Mainosta osaamistasi. Jos haluat menestyväksi, käyttäydy kuin olisit jo. Katso suoraan kameraan. Ole vilpitön, tyyni, itsevarma, ihana. Jos olet kokenut nöyryytyksen, älä jää siihen jumittamaan. Opettele neuvottelemaan, älä nöyristele. Vaadi samaa palkkaa kuin miehet. Sukella siihen mitä pelkäät."

Ajatellaan, että ihmisen elämä on epäonnistunut, jos hän ei ole saavuttanut mitään tai jos hän on epäonnistunut elämäntyössään. Elämää ei voi tuhlata. Kaikki kokemukset ovat arvokkaita. Matka on tärkeämpi kuin lopputulos.

Minusta oli ihanaa saada tietää näistä kaikista yönaisista! En ole pitkään aikaan tehnyt niin paljon muistiinpanoja kuin tätä kirjaa kuunnellessa. Minusta on ihailtavaa, että on olemassa naisia, jotka uskaltavat seurata unelmiaan. Haluaisin ehdottomasti tietää lisää historian hämyyn kadonneista naisista.

Millaista on olla oikea yönainen? Mahtuuko määritelmän alle monenlaisia naisia? Millaisia yönaisia Sinä haluaisit seurata? Millainen yönainen Sinä itse olet?


Helmet lukuhaaste 2019: 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Minna Eväsoja kertoo elämästään Japanissa, jossa hän oli opiskelemassa. Kirjasta välittyy kuva naisesta, joka elää elämäänsä uhkarohkeasti ja suhtautuu suurella kärsivällisyydellä ja kunnioituksella japanilaista kulttuuria kohtaan. Hänellä on toki myös kapinallinen pilke silmäkulmassa. Japani tulee esille kiehtovana, outona, kauniina ja riettaana.

Kirjaa lukiessa saattaa kokea kulttuurishokin, jos ei tiedä ennestään mitään japanilaisesta kulttuurista. Kaikki on siellä niin erilaista. En voisi kuvitella asuvani vuokra-asunnossa, jonka emäntä tupsahtaisi varoittamatta kylään ja toisi minulle herkkuja. Puhumattakaan siitä, että hän hoitaisi minua, kun olisin flunssainen. Japanilaiset yleensä välttelevät sairaita. Sairaus on tabu, joten siitä ei saa puhua. Japanissa ei ole apteekkia tai terveyskeskusta. Lääkkeitä saa kaupasta ja lääkärin voi tavata muualla. Flunssa ei ole syy poissaoloon töistä tai koulusta. Silloin japanilaiset asettelevat kasvoilleen suojuksen. Niistäminen julkisesti on kiellettyä. Äiti joutuu hoitamaan sairaan lapsensa, jos tämä joutuu sairaalaan. Vaatteet ja lakanat on pestävä itse kolikkopesulassa. Japanissa ei riitä, että vuokraemäntä on tungetteleva. Naapuritkin pitävät toisiaan silmällä - etenkin roskien suhteen, sillä tietyt roskat täytyy jättää tiettyyn paikkaan tiettynä päivänä. He myös neuvovat toisiaan siinä, mitä tulisi syödä. Japanilaiset eivät halua sekaantua toisten asioihin, kun jotain negatiivista tapahtuu. He kyllä tietävät, mitä naapurissa on tapahtunut esimerkiksi varkauden aikana, mutta poliisille he ilmoittavat, että he eivät tiedä mitään. Japanilaiset eivät yleensä kutsu toisiaan kotiinsa kylään. Heidän tavatessaan toisiaan on tärkeää tietää saapumisaika, mikä määräytyy tavattavan henkilön asemasta. Täytyy myös muistaa olla kieltäytymättä siitä, mitä tarjotaan. Niin ja ottaa oma wc-paperi mukaan ja käyttää eri tohveleita eri huoneissa. Japanilaisille ei kannata soittaa, sillä niin ei saa tehdä, jos siitä ei ole sovittu. Kirjettä postittaessa täytyy muistaa liittää oheen japanilaisella postimerkillä varustettu palautuskuori.

Japanilaisten kulttuurissa pidetään arvossa odottamista, tyyneyttä ja tunteiden kätkemistä sekä kunniasääntöjä. Heille on tärkeää pitää kiinni korkeakulttuuristaan, mihin teetilaisuudet kuuluvat olennaisena osana. Japanilaiset ovat taikauskoisia. He tukeutuvat oraakkeleihin ja henkiin sekä eläinmerkkeihin. He pitävät tiettyjä numeroita kuten 4 ja 9 huonoina enteinä. Hautausmaille on aseteltu pieniä postilaatikoita, joihin voi jättää viestin käynnistään. Japanilaiset pitävät kylpyläkulttuuria arvossa. Kylpylään saatetaan mennä jopa keskellä yötä. Siellä vallitsevat tarkat pyyhekoodit ja pesurituaalit. Japanilaiset vaikuttavat hyvin sivistyneiltä, mutta heillä ei silti ole esimerkiksi kuluttajasuojaa. Julkinen liikennekin on arveluttavalla kantilla, kun junissa törmää seksuaaliseen häirintään ja itsensäpaljastelijoihin ja kun taksikuskit eivät tiedä osoitteita eivätkä suostu antamaan kuittia.

