Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö

Yhdeksäsluokkalainen Katariina eli Keiju on sairastunut syömishäiriöön. Sairaus on kuin paha Näkki, joka yrittää vetää koko tytön veden alle. Keijun unissa sairaus saa konkreettisen muodon. Samalla tutustutaan Keijun suvun historiaan.

"- jatkuva ympäristön kylmyys ja negatiivinen palaute sammuttivat kyllä kenen tahansa itsevarmuuden. Tai ehkä se sammutti sen juuri heiltä, joiden kaikista eniten olisi pitänyt uskoa itseensä ja olla itsestään ylpeitä." (s.123)

Tarina kertoo syömishäiriöstä sairastavan näkökulmasta ja myös sairauden vaikutuksesta muihin ihmisiin. Keiju on kympin tyttö, joka suorittaa elämäänsä. Hän rankaisee itseään syömättömyydellä ja liikkumaan pakottamalla. Keiju on yksinäinen ja syrjäytynyt ikäisistään. Hän ei halua kertoa omista asioistaan kenellekään, sillä kertominen tekisi hänestä suojattoman. Hän näkee ihmiset lähtökohtaisesti pahoina. Ihmiset suhtautuvat hänen sairauteensa ja laihtumiseensa eri tavoilla. Keiju kohtaa monenlaista ruokapuhetta. Ikävintä on seurata, kuinka tytön sisko ja isä eivät ymmärrä sairautta, vaan ottavat kaiken itseensä. He ajattelevat vain tilanteesta johtuvaa omaa epämukavaa oloaan. He suhtautuvat kielteisesti tunteiden näyttämiseen. Onneksi Keijun äiti on hänen tukenaan.

"Tuntui niin epäoikeudenmukaiselta, että hänelle suututtiin siitä, että hänellä oli paha mieli." (s.132)

Tarinassa korostetaan tuen ja rauhallisen ilmapiirin merkitystä. Keijun luokka saa positiivisen kasvatuksen sijasta kylmää kyytiä, kun häiriköiksi leimattuja oppilaita puhutellaan jatkuvasti. Herkkä Keiju ottaa negatiivisen palautteen itseensä ja tekee töitä yli voimavarojensa. Hän lepää ja syö vasta, kun kokee niin ansainneensa. Keiju murehtii ja jännittää tapahtumia etukäteen. Hän ei osaa hallita tunteitaan ja käytöstään kohdatessaan odottamattomia tilanteita. Keijun hyvät ajatukset korvautuvat nopeasti huonoilla.

"Hän oli kuin liekaan sidottu koira. Tiettyyn rajaan asti hän kyllä pystyi kulkemaan ja jopa kuvittelemaan olevansa täysin vapaa. Mutta kuitenkin jossain vaiheessa naru loppui kesken ja silloin kamala rautapanta kiristi hänen kurkkuaan, esti häntä hengittämästä ja veti takaisin kohti sitä pahaa, joka piteli tuon talutushihnan toista päätä." (s.70)

Tarina on raskas ja surullinen. Keiju saa onneksi lohtua luonnosta ja historiasta. Hän on erittäin sukurakas. Keiju vertaa omaa elämäänsä kirjallisuuden henkilöiden ja edesmenneiden sukulaisten elämään. Pidin siitä, kuinka koko suku otettiin mukaan tarinaan. Nälkä on vieraillut eri muodoissa jokaisen suvun jäsenen elämässä. Mielestäni fantasiaelementtien tuominen mukaan tarinaan toi uusia näkökulmia aiheeseen. Nälkä sai suuremmat raamit.

"Ei nälkä ollut vain ruumiissa. Se tunkeutui myös mieleen. Eikä Keiju voinut käsittää, miten hän voisi löytää jostakin niin paljon voimaa, että olisi voinut kohdata mielessään asuvan nälän." (s.374)

Keijun tarina tukeutuu toistoon sekä sanonnoissa että tapahtumissa. Ehkä hieman liiankin pitkitetysti. Toisto vaikuttaa kuvaavan sitä, kuinka Keiju on jumissa sairaudessaan. Kaksi askelta eteenpäin saattaa muuttua kolmeksi askeleeksi taaksepäin, jolloin on aloitettava alusta. Lukijana tsemppasin Keijua eteenpäin. Harmittelin takapakkeja ja iloitsin edistyksestä. Kirjan loputtua minun jäi ikävä Keijua. Ilmeisesti kirjalle on onneksi tulossa jatkoa. Mielestäni olisi aika ihanaa, jos Keiju aikamatkustaisi unissaan tällä kertaa onnellisiin vuosiin ja saisi niistä voimaa. Kohti au-rin-ko-a.

"Tuntui kuin hänen mielensä sisällä olisi kiljuttu ja rääytty, ja se esti häntä ajattelemasta selkeästi. Keijun sydäntä puristi ja kurkkua kuristi." (s.189)