sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Saari



"R-a-k-k-a-u-s on vain sana, kunnes joku antaa sille merkityksen"

Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
Kirjasarja: Kepler62, osa 8
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7

Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi, Norja

Teksti: Bjorn Sortland
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Suomentanut: Outi Menna
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä:185


Kepler62 -planeetalle muuttaneiden lasten elämä on kaaoksessa. Vallvikin tytär Marie etsii rauhaa yksinäisyydestä, mutta huomaa silti kaipaavansa läheisyyttä ja ystävyyttä. Hänen on vaikea luottaa ihmisiin, sillä hänen kokemustensa mukaan he tekevät vain pahaa. Toisaalta Marie ei luota edes itseensä. Lisan johtamat Vallvikilaiset haluaisivat tehdä hänestä johtajansa. Marie kokee, että uuden maailman luomiseen tarvitaan aseita. Hän käskee Olivian avata tähtipurjehtijan ovet, jotta hän voi tutkia, mitä hänen isänsä on tuonut mukanaan planeetalle.

"Toistan mielessäni: kaikki kaipaavat johtajaa." (s.149)

Marie on kirjasarjan mielenkiintoisin henkilö hänen menneisyytensä vuoksi. Hänen suhteensa isäänsä on sairaalloisen monimutkainen. Marien kokemat seikkailut ovat hurjia ja jännittäviä. Olivia on jotenkin turha henkilö, sillä hänessä ei ole mitään tarttumapintaa. Hän on eriskummallinen siskopuoli, jonka muuttuvista motiiveista ei ota selvää. Lisa on hyvä esimerkki ihmisestä, joka käyttää epätoivoista tilannetta hyväkseen ja muodostaa ääriajattelulle pohjautuvan kultin. Hän manipuloi ihmiset toimimaan tahdottomana joukkona.

"- Sinusta on tullut saari, Marie. Samanlainen kuin tämä, jolla me nyt olemme. Saari täynnä synkkiä salaisuuksia ja tulikuumaa laavaa hetkenä minä hyvänsä purkeutuvan tulivuoren uumenissa..." (s.173)

Kirjasarjan uudempiin osiin on jotenkin vaikea keskittyä. Niissä on liikaa selittelyä ja erikoisia sanoja. Asiat voisi kertoa paljon yksinkertaisemmin ilman kikkailua tai nuorten puhekielen mukailun yritystä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kirjasarja on kaiken kaikkiaan toiminut varsinaisen kohderyhmänsä eli lasten ja nuorten keskuudessa.

"Sama tappaminen, joka johtaa tappamiseen. Ehkä sinä voisit saada aikaan muutoksen -" (s.175)


lauantai 9. marraskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset



"Odotum suojelius!"

Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kirjasarja: Harry Potter, osa 7
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2007
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Deathly Hallows

Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 828


Harry Potter täyttää pian seitsemäntoista vuotta. Se merkitsee sitä, että hän menettää äitinsä antaman suojan, mikä on toiminut hänen turvanaan Dursleyn perheen luona asuessaan. Velhot järjestävät suureellisen operaation Harryn kuljettamiseksi turvaan. Hagrid saa kunnian kyyditä hänet kohti Kotikoloa. Viimeinen taistelu Voldemortia vastaan vaatii ensimmäiset kuolonuhrinsa matkan aikana. Harry, Ron ja Hermione valmistautuvat matkaan tuhotakseen Voldemortin hirnyrkit. Dumbledoren perintönä jättämät kolme esinettä viitoittavat heidän tietään. Harrylla on sieppi, jonka sisälle on kätketty jotain, Ronilla pimeytin ja Hermionella satukirja Siuntio Silosäkeen tarinoita.

"´Olen aina sanonut, että hän oli vähän mielenvikainen. Nerokas ja niin poispäin, mutta sekopää. Jättää nyt Harrylle vanha sieppi - mitä helkuttia se oli olevinaan?´" (s.149)

Harry seikkailee nostalgisissa paikoissa ja tutustuu Tylypahkan historiaan ja Dumbledoren menneisyyteen. Lisää tietoa saadaan myös Oljosta, Severus Kalkaroksesta, Lovekivan perheestä ja Lupinista sekä kuolonsyöjien elämästä. Maailma on kaiken kaikkiaan synkkä. Velhoja katoaa ja jästit ja jästisyntyiset ovat vaarassa. Tarina on mielenkiintoinen, mutta turhan rönsyilevä. Se tuntuu paikkapaikoin jo hieman vanhanaikaiselta. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys näyttää myös kääntöpuolensa. Heillä on oma pieni sisäpiiri, joka ei suostu jakamaan tietojaan ulkopuolelle. Heidän pilkkaava suhtautumisensa Lunan perheen uskomuksiin on jokseenkin erikoista.

Pahuus tiivistyy ympärille. Miten lopussa käy ja ketkä selviävät kertomaan siitä?

"Kaikki näytti sumealta ja hitaalta. Harry ja Hermione ponkaisivat pystyyn ja vetivät taikasauvat esiin. Moni alkoi tajuta vasta vähitellen, että oli tapahtunut jotain outoa; päät kääntyilivät edelleen hopeaisen kissan suuntaan, kun se jo katosi. Hiljaisuus levisi kylminä kareina siitä, mihin suojelius oli laskeutunut. Sitten joku kirkaisi." (s.179)


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 
Harry Potter ja puoliverinen prinssi 

maanantai 4. marraskuuta 2019

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Vuoden 1829 Krakovassa viisitoistavuotias Wiktor Worowski seuraa taivaalta putoavaa esinettä joenrantaan. Sen sisältä astuu esille sotilasunivormuun pukeutunut muukalainen, joka syöksyy suojelemaan Wiktoria räjähdykseltä. Kulkuri Seweryn Król kuljettaa heidät kotiin ja perustaa sinne kellosepän verstaan. Oikeastaan mies tietää vielä enemmän sähkön avulla tehdyistä taikatempuista.

"Hän päätteli, että aikuiset olivat keksineet ajan pelkästään lasten piinaamiseksi. - - Kaikki aika on aikuisten aikaa, Tomek sanoi heidän palatessaan kotiin onkivapa olalla. - Miksei meillä voi olla omaa aikaa?" (s.47)  "Aikuisten maailmassa aika riensi, kului, vaati kiiruhtamaan ja uurastamaan, muistamaan kellonajat ja käyttämään joka hetken hyödykseen." (s.48) Lapsilla on kotiintuloaika ja nukkumaanmenoaika ja vaikka mikä muu aika.

Wiktor muistelee edesmennyttä pikkuveljeään, jonka kanssa hän ei ehtinyt viettää kovin paljon aikaa. Hän joutui hyvästelemään veljensä kuin Veljeni Leijonamieli kirjassa ikään; paitsi että hän ei ehtinyt ajoissa paikalle sanomaan viimeisiä jäähyväisiä. Viimeistään onnettomuuden jälkeen Wiktorin on aika ajatella aikuisten tavoin. Hänen on pohdittava, mitä hän haluaisi elämällään tehdä. Hänen on otettava vastuu omasta elämästään.

Wiktorin on selvitettävä Seweryn Królin menneisyyteen liittyvä selkkaus ennen kuin hän voi niin sanotusti lähteä kulkemaan omaa polkuaan. Hänen on myös päätettävä, kuinka hän toimii rakkaudenkohteensa Zofian suhteen. Seikkailu on täynnä vanhanajan tunnelmaa yhdistettynä moderneihin aineksiin. Se sisältää salaisia rituaaleja, mystisiä koneita ja tieteellisiä tutkimuksia. Se tarjoaa jännitystä, ajattelemisenaihetta, kolmiodraamaa ja mystiikkaa. Wiktor ja Zofia ovat päämäärätietoisia, uskollisia ja rohkeita ihmisiä.

Kun menettää jotain, voi saada jotain tilalle. Ihmisen kohtaama onnettomuus voi auttaa häntä keskittymään hänelle itselleen tärkeisiin asioihin. Hän saa viimein kipinän toteuttaakseen unelmansa. Kirja kertoo hyvyydestä, kaunasta, katkeruudesta sekä siitä, miten ihmisten teot vaikuttavat toisten ihmisten kohtaloon.


Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja

lauantai 2. marraskuuta 2019

Choo WaiHong: Naisten valtakunta

Choo WaiHong tutustuu Kiinan vuoristossa Sichuanin ja Yunnanin maakuntien rajavyöhykkeellä asuvaan mosuo-heimoon kuin löytöretkeilijä ikään. Hän rakennuttaa sinne oman talon ja luo itsestään merkittävän henkilön pyrkimällä ylläpitämään heimon vanhoja perinteitä etenkin rahallisilla avustuksilla. Feministiksi itsensä luonnehtiva Choo WaiHong pitää mosuo-heimoa naisen maanpäällisenä paratiisina, sillä se on matriarkaalinen. Naisilla on valta päätöksenteossa ja maanomistuksessa. Sukulinja kulkee naisen suvun mukaan.

Kiinan kulttuuri on patriarkaalinen. Choo WaiHong on sitä mieltä, että yhteisössä, joka alistaa naisen, täytyy olla jotain vikaa. Kiinassa tyttö on huonossa asemassa. Häntä ei kouluteta, sillä hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja tulla osaksi aviomiehensä sukua. Tyttö on miehen alamainen, joka tottelee myös appivanhempiaan. Hänen synnyttämänsä lapset kuuluvat miehelle. Yksin elävä nainen suljetaan yhteisön ulkopuolelle eikä edes hänen alkuperäinen sukunsa hyväksy häntä takaisin. Naisten tulee olla neitsyitä ja yksiavioisia. Miehille sallitaan useampia naisia. Työnhakutilanteessa naiset palkataan ulkonäön perusteella. Heitä kohdellaan peittelemättömän sovinistisesti. Ei siis ole ihme, että Choo WaiHong suhtautuu mosuo-heimoon romantisoidun ihailevasti. Hän kokee, ettei hän pysty muuttamaan maailmaa, sillä patriarkaalinen yhteisökäsitys on niin juurtunutta, joten hänen on mentävä uudenlaiseen maailmaan.

Mosuo-heimo palvoo vuoren jumalatarta ja kunnioittaa luontoa ja äitiyttä. Naiset ovat tärkeitä. He ovat yhteisön keskiössä, mikä edesauttaa heidän luonnollisen itseluottamuksensa kehittymistä. Heitä kannustetaan käyttämään koko potentiaalinsa. Heimon jäsenet asuvat taloissa, joita hallitsevat matriarkat. Kaikki äidin jälkeläiset asuvat samassa kodissa. Tyttäret eivät muuta miehien luokse, vaan asuvat äidin luona lapsineen. Isoäidit iloitsevat tyttölapsen syntymästä, sillä suku saa jatkua. Perheeseen syntyneet pojat toimivat lasten kasvattajina ja tekevät kotitöitä sekä kaikista raskaimpia töitä. Ne ovat arvostettuja askareita, sillä ne liittyvät eloonjäämiseen. Eläinten tappaminen ja vainajista huolehtiminen ovat miesten töitä, sillä elämää luovat naiset eivät saa koskea kuolemaan. Heimossa koristautuminen ja itsensä esitteleminen kuuluvat miehille, jotka yrittävät siten päästä naisten huoneisiin. Naiset eivät kilpaile keskenään ulkonäöllään. Mosuoilla on oma näkemyksensä elämästä ja rakkaudesta. Naiset punnitsevat vain miehen voimakkuutta ja ulkonäköä, jotta he voivat arvioida, millaiset ominaisuudet lapsille tulisi. Heidän ei tarvitse pohtia miehen varallisuutta tai luonnetta, sillä mies ei tule koskaan muuttamaan saman katon alle - paitsi jos nainen haluaa jostain syystä adoptoida miehen perheeseen. Heistä ei silti tule suvun jäseniä. Naisilla voi olla vakikumppani tai useampia miehiä. Seurustelu tapahtuu salassa eikä lapsille ole tapana kertoa, kuka heidän isänsä on. Joskus isä saattaa tunnustaa lapsensa ja auttaa häntä rahallisesti. Miehet ovat arvostettuja, vaikka naiset ovat keskiössä ja vaikka kulttuuri ei tunne käsitettä isyydestä. Heimossa vallitsee hyvä yhteishenki. Kaikki osallistuvat talkoisiin ja auttavat toisiaan. Omaisuus koetaan yhteiseksi. Choo WaiHong tuntee olonsa turvalliseksi. Hän kokee voivansa olla täysin oma itsensä. Mosuo-heimon elämä on kuin muun maailman peilikuva.

