lauantai 30. tammikuuta 2016

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo



"Mutta joka tapauksessa hän rakensikin kahden pienen tytön talon! Tämä on tosiaan hyvin viehättävä talo, mutta minulle se ei sovi ollenkaan; ja sen tähden minä myyn sen, kun vain saan sopivat ostajat."

Kurenniemi, Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Sisältää: Elokuvaliite
Julkaistu: 2013
Ilmestynyt ensimmäisen kerran: 1966
Mistä maasta: Suomi

Kuvittanut: Maija Karma
Kustantaja: Werner Söderström Osakeyhtiö
Sivumäärä: 95

Parhaat kaverukset Onneli ja Anneli ovat kaksi ekaluokkalaista tyttöä, jotka löytävät Ruusukujalta kirjekuorellisen rahaa. He ostavat rahoilla sievän talon ihastuttavalta ja salaperäiseltä rouva Ruusupuulta. Talossa on kaikkea, mistä pikkutytöt unelmoivat: täydellisesti varustettuja huoneita, suloisia lemmikkilintuja, monenlaisia leluja, sieviä vaatteita ja yllin kyllin ruokaa. Piha on täynnä ruusuja ja siellä virtaa hiljalleen myös joki.

Annelin äiti ja isä ovat eronneet, joten hän joutuu kulkemaan kahden kodin väliä. Hän ei ole varma, kumpi on hänen oikea kotinsa. Sama ongelma on hänen vanhemmillaan, jotka eivät oikeastaan yhtään katso tytön perään, vaan kuvittelevat aina, että toinen vanhempi hoitaa tytön asiat. Onneli puolestaan asuu yhdeksänlapsisessa perheessä. Runsaan lapsimäärän vuoksi vanhemmat eivät edes huomaa yhden, hiljaisen ja kiltin lapsen poissaoloja. Välillä Onneli ja Anneli surevat itsekseen elämäntilannettaan, mutta keskittyvät sitten oman kodin hoitoon, eriskummallisten naapurien tapaamiseen ja leikkimiseen sekä kiltteinä pikkutyttöinä olemiseen.

Kirjassa tapahtuu myös jännittäviä asioita, sillä Onneli ja Anneli kohtaavat Ruusukujalla epäilyttävän näköisen miehen. He tutustuvat myös naapureihinsa Tingelstiinaan ja Tangelstiinaan, joilla on maaginen puutarha eriskummallisine kasveineen ja kanoineen. Onneli ja Anneli joutuvat napit vastakkain toisen naapurinsa, säästöporsaita työkseen myyvän Rosina Rusinan kanssa, missä riittää hetkeksi selvittämistä. Lisäksi tarinassa on myös rento poliisi Urho Ulpukka.

Kirja on ihastuttava hyvän mielen kirja. Se on kuin haaveuni, jota surullisessa elämäntilanteessa oleva lapsi voisi nähdä. Tapahtumat ovat satumaisia ja taianomaisia. Kirjan lukemisesta tulee lämmin ja mukava olo. Voin suositella kirjaa sekä lapsille että aikuisille.


Helmet lukuhaaste 2016: 18. Lastenkirja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!