Siirry pääsisältöön

Tinashe Williamson & Thea Jacobsen: Nuoren antirasistin käsikirja

Rasisminvastaista viikkoa vietetään 16.–22.3.2026. Suomen punaisen ristin kampanjan teemana on tänä vuonna turvallisuus.

Tinashe Williamsonin kirjassa 'Nuoren antirasistin käsikirja' rasismi määritellään ihonväriin, uskontoon, kansallisuuteen ja kulttuuriin perustuvana syrjintänä. Kirjailija kertoo aiheesta norjalaisesta näkökulmasta. Kääntäjä on lisännyt tekstiin muutamia lauseita Suomeen liittyen. Kirja opettaa tunnistamaan rasismin ja toimimaan antirasistisesti. Tekstin seassa on keskusteluun ohjaavia kysymyksiä. Kirjan tavoitteena on yhteenkuuluvuuden, ymmärryksen ja suvaitsevaisuuden lisääminen ja yksinäisyyden vähentäminen.

"- lakeihin on kirjattu, että syntyperää, ihonväriä, uskontoa, seksuaalista suuntautumista, elämänkatsomusta tai vammaa koskeva vihapuhe ja asenteelliset ilmaukset ovat kiihottamista kansanryhmää vastaan ja laitonta syrjintää." (s.29)

Kirjassa kerrotaan rotuteoriasta. Todellisuudessa on vain yksi ihmisrotu. Kirjassa käsitellään orjuutta, ennakkoluuloja, stereotypioita, ksenofibiaa (eli muukalaispelkoa) ja rakenteellista rasismia. Yhteiskunnassa monet asiat on suunniteltu enemmistölle, esimerkiksi 'ihonväriset' tuotteet. Kirjassa opetetaan, mitä on kulttuurinen monimuotoisuus. Tällöin esimerkiksi kirjoissa ja elokuvissa on mukana ihmisiä eri kulttuureista.

"- valkoiset lapset näkevät kaikkia ihonvärejä ja ymmärtävät, että ruskeat ihmiset ovat yhtä luonnollisia elokuvan tai kirjan päähenkilöitä kuin valkoiset." (s.41)

Kirjan tärkein osuus opettaa, kuinka olla liittolainen ja tukea asiaa vaikka se ei suoranaisesti koskisi itseä. Jokainen voi lukea, kuunnella, oppia, tehdä virheitä ja ottaa kantaa.

"Ajattele, kuinka tylsää olisi, jos olisimme kaikki samanlaisia." (s.42)

Mielestäni olisi hienoa, jos tällainen kirja kirjoitettaisiin Suomeen liittyen, sillä jokaisessa maassa on tietyt ominaispiirteensä, mitkä vaikuttavat maan ihmisiin. Uskon, että lukijoille räätälöity kirja olisi vielä vaikuttavampi. Mielestäni tämä kirja on sellainen, jonka jokaisen tulisi lukea etenkin lasten ja nuorten kanssa, mutta myös yksin. Toimitaan kaikki aktiivisesti rasismia vastaan ja rakennetaan maailmasta turvallinen ja inhimillinen paikka.

Kommentit