Unelmien aika

Kirjassa matkataan Jenny Nordbergin mukana Afganistaniin. Toimittaja-kirjailijan kertomat tarinat sijoittuvat vuosiin 2009-2014. Lukija pääsee kurkistamaan pojiksi muutettujen tyttöjen maailmaan ja paikallisten ajatuksiin sukupuolesta, tasa-arvosta, lasten oikeuksista ja naisten asemasta. "Pojattomuus on paha puute, herättää sääliä." (s.27) Jenny Nordberg selvittää patriarkaalisissa yhteiskunnissa syntyvää bacha posh ilmiötä. Tytöt saavat pojan oikeudet muuttamalla sosiaalisen sukupuolensa pojaksi. Kirjassa pohditaan laajasti afganistanilaisia sukupuolirooleja ja naisten ja tyttöjen asemaa. Elämän tarkoitus kiteytyy lisääntymiseen. Tyttöjen tehtävänä on mennä naimisiin ja poikien tehtävänä elättää perhe, johon kuuluu korkeintaan neljä vaimoa. Naisten tulee synnyttää poikia, jotta suvun maine ja asema vahvistuvat. Tytöillä ansaitaan rahaa, kun heidät naitetaan lapsina pakkoavioliittoon. Heidän avullaan maksetaan velkoja ja sovitaan riitoja. Tyttöjä ei kouluteta, sillä heidän h...

Kantaesityksensä keskiviikkona 23.3.2022 Kansallisteatterin Omapohjassa saanut 'Ikuinen paluu' kertoo keski-ikäisestä kotiinsa jääneestä miehestä (Petri Manninen). Rutinoituneena ihmisenä mies toistaa samaa päivää yhä uudestaan ja uudestaan. Elämä tuntuu turvalliselta oman asunnon seinien sisäpuolella, kun sitten ei enää tunnukaan. Pää ei kestä yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä. Mieli särkyy. Ihminen tarvitsee yhteyttä toiseen ihmiseen. Katse seuraa miehen luontevia ja realistisia toimia. Katsojaa on ohjeistettu kumartumaan puolelta toiselle, sillä katsomoa ja miestä erottaa kolme suurta ikkunaa, joissa on paksut puitteet. Ylhäällä on kaksi tv-ruutua, joista voi nähdä sen, mitä kylpyhuoneen peili näkisi. Katsoja on kuin tirkistelijä, joka kurkkii toisen ihmisen elämään. Välillä osat vaihtuvat, kun mies katsoo näennäisesti kohti. Nousee halu ottaa kontaktia. Kyllä se siitä. Sitten. Herää tarve piiloutua. Liian intensiivistä. Väkivaltaista. Karua. Asunto on täyttynyt muis...

Avaruusseikkailulle lähetettyjen lasten tarina on tullut päätökseen. Maapalloa hallitseva tekoäly Scorpion on voitettava, jotta kasvit voivat taas kasvaa, hyönteiset pörrätä ja ihmiset iloita. Marie vaeltaa yksin omissa ajatuksissaan. Hän on maapalloa hirmuhallinneen miehen tytär, jolla on tärkeä tehtävä edessään. Hänet on koulutettu ampumaan aseilla silmiään räpäyttämättä, mutta tällä kertaa hänen tärkein aseensa on äidiltä perinnöksi jäänyt sydänriipus. "Pistooli tekee oloni turvalliseksi ja rauhalliseksi. Se ei ole hyvä juttu, kenenkään ei pitäisi luottaa ihmiseen, joka tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi ase kädessään." (s.31) Tarinasta välittyy toive, että seuraava sukupolvi tekisi parempia päätöksiä maapallon suhteen kuin edeltävät. Ihmisten pitäisi pitää yhtä ja taistella hyvän puolesta. Heidän tärkein tehtävänsä tulisi olla elämän vaaliminen tuhoamisen ja oman edun tavoittelun sijasta. "Melkein kukaan ei luota enää kehenkään. Kukaan ei halunnut tarttua o...