Heimon jäsenet elävät alkeellista ja luonnonmukaista elämää, kunnes turismi saapuu alueelle. Yhtäkkiä kaikilla on autot, älypuhelimet, muotivaatteet sekä ajatus uudenaikaisesta patriarkaalisesta avioliitosta. Kansallispukua käytetään vain erikoistilanteissa tai turistien iloksi. Moni myy maitaan, perustaa hotellin tai ravintolan, käyttää huumeita ja alkoholia ja pitää railakkaasti hauskaa. Vaikuttaa siltä, että mosuoiden kulttuuriperinteen säilyttäminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin heille itselleen. Heimon jäsenet saadaan paikalle perinnejuhliin vain sakon uhalla. Maailma on muuttuvainen, joten onko edes maailmanjärjestyksen kannalta tarkoituksenmukaista pyrkiä asioiden säilymiseen? Toki olisi hienoa, jos maailman tila kulkisi kohti parempaa eikä pahempaa.

Choo WaiHong kertoo hyvin vähän mosuo-heimon negatiivisista puolista. Hän mainitsee ohimennen sukupuolitaudit ja bordellit sekä Kiinan mielipiteen yhteisön siveettömyydestä. Hämäräksi jää, millainen lapsettoman naisen asema äitiyttä ihannoivassa yhteisössä todellisuudessa on. Toisaalta kaikkia suvun naisia kutsutaan äideiksi huolimatta siitä, onko kyseessä puhujan oikea äiti vai ei. Choo WaiHong pitää mosuo-heimon elämää vapaana ja tasa-arvoisena, vaikka omiin korviin kuulostaa siltä, että elämä on hyvinkin säädeltyä, kun jokaisella on oma tarkka asemansa ja tehtävänsä.

Aiheesta on vaikea muodostaa omaa mielipidettä, sillä kirja on vain Choo WaiHongin omien mielipiteiden tykitystä. En jotenkin ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat tunkeutua moderneina löytöretkeilijöinä pieneen yhteisöön ja tarkoituksellisesti tökkiä sitä kuin muurahaispesää. Minusta on erikoista, että ihmisillä on pakottava tarve ´parantaa´ muiden ihmisten elämää etenkin syytämällä heille paljon rahaa. Maailmalla on niin monia esimerkkejä siitä, että rahan lahjoittamisella saadaan aikaan vain autettavien passivoitumista tai heidän elämänsä muuttumista huonompaan suuntaan. Ihmiset tottuvat helppoihin ratkaisuihin ja menettävät otteensa omasta vanhasta arjestaan. Esimerkkinä Kiinasta länsimaihin adoptoidut lapset. Xinran väittää kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret, että länsimaalaiset ihmiset haluavat pelastaa Kiinan hylätyt tytöt adoptoimalla heidät. Pelastusoperaatio ei kuitenkaan auta tyttöjä, vaan synnyttää adoptiobisneksen, jossa tyttölapsia tehtaillaan adoptoitaviksi.


Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja

tiistai 29. lokakuuta 2019

Helsingin kirjamessujen punainen lanka: Syrjäyttääkö puhelin kirjat?



Kävin Helsingin kirjamessuilla bloggaajapassilla. Viikonloppu alkoi Gummerus Kustannuksen kirjabloggaajille ja kirjagrammaajille järjestämällä lounaalla Camilla Greben kanssa. Sain kustantamolta ilmaiseksi kirjailijan uusimman kirjan Horros ja pyysin siihen tilaisuuden lopussa omistuskirjoituksen. Camilla Grebe oli sydämellinen ja helposti lähestyttävä kirjailija, jonka teos vaikuttaa todella kiinnostavalta. Se on tavallaan osa kirjasarjaa, mutta sen voi lukea myös itsenäisenä osana. Kuuntelin myöhemmin päivällä pätkiä Camilla Greben lavahaastatteluista. Hän kertoi, että ajankohtainen aihe sosiaalinen media näkyy Horroksessa. Hän koki, että puhelin on kirjan pahin kilpailija. Grebe oli sitä mieltä, että lasten olisi hyvä lukea pitkiä kertomuksia kielen ymmärryksen vuoksi. Hän kertoi tuntevansa huijarisyndrooman oireita aina kirjoitettuaan uutta kirjaa noin parisataa sivua. Silloin hän kyseenalaistaa kokoaikaiseksi kirjailijaksi ryhtymisensä, mikä olikin pitkä prosessi. Grebe mainitsi kirjoittavansa kirjojen henkilöistä kuvaukset ja etsivänsä netistä kuvan, miltä henkilö voisi näyttää. Juonikin on jollain tavalla selvillä, mutta se saattaa kesken kaiken lähteä uusille urille. Camilla Grebe kertoi tutkivansa erikoisia asioita netistä kuten tietoja murhapaikoista ja aseista. Julkisissa kulkuvälineissä murhista siskon kanssa puhelimitse puhuminen saattaa myös herättää hämmennystä.



Viihdyin eniten Kruununhaka lavan luona, sillä siellä keskusteltiin monista mielenkiintoisista tietokirjoista. Jouni Tikkanen kertoi Lauma nimisestä kirjastaan, mikä käsittelee 1880-luvun lastensurmia ja susivihaa Suomessa. Hän halusi kirjoittaa kaikilla aisteilla, joten hän kulki metsässä nelinkontin ja tutki sen hajumaailmaa. Hän huomasi, että maailma tuoksui nykyään erilaiselta, sillä 1880-luvun metsistä puuttui riista, jolloin sudet pyrkivät ihmisten läheisyyteen. Susia houkuttivat hajut ihmisten luona. Epätoivoisimmat sudet saattoivat hyökätä lasten kimppuun, mutta lastensurmat eivät silti olleet yleisiä, vaikka niistä löytyy paljon uutisia. Sudet metsästettiin melkein sukupuuttoon. Niiden pyynti oli viinan sävyttämää hauskanpitoa, mistä seurasi sudennahkaa näyttämällä palkkio. Marko Lamberg kertoi Noitaäiti kirjastaan, joka käsittelee noitavainoja. Hän koki, että ihmisen ei pidä antautua hysterian valtaan. Nykyaikana noitavainot ilmenevät somehysteriana, minkä tavoitteena ei ole kuolemantuomion langettaminen, vaan ihmisen maineen menetys.



Lapset olivat näkyvästi esillä, vaikka Timo Parvela koki, että kirjamessujen suurin panostus laitetaan aina ihan muualle kuin lasten kirjallisuuteen. Parvela juhli 30-vuotista taivaltaan kirjailijana ja muisteli kuluneita vuosia. Yhtenäiskulttuurin hajoamisen ja monikulttuuristumisen myötä kirjoissa ei enää voi eikä oikein ole suotavaakaan käyttää samankaltaista huumoria kuin aikoinaan. Vanhoihin satuihin ja sanontoihin on turha viitata, kun moni lapsista ei niitä enää nykyään tunne. Timo Parvela kertoi haluavansa kirjoissaan ottaa huomioon nykyajan lukijan, jolla ei ole kykyä sietää sitä, että tyydytys ei tule nopeasti. Kirjojen luvut ovat lyhentyneet ja kuvien määrä lisääntynyt, jotta lukijan mielenkiinto pysyy yllä. Kuvat toimivat tavallaan palkintoina. Parvela oli huolissaan lasten lukemisesta. Hän ehdotti, että lapsille ei tulisi sanoa, että heidän pitäisi lukea, vaan lapsille pitäisi puhua kirjoista niiden nimillä. Aikuisten pitäisi lisätä tietoa siitä, mitä kirjoja he voisivat lukea. Aikuisten tulisi nostaa näkymätön näkyväksi. Parvelan mielestä kysymys on ennen kaikkea asioiden arvottamisesta. Kirjallinen ympäristö saisi olla koko ajan läsnä, jotta lukemisesta ei muodostuisi mikään erityinen asia, vaan kirjat olisivat osa jokaisen elämää kuten ilma, jota hengitetään. Timo Parvela oli negatiivinen suhteessa peleihin. Hän koki, että pelit syrjäyttävät kirjat. Hän ei nähnyt, että lapset pelaisivat pelejä niiden tarinoiden, vaan ainoastaan toiminnan vuoksi. Näkemyksen kuulemisen jälkeen pelejä mainostaneen messupisteen ohi käveleminen tuntui hivenen erilaiselta. Tarvitseeko nostalgista Mariota ja rakasta kirjaa asettaa vastakkain? Kai ne voivat oleskella tässä meidän maailmassamme sulassa sovussa? Vai puhunko vain Parvelan mainitseman pelisukupolven suulla? Onko tilanne oikeasti niin paha?





Sinikka ja Tiina Nopola viettivät Heinähatun ja Vilttitossun 30-vuotista juhlavuotta. Sisarukset vakuuttivat olleensa itse lapsina kilttejä tyttöjä. Sen vuoksi heistä onkin ollut hauskaa keksiä kuvitteellisia henkilöitä ja elää heidän elämäänsä. Uusimman kirjan kirjoittamisen myötä he pääsivät tutustumaan kanoihin, jotka osoittautuivat älykkäämmiksi olennoiksi kuin olisi voinut uskoa. Sisaruksista huokui vanhanajan huumori, mutta tokaisu, että heidän nuoruutensa niin sanotut huonot tytöt eivät lopulta joutuneetkaan hunningolle, vaan kaikki pääsivät naimisiin, särähti korvaan.



Kirjamessut ilman kirjojaan signeeraavaa Mauri Kunnasta eivät olisi kirjamessut ollenkaan. Hänen näkemisensä tuo nostalgisen tunnelman. Uusi tuttavuus oli puolestaan Alnilam niminen messupiste, jossa myytiin kaikenlaisia tavaroita, joihin kirjagramissakin törmää. Tiimalaseja, kompasseja, sulkakyniä, nidottuja kirjoja ja Harry Potter aiheisia tavaroita! Olisin halunnut ostaa kaiken, mutta en sitten ostanut mitään. Terveiset vaan, että minua saa lahjoa tämän messupisteen tuotteilla :)



lauantai 12. lokakuuta 2019

Vihainen leski elää kuin viimeistä päivää

© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri
"Millä nimellä 70-vuotiaita kutsutaan? Ikäihmisiksi? Varttuneeksi väeksi? Seniorikansaksi? Kypsiksi aikuisiksi? Ovatko 80-vuotiaat sitten ylikypsiä?"

Torstaina 10.10.2019 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä saanut Vihainen leski on Minna Lindgrenin romaanista dramatisoitu näytelmä, mikä kertoo leskeksi jääneestä Ulliksesta, joka yrittää etsiä elämälleen uutta sisältöä. Kaksitoista vuotta kestäneen omaishoitajuuden aikana hän on menettänyt yhteytensä ystäviinsä ja harrastuksiinsa - ylipäänsä kaikkeen itselleen kuuluvaan. Ullis päättää laittaa punaiset korkokengät jalkaansa, kopauttaa kannat yhteen, jättää hyvästit Kansasille ja lähteä Stadiin etsimään itseään.

Ulliksen elämä on kuin suoraan tragikoomisesta Tuhkimo sadusta. Hän on raatanut koko elämänsä muiden hyvinvoinnin eteen; hoitanut kodin, kasvattanut lapset ja huolehtinut aviomiehestään. Ullis on ollut vankina omassa kodissaan vain, koska on ollut velvollisuudentuntoinen ja pelännyt muiden arvostelevia puheita. Leskeksi jäätyään hänen oletetaan huolehtivan aikuisista lapsistaan ja lastensa lapsista sekä takaavan heille hyvän perinnön. Kaikki käskevät tekemään lisää töitä. Hyvät kampaamohaltiat muuttavat Ulliksen ulkomuodon vaaleaksi ja puhtaaksi neitokaiseksi, joka on valmis löytämään unelmiensa prinssin. Mies löytyy musiikkitalon narikan luota, mutta katoaa tähtipölyyn. Neitokainen jää päiväunelmoimaan miehestä ja laulaa luikauttaa räystäällä sirkuttaville lintusille - tai siis rakennusmiehille - ja sieltä prinssi lentääkin kuin enkeli ja hukuttaa neidon kaiken parantaviin suudelmiin.
© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri
Näytelmä muistuttaa meille kaikille, kuinka on tervettä olla hyvällä tavalla itsekäs ja kuinka 70-vuotiaanakin on lupa unelmoida. Ihmiset ovat kärkkäitä sanomaan toisilleen, mitä missäkin iässä saa tehdä. Aikuisten lasten on vaikea nähdä omaa äitiään itsellisenä ihmisenä, jos hän on viettänyt koko elämänsä muita varten. Ulliksen itsekkyys menee välillä katkeruuden puolelle, kun pitkään padotut tunteet pääsevät viimein valloilleen. Vuosien mielipaha puretaan arvostelemalla nykyajan maailmaa. Ulliksen jäljellä olevat ystävät kaipaavat takaisin nuoruuteen. He yrittävät elää kaiken uudestaan vielä kun ehtivät, vaikka kroppa ei enää kestäisi ja mieli ei pysyisi mukana. He eivät haluaisi pysähtyä miettimään oman elämänsä rajallisuuttta, vaan ravaavat mieluummin senioridiskoissa ottamassa muutaman neuvoa-antavan ja etsimässä yhden illan seuraa. Ulliksen unelmana on löytää vakaa ja turvallinen parisuhde, sillä entinen aviomies oli puhumatonta ja viinaan menevää sorttia.