Millainen naisen asema sitten on Japanissa? Minna Eväsoja luokiteltiin hyväksi tytöksi, jolla on hyvät harrastukset. Naiset voivat sinkkurooliltaan olla taiteilijoita, tutkijoita tai geishoja. Heille ei ole ominaista kaunistautua, sillä ei ole tapana tuoda omaa persoonaa esille. He meikkaavat vain johonkin rooliin sopivasti. Naisten iho ei saa päivettyä. Heidän ei myös ole sopivaa hikoilla. Nuoret naiset saattavat toimia nettikahviloissa seuralaisina, myydä seksiä saunoissa tai toimia hissityttöinä. Yleisesti ottaen naista pidetään heikkona, mutta äitiä vahvana. Japanissa vaimot päättävät, mihin miehen tienaamat rahat käytetään. Miehelle on tärkeää, että hänellä on vaimo, sillä vaimon puuttuminen voi olla este uralla etenemiselle. Vaimon tulee ehdottomasti olla miestään vanhempi. Avioliitto on oikeastaan enemmänkin sopimus. Puolison voi hankkia tutkimalla eri ihmisten siihen tarkoitettuja portfolioita. Häissä ei tanssita, sillä se olisi liian eroottista. Hääpari ei puhu mitään eikä kakkukaan ole aito. Lahjan antamiseen on tarkat säännöt. Aviopuoliset eivät osoita läheisyyttä tai asu välttämättä samassa paikassa. Saattaa olla, että miehellä on rakastajia tai toinen perhe muualla. Raskauden aikana huolehditaan naisen mielenterveydestä. Hänen on sopivaa jutella syntymättömälle lapselleen, asetella kukkia, kuunnella raskausmusiikkia, vierailla taidenäyttelyissä, joogata ja ajatella myönteisesti. Synnytys tapahtuu ilman kipulääkkeitä, sillä ne voivat olla vaarallisia vauvalle, jolle juotetaan maidon lisäksi vihreää teetä ja mehua. Vaimot, joiden lapset ovat muuttaneet pois kotoa, kulkevat paikasta toiseen yhdessä. He saattavat käyttäytyä äänekkäästi ja röyhkeästi muita kohtaan. Naisille ei kuitenkaan saa puhua.

Huvittavinta oli japanilaisten käsitys suomalaisista. He pitävät Minna Eväsojan kokemusten mukaan suomalaisia vahvoina viikinkeinä, jotka juovat väkijuomia pakkasen vuoksi ja maitoa vahvan luuston saamiseksi. Olisikin hauskaa lukea samankaltainen kirja, jonka olisi kirjoittanut Suomessa opiskellut japanilainen nainen! Haluaisin myös ehdottomasti lukea lisää Japanista, jotta näkökulmani aiheeseen olisi laajempi.


Helmet lukuhaaste 2019: 20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Eve Hietamies: Hammaskeiju

Eve Hietamiehen Hammaskeiju päättää Antti ja Paavo Pasasen tarinan. Paavo tepastelee ensimmäiselle luokalle. Hän oppii uusia asioita, kuuntelee iltasatuna Risto Räppääjää ja saa hoidettavakseen suloisen gerbiilin. Antti-isä sen sijaan taantuu. Hän kyselee edelleen apua joko googlesta tai naapureilta ja hermoilee poikansa selviytymistä. Hän elää kokoaikaisessa kiireessä eikä enää muistakaan mitään - paitsi tsekata kaverinsa Nellin takamus ja pitää huolen äidin hautajaismuistosta, missä hän pidätteli itkua, jotta ei olisi ´parkunut kuin joku tyttö´. Antti on ihan loppu.

Antilla on koko ajan paniikki päällä. Hänen mielestään Paavolle asetetaan liian suuria vaatimuksia. Hän kokee, että lasten on osattava asioita itse jo liian varhain. Paavo osoittaakin Antin ajatukset todeksi useaan otteeseen kuten mennessään pyjama päällä kouluun. Opettaja yrittää vakuutella, että Antti toimii ihan oikein ja että hänen ei tule muistella omia kouluvuosiaan, sillä koulu on muuttunut niistä ajoista. Antti panikoi etenkin Paavon laittamista leikkipuistoon. Hän kokee, että ohjaajat eivät osaa mitään. Hän ei pidä heistä varsinkaan silloin, kun he antavat Paavon käytöksestä negatiivista palautetta. Paavo reagoi tilanteeseen alkamalla inhota leikkipuistoa - etenkin siellä tarjottavaa välipalaa. Tilanne kärjistyy niin pahaksi, että Paavo itkee joka ilta. Antti ajattelee kaikesta negaation kautta. Tilannetta ei paranna edes vertaistuki, sillä Antti hengailee edelleen samassa kaveriporukassa, jolla on samat vanhat jutut, mutta vain astetta ilkeämpinä - etenkin Pihlaa kohtaan, joka elää erilaista elämää kuin muut. Hän toki tuputtaa omia näkemyksiään, mutta sen sijaan, että asiasta keskusteltaisiin järkevästi, siihen vastataan suoralla huudolla ja pilkalla.

Kirjan lukeminen oli ristiriitainen kokemus. Toisaalta tarina oli alusta loppuun asti negatiivista papatusta, mutta toisaalta siitä löytyi pieniä huvittavia hetkiä etenkin Antin povitaskusta pilkistävän gerbiilin ja kassissa kaakattavan kanan muodossa. Myös Paavon kommellusten joutuminen lehtien palstoille oli hupaisaa. Kirjassa käytetty huumori on niillä rajoilla, ymmärränkö sitä vai en. En oikein osannut päättää, kuinka suhtaudun tekstiin ja kuinka kuuntelen sitä. Huomasin vähän väliä kallistuvani pään pudistelun puolelle. Mielestäni etenkin toisten pilkkaaminen ei ollut hauskaa. Olisin toivonut, että Antti kasvaisi ajan myötä ihmisenä eikä taantuisi takaisin lähtökuoppiin. Ilmeisesti kirjasarjan tarkoituksena on vain yrittää huvittaa lukijaa.


Helmet lukuhaaste 2019: 7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt

torstai 25. huhtikuuta 2019

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

Iranin vallankumousta Ruotsiin paennut Nahid saa tietää sairastavansa syöpää. Hän tuntee katkeran pistoksen sydämessään selviydyttyään pahimmasta vain kuollakseen turvassa. Nahid muistelee kulunutta elämäänsä yksinäisyyttä tuntien. Hän ajattelee työntäyteistä lapsuuttaan ja yliopistoon pääsyä. Hän hymähtelee muistoille itsestään lyhyessä hameessa ja korkokengät jalassa sekä pää täynnä lapsellisia ajatuksia vapaudesta. Hän ei halunnut kenenkään vaimoksi, sillä hän ei halunnut kuulua kenellekään tai hoitaa muita. Sen sijaan Nahid osallistui mielenosoituksiin ja jakoi lehtisiä. Hän luuli olevansa kuolematon, kunnes joutui tulituksen kohteeksi ja kuulusteltavaksi.