Alice opiskelee St. Agnesin oppilaitoksessa. Rehtori Grafton on toista mieltä. Hän kokee, että Alice ei suoriudu opiskeluistaan niin kuin pitäisi. Alicea ei kiinnosta. Hänen ajatuksensa täyttyvät yhteiskunnallisista kysymyksistä - ja Bunnysta. Tyttö on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vain yhden vihjeen: herttakuningatar pelikortin, jossa lukee tussilla 'Ihmemaa'. "Arvosanat, kokeet, koulu. Niiden avulla meidät pidetään ruodussa kuin häkkikanat. Ja liittyy siihen yhteiskunnallinen asemakin. Jos on kontakteja, ei tarvitse hyviä arvosanoja. Koulumenestys on vain työväenluokan nenän edessä roikotettava porkkana, joka estää heitä nousemasta kapinaan." (s.19) Alice kärsii mielenterveysongelmista, käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Hän on epävarma itsestään. Oma minuus tuntuu karkaavan käsistä tai hyökkäävän kimppuun. Hän ei pääse itsensä kanssa tasapainoon. Alice piiloutuu sinisten hiusten ja epäsovinnaisen pukeutumisen taakse. Hän esiintyy torjuvana, vaikka kaipaisi hyväksynt...

Kirjailijan autofiktiivisessä romaanissa Edouard kutsuu kadulla kohtaamansa miehen kotiinsa. Tapaaminen päättyy murhayritykseen ja raiskaukseen. Kirjassa käsitellään traumaattisen tapahtuman seurauksia ja käsittelyä. Uhri haluaisi sekä puhua että vaieta tapahtuneesta. Viranomaisille kertominen tuntuu fyysisenä kipuna ja terveydenhuollon ammattilaisten tekemät tutkimukset nöyryyttävinä. Kohdattu väkivalta ei lopu koskaan. "En tunnistanut enää omaa kertomustani. En tunnistanut enää omia muistojani kertoessani niistä -" (s.84) Edouardin kokemus on yksilöllinen, mutta hän tekee siitä romaaninsa avulla yhteisöllisen. Tunnelma on ahdistavan todellinen. Kirjassa otetaan kantaa väkivaltaan, uhrin kohteluun ja Ranskassa ilmenevään luokkajakoon ja rasismiin. "Halusin, että kaikki saisivat tietää, mutta halusin myös olla ainoa joka tiesi totuuden -" (s.27)

16-vuotias Niilo tarkkailee maailmaa. Hän näkee epäkohtia ja puuttuu niihin. Hän osallistuu mielenosoitukseen ilmaston puolesta ja ilmaisee itseään pukeutumisen avulla. Hän kokee, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa. "Mä nyökkään ja mietin, onko mutkin aivopesty olemaan tehokas Suomen kansalainen. Vai mistä mä saan nämä ajatukseni? Että elämä on yksi suuri kilpajuoksu. Päämääränä kokemukset, matkat, jatkuvat elämykset." (s.51) Niilo kirjoittaa runoja ja skeittaa. Hänellä on kavereinaan Hermanni, joka harrastaa piirtämistä, ja Maria, joka suunnittelee omaa vaatemallistoaan. Nuoret pohtivat elämää ja yhteiskuntaa. Minä vastaan maailma. "Tyttöjen maailma kutsui mua poikien maailmaa enemmän, koska jotenkin se tuntui sävykkäältä ja avoimelta erilaisille tunteille ja sanoille. Siinä ympäristössä mulla oli lupa olla enemmän oma itseni: herkkä ja pehmeä." (s.32) Niilo asuu yhdessä mumman ja ukin kanssa. He ovat asenteiltaan erittäin vanhanaikaisia. Isovanhemmat eivät y...

Yhdeksäsluokkalainen Katariina eli Keiju on sairastunut syömishäiriöön. Sairaus on kuin paha Näkki, joka yrittää vetää koko tytön veden alle. Keijun unissa sairaus saa konkreettisen muodon. Samalla tutustutaan Keijun suvun historiaan. "- jatkuva ympäristön kylmyys ja negatiivinen palaute sammuttivat kyllä kenen tahansa itsevarmuuden. Tai ehkä se sammutti sen juuri heiltä, joiden kaikista eniten olisi pitänyt uskoa itseensä ja olla itsestään ylpeitä." (s.123) Tarina kertoo syömishäiriöstä sairastavan näkökulmasta ja myös sairauden vaikutuksesta muihin ihmisiin. Keiju on kympin tyttö, joka suorittaa elämäänsä. Hän rankaisee itseään syömättömyydellä ja liikkumaan pakottamalla. Keiju on yksinäinen ja syrjäytynyt ikäisistään. Hän ei halua kertoa omista asioistaan kenellekään, sillä kertominen tekisi hänestä suojattoman. Hän näkee ihmiset lähtökohtaisesti pahoina. Ihmiset suhtautuvat hänen sairauteensa ja laihtumiseensa eri tavoilla. Keiju kohtaa monenlaista ruokapuhetta. Ikävintä ...