Näytelmässä on draamaa, komediaa, musiikkia, romantiikkaa ja alavatsalihaksia vahvistavaa hotjoogaa. Tälle näytelmälle ei ole ikärajaa, mutta se sopii parhaiten ihmisille, jotka elävät samaa elämänvaihetta tai joilla on vanhenevat vanhemmat. Se saa ajattelemaan omaa suhtautumistaan vanhenemiseen. Kuinka vanhuksen on lupa käyttäytyä? Saako hän tehdä virheitä ja hölmöjä päähänpistoja?
© Harri Hinkka, Helsingin Kaupunginteatteri

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Kirsti Kuronen: Paha puuska

Lauri on tehnyt itsemurhan hyppäämällä junan alle lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä. Hänen siskonsa jää selviytymään surusta. Hän vaeltaa metsään ja istuutuu kivelle, jonka Lauri on hänelle kerran osoittanut. Sisko juttelee ajatuksissaan veljelleen yrittäen ymmärtää hänen tekoaan. Hän haluaisi löytää syyn - tai syyllisen - voiko hänessä itsessään olla syytä. Mitä koulussa oikein tapahtui? Miksi opettajat eivät huomanneet mitään? Mitä mieltä Laurin tunteneet koululaiset ovat? Voisiko olla mahdollista, että junan alta löytynyt poika ei ollutkaan Lauri? Laurin kuolema vaikuttaa kaikkiin. Laurin äiti jää työkyvyttömäksi ja isä muuttaa Tallinnaan asumaan. Ihmiset neuvovat, miten tapahtunutta kuuluisi surra.

"meinaat että se luuli selviävänsä?
ehkä se tunsi olevansa ikuinen
haavoittumaton, voikukka
joka nousee aina uudelleen"

Veli seuraa siskoa joka paikkaan - ajatukset eivät irtoa hänestä koskaan. Tapahtumaa kelaa jatkuvasti alusta loppuun ja lopusta alkuun. Kymmenen vuotta siihen menee. Siinä vaiheessa Lauri on jo kaunis muisto.

Kirja on surullinen, seesteinen, koskettava ja ajatuksia herättävä. Se voi helpottaa surutyön tekemistä ja oman käden kautta edesmenneen ihmisen muistelemista.


Helmet lukuhaaste 2019: 47. Kirjassa on alle 100 sivua

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Everstinnan elämänpolku puhuttaa

© Otto-Ville Väätäinen, Helsingin Kaupunginteatteri
Everstinnan ajaton ja myyttinen hahmo astelee lavalle hämärään kietoutuneena. Hän on alkukantainen, voimakas ja kaikkivoipa, mutta kirkkaassa valossa hänen olemuksensa rapistuu kaiken kokeneeksi ja kaiken menettäneeksi naiseksi, joka hakee villien soiden sijasta lohdutusta enää vain viinapullon uumenista.

Keskiviikkona 2.10.2019 ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä saanut Everstinna on Rosa Liksomin romaanista dramatisoitu näytelmä, joka kertoo Heidi Heralan tulkitsemana tarinan naisen henkisestä kasvusta ylpeästä natsiaatteen kannattajasta alistetuksi pikku vaimoksi ja lopulta katkeraksi vanhukseksi. Everstinna on aktiivinen, omien muistojensa tulkki, joka ammentaa elämänvoimansa Lapin ikiaikaisesta maaperästä. Hän kirmaa pitkin maita ja mantuja milloin seksuaalisessa kiihkossaan milloin sodanhurmoksessa. Hän antautuu koko ruumiinsa ja sielunsa voimin elämän kiihkeän rytmin vietäväksi. Everstinna kokee olevansa eniten elossa sodan keskellä - ainakin siihen saakka, kunnes sodan julmuudet tunkeutuvat kotitalon seinien sisäpuolelle makuukamariin asti. Hän kertoo oman elämänpolkunsa omassa tahdissaan; raadollisesti, mitään sensuroimatta, seksuaalisia halujaan peittelemättä, avuttomuutensa myrkyllisen rakkauden edessä hyväksyen.

Näytelmä on everstinnan muistojen kerrostuma, mistä eletty elämä sinkoilee pieninä välähdyksinä ja painajaismaisina kuvina. Heidi Herala muuntautuu eri ikäiseksi ilmeiden, eleiden ja asennonvaihdosten sekä kävelytyylin muutosten avulla. Hän pitää vahvalla eläytymisellään yleisön mielenkiinnon otteessaan. Heralan apuna toimivat sekä äänimaisema että valot, joiden avulla tilaan tuodaan katsojan mielikuvituksen varassa ihmisiä everstinnan elämästä. Pelottavinta oli joutua keskelle äänin ja valoin toteutettua konekivääritulta. Minun teki oikeasti mieli suojautua. Eläydyn yleensä näytelmiin hyvin voimakkaasti, joten minun oli kyseisenlaisina hetkinä tietoisesti nostettava itseni ulos tarinasta ja tarkkailla everstinnan elämän sijasta Heidi Heralan näyttelijäntyötä ja yleisön reaktioita. Katsomossa näkyi järkytyksen kyyneleitä ja ahdistuneita painonsiirtoja. Siellä kuului tukahdutettuja henkäyksiä ja hersyvää naurua. Itseltäni pääsi tahaton naurahdus Heralan onnistuneiden ilmeiden vuoksi. Pudistelin päätäni ihmetyksestä, kuinka ihminen voi olla taitava. Herala otti katsojat estoitta mukaan näytelmään kutsuen heitä milloin milläkin nimellä. Itse pääsin yhdeksi viidestä rakastajattaresta. Välillä everstinnan muistot tulivat liiankin iholle hänen kätellessään katsojia tai läimäyttäessään jotakuta selkään.

Sukupolvet toistensa jälkeen katsovat samaa taivasta ja ajattelevat everstinnan tavoin samoja elämän peruskysymyksiä. Tulin surulliseksi ajatuksesta, että aika kulkisi sykleittäin. Voisimmeko viimein ottaa opiksemme, taittaa ajan kuvion halki ja tasoittaa sen kulkemaan eteenpäin kohti parempaa ihmisyyttä?

© Otto-Ville Väätäinen, Helsingin Kaupunginteatteri

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

tiistai 1. lokakuuta 2019

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki

"Ainoastaan ihmisten maailmassa vuosiluvuilla oli merkitystä."

Luin kirjasarjan ensimmäisen osan noin vuosi sitten ja totesin, että taidan jättää tarinan omalta osaltani kesken. Koin, että se ei ollut niin mielenkiintoinen, että jaksaisin lukea sitä eteenpäin. Sain helmet lukuhaastetta ajatellen kirjagramin puolelta suosituksen tarttua kirjasarjan toiseen osaan, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden.

Tarina oli alusta alkaen mukaansatempaava juonivetoisuutensa vuoksi. Eriskummalliset lapset seikkailivat eri aikakaudelta toiselle. He tapasivat vuoren huipulle piiloutuneita puhuvia eläimiä ja kiertolaisiksi naamioituneita eriskummallisia aikuisia. He poikkesivat myös friikkisirkuksessa. Lasten päämääränä oli päästä Lontooseen, mistä he yrittäisivät löytää ymbrynen, joka muuttaisi neiti Peregrinen linnunhahmosta takaisin ihmiseksi. Samalla he pyrkivät pelastamaan oman olemassaolonsa, sillä he tarvitsivat oman ymbrynen suojelusta selviytyäkseen. Ympärillä riehuva maailmansota asetti vielä oman lisähaasteensa.

Matkan aikana Jacob Portman tutustui omaan eriskummalliseen kykyynsä, mikä liittyi kuorioiden aistimiseen. Siitä oli hyötyä, sillä hirviömäiset olennot olivat jatkuvasti eriskummallisten lasten kintereillä. Mielenkiintoisimmat kyvyt olivat mielestäni eräillä kaksospojilla, jotka olivat sokeita ja näkivät oman ääntelynsä avulla. Mikä ääni heistä lähtikään, kun joku yritti erottaa heidät! Surullisinta oli seurata erään pojan hiljalleen katoamista, sillä hänen kykynsä liittyi näkymättömyyteen.

Eriskummalliset lapset ovat tottuneet elämään vain itseään ajatellen, mutta matkan aikana he joutuivat kyseenalaistamaan ajattelumaailmansa. Onko oikein pelastaa hädän hetkellä vain itsensä? Onko kenenkään mahdollista elää irrallaan muusta maailmasta? Kuinka ennakkoluuloisessa maailmassa sitten voisi elää? Onko tavallisilla ihmisillä mitään merkitystä, kun heidän kohtalonsa on sinetöity jo aikoja sitten? Onko historiaa mahdotonta muuttaa?

Kirja päättyi shokkipaljastukseen, joten olisin halunnut jäädä vielä edes vähäksi aikaa eriskummallisten lasten maailmaan. Seuraava kirjasarjan osa on saatavilla vain englanniksi ja se on melkein 500 sivua pitkä, joten jään vielä ainakin joksikin aikaa odottamaan mahdollista suomennosta.


Helmet lukuhaaste 2019: 9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

maanantai 30. syyskuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 36/50 äänikirjaa

Syyskuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen kaksi äänikirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.


13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous
15 tuntia 25 minuuttia

14-vuotias Pau Harsta pääsee opiskelemaan Magia-akatemiaan. Taikominen on vaarallista, sillä taika vetää mystisiä pikilapsia puoleensa. Akatemia tekee kaikkensa voidakseen määritellä taikomisen rajat. Heitä vastaan nousee silti kapinoitsijoiden joukko, jota johtaa tuhatkuolevainen Nubya. Kirja käsittelee rakkautta, seksuaalisuutta, sukupuolirooleja, vierautta, luonnonsuojelua, väkivaltaa, kuolemaa, olemassaoloa ja filosofian peruskysymyksiä.


50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
3 tuntia 24 minuuttia

Mielensäpahoittaja on päättänyt lääkärissäkäynnin innoittamana kertoa kaiken, mitä hän ajattelee, jotta sisälle ei jäisi patoumia. Hän valittaa useimmiten nykyajan kotkotuksista, sillä ennen vanhaan asiat olivat paremmin. Hän toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon mukavampaa hänen oma elämäntyylinsä on. Huomasin välillä nauravani kippurassa ja silmiäni pyyhkien hänen jutuilleen. Toisella hetkellä tunsin häntä kohtaan empatiaa.


Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

tiistai 24. syyskuuta 2019

Kristina Ohlsson: Hopeapoika



"Pojan jälkiä ei kuitenkaan näkynyt missään."

Ohlsson, Kristina: Hopeapoika
Muut osat: Osa 1
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2014
Alkuperäinen nimi: Silverpojken
Mistä maasta: Ruotsi
Suomentanut: Pekka Marjamäki
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 224


Aladdinin perhe asuu ja työskentelee vesitornissa, jossa heillä on oma ravintola. Yhtäkkiä ruokavarastosta alkaa kadota ruokaa. Aladdin kutsuu Billien ja Simonan auttamaan tapauksen selvittämisessä. Voisiko syyllinen olla alueella liikkuva ja mystisesti jälkiä jättämättä katoava kummituspoika, joka hakee lasten huomiota vanhan kirkkohopeisiin liittyvän tapahtumaketjun selvittämiseen? Vai onko varas lähtöisin rantaan ankkuroidusta pakolaisveneestä? Vai onko se kenties ravintolan apulainen?

"Samassa kattovalo sammui ja kellariin tuli pimeää" (s.58)

Kirjassa käsitellään suvun taakkaa, vierautta ja pakolaisuutta. Kauan sitten tapahtunut asia voi edelleen vaikuttaa suvun maineeseen. Sen sijaan, että vihaa siirretään sukupolvelta toiselle, vanhat asiat tulisi sopia ja unohtaa. Ihmisten olisi hyvä suunnata katseensa parempaan tulevaisuuteen kuin vanhoissa asioissa vellomiseen. Aladdinin perhe on muuttanut jo kauan sitten Ruotsiin, mutta uusien pakolaisten ilmestyminen paikalle herättää ihmisissä vierauden pelkoa, mikä kohdistuu myös sellaisiin ihmisiin, jotka eivät ole olleet heille enää pitkään aikaan vieraita. Ruotsalaistuneet perheet saattavat kohdata niin suurta pakolaisvihaa, että he harkitsevat muuttamista entiseen kotimaahansa. Ongelmana on, että Ruotsi on heidän kotinsa eivätkä he tiedä mitään nykyajan elämästä entisessä kotimaassaan.