Kirjassa käsitellään etenkin äitien ja tyttärien suhdetta toisiinsa. Nahid ajattelee omaa äitiään, joka ei pitänyt hänen paostaan. Loppuelämän viettäminen piilossa ei kuitenkaan ollut vaihtoehto. Nahid tuntee, ettei itse olisi koskaan halunnut olla äiti. Äitinä oleminen inhottaa häntä. Nahid katuu lapsen hankkimista, mutta toisaalta myöntää rakastavansa lastaan ehdoitta. Hän kanavoi tyttäreensä omat kokemuksensa, pelkonsa ja ahdistuksensa. Hän haluaisi, että tyttären elämä olisi hänen elämänsä toisinto. Nahid toivoisi, että tytär pelastaisi hänet yksinäisyydeltä. Hän kokee tavallaan tehneensä lapsen juuri sen vuoksi. Nahid harmistuu, kun hänen tyttärensä saapuu tapaamaan häntä ja haluaa selvästi vain viimeisiä muistoja äitinsä kanssa.

Nahid pohtii elämän sattumanvaraisuutta. Hän ihmettelee, miksi maailma muuttuu ja kaikki katoaa. Hän ei ymmärrä, miksi hänen elämässään ei ole ollut hetkeäkään rauhallista. Hän suree menetyksiään ja asioita, joita ei tekisi enää koskaan. Nahid näkee itsensä kaikesta huolimatta vahvana ihmisenä, joka on paennut vallankumousta. Hän ei pidä itseään säälittävänä pakolaisena. Hän on hyvillään siitä, että hänen tyttärensä saa elää demokratiassa. Hänen pakonsa ei ollut turha, sillä elämä jatkuu, vaikka hän ei ole sitä näkemässä.

Kuoleva pääsee samaan välitilaan kuin syntymättömät lapset. Toisilla vain on kaikki edessä, kun toinen katoaa.


Helmet lukuhaaste 2019: 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Sarah Crossan: Yksi

16-vuotiaat Grace ja Tippi menevät ensimmäistä kertaa lukioon. He joutuvat kohtaamaan muiden teinien arvostelevat katseet. Tilanteen haastavuutta lisää tyttöjen ulkoinen olemus, sillä he ovat siamilaiset kaksoset. Grace ja Tippi ovat sinnikkäitä tapauksia. He ovat tottuneet siihen, että he herättävät muissa ihmisissä pelkoa, hämmennystä ja kauhua. He joutuvat sietämään alituista kysymysten tulvaa, sillä ihmiset ovat uteliaita kuulemaan heidän elämästään. Moni säälii heitä ja pitää heidän kohtaloaan tragediana. He itse ovat toista mieltä.

Kirja kertoo tarinan siitä, millaista on olla kaksi yhdessä kehossa. Siamilaisten kaksosten täytyy ajatella elämäänsä yhtenä, sillä heidän on tehtävä yhtä aikaa samoja asioita ja kouluttauduttava samaan ammattiin. Heistä kertyy paljon kuluja muun muassa psykologikäyntien ja erikoisvalmisteisten vaatteiden vuoksi. Siamilaiset kaksoset joutuvat pohtimaan seurustelemista ja muita arkielämän valintoja aivan eri tasolla kuin muut. Teini-ikäiset Grace ja Tippi pohtivat paljon, mitä he haluaisivat tehdä ennen kuolemaansa. Kuolema on heidän elämässään alituisesti läsnä, sillä yleisesti tiedetään, että siamilaiset kaksoset kuolevat nuorena. Tytöt päättävät kartuttaa elämänkokemustaan tupakoimalla, juomalla alkoholia ja kokeilemalla kannabista, vaikka ne rasittavatkin heidän herkkää kehoaan.

Kirjassa pohditaan, kuinka kukaan ei ole täysin kokonainen. Kaikilla on omat taakkansa kannettavanaan. Gracen ja Tippin isä on alkoholisti, joka syyttää tyttäriään tilastaan, vaikka tosiasiassa hän on se, joka ainoastaan on vastuussa omista teoistaan. Kaksosten äiti kantaa ylihuolehtivan naisen taakkaa. Heidän siskonsa puolestaan sairastaa anoreksiaa. Pohdinnan alla ovat myös eettiset kysymykset. Kaksoset miettivät, onko sallittua tienata rahaa dokumentin avulla, sillä tienaavathan bikinimallitkin esittelemällä itseään. Kirjan koskettavin teema liittyy siamilaisten kaksosten toisistaan erottamiseen. Leikkaus on erittäin vaarallinen, sillä siihen voi helposti kuolla. Selviytyneet kaksoset saattavat kuolla myös hieman leikkauksen jälkeen. Toisaalta leikkaus saattaa pidentää toisen selviytyneen kaksosen elinikää. Leikkaamatta jättäminen on ilmeisesti usein terveyttä heikentävää ja kuolemaan johtavaa.

Kirjan pohjana on käytetty oikeita tapahtumia. Tutkin netistä lisää tietoa siamilaisista kaksosista. Löysin naiset, jotka työskentelevät opettajina ja matkustelevat maailmalla. He vaikuttivat positiivisilta ja inspiroivilta ihmisiltä. Olisi mielenkiintoista tietää lisää heidän kaltaisistaan siamilaisista kaksosista - kuinka he ovat selviytyneet, miten ihmiset ovat heihin suhtautuneet ja kuinka nykyaikainen lääketiede on heitä auttanut.


