Siirry pääsisältöön

S. K. Rostedt: Kahden veren tytär

Puoliverinen Moorna toimii koulutettuna seuralaisena. Hän on päätynyt vaaralliseen työhön vanhemmiltaan salassa ansaitakseen rahaa perheelleen. Arohaltia Caidas saapuu kaupunkiin ja kohtaa Moornan torilla mansikkatorttujen äärellä. Moorna ja Caidas ajautuvat erinäisten tapahtumien seurauksena yhteiselle matkalle.

Moorna on naapurintyttö, joka on uhrannut itsensä perheensä vuoksi. Moorna on koulutettu seuralainen, jonka jokainen liike on hiottu huippuunsa vaativimmatkin tarpeet tyydyttäen. Moorna on viaton neitsyt, joka ei ole koskaan kokenut todellisen rakkauden kosketusta. Moorna on puoliverinen, joka etsii omaa voimaansa ja totuutta alkuperästään. Moorna on ristiriitainen sekoitus naisen eri puolia.

Moornan ystävä Malkra työskentelee myös seuralaisena. Mielestäni hän on kirjan kokonaisuuden kannalta turha henkilö paitsi, jos häntä käytetään jatkossa(kin) kolmiodraaman yhtenä osana, jolloin hän on mielestäni edelleen turha henkilö, sillä Moornan todellinen kiinnostuksenkohde näyttää liiankin varmalta.

Kirjan kantavana teemana on rotuviha, jota ilmenee eri kansojen välillä. Demonisota on voitettu yli tuhat vuotta sitten. Yleinen luulo on ollut, että demonit on karkotettu lopullisesti, mutta nyt demoneja on havaittu valtakunnassa enenevässä määrin. Päätetään järjestetään uhrijuhla, jossa demonin on määrä päästä hengestään. Moorna tuntee sympatiaa demonia kohtaan. Hän pitää viattomien surmaamista julmana.

Kahden veren tytär on ensimmäinen romantasiakirja, jonka olen lukenut. Pidän fantasiakirjamaisesta maailmanrakennuksesta, matkanteosta ja taikajärjestelmästä. Eri elementteihin kuten veteen ja tuleen kytkeytyvä taikuus on kiehtovaa. Yllätyin, että romantiikka jää kirjassa väkivallan ja erotiikan jalkoihin. Kohtaus jos toinenkin on aidosti ahdistava. Haluaisin lukea kirjasarjan seuraavan osan, mutta epäröin, sillä olen kuullut, että se sisältää enimmäkseen mausteisia kohtauksia, joiden lukemista en erityisemmin kaipaa. Mielestäni on silti hienoa, että Suomessa kirjoitetaan monipuolista kirjallisuutta.

Kommentit