Mainio ja opettavainen lasten seikkailu, jossa ratkotaan arvoituksia kauhutunnelmassa!

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja on päättänyt lääkärissäkäynnin innoittamana kertoa kaiken, mitä hän ajattelee, jotta sisälle ei jäisi patoumia. Hän valittaa useimmiten nykyajan kotkotuksista, sillä ennen vanhaan asiat olivat paremmin. Hän toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka paljon mukavampaa hänen oma elämäntyylinsä on.

Mielensäpahoittaja on tavattoman sympaattinen perunansyöjä, joka sanoo sanottavansa erittäin osuvasti. Huomasin välillä nauravani kippurassa ja silmiäni pyyhkien hänen jutuilleen (tai sitten olin vain väsynyt). Toisella hetkellä tunsin häntä kohtaan empatiaa. Etenkin, kun hän ajatteli kuollutta ystäväänsä tai vanhainkodissa asuvaa vaimoaan. Mielensäpahoittaja ei ole kovinkaan helppo isä tai appiukko, sillä häntä on hyvin hankala miellyttää. Hänen mielenkiinnonkohteensa kun ovat niin suppeat. Hän perustaa esimerkiksi vain haitarimusiikista. Mielensäpahoittaja arvostaa eniten työtä, omavaraisuutta ja kotimaisuutta. Hänen mielestään asioiden ei pitäisi olla liian helppoja, jotta ihminen ei laiskistu.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun äänikirjan lukija yritti lukemisen sijasta näytellä minäkertojaa. Hän ähisi ja puhisi ja yritti kuulostaa samalta kuin joku Heikki Kinnunen. Puheeseen totuttelussa meni aivan liian pitkän aikaa. Useaan otteeseen puhe meni ihan mahdottomaksi kuulla saati ymmärtää. Lukijan artikulointi puuttui ajoittain kokonaan. Korviin kantautui pelkkiä huokauksia ja hengityksen suhinaa. Käänsin volyymin täysille, mistä puhelimeni näytti minulle punaista varoitusmerkkiä, mutta en silti erottanut puhetta. Olin jo luovuttamassa, vaikka en millään halunnut, sillä olin vaivalla onkinut kirjan helmet lukuhaastetta varten. Äänikirjan lukijoille sellainen viesti, että olkaa niin ystävällisiä ja lukekaa kirja selkeästi artikuloiden!


Helmet lukuhaaste 2019: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
 

torstai 19. syyskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi



"Valtakunta on joutunut ilottomuuden kouriin."

Rowling, J. K.: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Kirjasarja: Harry Potter, osa 6
Julkaistu: 2005
Alkuperäinen julkaisu: 2005
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 698


Narcissa ja Bellatrix puhuvat Kalkaroksen kanssa Voldemortin Dracolle antamasta tehtävästä. Kalkaros vannoo rikkumattoman valan suojella Dracoa ja toteuttaa tehtävän, jos Draco epäonnistuu siinä. Oppilaat aloittavat jälleen uuden lukuvuoden Tylypahkassa. Harry yrittää opiskella Dumbledoren johdolla Voldemortin menneisyyttä ja saada professori Horatius Kuhnusarvion paljastamaan omia raskauttavia muistojaan hänestä-joka-jääköön-nimeämättä. Hän yrittää varjostaa Dracoa, sillä hän on varma, että poika on kuolonsyöjä, joka suunnittelee jotain vaarallista. Harryn huolena on myös huispausjoukkueen menestys, sillä hänet on ylennetty sen kapteeniksi.

Lukuvuoden pääaiheena on taikajuomat, joiden teossa Harrya opastaa muistiinpanoillaan käytetyn oppikirjan entinen omistaja ´puoliverinen prinssi´. Oppilaat menevät sekaisin etenkin lemmenjuomista. Koko lukuvuosi on yhtä mustasukkaisuuden puuskaa. Harrylla on tukalat oltavat Hermionen ja Ronin välissä. Toisaalta Harry tuntee itsekin pistoksia rinnassaan seuratessaan Ginnyn rakkauselämän kehittymistä.

"No... me ei oikeastaan paljon puhuta", Ron sanoi. "Lähinnä me..."
"Pussailette", Harry sanoi.
"Niin no joo", Ron sanoi.
Hän empi hetken ja kysyi sitten: "Seurusteleeko Hermione oikeasti McLaggenin kanssa?" (s.365)

Saan jälleen kerran todeta, että velhojen maailma kuvataan todella erilaiseksi kuin ihmisten maailma. Velhot käyttäytyvät useasti epäjohdonmukaisesti. He saattavat itsensä hölmöyksissään hengenvaaraan. He oikeastaan janoavat vaarallisia seikkailuja. Kirjan alussa ärsyynnyin Dumbledoreen, joka pitää nyt vasta Dursleyn perheelle puhuttelun heidän käytöksestään Harrya kohtaan. Miksi vasta nyt?

Kirja oli helppolukuinen, mutta paikoitellen tylsähkö. Juoni polki hieman paikoillaan, ja tapahtumat pyörivät samoissa asioissa. Yllätyin, että erästä elokuvasta tuttua sairaalakohtausta ei oikeasti koskaan tapahtunutkaan, mikä hieman latisti tunnelmaa ja laimensi hahmojen kehitystä. Potterien maailma on niin kiehtova, että se jaksaa kiinnostaa, vaikka kirjasta löytäisikin kehitettävää.


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 

tiistai 17. syyskuuta 2019

Andri Snær Magnason: Aika-arkku



"- Taivas minua auttakoon! Kuninkaamme on tullut hulluksi!"

Magnason, Andri Snæ: Aika-arkku
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Timakistan
Mistä maasta: Islanti
Suomentanut: Tapio Koivukari
Kustantaja: Aula & Co
Sivumäärä: 289


Lapset herätetään aika-arkuistaan maailmaan, jonka luonto ja eläimet ovat vallanneet takaisin itselleen. Aikuiset eivät suostu astumaan rikkinäiseen maailmaan, sillä he eivät halua tuhlata kallista aikaansa muiden sotkujen siivoamiseen. Heidän suurin halunsa on päästä nauttimaan muiden töiden hedelmistä ja elämään vain hyviä päiviä. Lapset ymmärtävät, että se on mahdotonta, sillä sellaista päivää ei voisi tulla koskaan. He kerääntyvät kuuntelemaan vanhan Svalan tarinaa Korpikista, josta koko hullutus lähti liikkeelle. Korpikin isä Dimon oli kuningas, joka halusi hallita aikaa ja pyysi jokaista maailman olentoa auttamaan häntä siinä. Kääpiöt toivat hänelle aika-arkun, jonne hän säilöi oman tyttärensä. Arkussa ei ollut aikaa, mutta ei myöskään elämää. Siellä ei ollut mitään. Korpikki tavallaan katosi aikaan, mikä johti peruuttamattomiin seurauksiin.

"- Minkä arvoinen on minulle puoli valtakuntaa, jos minulla ei ole yhtään aikaa nauttia siitä?" (s.53)

Korpikin tarinassa koskettavinta oli hänen yksinäisyytensä. Hänellä ei ollut yhtään ystävää eikä hänen isänsä ollut koskaan läsnä. Hänen ymmärryksensä maailmasta ja ajasta oli hyvin suppea, kun häneltä pimitettiin tietoa. Surullista oli huomata, kuinka kuningas yritti suojella tytärtään, mutta todellisuudessa vain vei häneltä kaiken, mikä oli hänelle arvokasta. Juuri äsken Korpikki leikki lemmikkinsä kanssa, mutta nyt sitä ei enää ollut olemassa... Tarina opettaa elämään hetkessä ja välittämään läheisistä ihmisistä olemalla läsnä. Se saa ymmärtämään, että elämään kuuluvat sekä iloiset että surulliset päivät. Elämä ei voi olla pelkkää juhlaa, vaan välillä täytyy tehdä töitäkin. Kukaan ei voi hallita kaikkea, joten on hyvä tiedostaa, mihin asioihin omassa elämässään haluaa keskittyä.

"Aika hävittää sinut lopuksi!" (s.83)


lauantai 14. syyskuuta 2019

Voiko Kolmen kimppa toimia?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri
Kyllä! Ainakin torstaina 12.9. ensi-iltansa studio Pasilassa saanut Kolmen kimppa!

Pauli (Jarkko Niemi) pyytää parhaan ystävänsä Martinin (Olli Rahkonen) apuun, kun hän näkee unia rekan yliajamasta vaimostaan Sofiasta (Elina Hietala). Häiritsevintä tilanteessa on, että elävän vaimon vieressä todellisuuteen herääminen on se, mikä tuntuu painajaiselta. Pauli ei pysty sanomaan Sofialle, että hän haluaisi erota. Sen sijaan hän toivoo, että Martin muuttaisi heille viikoksi asumaan, jotta Sofia saisi sinä aikana tilanteesta tarpeekseen ja päättäisi itse lähteä.

Paulin kierrokset kasvavat, kun hän huomaa, ettei hän saa ymmärtäväistä vaimoaan Sofiaa millään keinolla ärsyyntymään saati kunnollisen miehen perikuvaa Martinia muuttumaan ärsyttäväksi. Hän latelee Martinille totuuksia ja antaa hänelle jopa huonon käytöksen oppitunnin. Eräs katsoja mumisee, että mies on hyvää vauhtia pilaamassa hienon ystävyyssuhteen. Kuinka tragikoomista! Välillä mennään murheen puolelle, kun Paulin puuhat äityvät liiallisuuksiin. Kirjoja rakastavana ihmisenä erään kirjahyllyn kohtalo ottaa kyllä sydämestä. Mutta sitten taas mennään ja vauhdilla!

En ole aikoihin nauranut niin paljon! Aivan mahtava tilannekomedia! Menee näkemieni komedioiden kärkeen! Suurin syy tähän on onnistunut näyttelijäntyö. Näyttelijät elivät ja hengittivät hahmojaan. Uppouduin täysin heidän maailmaansa. Kerran havahduin siihen, kuinka näyttelijöiden suupieliä hieman nyki, kuten komedian tekemisessä usein saattaa käydä, mutta tilanne pelastettiin nopeasti. Vai oliko sitä ollenkaan? Komedia piti hyvin otteessaan tarkkojen rytminvaihdosten vuoksi. Kohtauksesta toiseen siirtyminen sujui kuin tanssi - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Näyttelijöiden kasvoista huokui, kuinka he nauttivat työnsä tekemisestä.

Paulin tavoitteena on saada Sofia eroamaan itsestään viikon lopussa ja säilyttää rehdin miehen maineensa. Voivatko nuo kaksi asiaa sopia yhteen?

Tunnelma tiivistyy tuijotuskilpailuun. Kuka uskaltaa pakata tavaransa ja lähteä?

© Tuomo Manninen, Helsingin Kaupunginteatteri
P.S. Mistä teatterilasia voi ostaa?!

Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

14-vuotias Pau Harsta päättää uhmata äitiään ja leikata pitkän lettinsä poikki. Pian tämän jälkeen hänet valitaan opiskelemaan Magia-akatemiaan, missä hänelle selviää teon seuraukset. Kaikki naureskelevat hänen lyhyelle kampaukselleen, sillä hiuksia tarvitaan taikomisessa. Pau tekee parhaansa ollakseen välittämättä ilkeistä katseista. Hänen tuekseen rientävät akatemian pojat Kenone ja Daui, joista toisen silmissä on vähän liikaakin pilkettä ja joista toinen on rauhallinen ja herkkä. Pau yrittää selviytyä testeistä, vaikka hänen takaraivossaan alkaa kyteä epäilys tapojen oikeellisuudesta. Akatemia on nimittäin määrännyt, että taikoa saa ainoastaan heidän alueellaan, sillä taika vetää puoleensa vaarallisina pidettyjä pikilapsia. Ajatustavan kannattajat seulotaan totuustotin avulla, minkä vaikutuksenalaisena kukaan ei pysty valehtelemaan. Pau saa tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka kapinoivat taikomisen rajoittamista vastaan. Heidän johtajanaan toimii Nubya, joka kantaa tuhatkuolevan kirousta harteillaan.