Helmet lukuhaaste 2019:  18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Agatha Christie: Varjossa auringon alla

Vaarallisen kaunis näyttelijätär Arlene Marshall sekoittaa hotellivieraiden elämän. Hän saa miehet ajattelemaan petollisia ajatuksia ja naiset luomaan paheksuvia katseita. Hercule Poirot aavistaa varjon laskeutuneen auringossa kylpevän lomahotellin ylle. Arlenen salarakas Patrick Redfern ja vanhapiika Emily Brewster löytävätkin pian ruumiin. Arlene Marshall on murhattu.

Hercule Poirotin lomamatka muuttuu työntäyteiseksi, kun hän selvittää murhaajan henkilöllisyyttä. Hän kerää eriskummallisia johtolankoja ja muovaa niiden avulla vakuuttavan kokonaisuuden. Ikkunasta heitetty lasipullo, rannalta löytyneet sakset ja vesi, jota kukaan ei tunnusta laskeneensa kylpyammeeseen, johdattavat syyllisen luokse. Onko murhaaja Arlenen aviomies kapteeni Kenneth Marshall, joka on saanut tietää vaimonsa uskottomuudesta? Mitkä ovat salarakkaan Patrick Redfernin motiivit? Onko kenties Patrickin vaimo Christine saanut kuulla suhteesta ja päättänyt tehdä asialle jotain? Miten Linda suhtautuu petolliseen äitipuoleensa? Olisiko Kennethiin rakastunut, entinen lapsuudenystävä ja nykyinen pukusuunnittelija, Rosamund Darnley tehnyt ratkaisevan siirron saadakseen rakkaansa viimein itselleen? Onko pastori Stephen Lane murhannut paholaisena pitämänsä Arlenen uskonnollisista syistä?

Agatha Christien kirjojen maailmaan solahtaa mielellään, kun haluaa lukea tuttua ja turvallista dekkaria, jossa edetään verkkaisesti johtolanka kerrallaan kohti loppuratkaisua. Jokainen epäilty saa vuorollaan kertoa näkemyksensä tapahtuneesta, minkä jälkeen Hercule Poirot kertoo tapahtumien oikean laidan. Kirjat johdattavat lukijansa eri maailmaan ja eri aikakauteen. Henkilöt ajattelevat vanhanaikaisesti ja keskustelevat hienotunteisuus ja pidättyvyys mielessään. Jokainen tietää tarkalleen oman paikkansa ja tuo esille sukupuoleensa ja ammattiinsa liitettyjä stereotyyppisiä piirteitä. Kaikki on mutkatonta ja selkeää. Mikään ei muistuta todellista elämää.

Mielenkiintoisinta Agatha Christien dekkarien lukemisessa on murhaajan arvailu. Olisiko syyllinen lääkäri, kapteeni vai puutarhuri? Onko murhaaja koskaan hovimestari?

Helmet lukuhaaste 2019:  42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Stephanie Garber: Valenda



"Siinä samassa maailma räjähti hopeiseksi."

Garber, Stephanie: Valenda
Kirjasarja: Caraval, osa 2
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2018
Alkuperäinen nimi: Legendary
Mistä maasta: Yhdysvallat
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 374


Tella matkustaa laivalla kohti Valendaa, myyttistä Alcaran kaupunkia, jossa keisarinna Elantine viettäisi pian 75-vuotispäiviään. Hän aikoo osallistua keisarinnan kunniaksi järjestettävään Caravaliin, sillä hänen on saatava selville Legendin oikea nimi ja löydettävä sen avulla kadonnut äitinsä. Peli käynnistyy Idyllvillin linnassa Kohtalokkaissa kutsuissa, joissa Tella saa kuulla, että Caraval onkin tällä kertaa täyttä totta, sillä Kohtalot pyrkivät päästä vapauteen vankilastaan. Pelin voittajan on löydettävä esine, joka tuhoaa Kohtalot ja pelastaa maailman.

"Onnettoman rakkauden ja korjaamattomien erehdysten symboli, joka täytti Tellan yhtä aikaa pelolla ja kalmaisella lumolla." (s.36)

Tella päättää olla pelkäämättä mitään, vaikka Kuolema kulkeekin hänen seuranaan läpi verta tihkuvien öiden ja Kohtalot pyrkivät repimään hänet riekaleiksi. Hän selvittää vihjeitä sydän läpättäen ja uhrauksia tehden. Valendan kaduilla ihmiset ilakoivat ja lankeavat syntisen elämän vietäviksi. Tella on alistunut kohtaloonsa onnettomasta rakkaudesta, joka hänelle on ennustettu, mutta se ei silti suojaa häntä vastahakoiselta haaveilulta. Hän suhtautuu ristiriitaisesti häntä viekoittelevan Danten huomionosoituksiin. Tellan ajatuksissa risteilevät toivo aidosta kiintymyksestä ja pelko kaiken valheellisuudesta, sillä onhan Dante Caravalin näyttelijä. Hänen on mahdotonta erottaa, mikä on totta ja mikä peliä - aivan kuten Scarlett sisko häntä varoitti. Onko hänen kohtalonsa ennalta käsikirjoitettu vai onko hän itse alkanut toteuttaa kuviteltua kohtaloaan?

"Tarujen mukaan Elantinen kivitarhan patsaat olivat ihan oikeita ihmisiä Kohtaloiden voittamattoman vallan päivinä. - Tella katsoi nuoren piian suuria kivisilmiä ja kuvitteli tytön kauhua, kauhua joka alkoi hiipiä nyt häneenkin." (s.87)

Tella on omapäinen, tekevä, osaava ja pärjäävä, vaikka tekeekin nuoruudessaan hölmöjä ja hurjia päätöksiä. Hänen suhtautumisensa paha poika Danteen on jokseenkin epätervettä. Heidän suhteensa toisiinsa noudattaa kaavaa, jossa nainen torjuu miehen lukuisia kertoja. Mies ei ymmärrä, mitä ei tarkoittaa, ja jatkaa painostusta, mikä johtaa siihen, että nainen viimein taipuu. En jotenkin pitänyt heidän tarinastaan, minkä toisaalta on tarkoituskin aiheuttaa ristiriitaisia tunteita.

