sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Saari



"R-a-k-k-a-u-s on vain sana, kunnes joku antaa sille merkityksen"

Parvela, Timo: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
Kirjasarja: Kepler62, osa 8
Muut osat: Osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6 ja osa 7

Julkaistu: 2019
Mistä maasta: Suomi, Norja

Teksti: Bjorn Sortland
Kuvitus: Pasi Pitkänen

Suomentanut: Outi Menna
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä:185


Kepler62 -planeetalle muuttaneiden lasten elämä on kaaoksessa. Vallvikin tytär Marie etsii rauhaa yksinäisyydestä, mutta huomaa silti kaipaavansa läheisyyttä ja ystävyyttä. Hänen on vaikea luottaa ihmisiin, sillä hänen kokemustensa mukaan he tekevät vain pahaa. Toisaalta Marie ei luota edes itseensä. Lisan johtamat Vallvikilaiset haluaisivat tehdä hänestä johtajansa. Marie kokee, että uuden maailman luomiseen tarvitaan aseita. Hän käskee Olivian avata tähtipurjehtijan ovet, jotta hän voi tutkia, mitä hänen isänsä on tuonut mukanaan planeetalle.

"Toistan mielessäni: kaikki kaipaavat johtajaa." (s.149)

Marie on kirjasarjan mielenkiintoisin henkilö hänen menneisyytensä vuoksi. Hänen suhteensa isäänsä on sairaalloisen monimutkainen. Marien kokemat seikkailut ovat hurjia ja jännittäviä. Olivia on jotenkin turha henkilö, sillä hänessä ei ole mitään tarttumapintaa. Hän on eriskummallinen siskopuoli, jonka muuttuvista motiiveista ei ota selvää. Lisa on hyvä esimerkki ihmisestä, joka käyttää epätoivoista tilannetta hyväkseen ja muodostaa ääriajattelulle pohjautuvan kultin. Hän manipuloi ihmiset toimimaan tahdottomana joukkona.

"- Sinusta on tullut saari, Marie. Samanlainen kuin tämä, jolla me nyt olemme. Saari täynnä synkkiä salaisuuksia ja tulikuumaa laavaa hetkenä minä hyvänsä purkeutuvan tulivuoren uumenissa..." (s.173)

Kirjasarjan uudempiin osiin on jotenkin vaikea keskittyä. Niissä on liikaa selittelyä ja erikoisia sanoja. Asiat voisi kertoa paljon yksinkertaisemmin ilman kikkailua tai nuorten puhekielen mukailun yritystä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kirjasarja on kaiken kaikkiaan toiminut varsinaisen kohderyhmänsä eli lasten ja nuorten keskuudessa.

"Sama tappaminen, joka johtaa tappamiseen. Ehkä sinä voisit saada aikaan muutoksen -" (s.175)


lauantai 9. marraskuuta 2019

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset



"Odotum suojelius!"

Rowling, J. K.: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Kirjasarja: Harry Potter, osa 7
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2007
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the Deathly Hallows

Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 828


Harry Potter täyttää pian seitsemäntoista vuotta. Se merkitsee sitä, että hän menettää äitinsä antaman suojan, mikä on toiminut hänen turvanaan Dursleyn perheen luona asuessaan. Velhot järjestävät suureellisen operaation Harryn kuljettamiseksi turvaan. Hagrid saa kunnian kyyditä hänet kohti Kotikoloa. Viimeinen taistelu Voldemortia vastaan vaatii ensimmäiset kuolonuhrinsa matkan aikana. Harry, Ron ja Hermione valmistautuvat matkaan tuhotakseen Voldemortin hirnyrkit. Dumbledoren perintönä jättämät kolme esinettä viitoittavat heidän tietään. Harrylla on sieppi, jonka sisälle on kätketty jotain, Ronilla pimeytin ja Hermionella satukirja Siuntio Silosäkeen tarinoita.