Kirjasta tulee ensin mieleen Jessica Townsendin kirjasarja Nevermoor, J. K. Rowlingin Harry Potter ja Maria Turtschaninoffin Naondel. Tarina lähtee aika nopeasti omille teilleen tutustuttaen lukijan moderneihin tapoihin käsitellä murrosikäisen tytön elämää. Pau asuu yhdessä äitinsä, isänsä ja isoveljensä kanssa, mutta hän tuntee silti olevansa yksinäinen. Hänellä on vain yksi ystävä, joka käyttäytyy huonosti häntä kohtaan. Pau oppii, että ystävät, jotka saavat ihmisen tuntemaan itsensä kurjaksi, eivät ole ystävyyden arvoisia. Ihmiset vaikuttavat tekevän paljon asioita, mitä heidän ei pitäisi tehdä. Pau miettii filosofisia kysymyksiä elämän tarkoituksesta oikean ja väärän erottamiseen. Onko oikein tehdä pahaa, jos sen avulla moni ihminen pelastuu? Onko oma ajatusmaailma ainoa ja oikea? Onko sodassa ollenkaan voittajia? Onko omalla elämällä mitään merkitystä? Luonto ei välitä. Se ruokkii itse itseään kasvattamalla kasveja ja maaduttamalla niitä ja kasvattamalla taas uudestaan. Se on loputon ikiliikkuja.

Kirja käsittelee rakkautta, seksuaalisuutta, sukupuolirooleja, vierautta, luonnonsuojelua, väkivaltaa, kuolemaa, olemassaoloa ja filosofian peruskysymyksiä. Tapahtumat ovat kiinnostavia, synkkiä ja ajoittain jopa ällöttäviä. Välillä tuntuu siltä, että mennäänkö jopa inhorealismin puolelle. Kirjassa ei oikeastaan tapahdu mitään, mutta toisaalta siinä tapahtuu kaikki. En suosittele kirjaa alle 13-vuotiaille.


Helmet lukuhaaste 2019: 13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja

lauantai 7. syyskuuta 2019

Sen piti olla Täydellinen lauantai

© Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri
Täydellinen lauantai! Asunnossa on hiljaisuus ja levysoittimessa juuri kirpputorilta löytynyt Neil Youartin harvinaisuus Me, Myself and I. Mikään ei voi pilata nautinnollista hetkeä!

Täydellinen lauantai sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin Arena-näyttämöllä 5.9.2019. Komediassa Markus (Pekka Strang) haluaisi edes joskus omaa aikaa. Edes hetkisen ilman parisuhteen tilan analysointia, aikuisen pojan tulevaisuudesta murehtimista, naapurin kanssa seurustelua, remontin valvomista tai äidin kanssa puhelimessa rupattelua. Koko ajan tapahtui jotain, mikä kaipasi Markuksen huomiota. Vauhti kiihtyi ja kiihtyi, kunnes myötätuntoinen kanssaeläminen oli vaihtunut hysteriaksi.

Farssin päätähti Pekka Strang oli elementissään. Hänen äänensä, olemuksensa ja ilmeensä vaihtuivat illan aikana huolettomasta kaiken menettäneeksi. Hänen kauttaan sai kokea, miltä tuntuu, kun kaikki mahdollinen epäonnistuu, ja nauraa sille, kun ei muutakaan voi tehdä. Illan suurimmat naurut tarjosi Jouko Klemettilä remontoija Leon roolissa. Hänen ilmeensä olivat erityisen koomisia. Leo joutui suomen kieltä osaamattomana käyttämään elekieltä kertoessaan remontissa ilmenneistä ongelmista. Millaisiin surkuhupaisiin tilanteisiin saatetaankaan joutua, kun ihmisillä ei ole yhteistä kieltä! Yleisöä huvitti myös Markuksen poika Sebastian (Arttu Kapulainen), joka oli sisäistänyt viimeistä piirtoa myöten rottia syövän hevarin identiteetin. Hän koki sympatiaa rankkoja kokeneita ihmisiä kohtaan - kuten puolalaisia, jotka ovat kokeneet sellaista, mitä ei vain voi tajuta. Niitä ei vain voi tajuta. Kihelmöivintä oli seurata, mitä Markuksen vaimo Helena (Vuokko Hovatta) ja rakastajatar Elsa (Vappu Nalbantogiu) päättivät kulloinkin tehdä. Markus yritti parhaansa mukaan hallita tilannetta ja ohjailla naisia, mutta he eivät suostuneet millään tottelemaan. Edes hysteerinen anelu ja jalan polkeminen eivät auttaneet. Törppöysmitalin ansaitsi Markuksen kaveri Pauli (Matti Rasila), mutta sympaattisuuspalkinto meni naapuri Pavelille (Sixten Lundberg).

Komedian tekeminen on aina kiehtonut minua, sillä se on kaikista haastavinta. Ohjaaja Jaakko Saariluoma toteaakin käsiohjelmassa, että "jokainen, joka on joskus ollut mukana huolellisesti tehdyssä komediassa, tietää, että sen pinnallisuus on usein näennäistä ja kepeyden takana on monesti suurempi työmäärä kuin missään muussa teatterinlajissa". Pisteet siis työryhmälle! Hyvin vedetty!

© Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri
Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 34/50 äänikirjaa

Elokuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen kaksi äänikirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.


39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
James Bowen: Katukatti Bob: kissa joka muutti elämäni
8 tuntia 7 minuuttia

Lontoolainen katusoittaja James yrittää selviytyä huumevieroituksesta, kun hänen elämäänsä ilmestyy kulkukissa. Ihanan inspiroiva tarina ystävyydestä, paremman tulevaisuuden toivosta sekä tukiverkoston tärkeydestä!


44. Kirja kertoo Berliinistä
Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani
6 tuntia 52 minuuttia

Tarina kahdesta syrjitystä pojasta, jotka ottavat varastetun ladan alleen ja lähtevät matkalle Saksan halki. Se on kertomus nuoruudesta, kasvamisesta, ystävyydestä sekä oman elämän haltuunotosta.



Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

lauantai 31. elokuuta 2019

Ääni Pienelle merenneidolle!

© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Pieni merenneito -musikaalin ensi-iltaa vietettiin Helsingin Kaupunginteatterissa 29.8.2019! Lavalle ilmestyi taikasauvan heilautuksella kaksi vanhempiensa arvomaailman tiukassa puristuksessa sinnittelevää nuorta. Toista houkutellaan hylkäämään merillä seilaaminen, kun taas toista maalla eläminen. Nuoret rakastuvat toisiinsa näiden kahden maailman yhteentörmäyksessä. Aluksi Erik on niin lumouksen vallassa, ettei näe nenäänsä pidemmälle. Hän etsii vain mystistä ääntä, kun hänen tulisi kuunnella kokonaisuutta. Hän oppii luottamaan liikkeen kieleen yhdessä Arielin kanssa.

Ariel ja Erik (Sonja Pajunoja ja Martti Manninen) ovat teinejä, jotka ovat kasvamassa aikuisiksi. He yrittävät jokaisen murrosikäisen tavoin tulla sinuiksi itsensä kanssa suhteessa ympärillä vallitsevaan maailmaan. Molemmat huomaavat, kuinka vaikeaa on sovittaa omat haaveet vanhempien suuriin odotuksiin ja ahtaisiin mielipiteisiin. He kamppailevat ennakkoluuloja vastaan ja pyristelevät irti kahlitsevista ajatuksista. Nuoret pyrkivät nousemaan pintaan, tulemaan esille ja hengittämään vapaasti - olemaan oma itsensä.

Musikaali kertoo oman äänen löytämisestä - kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti. Ariel ja Erik haluavat olla vapaita yhdessä. He eivät välitä heille asetetuista raameista, vaan taistelevat saavuttaakseen unelmansa. He osaavat yhdistää kaksi erilaista maailmaa ja luoda siitä jotain omaa. Me kaikki olemme erilaisia ja ilmaisemme olemustamme omalla persoonallisella tavallamme - rajoitteista ja syntyperästä huolimatta - tai juuri niiden vuoksi.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Nuoruuden paremman tulevaisuuden toivon vastavoimana toimiva Ursula (Sanna Saarijärvi) on voimanainen, joka on päättänyt selviytyä kieroilla keinoilla. Hän on kietoutunut vihaansa ja piiloutunut meren syvimpiin syövereihin, missä vallitsee pelkkä pimeys, kauna ja katkeruus. Hän on valinnut koston tien ja pahuudessa kylpemisen. Ursula kokee maailman ja oman aikakautensa naisten mahdollisuudet epäoikeudenmukaisina. Hän ei näe, että hänen keinonsa päästä käsiksi unelmiinsa, ovat vääriä. Hän on liian syvällä omissa synkissä mietteissään. Ursula vastaanottaa illan raikuvimmat aplodit astuttuaan ensi kerran näyttämölle. Hän on upea ilmestys. Pelottava, kauhistuttava ja jollain oudolla tavalla ihailtava. Sanna Saarijärvi on täydellinen valinta rooliin. Hän loistaa.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Musikaali tarjoaa ajatuksia herättävän puolen vastapainona perinteistä komediaa, mistä parhain esimerkki on hulvaton kokki Louis (Tuomas Uusitalo). Hänen pravuurinsa on merenelävien valmistaminen ruoaksi. Kaikki ei onnistukaan ihan mutkattomasti, kun Sebastian (Tero Koponen) ilmestyy keittiöön. Mikä ääni tuolla selkärangattomaksi itseään kutsuvalla kaverilla muuten onkaan! Millainen ääni suurimmalla osalla onkaan! Koin useaan otteeseen kihelmöintiä iholla! Entä visuaalinen puoli sitten! Siitä näkökulmasta katsoen lempikohtaukseni on ehdottomasti se, kun Erik on hukkumaisillaan mereen. Yleisö pidättää yhdessä pojan kanssa henkeään ja tuijottaa epäuskoisena silmien eteen avautuvaa näkymää loputtomasta merestä, jonka syvyyksiin nuori prinssi vääjäämättömästi kieppuu. Jokainen kysyy mielessään, ovatko hänen unelmansa nyt lopullisesti tukahdutettu. Mihinkään kohtaukseen ei jäädä makaamaan. Musikaalissa on kaikkea runsain mitoin. Tykästyin ideaan käyttää nukkeja esityksessä. Se onkin aivan oma taiteenlajinsa. Voin vain kuvitella, kuinka paljon töitä nuken kanssa esiintyminen on vaatinut. Entä Ursulan lonkeroiden liikuttelijat sitten! Huumaannuin mystisestä koreografiasta, mikä sai merinoidan elämään.

Musikaalin jälkeen olin täysin sanaton. Tunsin, että olin kokenut jotain erityistä.
© Robert Seger, Helsingin Kaupunginteatteri
Näytelmät ovat siitä ihania, että jokainen voi tulkita ne omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan katsoen. Jokainen ammentaa mukaansa juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee elämäänsä. Ajatukset keskittyvät tiettyihin teemoihin. Katse hakeutuu eri asioihin kuin jollain toisella. Kukin tulkitsee tilanteet omalla tavallaan. Mielestäni tämä on juuri sellainen näytelmä. Monitulkintainen. Jokaiselle jotain mukaan antava.

Musikaalista jää yhteisenä kotiin viemisenä ajatus, joka kuiskaa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä. Mistä minä unelmoin? Mikä estää minua tavoittamasta unelmaani? Kuinka voin raivata tieni nuorten tavoin kohti unelman toteutumista?



Kävin katsomassa näytelmän Helsingin kaupunginteatterilta saadulla kutsuvieraslipulla.

perjantai 30. elokuuta 2019

Blogi täyttää 4 vuotta!



Uskomatonta, että saan juhlia tänään jo neljättä blogivuotta!

Aika tuntuu paljon pidemmältä, sillä vuodet ovat sisältäneet niin paljon hyviä kirjoja, upeita tapahtumia ja ihania kohtaamisia. Olen oppinut paljon uutta ja päässyt kokemaan monia sellaisia asioita, mihin en olisi päätynyt ilman tätä harrastusta.

Blogivuoden kohokohtia:

Teatteri ja baletti

Olen suunnattoman onnellinen siitä, että harrastukseni on laajentunut myös teatterin ja baletin puolelle. Kävin edellisenä blogivuonna laskujeni mukaan yhdeksän kertaa teatterissa ja kolme kertaa baletissa. Rakastan kaikenlaisia esityksiä!

Lukuhaasteet

Osallistuin Halloween -lukuhaasteeseen ja suoritin jo kolmannen kerran Helmet lukuhaasteen lukemalla jokaiseen viiteenkymmeneen haastekohtaan yhden kirjan. Aloitin heti uuden Helmet lukuhaasteen vuoden vaihtuessa, vaikka kovasti olin pohtinut haasteputken keskeyttämistä. Olen kokenut lukuhaasteen niin inspiroivana, että en haluaisi luopua siitä. Päätin Lukujonossa -blogin innoittamana aloittaa oman henkilökohtaisen haasteeni lukea kirjoja kaikista maailman maista. Ajatuksena olisi lukea kirjoja, joiden kirjailija on kotoisin kyseisestä maasta. Osallistuin myös Batman 80 vuotta -lukuhaasteeseen ja Montgomery -lukuhaasteeseen. Minusta on mukavaa löytää lukuhaasteiden kautta uudenlaisia kirjoja luettavaksi.