"´Hyvä tarina vaatii aina konnan.´ ´Mutta parhaat konnat ovat sellaisia, joista samalla salaa tykkää - ´" (s.91)

Tämän kirjan lukeminen kesti minulta kaksi kuukautta. Se ei jostain syystä vain edennyt. Mielestäni kirja oli jotenkin outo ja erilainen. Tavallaan pidin kirjasta, mutta siinä oli jotain pielessä. Minusta tuntuu siltä, että minulla oli kirjasta kaiken aikaa erilainen näkemys kuin millaiseksi se loppujen lopuksi osoittautui. Petyin loppuratkaisuun Legendiä koskien, sillä olin kuvitellut sen jotenkin erilaiseksi. Toisaalta ristiriitaiset ajatukseni sopivat kuvioon, sillä Caravalin maailman on tarkoituskin olla hämmentävä. Sitä rakastaa inhota ja inhoaa rakastaa. Se maistuu makealta mullalta ja näyttää sokeroidulta tuonelalta. Ihmiset antavat mitä tahansa kokeakseen jotain riipaisevaa. He eivät hurmoksessaan huomaa, kuinka leivokset hajoavat tomuna suuhun ja puvun nyörit jättävät polttomerkin ihoon. Legend ohjailee ihmismarionetteja haluamiinsa suuntiin. Kukaan ei huomaa hypänneensä ennen kuin tuntee putoavansa.

"´Tiedän, että Caraval voi olla maaginen ja romanttinen ja hurmaava, mutta sen loitsuja on vaikea karistaa yltään -´" (s.156)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Johanna saa jo hääpäivänään kuulla, että on mennyt naimisiin huonon miehen kanssa. Hänellä ei ole paluuta entiseen, sillä hän on papin edessä vannonut pysyvänsä puolisonsa rinnalla ja tottelevansa häntä. Nainen on miehelle annettu. Nainen on miestä varten. Vaikka hän olisi alkoholisti, vieraissa käyvä ja roisto, joka vie vaimonsa kovalla työllä ansaitseman viimeisenkin kolikon ja ajaa lapsensa nälkäkuoleman partaalle. Miehet eivät lapsia hoida. Miehet eivät välitä kenestäkään. Lapset joutaa vaikka kerjuulle. Naiset saavat kärsiä, kun miehet ilakoivat huolettomina. Vailla vastuuta.

Kuuntelin koko näytelmän yhdellä kertaa. Se oli erittäin raskasta kuunneltavaa. Näytelmän mieskuva oli ahdistava ja vihaa nostattava. Naiset taas olivat alistuneita ja selkärangattomia, kun eivät muuta voineet, sillä uskonnolliset käsitykset ja laki olivat heitä vastaan. Ihmisten elämä pyöri pelkästään köyhyyden ja viinan ympärillä. Kukaan ei välittänyt lähimmäisestään. Kaiken kaikkiaan ankea ja radikaali kuvaus suomalaisen köyhälistön elämästä. Erittäin vahva kannanotto tasa-arvon puolesta.

Näytelmä on vuodelta 1885. Laki miehen omistusoikeudesta vaimon omaisuuteen kumottiin vuonna 1889. Äänioikeuden naiset saivat vuonna 1906. Naimisissa olevilla naisilla oli oikeus ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1919. Aviovaimo sai oikeuden omaisuuteen ja vapautui miehensä holhouksesta vuonna 1929. Samapalkkaisuussopimus sovittiin vuonna 1962. Aviovaimo sai säilyttää sukunimensä vuonna 1985. Sukupuolten tasa-arvoa koskeva tasa-arvolaki tuli voimaan vuonna 1987. Yksityiselämässä tapahtuva pahoinpitely määrättiin rangaistavaksi vuonna 1995.

Helmet lukuhaaste 2019:  3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Holly Webb: The Girl of Glass



"Just a little bit of magic"

Webb, Holly: The Girl of Glass
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Iso-Britannia
Kustantaja: The Watts Publishing Group
Sivumäärä: 234


Mariana elää yhdessä isänsä, äitipuolensa ja siskopuolensa Elizan kanssa. Marianan isä on taitava lasintekijä, joka luo maagisia esineitä taikuuden avulla. Hän ei hyväksy tytärtään oppilaakseen, sillä hänen mielestään tyttöjen ei ole soveliasta olla lasintekijöitä. Hän on sitä mieltä, että naisten tehtävänä on mennä naimisiin ja saada lapsia. Mariana haluaisi saada opetusta, sillä hän tuntee taikuuden sisällään. Arkena isä tekee töitä, äitipuoli yrittää etsiä parannuskeinoa tyttärensä Elizan vakavaan sairauteen ja Mariana hoitaa askareitaan. Perheen elämä järkkyy, kun Eliza yllättäin kuolee. Marianan äitipuoli vajoaa surun syövereihin. Hänen isänsä yrittää ratkaista tilanteen vangitsemalla Elizan viimeisen henkäyksen ja siirtämällä sen lasinuken sisälle. Nukke on aivan Elizan näköinen. Mariana ei tiedä, kuinka hänen tulisi suhtautua siihen. Onko kyseessä vain sairas muistutus kuolleesta siskosta vai onko nukke oikeasti Eliza?

"´You´re a little marvel, whatever else you are. Whatever they say. Remember that.´" (s.100)

Kirjassa käsitellään tyttöjen ja naisten asemaa yhteiskunnassa. Mariana kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä etenkin opiskeluun liittyen. Kukaan ei hyväksy häntä oppilaakseen hänen sukupuolensa vuoksi. Hänelle muun muassa todetaan, että hänen täytyisi olla taitavampi kuin pojat, jotta hän kelpaisi mukaan opetukseen. Kirjassa sivutaan eriarvoisuutta ja yksinäisyyttä. Mariana kohtaa Julian, joka on rikkaan perheen tytär, joka elää yksin lelujensa keskellä. Hän yrittää huonolla käytöksellä saada huomiota osakseen. Hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja synnyttää poika, joka perisi perheen nimen.