"´Olen aina sanonut, että hän oli vähän mielenvikainen. Nerokas ja niin poispäin, mutta sekopää. Jättää nyt Harrylle vanha sieppi - mitä helkuttia se oli olevinaan?´" (s.149)

Harry seikkailee nostalgisissa paikoissa ja tutustuu Tylypahkan historiaan ja Dumbledoren menneisyyteen. Lisää tietoa saadaan myös Oljosta, Severus Kalkaroksesta, Lovekivan perheestä ja Lupinista sekä kuolonsyöjien elämästä. Maailma on kaiken kaikkiaan synkkä. Velhoja katoaa ja jästit ja jästisyntyiset ovat vaarassa. Tarina on mielenkiintoinen, mutta turhan rönsyilevä. Se tuntuu paikkapaikoin jo hieman vanhanaikaiselta. Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyys näyttää myös kääntöpuolensa. Heillä on oma pieni sisäpiiri, joka ei suostu jakamaan tietojaan ulkopuolelle. Heidän pilkkaava suhtautumisensa Lunan perheen uskomuksiin on jokseenkin erikoista.

Pahuus tiivistyy ympärille. Miten lopussa käy ja ketkä selviävät kertomaan siitä?

"Kaikki näytti sumealta ja hitaalta. Harry ja Hermione ponkaisivat pystyyn ja vetivät taikasauvat esiin. Moni alkoi tajuta vasta vähitellen, että oli tapahtunut jotain outoa; päät kääntyilivät edelleen hopeaisen kissan suuntaan, kun se jo katosi. Hiljaisuus levisi kylminä kareina siitä, mihin suojelius oli laskeutunut. Sitten joku kirkaisi." (s.179)


Lue myös:

Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja feeniksin kilta 
Harry Potter ja puoliverinen prinssi 

maanantai 4. marraskuuta 2019

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Vuoden 1829 Krakovassa viisitoistavuotias Wiktor Worowski seuraa taivaalta putoavaa esinettä joenrantaan. Sen sisältä astuu esille sotilasunivormuun pukeutunut muukalainen, joka syöksyy suojelemaan Wiktoria räjähdykseltä. Kulkuri Seweryn Król kuljettaa heidät kotiin ja perustaa sinne kellosepän verstaan. Oikeastaan mies tietää vielä enemmän sähkön avulla tehdyistä taikatempuista.

"Hän päätteli, että aikuiset olivat keksineet ajan pelkästään lasten piinaamiseksi. - - Kaikki aika on aikuisten aikaa, Tomek sanoi heidän palatessaan kotiin onkivapa olalla. - Miksei meillä voi olla omaa aikaa?" (s.47)  "Aikuisten maailmassa aika riensi, kului, vaati kiiruhtamaan ja uurastamaan, muistamaan kellonajat ja käyttämään joka hetken hyödykseen." (s.48) Lapsilla on kotiintuloaika ja nukkumaanmenoaika ja vaikka mikä muu aika.

Wiktor muistelee edesmennyttä pikkuveljeään, jonka kanssa hän ei ehtinyt viettää kovin paljon aikaa. Hän joutui hyvästelemään veljensä kuin Veljeni Leijonamieli kirjassa ikään; paitsi että hän ei ehtinyt ajoissa paikalle sanomaan viimeisiä jäähyväisiä. Viimeistään onnettomuuden jälkeen Wiktorin on aika ajatella aikuisten tavoin. Hänen on pohdittava, mitä hän haluaisi elämällään tehdä. Hänen on otettava vastuu omasta elämästään.

Wiktorin on selvitettävä Seweryn Królin menneisyyteen liittyvä selkkaus ennen kuin hän voi niin sanotusti lähteä kulkemaan omaa polkuaan. Hänen on myös päätettävä, kuinka hän toimii rakkaudenkohteensa Zofian suhteen. Seikkailu on täynnä vanhanajan tunnelmaa yhdistettynä moderneihin aineksiin. Se sisältää salaisia rituaaleja, mystisiä koneita ja tieteellisiä tutkimuksia. Se tarjoaa jännitystä, ajattelemisenaihetta, kolmiodraamaa ja mystiikkaa. Wiktor ja Zofia ovat päämäärätietoisia, uskollisia ja rohkeita ihmisiä.