Erilaiset tapahtumat

Kävin Helsingin kirjamessuilla ja loin tunnukset Goodreadsiin. Ylläpidin kirjabloggaajien yhteistä kanavaa Kirjakulttia ja kuvasin sinne videon Blogistanian parhaat 2018 palkintojenjakotilaisuudesta. Osallistuin lounaalle kirjailija Camilla Läckbergin kanssa ja illalliselle kirjailija Jessica Townsendin kanssa. Järjestin blogistanian lukumaratonin ja osallistuin Harry Potter lukumaratoniin. Tutkin erilaisia kirjoihin liittyviä kohteita Lontoossa. Osallistuin jo toisen kerran Aami kollektiivin järjestämille inspispäiville, jotka tällä kertaa pidettiin Espoossa.

Kaikki tapahtumat ovat olleet uskomattoman ihania. Kirjabloggaaminen on tuonut myös tavalliseen arkilukemiseen uusia ulottuvuuksia yhteisöllisen lukumaratonin kautta. Matkoillakin voi ympäristöä tarkastella kirjoja silmällä pitäen.

Kirjagram

Parasta blogivuodessa on ollut kirjagram, josta olen saanut paljon uutta energiaa ja inspiraatiota. Kirjablogeissa ennen kiertäneet haasteet ja keskustelut ovat siirtyneet instagramin puolelle. Rakastan selailla kauniita kuvia, etsiä kirjavinkkejä, lukea muiden mielipiteitä ja järjestää kyselyjä kirjoihin liittyvistä asioista. Kirjagram on mukavan positiivinen paikka, jossa kaikki kannustavat toisiaan ja innostuvat toistensa tekemisestä. Viime aikoina olen ollut erityisen innostunut retkeilemään Helsingissä kirjan kanssa. Olen käynyt muun muassa Oodissa, Sinebrychoffin museossa ja Johanneksen kirkossa. Kirjojen kuvaaminen on sekä haastavaa että hauskaa!


Minusta on ollut hauska kokeilla, mitä kaikkea kirjablogiharrastus voi pitää sisällään. Kiitos kaikille, jotka olette seuranneet ja tukeneet matkaani harrastukseni parissa!

maanantai 26. elokuuta 2019

Wolfgang Herndorf: Ladaromaani

Maik viettää kesälomaa yksin kotona, sillä hänen isänsä on karannut matkalle sihteerinsä kanssa sillä välin, kun äiti on vieroitushoidossa. Kesä siintää onnettoman tyhjänä edessäpäin. Päällimmäisenä Maikin mielessä on ihastuksen kohde Tatjana, joka jätti hänet ainoana koko luokalta kutsumatta syntymäpäivilleen. Toisaalta tyttö ei pyytänyt paikalle myöskään venäläistä Tschickiä. Samassa Tschick kurvaakin pihaan varastetulla ladalla. Maik ei ole koskaan välittänyt oudosta pojasta, mutta lähtee silti hänen kanssaan elämänsä reissulle halki Saksan ja kohti Valakiaa.

Maik on koulussa syrjitty. Hän ei osaa käyttäytyä niin kuin muut käyttäytyvät tullakseen hyväksytyksi. Hän joko torjuu ihmiset luotaan omalla olemuksellaan tai karkottaa heidät olemalla liian innokas. Maik ei oikein ymmärrä, mistä saa puhua ja mistä ei, sillä hänen äitinsä on opettanut hänelle, että kaikesta voi puhua eikä ihmisten mielipiteillä ole merkitystä. Tshick ilmestyy luokkaan ja määritellään myös heti ulkopuoliseksi venäläisen taustansa, huonojen vaatteidensa ja humalaisen käytöksensä vuoksi.

Uutiset suoltavat kuvia siitä, kuinka ihmiset ovat pahoja. Maik ja Tschick saavat matkallaan kuitenkin kokea ihmisten hyvyyttä mitä erikoisimmissa paikoissa. Ladaromaani on kertomus nuoruudesta, kasvamisesta, ystävyydestä sekä oman elämän haltuunotosta. Tarina onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä syvällinen että viihdyttävä. Poikien matkaa oli mahtavaa seurata. Olisin toivonut, että automatka olisi kestänyt pidempään, mutta ei ladakaan ihan kaikkea kestä. Joskus kaikkien matkojen on päätyttävä, jotta seuraava voi alkaa, vaikka ei ehkä ihan samassa muodossa.


Helmet lukuhaaste 2019: 44. Kirja kertoo Berliinistä

maanantai 19. elokuuta 2019

James Bowen: Katukatti Bob

Eletään vuotta 2007 Lontoossa. James kohtaa kotirapussaan huonokuntoisen katukissan. Hänessä herää huoli kissan puolesta. Hän yrittää etsiä sen omistajan, mutta se ei vaikuta kuuluvan kenellekään. James päättää auttaa kissaa viemällä sen eläinlääkäriin ja ruokkimalla sitä. Jonkin ajan kuluttua hän huomaa olevansa kissan omistaja, mikä tarkoittaa sitä, että hänen on huolehdittava elävästä olennosta. James yrittää vieroittautua huumeista, mikä saa uutta pontta nyt, kun hänen tulee huolehtia itsestään voidakseen huolehtia jostakusta toisesta.

Jamesista tuntuu kuin hän ja Bobiksi nimeämänsä kissa olisivat molemmat saaneet elämässään toisen tilaisuuden. Arki kulkee omalla painollaan katusoitolla rahaa tienaten, kissasta huolehtien ja erinäisistä kadulla olemiseen liittyvistä selkkauksista selviytyen. James pohtii myös menneisyyttään ja nykyiseen elämäntilanteeseensa joutumista. Hän pääsee kissan kautta pitkästä aikaa normaaleihin keskusteluihin ihmisten kanssa. Kissa on parasta terapiaa. Molemmat ovat toistensa turvana.

Ihanan inspiroiva tarina ystävyydestä, paremman tulevaisuuden toivosta sekä tukiverkoston tärkeydestä! Kirja on mielenkiintoisesti ja jotenkin kauniisti kirjoitettu. Kirjan kuuntelemisesta tuli hyvä mieli.


Helmet lukuhaaste 2019: 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Geraldine Brooks: Islamin naisten salattu elämä

Geraldine Brooks tuo kirjassaan esille musliminaisia eri valtioista ja eri aikakausilta. Hän kuvailee, miltä tuntuu olla tekemisissä naisten kanssa, jotka verhoavat julkisesti itsensä kunkin maan kulttuurille tyypilliseen naiselle kuuluvaan asuun ja jotka koristautuvat viimeisen muodin mukaisesti aviomiehiään varten kodin seinien sisäpuolella. Brooks ihmettelee lukuisin eri esimerkein naisten varjeltua elämää sekä arvostelee naisen asemaa ja terveyttä vaarantavia tapoja kuten sukupuolielinten silpomista, liian varhaisia avioliittoja ja kunniamurhia. Häntä huolestuttavat myös tyttöjen itsemurhat. Brooks vertailee eri valtioiden tapoja Koraanin opetuksiin ja löytää niiden välille lukuisia ristiriitoja. Häntä hämmästyttävät naiset, jotka luopuvat länsimaalaisesta elämäntyylistä noudattaakseen oman maansa vanhoillisia perinteitä. Brooks saa todeta, kuinka naiset kokevat länsimaat rappiollisina ja muslimivaltioita holhoavina. He arvostelevat etenkin länsimaiden huonoa vanhustenhoitoa. He haluavat myös suojautua raiskauksilta. Tasa-arvoa koskeviin kysymyksiin naiset toteavat, että mies on perheen johtaja. Heidän mielestään tasa-arvo ei ole mahdollista, koska perheessä ei voi olla kahta johtajaa. Miehen tehtävä on pitää huolta vaimostaan, jonka tehtävänä on uurastaa miehen nautinnoksi.

Geraldine Brooks kirjoittaa joihinkin kulttuureihin kuuluvasta sukupuolielinten silpomisesta, mikä on naisten terveydelle vaarallista, sillä se aiheuttaa tulehduksia, anemiaa tai jopa kuoleman. Vaarallisinta tilanteessa on synnyttäminen sekä sen jälkeinen uudestaan kiinni ompelu, mitä perustellaan naisen siveydestä huolehtimisella. Silpomista puolestaan perustellaan sillä, että nainen ei muuten pysty hillitsemään itseään, vaan joutuu prostituoiduksi. Todellisuudessa naiset joutuvat prostituoiduiksi aivan muista syistä. Tapojen mukaan miesten kunnia riippuu naisten siveydestä. Veljien tehtävänä on vahtia sisariaan, jotta oma kunnia säilyisi. Joissain maissa miehet eivät saa keskustella muiden kuin sukulaisnaisten kanssa. Naiset eivät saa puhua miehille, jotta he eivät kiihottuisi - paitsi jos laittaa kiven suuhun, jolloin ääni vääristyy. Yhteen aikaan Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa miehet eivät saaneet mennä naimisiin naisen kanssa, jonka joku oli nähnyt. Eritreassa kuukautisia pidettiin sairautena, minkä aikana nainen joutui viikoksi pois kotoa ja asumaan kuopassa.

Geraldine Brooks summaa, että naisten pukeutuminen palvelee miesten seksuaalisia tarpeita joko tukahduttamalla ja kiihottamalla niitä. Naisen vartaloa pidetään vaarallisena. Miehet puolestaan eivät noudata miehille kuuluvia perinteisiä pukeutumissääntöjä. He ovat kirjailijan mielestä tekopyhiä. Miehet elävät ristiriitaista elämää syyttämällä milloin mistäkin länsimaalaisia vaikutteita, vaikka samalla tuhoavat omaa muinaista kulttuuria, mikä ei ole yhteneväinen Koraanin kanssa. Maailma on hiljalleen muuttumassa. Musliminaisia huolitaan nykyään armeijaan ja huippu-urheiluun. Jordaniassa naiset ovat osoittaneet mieltään hyppäämällä auton rattiin, vaikka autolla ajaminen on naisilta ehdottomasti kiellettyä. Tyttöjen kouluttaminen ottaa pieniä askelia eteenpäin, vaikka se on monissa maissa arkaluontoinen asia. Joissain maissa tapana on opettaa pojille vain Koraania, sillä oppiaineet kuten historia ja maantieto antaisivat heille vain tietoa jumalattomista maista. Naisten kouluttamisen puolestaan epäillään johtavan ongelmiin, sillä he saattaisivat vallata koko tilan itselleen. Joissain maissa naiset saavat opiskella naisille sopiville aloille kuten opettajiksi ja sairaanhoitajiksi. Saudi Arabiassa naisopiskelijat katsovat videokuvaa luennoista, jotta miesluennoitsijan katse ei saastuttaisi heitä. Heistä ei myös puhuta valmistujaisissa, sillä naisen nimen mainitseminen halventaisi hänet. Naisten työskenteleminen kodin ulkopuolella etenee hitaasti. Palestiinassa miehet palkataan ennen naisia, sillä miesten täytyy luoda ura, jotta he selviytyvät elämästä, mutta naiset voivat mennä naimisiin, jolloin aviomies huolehtii heistä. Saudi Arabiassa työpaikan saaneet naiset saatetaan erottaa virasta, jos heidän aviomiehensä toteaa, että työpaikalla on vaarana joutua viettelyksen tai nöyryytyksen uhriksi. Naiset tarvitsevat matkustamiseenkin aviomiehen lupalapun. Moni naisista hankkii paljon lapsia, sillä heillä ei ole kotona muuta tekemistä kuin lastenhoito. Egyptissä on ollut tapana, että naiselle on nöyryyttävää joutua työskentelemään kodin ulkopuolella. Toivottavasti naisten asemaa parantavia askelia otetaan pian myös kieltämällä armeijoihin palkatut raiskaajat sekä lapsiavioliitot, sillä aviomiehen ei kuulu leikkiä leluilla vaimonsa kanssa.

Geraldine Brooks päättää kirjansa ajatukseen siitä, että naiset voivat olla samassa huoneessa ja tehdä hyvillä mielin yhdessä samoja askareita, vaikka he eivät hyväksyisikään toistensa vakaumusta. Hän toteaa, että tilanteessa ei auta kuin hyväksyä itsessä heräävät ristiriitaiset tunteet. Ihmisten tulisi elää tasapainossa ja keskinäisessä kunnioituksessa.

Haluaisin tietää nykypäivän musliminaisten arjesta ja tavoista kotioloissa enemmän. Niistä mukavista asioista.

perjantai 2. elokuuta 2019

Kristina Ohlsson: Lasilapset



"Lamppu heilui hitaasti edestakaisin. Aivan kuin joku olisi roikkunut sen varassa."