"´He´d let me do magic,´ she whispered to herself. ´He didn´t mind that I wasn´t a boy. He said he liked talking to me.´" (s.49)

Kirjassa pohditaan surua ja sen käsittelyä. Jokainen käsittelee menetyksen eri tavalla. Varsinkin lapsen kuolema on vaikea tilanne. Surutyö on tärkeää, sillä ilman sitä kuolemaa on vaikea hyväksyä. Suru täytyy käsitellä, jotta voi päästää irti ja jatkaa elämää eteenpäin. Surun hetkellä on hyvä tukea toista ja ottaa toinen huomioon. Kenenkään tapaa surra ei tule vähätellä tai arvostella. Ei ole ainoaa oikeaa tapaa surra. Surutyön pitkittyessä on tärkeää hakea apua.

"´That! That is an abomination, a cruel joke on your father´s part. Heartless and cruel.´" (s.115)

Mielestäni kirjan parasta antia oli Marianan henkisen kasvun seuraaminen. Hän pyrki löytämään oman sisäisen äänensä ja taikuutensa. Mariana toivoi voivansa elää elämäänsä omalla tavallaan ja kehittää omia vahvuuksiaan perhetaustastaan ja sukupuolestaan välittämättä. Kirjassa oli hieman liikaa kerroksia. Siinä käsiteltiin yhtä aikaa monia eri aiheita. Mielestäni olisi ollut parempi keskittyä yhteen tai kahteen pääteemaan. Kirja oli joka tapauksessa koskettava ja kauniisti kirjoitettu. Nautin etenkin maailmassa vallitsevasta taikuudesta ja ympäristön kuvauksesta liikkuvine tauluineen, tyhjästä ilmestyvine lintuparvineen ja mutkittelevine kanaaleineen.

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Maria Turtschaninoff: Maresi

Maresi elää naisille tarkoitetussa, saarella sijaitsevassa luostarissa. Hän opiskelee uusia taitoja tähtitieteestä rakennustaitoon ja laskutaidosta historiaan, osallistuu uskonnollisiin menoihin ja lukee kirjoja aarrekammioksi nimeämässään paikassa. Hän suorittaa myös erilaisia arkiaskareita. Naisten päivät koostuvat toistuvista rutiineista alkaen aamuisesta aurinkotervehdyksestä ja päättyen iltaseen. Heillä jokaisella on ollut oma syynsä saapua luostariin. Maresi muistaa oman perheensä köyhyyden ja nälänhädän. Hän oppii luostarissa tiedon voimasta, luonnon kiertokulusta, itseensä luottamisesta ja empatiakyvystä. Hän ymmärtää, että hän ei voi jäädä paikoilleen, sillä tieto kuuluu kaikille. Maresi haaveilee, että voisi opettaa taitonsa kotikylälleen, jotta ihmisten elämä helpottuisi. Eräänä päivänä luostariin saapuu Jai niminen tyttö, joka pakenee murhanhimoista isäänsä ja asettaa saaren naiset vaaraan.

Jain maailmassa miehet ovat pahoja. He ovat rikollisia, väkivallantekijöitä, tappajia ja raiskaajia. He kaappaavat naisia harjoittaakseen heillä ihmiskauppaa. Miehet ovat määränneet, että naiset eivät saa kulkea ulkona pimeän jälkeen. Naisten täytyy pitää hiuksensa kiinni ja käyttäytyä kiltisti, kuuliaisesti ja nöyrästi. Miehet saattavat lyödä naisia, jos vaikka heidän naurunsa ärsyttää. Naisten tulee toimia miesten palvelijoina. Ilman miestä nainen ei ole mitään. Sanotaan, että luostari on miehille vaarallinen paikka. Miesten ei kannata astua saarelle, sillä heille voi käydä siellä huonosti.

Luostarin perustajia kutsutaan alkusisariksi. He selviytyivät taloudellisesti löydettyään ehtymättömän tulonlähteen verisimpukasta. Siitä saadulla punaisella värillä värjätään kankaita, jotka myydään eteenpäin. Luostarissa uskotaan alkuäitiin, jolla on kolme olomuotoa: neito, äiti ja akka. Naisten elämässä yliluonnolliset elementit ovat vahvasti läsnä. Heille alkuäiti on todellinen. Hänen eri olomuotonsa saattavat puhutella eri tavalla eri naisia.

Mieleeni piirtyy kaunis ja ikiaikainen luostari, jossa tuoksuu hedelmille, yrteille ja vastaleivotulle leivälle. Siellä vallitsee rauha ja miellyttävä arki, jota värittävät juhlapäivien ilonpito. Kaikki huolehtivat toisistaan. Pidän etenkin siitä, että eräällä sisarista on sormus, jossa on kuvattu omaa häntäänsä syövä käärme. Se tuo vahvasti mieleeni Robert Jordanin Ajan Pyörä kirjasarjan, jossa on naisten yhteisö, jossa on sisaria, kelpuutettuja ja noviiseja. Kelpuutetuilla ja sisarilla on sormessaan kyseisenlainen sormus.

Koin saaren elämän kiehtovaksi ja mystiseksi. Olisin mielelläni kuullut sen yksityiskohdista enemmänkin. Mieleni halaji tutkia saaren salaisia sopukoita, lukea aarrekammion vanhoja kirjoja ja nuuhkia puutarhan sitruunaisia tuoksuja. Maresin tavoin ymmärsin, etten voinut jäädä paikoilleni ja juuttua nostalgisoimaan saaren elämää ja historiaa. Täytyi lähteä pelastamaan tulevaisuutta. Odotan malttamattomana, että saan kuulla lisää Maresista. Jatkan ehdottomasti seuraavan kirjan pariin!


