Juno Dawson: Ihmemaa

Alice opiskelee St. Agnesin oppilaitoksessa. Rehtori Grafton on toista mieltä. Hän kokee, että Alice ei suoriudu opiskeluistaan niin kuin pitäisi. Alicea ei kiinnosta. Hänen ajatuksensa täyttyvät yhteiskunnallisista kysymyksistä - ja Bunnysta. Tyttö on kadonnut ja jättänyt jälkeensä vain yhden vihjeen: herttakuningatar pelikortin, jossa lukee tussilla 'Ihmemaa'.

"Arvosanat, kokeet, koulu. Niiden avulla meidät pidetään ruodussa kuin häkkikanat. Ja liittyy siihen yhteiskunnallinen asemakin. Jos on kontakteja, ei tarvitse hyviä arvosanoja. Koulumenestys on vain työväenluokan nenän edessä roikotettava porkkana, joka estää heitä nousemasta kapinaan." (s.19)

Alice kärsii mielenterveysongelmista, käy terapiassa ja syö lääkkeitä. Hän on epävarma itsestään. Oma minuus tuntuu karkaavan käsistä tai hyökkäävän kimppuun. Hän ei pääse itsensä kanssa tasapainoon. Alice piiloutuu sinisten hiusten ja epäsovinnaisen pukeutumisen taakse. Hän esiintyy torjuvana, vaikka kaipaisi hyväksyntää ja rakkautta.

"Onko meidän itsetuntomme oikeasti niin hauras, että tarvitsemme selviytyäksemme kehuja ventovierailta?" (s.98)

Alicen tarina kuvaa luokkaeroja, huumeiden värittämää bilekulttuuria, sosiaalisen median haittoja, mielenterveyttä, seksuaalisuutta ja transnaisena olemista. Etuoikeutettujen lontoolaisnuorten elämä on rajua ja merkityksetöntä. Heidän todellisuutensa näyttäytyy hulluna. Mutta eihän se haittaa. 'Melkein kaikki ovat hulluja täällä.'

"Joskus mietin, mahtoiko hän tietää. Että hänestä tulisi sellainen 'Candle in the wind' -tyyppi. Nopeaa elämää, nopea loppu." (s.207)

Alice juoksee Ihmemaassa Bunnyn perässä. Vai jahtaako hän sittenkin itseään? Hän eksyy, löytyy, katoaa ja pelastuu. Hän nauraa, itkee, ihastuu, suuttuu ja pelkää. Kuka on Alice? Kaapissa, esillä, piilossa ja näkyvillä. Rakastettuna, pilkattuna, näkymättömissä ja muiden joukossa. Löytyykö oikea Alice?

"'Täh, siis armeijaan?'

'Kuvittelee, että minusta tehdään siellä mies.'

Ehkä. Tai ruumis." (s.210)

Mielestäni Juno Dawsonin tulkinta Liisasta Ihmemaassa on viihdyttävä, tunteikas, ainutlaatuinen ja ajatuksia herättävä. Tarinan kulku on hengästyttävä. Tykästyin etenkin Catiin, joka virnisteli kuin Irvikissa ja ilmestyi paikalle kuin tyhjästä. Alkuperäisen tarinan henkilöt ja elementit on siirretty nykyaikaan ja huumehuuruiseen ympäristöön. Taidokasta.