Ohlsson, Kristina: Lasilapset
Julkaistu: 2018
Alkuperäinen julkaisu: 2013
Alkuperäinen nimi: Glasbarnen
Mistä maasta: Ruotsi
Suomentanut: Pekka Marjamäki
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 203


Billie muuttaa äitinsä kanssa uuteen taloon sen jälkeen, kun hänen isänsä on kuollut. Tyttö suree isäänsä eikä haluaisi lähteä pois tutusta kotitalosta. Äidin mielestä he tarvitsevat uuden alun. Billie ei pidä uudesta kodistaan, jonka ulkoseinien maali rapisee irti ja jonka sisälle on jätetty vanhanaikaisia huonekaluja. Talossa tapahtuu myös omituisia asioita, aivan kuin sen olisi vallannut joukko kummituksia. Billie jakaa tuntojaan vanhalle ystävälleen Simonalle. Hän tutustuu myös poikaan nimeltään Aladdin. Kolmikko päättää tutkia, mikä Billien uutta kotitaloa oikein vaivaa.

"Ikkunaan koputettiin.
Kop, kop.
Voi ei.
Billie käpertyi peiton alle.
Ei nyt. Ei kun hän oli yksin." (s.90)

Ruotsin parhaana lastenkirjana vuonna 2013 palkittu Lasilapset toimii myös aikuiselle. Ainakin sellaiselle aikuiselle, jolla on yhtä vilkas mielikuvitus kuin minulla. Itsestään katossa heiluva lamppu, toisen kerroksen ikkunan takaa kuuluva koputus ja pölyisen pöydän päälle ilmestynyt lapsen kädenjälki nostattivat niskakarvat pystyyn. Simona oli rohkeampi kuin minä olisin ollut kulkiessaan yöllä rappusia alakertaan tarkastamaan tilannetta. Kirjan lukeminen on varmasti ihan parasta kolmas-neljäsluokkalaisille lapsille!

"- Siitä on nyt yli viisikymmentä vuotta, kun kävin ensimmäistä kertaa teidän talossanne, hän sanoi. - Tajusin silloin heti, että siellä on jotakin pahasti vialla." (s.78)


keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Helmet lukuhaaste: 32/50 äänikirjaa

Touko-heinäkuussa kuuntelin Helmet lukuhaasteeseen yhdeksän äänikirjaa.



Huomioitavaa: Kuuntelin kirjat nopeutetulla tahdilla, joten äänikirjan kestoaika ei vastaa todellista kuunteluaikaa.

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Xinran: Kiinan kadotetut tyttäret
9 tuntia 43 minuuttia

Kirja käsittelee kiinalaisten tyttöjen adoption syitä ja seurauksia monelta kantilta.

19. Et pidä kirjan nimestä
John Boyne: Poika vuoren huipulla
6 tuntia 27 minuuttia

Tarina pojasta, joka kasvaa toisen maailmansodan aikana natsien tukikohdassa.

29. Kirjassa nähdään unia
Maria Turtschaninoff: Naondel
12 tuntia 33 minuuttia

Tarina joukosta naisia, joita kohdellaan kaikilla mahdollisilla tavoilla kaltoin.

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas
3 tuntia 23 minuuttia

Hauska ja opettavainen lastentarina.

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä 
Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset
11 tuntia 55 minuuttia

Tarina Morriganista, joka pakenee kiroustaan maagiseen Nevermooriin ja osallistuu siellä koetuksiin päästäkseen Meineikkaaseen Seuraan.

37. Pienkustantamon julkaisu
Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
33 minuuttia

Runoja, joista piirtyy vallitseva hetki sekä maalla että kaupungissa, sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa.

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
3 tuntia 15 minuuttia

Tarina Peetusta, joka kokee aina olleensa poika ja joka odottaa pääsevänsä leikkaukseen, joka osoittaa sen kaikille myös ulkoisesti.

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Tommi Kinnunen: Lopotti
11 tuntia 15 minuuttia

Koskettava tarina syrjinnästä ja sukupolvien välisistä eroista sekä elämän kriiseistä.

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Niina Mero: Englantilainen romanssi
10 tuntia 35 minuuttia

Kirja tarjoaa ihanan erilaisen päähenkilön sekä hyvässä suhteessa romantiikkaa, jännitystä, huumoria, seikkailua ja aimo annoksen vanhahtavaa Britanniaa.

Kaikki haasteeseen kuuntelemani kirjat päivittyvät Helmet lukuhaaste 2019 sivulleni.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

Peetu lentää isän kanssa purjelentokoneella, jossa ei ole moottoria. Isä tekee parhaansa ohjatakseen koneen turvallisesti ilmojen halki pojan istuessa hänen edessään. Se on vaikeaa, sillä äiti aiheuttaa miesväelle myrskyjä. Hän haluaisi, että Peetu pysyisi Petrana eikä menisi kaiken muuttavaan sukupuolenkorjausleikkaukseen. Peetun mielestä hän ei tulisi muuttumaan, sillä hän on aina ollut Peetu. Ihmiset arvottavat hänet ulkokuoren eikä sisimmän mukaan. Peetu ei haluaisi alistua mitattavaksi. Hän olisi mieluummin se, jonka ohi katseet kulkevat. Ihmiset eivät ymmärrä hänen itsekkääksi kutsumaansa valintaa, mikä ei edes ole valinta, vaan olemassaoleva fakta. Äiti yrittää ymmärtää ja käy translasten vanhempien tukiryhmässä. Hänen omat halunsa ovat voimakkaampia kuin ymmärrys toista ihmistä kohtaan. Hän haluaisi itselleen jonkun, jonka kanssa voisi jutella tyttöjen juttuja ja jakaa raskausneuvoja. Hän käyttäytyy omistushaluisesti ja riitaa haastaen. Äiti näkee Peetussa sen, minkä haluaisi hänen olevan. Toisaalta Peetu sortuu ihan samaa, sillä hän ei voi myös määritellä, millainen hänen äitinsä tulisi olla tai miten hänen tulisi reagoida. Ihmiset käsittelevät elämän kriisejä eri tavoilla eikä niitä voi arvottaa.

Ihanneäiti olisi Peetun mielestä sellainen, joka ei haluaisi tietää lapsen sukupuolta ennen hänen syntymäänsä. Hän pohtii eri sukupuolille asettettuja normeja. Hän toivoisi, että miehien sallittaisiin olla keskenään erilaisia. Ei ole olemassa miehen standardia. Kenenkään ei pitäisi joutua todistelemaan olevansa oikeanlainen mies. Peetu tuntee kateutta veljeään Pyryä kohtaan, jonka elämä näyttäytyy helppona. Häneltä onnistuu kaikki ilman vaikeuksia. ´Maailma antaa hänen olla.´ Pyry on kateellinen Peetun saamalle huomiolle, mikä purkautuu homofobisina kommentteina. Peetu toivoisi, että ihmiset näkisivät hänet niin kuin hän haluaisi itsensä nähtävän. Hän tavoittelee utopiaa, sillä kukaan ei voi tuntea toista ennalta. Jokainen katsoo maailmaa omien kokemustensa muokkaamien silmälasien läpi. Peetun elämän valopilkku on Aamu. Tuleva leikkaus saa heidän suhteensa rakoilemaan, sillä Peetun ulkoinen muutos vaikuttaa myös Aamuun. Oma elämä voi mullistua toisen elämän mukana. Isä toimii Peetun elämässä hiljaisena tukijana ja turvana. Peetua mietityttää, onko hän käyttänyt heidän yhteisen aikansa mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Onko hän käyttänyt ajan hyvin?

Peetu ottaa suurimman mahdollisen riskin leikkaukseen ryhtyessään. Hän on valmis siihen, sillä 'tällaiseksi jääminen ei ole elämää´. Mitä hän tekisi sitten, kun on vihdoin vapaa?



Helmet lukuhaaste 2019: 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Tommi Kinnunen: Lopotti

Vastaan kävelee ihminen. Aivot määrittelevät ensimmäisenä hänen sukupuolensa, minkä jälkeen huomio kiinnittyy poikkeavuuksiin. Erilaisuus. Kaikki haluaisivat, että sopisimme samaan muottiin. Se ei ole todellisuutta, joten ihmiset luokitellaan. Syntyy ryhmiä. Skinit, homot, lestadiolaiset, sokeat. Helena on sokea. Se määrittelee hänen koko elämänsä. Hän ei voi koskaan kulkea niin, että ihmisten katse sivuuttaa hänet. Heidän silmänsä kiinnittyvät Helenan sokeaan katseeseen.

Erilaisia ihmisiä ei auta kukaan. Heidän pitää pärjätä, olla nöyriä, toimia sirkuseläiminä. Heidät hylätään erityisiin kouluihin tai jaotellaan alhaisiin asemiin armeijassa. Tuomas on homo. Se määrittelee hänen koko elämänsä, mikä on painunut maan alle, pimeisiin huoneisiin ja sotkuisiin lakanoihin. Hän ei voi koskaan kulkea pää pystyssä ja katse kohti tulevaisuutta. Ihmisten suvaitsemattomat katseet tunnistaisivat hänet.

Kirjan maailma on muutostilassa. Se on edennyt pisteeseen, jossa vanha sukupolvi painuu maan multiin ja uudet ajatukset saavat tilaa istuttaa siementään. Sodan käyneet miehet ovat taistelleet henkisen taistelunsa perhettään sortaen tai henkensä lopulta riistäen. Äidit ovat tehneet velvollisuudentunnosta viimeisetkin naisten työt, vaikka kukaan heiltä ei enää sitä vaadi. Aikuistuneiden lasten mielestä lapsuudenkodin tuoksu tuntuu vieraalta.

Elämä ei ole mustavalkoista. Kukaan ei voi täysin tuntea toista ihmistä. Kukaan ei ole täysin uhri eikä kukaan ole täysin roisto. Jokainen tekee elämänsä aikana sekä hyviä että pahoja tekoja. Jokaisella on oma taakkansa kannettavanaan. Jokaisella on edellisen sukupolven piirteitä ihossaan. Jokaisen elämä on omissa käsissä. Se ei ole suorittamista tai toisten miellyttämistä. Pitää kelvata vain itselle ja muistaa, että mikään elämä ei ole epäonnistunut. Jokainen haluaa tuntea olevansa rakastettu, kaivattu ja haluttu. Jokaisen elämä on täynnä ristiriitaisuuksia. Tuskaa valintojen vähyydestä. Epätoivoa suvun jatkumattomuudesta. Toivoa tulevien sukupolvien paremmasta elämästä.



Helmet lukuhaaste 2019: 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Harry Potter -lukumaratonin eteneminen



Osallistun Harry Potter -lukumaratoniin! Aion lukea perjantaista 26.7.2019 klo 16.30 lauantaihin 27.7.2019 klo 16.30. Kirjana minulla on Harry Potter ja puoliverinen prinssi. Luin ensimmäisen Potterini syksyllä 2015. Osallistuin viimeksi Harry Potter -lukumaratoniin heinäkuussa 2016. Pidin myös oman henkilökohtaisen lukumaratonin helmikuussa 2016.

perjantai klo 16.30

Lukumaraton alkaa! Laitoin instagram-tilini storyyn laskurin, josta näkee, kuinka paljon minulla on vielä aikaa lukea.

klo 19.30

83 sivua luettu

Kirjan alussa kerrataan sopivasti aiempia tapahtumia jästiministerin kautta. Tunnelma on jännittävä, kun kuolonsyöjät niin sanotusti keräävät voimiaan. Dumbledoren vieraillessa Dursleyn perheen luona en voi kuin kiristellä hampaitani sille, että velho ei ole aiemmin voinut puhutella heitä Harryn huonosta kohtelusta. Velhot ovat muutenkin hassuja sen suhteen, kuinka he reagoivat, kun jollekin sattuu jotain ikävää. Dumbledoren neuvo siitä, ettei kannata sulkeutua surussaan, vaan kääntyä ystävien puoleen, on rohkaiseva. Kenenkään ei toivoisi olevan yksin vaikeina aikoina.

Klo 22.30

140 sivua luettu

Uuden professorin esiintulo on upea. Hänen yllään vallitsee mysteeri siitä, onko hän hyväluontoinen vai omaneduntavoittelija. Kotikolo! Haluaisin jäädä tunnelmoimaan Weasleyn perheen kotiin pidemmäksi aikaa! Se on niin ihana! Viistokuja on muuttunut vaaralliseksi ostospaikaksi, minkä ainoa väripilkku on Fredin ja Georgen pilapuoti.

lauantai klo 11.30

198 sivua luettu

Miten jännittävä junamatka kohti Tylypahkaa! Oppitunnit on myös kuvattu mielenkiintoisina ja tapahtumarikkaina. Tykästyin hurjasti Ginnyyn. Hän on ollut minulle aiemmin etäinen hahmo, mutta nyt hän nousee ihanasti esiin. Pidän paljon myös Nevillestä ja Lunasta. Kaikki vaikuttavat kasvaneen henkisesti kesän aikana.

klo 16.30

Lukumaraton sujui hyvin, sillä pääsin hyvään alkuun kirjan kanssa. Lauantaina en ehtinytkään lukea kuin aamulla, mutta se ei haittaa, sillä lukeminen toki jatkuu, vaikka lukumaraton loppui. Luin yhteensä 198 sivua.