Kun menettää jotain, voi saada jotain tilalle. Ihmisen kohtaama onnettomuus voi auttaa häntä keskittymään hänelle itselleen tärkeisiin asioihin. Hän saa viimein kipinän toteuttaakseen unelmansa. Kirja kertoo hyvyydestä, kaunasta, katkeruudesta sekä siitä, miten ihmisten teot vaikuttavat toisten ihmisten kohtaloon.


Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja

lauantai 2. marraskuuta 2019

Choo WaiHong: Naisten valtakunta

Choo WaiHong tutustuu Kiinan vuoristossa Sichuanin ja Yunnanin maakuntien rajavyöhykkeellä asuvaan mosuo-heimoon kuin löytöretkeilijä ikään. Hän rakennuttaa sinne oman talon ja luo itsestään merkittävän henkilön pyrkimällä ylläpitämään heimon vanhoja perinteitä etenkin rahallisilla avustuksilla. Feministiksi itsensä luonnehtiva Choo WaiHong pitää mosuo-heimoa naisen maanpäällisenä paratiisina, sillä se on matriarkaalinen. Naisilla on valta päätöksenteossa ja maanomistuksessa. Sukulinja kulkee naisen suvun mukaan.

Kiinan kulttuuri on patriarkaalinen. Choo WaiHong on sitä mieltä, että yhteisössä, joka alistaa naisen, täytyy olla jotain vikaa. Kiinassa tyttö on huonossa asemassa. Häntä ei kouluteta, sillä hänen kohtalonaan on mennä naimisiin ja tulla osaksi aviomiehensä sukua. Tyttö on miehen alamainen, joka tottelee myös appivanhempiaan. Hänen synnyttämänsä lapset kuuluvat miehelle. Yksin elävä nainen suljetaan yhteisön ulkopuolelle eikä edes hänen alkuperäinen sukunsa hyväksy häntä takaisin. Naisten tulee olla neitsyitä ja yksiavioisia. Miehille sallitaan useampia naisia. Työnhakutilanteessa naiset palkataan ulkonäön perusteella. Heitä kohdellaan peittelemättömän sovinistisesti. Ei siis ole ihme, että Choo WaiHong suhtautuu mosuo-heimoon romantisoidun ihailevasti. Hän kokee, ettei hän pysty muuttamaan maailmaa, sillä patriarkaalinen yhteisökäsitys on niin juurtunutta, joten hänen on mentävä uudenlaiseen maailmaan.

Mosuo-heimo palvoo vuoren jumalatarta ja kunnioittaa luontoa ja äitiyttä. Naiset ovat tärkeitä. He ovat yhteisön keskiössä, mikä edesauttaa heidän luonnollisen itseluottamuksensa kehittymistä. Heitä kannustetaan käyttämään koko potentiaalinsa. Heimon jäsenet asuvat taloissa, joita hallitsevat matriarkat. Kaikki äidin jälkeläiset asuvat samassa kodissa. Tyttäret eivät muuta miehien luokse, vaan asuvat äidin luona lapsineen. Isoäidit iloitsevat tyttölapsen syntymästä, sillä suku saa jatkua. Perheeseen syntyneet pojat toimivat lasten kasvattajina ja tekevät kotitöitä sekä kaikista raskaimpia töitä. Ne ovat arvostettuja askareita, sillä ne liittyvät eloonjäämiseen. Eläinten tappaminen ja vainajista huolehtiminen ovat miesten töitä, sillä elämää luovat naiset eivät saa koskea kuolemaan. Heimossa koristautuminen ja itsensä esitteleminen kuuluvat miehille, jotka yrittävät siten päästä naisten huoneisiin. Naiset eivät kilpaile keskenään ulkonäöllään. Mosuoilla on oma näkemyksensä elämästä ja rakkaudesta. Naiset punnitsevat vain miehen voimakkuutta ja ulkonäköä, jotta he voivat arvioida, millaiset ominaisuudet lapsille tulisi. Heidän ei tarvitse pohtia miehen varallisuutta tai luonnetta, sillä mies ei tule koskaan muuttamaan saman katon alle - paitsi jos nainen haluaa jostain syystä adoptoida miehen perheeseen. Heistä ei silti tule suvun jäseniä. Naisilla voi olla vakikumppani tai useampia miehiä. Seurustelu tapahtuu salassa eikä lapsille ole tapana kertoa, kuka heidän isänsä on. Joskus isä saattaa tunnustaa lapsensa ja auttaa häntä rahallisesti. Miehet ovat arvostettuja, vaikka naiset ovat keskiössä ja vaikka kulttuuri ei tunne käsitettä isyydestä. Heimossa vallitsee hyvä yhteishenki. Kaikki osallistuvat talkoisiin ja auttavat toisiaan. Omaisuus koetaan yhteiseksi. Choo WaiHong tuntee olonsa turvalliseksi. Hän kokee voivansa olla täysin oma itsensä. Mosuo-heimon elämä on kuin muun maailman peilikuva.

