Viisikymppinen Kirsikka työskentelee Cherry on Top -kampaamossaan arjet ja viikonloput, sillä hän kokee, että hän ei tarvitse vapaa-aikaa nyt, kun hänen lapsensa on aikuinen. Kyseinen aikuinen lapsi nimeltään Amos on vuoroviikkovanhempi, joka tuo lapsensa Vienon omalla viikollaan kampaamoon hoitoon, jotta voi itse käydä töissä - tai pelaamassa biljardia. Seurustelemaan mies ei halua alkaa. Syyksi hän ironisesti kyllä toteaa, että hän haluaa keskittyä lapseensa. Viisivuotias Vieno laittaa kampaamon tavarat uuteen järjestykseen, mutta Kirsikkaa ei haittaa, sillä hänen mielestään lapset ovat elämän jälkiruoka.
"Ei tässä maailmassa oltu kaikki samassa veneessä ja merisääkin vaihteli." (s.24)
Kirsikka haaveilee kampaamon remontoinnista, muistelee edesmennyttä isoäitiään, murehtii taloushuolia, pohtii omia arvojaan ja unelmoi eräistä sinisistä silmistä. Kirjan kantavana teemana on vanhemmuus, lasten kasvatus ja ihmisten erilaiset suhtautumistavat lapsiin. Kirsikka ajattelee toistuvasti edellistä työpaikkaansa, johon työntekijöiden lapset eivät voineet tulla viettämään aikaa. Toisaalta hän itse ei suostu ottamaan lapsiasiakkaita. Kirsikka ei pidä siitä, että hänen elämänvalintojaan kysellään tai ihmetellään.
"- tunne yritti uskotella, että valkokankaan aikuisten sadut saattoivat käydä toteen." (s.55)
Kirja onnistuu hyvin kuvaamaan kampaamoyrittäjän arkea. Kampaajan on taivuttava moneksi, kun asiakkaat haluavat laittaa hiustensa lisäksi kuntoon mieltään painavat asiat. Kirjassa esiin nousee yhteisöllisyys ja naapuriapu, mutta toisaalta myös kateus ja ennakkoluulot. Mieleen jäi erityisesti kaihertamaan kohta, jossa iäkäs henkilö saapuu kampaamoon viikoittaiselle hiustenpesulle, sillä hän ei enää itse pysty pesemään hiuksiaan. Kirsikka ajattelee, että vanhus vain huiputtaa häntä ja haluaa hänen pesevän.
"Olihan tuoli juuri oikean punainen, Cherry on Top -kampaamon kruununjalokivi. Kuin kirsikka kakun päällä." (s.16)
Valitettavasti kävi niin, että tämä kirsikka ei sopinut kakkupalaani koristamaan. Minulla oli vaikeuksia tekstin lukemisessa. Jouduin jatkuvasti lukemaan lauseita uudestaan. Lyhyet luvut, jotka päättyvät joka kerta loppuhuipennukseen, enemmän hankaloittivat kuin sujuvoittivat lukemista.
"'Kampaaja, ihmisen paras ystävä', Kirsikan isoäidilläkin oli ollut tapana sanoa. Mutta kampaajatkin olivat vain ihmisiä, pitivät joistakuista enemmän kuin toisista." (s.23)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!