Helmet lukuhaaste 2019: 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Anna Karenina - romanttinen painajainen

© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika
Kävin lauantaina 30.3.2019 Suomen kansallisbaletissa katsomassa Anna Karenina -baletin. Pääsin tilaisuuteen pyytämälläni ilmaisella medialipulla. Leo Tolstoin klassikkoromaaniin perustuva baletti kertoo ylhäisörouva Annasta, joka rakastuu kreivi Vronskiin. Anna Karenina ei halua vaarantaa yhteiskunnallista asemaansa heittäytymällä suhteeseen kreivin kanssa. Hänen on myös ajateltava rakasta poikaansa, vaikka hänen aviomiehensä Aleksei Karenin kohteleekin häntä kylmästi. Lopulta Anna joutuu myöntämään tunteensa kreivi Vronskia kohtaan. Alkaa piinaava ajanjakso, jota sävyttävät pakahduttavat tunteet, häpeä ja voimattomuus. Annaa riivitään kahteen eri suuntaan. Toisaalla on aviomies ja poika, toisaalla elämää suurempi rakkaus.
© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika
Eläydyin baletin intensiiviseen maailmaan, jossa epätoivoiset haaveet ja painajaismaiset unikuvat seurasivat toisiaan. Huomasin välillä miltei unohtavani hengittää, sillä kaikki oli niin tuskallisen traagista. Baletin liikekieli oli dramaattista. Kaiken keskiössä oli kolmiodraaman aiheuttama kiihkeä tunne. Seurasin herkeämättömällä mielenkiinnolla tanssijoiden eleitä ja ilmeitä, käsien asentoja ja jalkojen liikkeitä, mitkä kuvasivat rakastumista, riitelyä, kaipausta ja pohjatonta surua. Baletin värimaailma oli sekä siveän vaalea että painajaismaisen musta. Anna Karenina hehkui loppua kohden syntiinlangenneen punaisena.

Rodion Štšedrin on säveltänyt balettiin musiikin, joka on aivan omaa luokkaansa. Äänimaailma kuvaa kiihtyvällä tahdilla etenevää tunneskaalaa hempeistä muodoista teräviin säveliin päättyen konkreettiseen junan kolinaan. Musiikki saa sydämen hakkaamaan nopeammin. Se ei anna armoa, vaan pyörittää tanssijat väkivaltaiseen pyörteeseen, mistä ei ole muuta pakokeinoa kuin heittäytyminen tyhjyyteen.
© Suomen kansallisbaletti, Sakari Viika
Olin hyvilläni, että olin lukenut käsiohjelman ennen baletin alkamista, sillä siinä kerrotaan selkeästi baletin juonen kulku. Tämän jälkeen oli helppoa vain nauttia baletista ja antaa tunteiden viedä mennessään. Poistuessani salista kuulin ohimennen pätkiä katsojien keskusteluista. Kaksi nelissäkymmenissä olevaa naista kävelivät kohti uloskäyntiä. Toinen heistä tokaisi: "Se oli parempi mitä osasin kuvitella." Eräs nainen huoahti ystävättärelleen: "Traagista touhua." Baletti oli yleisestä tunnelmasta päätellen pidetty ja pohdintoja herättävä. Päätin ennen kotiinlähtöä viettää verkkaisen kävelyhetken, sillä minusta tuntui, että minun oli tuuletettava mehiläispesän tavoin kuhisevat ajatukseni ja tasoitettava kiihkeästi sykkivä sydämeni.


lauantai 30. maaliskuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 15/50 äänikirjaa

Maaliskuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen neljä kirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Maria Veitola: Veitola
8 tuntia 47 minuuttia

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Eve Hietamies: Tarhapäivä
12 tuntia 49 minuuttia

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Terhi Tarkiainen: Pure mua
14 tuntia 13 minuuttia

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta
12 tuntia 40 minuuttia


Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa Yösyöttö-romaanissa alkanutta tarinaa Antti Pasasen elämästä yksinhuoltajana. Antin poika Paavo on edennyt elämässään tarhaikään, mikä tutustuttaa Antin päiväkodista saatujen muistilappujen, pienten muoviukkojen ja kallisarvoisina aarteina pidettävien keppien ihmeelliseen maailmaan. Lapsi on oppinut kiroilemaan kassajonossa, kertomaan tarinoita tosina tapahtumina ja kutsumaan isäänsä tyhmäksi, kun ei saa tahtoaan läpi. Antti elää päivästä toiseen lapsiarjen täyttämässä kuplassa. Elämä on päättymätöntä tarhapäivää.

Antti kokee yksinhuoltajan elämän sanansa mukaisesti yksinäiseksi. Hänen on vaikea luoda ystävyyssuhteita, kun kaikki hänen tapaamansa samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset ovat naisia, jotka pitävät hänen lähestymisyrityksiään ystävällisyyden sijasta pervoina. Antti murehtii myös rooliaan kasvattajana. Hän yrittää tehdä parhaansa, mutta silti moni asia menee pieleen. Hän on kädetön täiepidemian iskiessä ja huumeruiskujen ilmestyessä sulavan lumen alta. Päiväkodissa yritetään vakuutella kaiken sujuvan ihan normaalisti. Anttia ärsyttää, kun hän huomaa joutuneensa asemaan, jossa hän korjaa tuttujen naisten kaapinovet ja pesukoneet, kun samaan aikaan muut miehet istuvat baarissa vetämässä vuosisadan kännit. Hän alkaa kaivata iltasatujen lukemisen sijasta miehisiä asioita ydinohjuksista kiihdytysajoihin.

Antti Pasasen tarhapäivä limboon astuu yllättäin Ennin tytär Terttu. Tyttö puhuu paljon ja vaikuttaa tietävän paljon kaikesta. Hän on erityisen tarkka siitä, että hänen kaikki lelunsa ja tavaransa ovat tyttöjen juttuja. Poikien juttuihin hän ei halua koskea pitkällä tikullakaan. Antin ei auta kuin tutustua isopäisten pikkueläinten ja tarkkaan mietittyjen asukokonaisuuksien maailmaan. Hän oppii samalla paljon siitä, kuinka erilaisia lapset voivat olla.