Heimon jäsenet elävät alkeellista ja luonnonmukaista elämää, kunnes turismi saapuu alueelle. Yhtäkkiä kaikilla on autot, älypuhelimet, muotivaatteet sekä ajatus uudenaikaisesta patriarkaalisesta avioliitosta. Kansallispukua käytetään vain erikoistilanteissa tai turistien iloksi. Moni myy maitaan, perustaa hotellin tai ravintolan, käyttää huumeita ja alkoholia ja pitää railakkaasti hauskaa. Vaikuttaa siltä, että mosuoiden kulttuuriperinteen säilyttäminen on tärkeämpää ulkopuolisille kuin heille itselleen. Heimon jäsenet saadaan paikalle perinnejuhliin vain sakon uhalla. Maailma on muuttuvainen, joten onko edes maailmanjärjestyksen kannalta tarkoituksenmukaista pyrkiä asioiden säilymiseen? Toki olisi hienoa, jos maailman tila kulkisi kohti parempaa eikä pahempaa.

Choo WaiHong kertoo hyvin vähän mosuo-heimon negatiivisista puolista. Hän mainitsee ohimennen sukupuolitaudit ja bordellit sekä Kiinan mielipiteen yhteisön siveettömyydestä. Hämäräksi jää, millainen lapsettoman naisen asema äitiyttä ihannoivassa yhteisössä todellisuudessa on. Toisaalta kaikkia suvun naisia kutsutaan äideiksi huolimatta siitä, onko kyseessä puhujan oikea äiti vai ei. Choo WaiHong pitää mosuo-heimon elämää vapaana ja tasa-arvoisena, vaikka omiin korviin kuulostaa siltä, että elämä on hyvinkin säädeltyä, kun jokaisella on oma tarkka asemansa ja tehtävänsä.

Aiheesta on vaikea muodostaa omaa mielipidettä, sillä kirja on vain Choo WaiHongin omien mielipiteiden tykitystä. En jotenkin ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat tunkeutua moderneina löytöretkeilijöinä pieneen yhteisöön ja tarkoituksellisesti tökkiä sitä kuin muurahaispesää. Minusta on erikoista, että ihmisillä on pakottava tarve ´parantaa´ muiden ihmisten elämää etenkin syytämällä heille paljon rahaa. Maailmalla on niin monia esimerkkejä siitä, että rahan lahjoittamisella saadaan aikaan vain autettavien passivoitumista tai heidän elämänsä muuttumista huonompaan suuntaan. Ihmiset tottuvat helppoihin ratkaisuihin ja menettävät otteensa omasta vanhasta arjestaan. Esimerkkinä Kiinasta länsimaihin adoptoidut lapset. Xinran väittää kirjassaan Kiinan kadotetut tyttäret, että länsimaalaiset ihmiset haluavat pelastaa Kiinan hylätyt tytöt adoptoimalla heidät. Pelastusoperaatio ei kuitenkaan auta tyttöjä, vaan synnyttää adoptiobisneksen, jossa tyttölapsia tehtaillaan adoptoitaviksi.


Helmet lukuhaaste 2019: 24. Sokkona hyllystä valittu kirja