Olen aiemmin lukenut kirjat:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta
Harry Potter ja kirottu lapsi

Lue lisää:

Lukujonossa -blogi: Harry Potter -lukumaraton



torstai 25. heinäkuuta 2019

L. M. Montgomery: Pieni runotyttö



"Ja sitten välähti leimahdus ihanaksi silmänräpäykseksi."

Montgomery, L. M.: Pieni runotyttö
Kirjasarja: Osa 1
Julkaistu: 2016
Alkuperäinen julkaisu: 1923
Alkuperäinen nimi: Emily of New Moon
Mistä maasta: Kanada
Suomentanut: I. K. Inha
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 392


Emilia Byrd Starr on orpotyttö, joka sukulaisten suorittaman arvonnan seurauksena muuttaa Uuteen Kuuhun Elisabet-tätinsä hoiviin. Talossa asustaa myös helläsydäminen Laura-täti ja yksinkertaiseksi kutsuttu Jimmy-serkku. Emilia on uskonnollinen luonnonlapsi, joka rakastaa runoja ja mielikuvitusleikkejä. Hän haaveilee ansaitsevansa aikuisena elantonsa kirjoittamalla. Koulun opettaja neiti Brownell ei hyväksy alkuunkaan Emilian omahyväiseksi kutsumaansa luonnetta saati runojen rustaamista. Elisabet-täti pyrkii kasvattamaan tytöstä Murrayn sukunimen arvoista naista, vaikka epäileekin tehtävän mahdottomaksi. Emilian onneksi hän saa hyviä ystäviä ja tukijoita muutamista koulutovereista sekä renkipojasta. Hän kirjoittaa myös ahkerasti kirjeitä kuolleelle isälleen.

"Eikö olisi kauheaa, ellei olisi koskaan elänyt?" (s.147)

Emilian elämä on jokseenkin verkkaista. Hän on ajatteleva ja tunteikas lapsi, joka kokee kaiken kuulemansa voimakkaasti. Hän ajattelee kaikesta lapsenomaisen mustavalkoisesti. Mielenkiintoisinta onkin seurata hänen kasvuaan kohti aikuisuutta - kuinka hänen luonteensa ja ajatuksensa kehittyvät. Vielä sitäkin hauskempaa on tarkkailla, kuinka Emilian läsnäolo kasvattaa hänen kanssaeläjiensä ajatusmaailmaa. Kirja herättää ajoittain ristiriitaisia tuntemuksia. Välillä maalaismaisemat ja elämänmeno ihastuttavat, mutta välillä taas ahdasmielisyys ja vanhanaikaiset asenteet saavat ärsyyntymään. Emilian kapinallinen luonne vuoroin hymyilyttää ja vuoroin vihastuttaa. Hän on sukulaistensa mukaan nenäkäs, uhmakas ja huonotapainen. Emilian kapinointi on välillä tervettä, sillä ahdasmielisten sukulaisten ajatuksia olisi jo aikakin tuulettaa, mutta välillä hän on turhan ilkeä - mikä toki tekee henkilöstä uskottavan, kun hän ei ole liian täydellinen. Emilia keskittyy liikaa sekä omaan että muiden ulkonäköön ja arvottaa heidän luonteensa sen mukaan. Kirjan alussa on kohtaus, jossa Emilia tuijottaa seinäpaperia. Hänen sen hetkiset ajatuksensa voisi tulkita rasistisina, mikä kielii kirjan kirjoittamisajankohdan asenteista. Emilian maailmassa vallitsevat luokkatietoisuus sekä vahvat sukupuoliroolit. Hänen tarinoissaan ritarit pelastavat hätään joutuneita neitoja.

"Jimmy-serkku on mies, ja joskus kiihtyessään miehet käyttävät sanoja, jotka eivät sovi pienille tytöille." (s.165)

"Kellyn ukko uskoi, että paras keino miellyttää naisolentoa, olipa tämä minkä ikäinen tahansa, oli härnätä häntä naima-asioilla." (s.171)

Kirjassa on hitunen yliluonnollisuutta. Emilialla on välillä käänteentekevä Murrayn katse, josta kuvastuu esi-isän kasvot. Hän keskustelee keijuista erään pastorin kanssa ja näkee kuumehoureissaan enneunen. Fantasiaelementit sopivat runolliselle Emilialle, joka keskustelee Peilin Emilian kanssa ja kuulee Tuulen tytön vinhan juoksun puiden latvoissa. Uuden Kuun lähialueet synnyttävät jo itsessään taianomaisia tarinoita. Siellä on hedelmätarha, hautausmaa, hylätty talo ja metsikkö. Niiden salaperäisyyttä lisäävät kylän asukkaiden perimätietona kertomat jännittävät tarinat. Kirjan maailma on romantisoitu. Sen pohjavire on kaiken kaikkiaan surullinen ja haikea.

"Kukaan olisi tuskin kadehtinut Emiliaa nähdessään hänen kiitävän alastomien niittyjen poikki; hän oli pieni ja kalpea ja huonosti puettu; ja toisinaan häntä värisytti ohuessa takissa. Mutta kuningatar olisi antanut mielellään kruununsa näyistä, joita mielikuvitus loihti tytön silmien eteen." (s.10)

Vanhojen naimattomien naisten kuvaus on inhottava. Neiti Brownell on Emilian silmissä kylmä, väritön ja ruma sekä epäoikeudenmukainen. Elisabet-tätiä kuvataan vanhanaikaiseksi ahdasmielisine asenteineen, mihin kuuluvat kuri ja järjestys sekä vannominen tyttöjen kunnollisen kasvatuksen nimeen. Siihen ei hänen mielestään kuitenkaan kuulu koulutus, sillä hänen mukaansa naisen paikka on kotona. Elisabet-täti kokee kirjoittamisen syntinä. Laura-tätiä tuodaan esille selkärangattomana ja taitamattomana mitä tulee lasten kasvatukseen. Hän ei osaa asettaa Emilialle minkäänlaisia rajoja eikä toimia yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Upeaa Nancy-tätiä kutsutaan koko kylän voimin noidaksi. Naimisissa olevia nuoria naisia sen sijaan pidetään kauniina, raikkaina ja puhtoisina. Kirjan yksinhuoltajat ovat jokseenkin omituisia. Heillä kaikilla on paljon vikoja kuten omistushaluisuutta, kateutta, katkeruutta ja suoraa ilkeyttä. Emiliasta on erittäin mielenkiintoista tarkkailla erilaisia ihmisiä - etenkin heidän raivoamistaan. Pieni runotyttö on erikoinen tarkkailijaluonne. Hän on suorasukainen eikä säästele ketään eikä mitään.

"Sen vuoksi sinä et ole saanut miestä, sinä olet liian järkevä. Minä sain miehen tekeytymällä houkaksi. Emilia, muista se. Sinulla on järkeä, mutta älä näytä sitä." (s.299)

"Taloa olivat aikanaan vilkastuttaneet morsiamet, äidit ja rouvat, ja heidän rakkautensa ja elämänsä tuntui yhä ilmassa. Elisabetin ja Lauran vanhapiikahallinto ei ollut vielä ennättänyt karkottaa sitä kokonaan." (s.73)



Montgomery -lukuhaaste

tiistai 23. heinäkuuta 2019

All Star Batman: Osa 1: Pahin viholliseni



"Yritän jotain uutta, Jim. Jotain parempaa. Niin toivon."

All Star Batman: Osa 1: Pahin viholliseni
Tarina: Scott Snyder
Taide: John Romita Jr.
Tussaus: Danny Miki, Tom Palmer, Sandra Hope, Richard Friend
Värit: Dean White
Kannet: John Romita Jr., Danny Miki, Dean White
Käännös: Janne Suominen
Ladonta: Matteo de Angeli, Marcella Onzo, Dario Buonanno, Antonio Esposito
Batmanin luojat: Bob Kane, Bill Finger
Julkaistu: 2018

Batman kuljettaa Kaksinaamaa kohti Arkhamia. Lukuisat eri roistot yrittävät estää sankarin matkan, sillä Kaksinaama on uhannut paljastaa heidän salaisuutensa, jos Batman onnistuu tehtävässään. Viittasankari ottaa itsekin suuren riskin, sillä myös hänen oma salaisuutensa eli hänen todellinen henkilöllisyytensä uhkaa paljastua.

Tarina koostuu lukuisista aikahyppäyksistä sekä lapsuuden ajan tapahtumien muistelusta. Matkan varrella on paljon taistelukohtauksia ennen kuin päästään jännittävään loppuun. Olettaisin, että tarinan on tarkoitus jatkua jossain toisessa sarjakuvassa. Toisaalta voi olla, että sarjakuvassa on vain avoin loppu.

Toisessa tarinassa keskityttään Robiniin. Hän jahtaa roistoa nimeltään Zsasz. Samalla hän yrittää käsitellä omien vanhempiensa kokemaa karmeaa kohtaloa. Pidin enemmän ensimmäisestä tarinasta ja sen piirrostyylistä.

Sarjakuvakirjassa esiintyi hahmoja, joista en ollut aiemmin kuullutkaan. Toisaalta se oli virkistävää, mutta toisaalta olisin mieluummin halunnut lukea hahmoista, jotka ovat minulle tutumpia. Huomasin lukiessani, että minulla on vielä harjoiteltavaa sarjakuvakirjojen lukemisessa. Luen niitä ehkä hieman liian hätiköiden, jolloin kuvien katselu jää vähäiseksi. Koen sarjakuvakirjojen julkaisujärjestyksen selvittämisen haastavaksi. Kirjojen nimet ovat monimutkaisia eikä kaikkia kirjoja välttämättä ole saatavilla saati suomennettu. Minulla on lukupinossa kaksi muuta Batman aiheista sarjakuvaa, jotka on napattu summanmutikassa ja lukuhaastetta ajatellen kirjaston hyllyltä.


Batman 80 vuotta -lukuhaaste

http://unelmienaika.blogspot.com/p/blog-page.html

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Nora jättää kissansa tatuoijansa hoiviin ja matkustaa Oxfordiin siskonsa häihin. Englantilaista romantiikkakirjallisuutta rakastava goottinainen asettuu siskon tulevaan sukukartanoon kuin mustetahra hääpukuun. Aristokraatit katsovat Noraa arvostelevasti päästä jalkoihin eikä tilannetta helpota ollenkaan se, että hän työntää uteliaan nokkansa suvun salaisuuksiin. Sulhasen veli James on nimittäin kadonnut mystisesti jäljettömiin. Nora rakastuu päätä pahkaa ajatukseen taiteellisesta aatelismiehestä, joka on saattanut karata alempaan säätyyn kuuluvan nuoren neidon matkaan tai joka on voinut tehdä luomisen tuskassaan itsemurhan. Hän saa villinä laukkaavalle sydämelleen myös muita kohteita, kun puutarhatöissä karaistunut Matthew astelee kartanon maille ja kun hämyisessä kirjakaupassa työskentelevä Dorian pitelee kädessään romanttisen kirjallisuuden klassikkoa.

Kuuntelin äänikirjaa matkalla Lontooseen ja rakastuin siihen. Nora on ihanan erilainen päähenkilö kuin mihin olen tottunut. Hän kiinnittää huomionsa elämän ristiriitaisuuksiin. Hän näkee kaikessa sekä kaunista että rumaa, sekä elämää että kuolemaa. Noran suhtautuminen romantiikkaan ei ole siirappista. Päin vastoin hän epäilee löytävänsä koskaan ketään vierelleen. Hän ei haaveile siskonsa tavoin suurista eleistä ja kirkkohäistä. Noralle romantiikka on ruusunpiikeistä vuotavaa verta. Hän viihtyy paremmin pölyisten runoilijoiden menneessä mielikuvitusmaailmassa kuin kohtaa nykyhetken todellisuuden.

Kirja tarjosi hyvässä suhteessa romantiikkaa, jännitystä, huumoria ja seikkailua sekä aimo annoksen vanhahtavaa Britanniaa. Sen seurassa sai tutustua maalaiskartanoihin, puutarhoihin ja pölyisiin kirjakauppoihin. Haluaisin nyt Noran tavoin ehdottomasti matkustaa pelonsekaisin tuntein Oxfordiin ja todeta, onko kirjallisuuden romantisoituja maisemia oikeasti olemassa!


Helmet lukuhaaste 2019: 49. Vuonna 2019 julkaistu kirja