Kirjan tapahtumat ovat eläviä ja musta huumori osuvaa. Lapset on kuvattu niin taidokkaasti, että heidät oikein näkee silmiensä edessä höpöttämässä omia juttujaan, asettelemassa unilelujaan riviin ja mutristelemassa harmistuneina huuliaan. Antti saattaa itsensä - ei kun siis joutuu - aina pulaan. Välillä huomasin miettiväni tilanteita empaattisen tosissani ja välillä täysin huumorin kannalta. Tämänkin kirjan voisi lukea monta kertaa uudestaan ja löytää jokaisella lukukerralla jotain uutta pohdittavaa. Ajatukseni jäivät useasti Antin ex-vaimon luokse, sillä hänen sairautensa on tehnyt hänestä kovin arvaamattoman. Hän saa aikaan miltei mahdottoman ongelman. Toisaalta on tärkeää, että Paavolla on äiti, mutta toisaalta täytyy ymmärtää, että äidin tapaaminen saattaisi olla Paavolle vaarallista.

Tiivistettynä kirja kertoo Antin henkisestä kasvusta miehenä ja etenkin isänä vaikeassa elämäntilanteessa. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hauska että koskettava. Antin ja Paavon elämän seuraaminen on koukuttavaa. Haluan ehdottomasti pian kuunnella seuraavan osan nimeltään Hammaskeiju.


Helmet lukuhaaste 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Rikkaan suvun tytär Anna Björksund täyttää kolmekymmentä. Hän on siinä elämänvaiheessa, jossa hänen tulisi hioa gradunsa valmiiksi ja toteuttaa vanhempiensa haaveet perheenlisäyksestä. Ongelmana on, että Anna ei saa elämäänsä haluttuun järjestykseen. Vanhemmat tekevät epätoivoisen ratkaisun ja hankkivat tyttärelleen lahjaksi vampyyrin.

Anna on tottunut elämään alisteista elämää. Hänen vanhempansa ovat aina hoitaneet kaikki hänen asiansa ja maksaneet kaikki hänen laskunsa. Hänellä käy jopa oma siivooja. Annaa itseään toisten ihmisten alistaminen ei kiinnosta. Hän pitää vampyyria mielipuolisena lahjana. Ensinnäkin koko asia vaikuttaa laittomalta ja toisekseen vampyyrit ovat vaarallisia ihmisille. Anna yrittää palauttaa vampyyrin, mutta se on miltei mahdotonta. Sitten hän pyrkii toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla vampyyrin suhteen, mutta saa todeta senkin hankalaksi.

Annan elämä on juuttunut paikoilleen. Hän ei hallitse omaa elämäänsä, vaan on muiden ihmisten vietävissä. Hän on narujen varassa roikkuva tahdoton nukke. Annan graduohjaaja Romppainen on sovinisti, joka harrastaa seksuaalista häirintää. Anna ei uskalla sanoa asiasta mitään, sillä opettajan vallassa on hänen gradunsa arvosana. Hänen ex-poikaystävänsä Pete roikkuu hänessä edelleen kiinni ja elättelee toiveita suhteen aloittamisesta uudelleen. Anna ei saa aikaiseksi käskeä miestä perääntymään. Hänen äitinsä ei kuuntele hänen mielipiteitään, vaan toimii omien oikkujensa mukaan. Hän haukkuu Annaa hyödyttömäksi, kiittämättömäksi ja pettymykseksi. Hän ei edes halua lapsenlapsia heidän itsensä vuoksi, vaan hän tarvitsisi suvun omaisuudelle perijän. Isä puolestaan on jatkuvasti työmatkoilla. Annan ystävät käyttävät häntä vain hyväkseen. Hänen syntymäpäivänsä on vain tekosyy juhlimiseen. Ystävät eivät ota hänen omia pyyntöjään kuuleviin korviinsa, vaan tekevät mitä heitä huvittaa. Kaiken lisäksi he haukkuvat Annaa, vaikka itse käyttäytyvät huonosti. Anna kokee elämän epäreiluna. Kaikki tuntuu menevän pieleen, vaikka hän kuinka yrittäisi tehdä parhaansa.

Kirja on erikoinen yhdistelmä naisen kasvutarinaa, vampyyrejä ja Suomen sisällissotaa. Anna tekee gradua sukukartanosta, jossa hän parhaillaan asuu. Sisällissodassa punaiset tappoivat melkein kaikki sen asukkaat. Hänen lahjaksi saamansa vampyyri nimeltään Vlad on ennen vampyyriksi muuttumistaan kuollut vuonna 1808 käydyssä sodassa. Kirjan maailmassa vampyyrit juovat pullotettua verta, eivät siedä aurinkoa tai hopeaa ja muotoutuvat ennalleen saatuaan ruhjeen. Heillä on tavalliset hampaat, valtavat voimat, erinomaiset aistit ja parantava sylki. He pystyvät tuntemaan kipua. Vampyyrit syntyvät, kun toinen vampyyri juo ihmisen melkein kuiviin verestä ja antaa ihmiselle lopuksi omaa vertaan. Vampyyrien on toteltava luojaansa. Annan on vaikea saada selville, pystyvätkö vampyyrit tuntemaan mitään. Onko heissä jäljellä yhtään entistä minuutta ja omaa tahtoa? Miten he kokevat maailman?

Mielestäni kirjan pääajatuksena on opetella sanomaan ei. Toiset eivät voi pakottaa muita asettumaan haluamaansa muottiin. Jokainen on oma ajatteleva yksilönsä. Kukaan ei voi määritellä, mikä on toiselle hyväksi. Toisten huonoa kohtelua ei tarvitse sietää. Lapsen ei tarvitse kantaa vanhempiensa taakkaa. Myrkylliset ystävyyssuhteet on myös sallittua lopettaa. Mielestäni kuoppa, jonne Anna on hiljalleen vajonnut, on äärimmäisen ahdistava. Olisin halunnut huudahtaa hänelle, että ota jo itseäsi niskasta kiinni ja ryhdistäydy. Se on kuitenkin Annan oma tehtävä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä hänen puolestaan. Hänen on itse kerättävä itsensä, päätettävä taistella vastaan ja noustava kohtaamaan maailma.

Helmet lukuhaaste 2019: 16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla