sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Marisha Rasi-Koskinen: Eksymisen ja unohtamisen kirja

Suomessa eletään vuotta 1999. Ihmiset tuntevat nahoissaan laman vaikutukset. Julian vanhemmat ovat menettäneet aivan kaiken. He ovat yltä päältä veloissa. Etenkin Julian äiti pysyy juuri ja juuri järjissään keskittymällä vain käsillä olevaan hetkeen ja hokemalla mantraa 'kaikki on hyvin, jos ei ajattele sellaisia asioita'. Julia kärsii vanhempiensa elämäntavasta. Hän joutuu osallistumaan laittomuuksiin ja roikkuu mukana vailla kunnollista huolenpitoa. Jan puolestaan kulkee lastenkodista ja sijaisperheestä toiseen. Hänet pakotetaan leirille, jotta hän saisi uusia kokemuksia ja ystäviä. Tulos on aivan päinvastainen. Leiriläiset ovat pahimman luokan kiusaajia, jotka johdattavat sekä itsensä että Janin harhaan.

Ihminen on yhtä kuin hänen menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Hänessä on kaikki. Julian vanhemmat yrittävät elää hetkessä. Se on mahdotonta, sillä nykyhetki muuttuu kaiken aikaa muistoksi. Jokainen tapahtuma on syntynyt menneisyydeksi. Vanhemmat elävät vailla huolta huomisesta, vaikka huominen on jo täällä. Ei voi olla vain tässä. Kaikki ajat ovat yksi ja sama, eikä menneisyys katoa unohtamalla. Julian vanhemmat käyvät eri aikaa kuin heidän lapsensa. Juliasta tuntuu, että hänestä on mahdotonta puhua ihmisille, jotka elävät eri maailmassa kuin hän itse. Hän haluaisi irrottautua ja muuttua toiseksi. Hän haluaisi katkaista vinoon kasvavan aikajanan.

Elämä on epäreilu. Se on armoton väärille valinnoille. Menneiden sukupolvien teot johdattavat juuri käsillä oleviin tapahtumiin. Omat valinnat vaikuttavat puolestaan tuleviin. Julia ja Jan yrittävät tahoillaan ratkaista, kuinka he voisivat irrottaa itsensä sukupolvelta toiselle siirtyvästä tunnetaakasta. Vanhemmat yrittävät pitää maailmansa kasassa, mutta se hajoaa heidän ympäriltään. Se kuluu, ruostuu ja likaantuu. Maailma ei toimi kuten elokuva, jota katsotaan aina uudestaan ja uudestaan, kun halutaan jonkin säilyvän turvallisen muuttumattomana. Lapset ymmärtävät, että ajan kuuluu kulkea eteenpäin. Solut uusiutuvat. Tavarat vaihtavat omistajaa. Mitään ei saa mukaansa. Kadonneista ja menetetyistä asioista tulee poltettavaa roskaa.

Eksymisen ja unohtamisen kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin toinen yhdessä luettava kirja. Muutama lukupiiriläinen koki kirjan liian raskaaksi ja jätti kirjan kesken. Olen itse tottunut lukemaan rankoista aiheista, mutta silti kirjan tapahtumat pistivät vihaksi niin paljon, että oikein sydämestä otti. Kirjassa oli upeasti yhdistelty tarinankerrontaa ja pohdintaa elämästä. Ajatuksia ja oivalluksia, joiden ääreen on hyvä välillä pysähtyä ennen kuin itsekin katoaa aikaan.


keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Fredrika Wilhelmina Carstens: Muratti

Fredrika Wilhelmina Carstensin Muratti vuodelta 1840 on ensimmäinen Suomessa julkaistu kotimainen romaani. Kyseessä on kirjeromaani, jotka olivat tuohon aikaan suosittuja. Muratti julkaistiin ruotsiksi nimellä Murgrönan. Se sai lehdissä paljon palstatilaa ja kriitikkojen ankaria arvioita. Murattia voidaan pitää naisten romaanikirjallisuuden pioneerina.

Muratti kertoo tukholmalaisesta salonkielämästä orvon Matildan kriittisestä näkökulmasta katsoen. Hän kuvailee ihanteiden ja arvojen lisäksi ihmisten luonnetta, ulkonäköä ja käytöstapoja. Tutuksi tulevat keskustelukulttuuri, etiketti ja säädyn mukaiset tavat. Matilda kokee lukuisat tanssiaiset, puutarhaan katetut päivälliset ja maalla järjestetyt huvittelut sieluttomina kohtaamisina. Ihmisten elämä koostuu vain kutsuista ja niiden tapahtumien jälkipuinnista. Matilda arvostaa suuresti suojelijaansa ja hyväntekijäänsä vapaaherratarta, jonka jokaista toivetta hän kunnioittaa ja tottelee. Hänen elämänsä kulmakivet ovat korkea moraali ja nuhteettomat toimintatavat. Matilda pitää sielun ravintona toimivaa uskontoa suuressa arvossa ja kärsimystä elämään kuuluvana. Hän ajattelee välillä aikaa, jolloin liittyy jo menneiden joukkoon maan multiin. Matilda näkee naiset puhtoisen hyvinä, mielenliikutuksesta pyörtyilevinä ja rakastettavina olentoina. Miesten tehtäväksi jää petollisuus ja pahuus. Matildan kautta köyhyys ja orpous sekä kuolettavat sydänsurut romantisoidaan.

Nautin kirjaa lukiessani ajankuvasta. Menneen maailman aatelisto hengittää, luo näennäistä sivistystä, pukeutuu näyttävästi, täyttää päivänsä sosiaalisilla kohtaamisilla ja pitää kiinni elämää rajoittavista tavoista. Elämä on yhtä aikaa sekä turhuudella mässäilyä että iäisyyteen kurkottavaa, sekä materialistisen kuluttavaa että hengellisen tiedostavaa. Kaikki on ennen kaikkea itseaiheutetun dramaattista.

Tarina muuttuu loppua kohden enenevässä määrin mystiseksi. Siinä esiintyy ennusmerkkejä ja kohtalon tuntua. Itse loppu saa suun loksahtamaan auki. Se on liiankin kiihkeä, surullinen ja dramaattinen. Aivan kauhea.



sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Jessie Burton: Nukkekaappi

Eletään vuotta 1686 Amsterdamissa. 18-vuotias Nella asettuu asumaan kauppias aviomiehensä kotiin. Heti ovella käy ilmi, että hän ei ole kovinkaan tervetullut lisäys talon asukkaiden joukkoon. Aviomies Johannes on välttelevä ja omissa oloissaan viihtyvä, miehen sisko Maalin on tyranni, palvelijatar Cornelia on utelias nuuskija ja ostettu palvelija Otto on tummaihoisena Nellaa hämmentävä. Kaupunkilaiset ovat uskonnollisia ja ahdasmielisiä. Naiset kehuvat rikkauksillaan, suvullaan, miehillään ja perillisillään, kun heillä ei ole muutakaan. He pilkkaavat muita ja juoruilevat. Nellan ainoa luotettava seuralainen on rakas lemmikki papukaija.

Nella on erikoislaatuisen kyyninen ollakseen niin nuori. Hän kokee, että naisen ainoa valinta on vaimona oleminen ja lapsenpäästöstä koituvista vaivoista kärsiminen. Hänen mielestään naisen on alistuttava sukupuolielämän vaatimuksiin. Kirkossa pappi saarnaa, että vaimojen on oltava kuuliaisia ja pidettävä koti puhtaana. Nella on oppinut, että yksin asuva nainen on joko huora tai leski. Hienoilla naisilla ei ole omia asioita hoidettavanaan eikä oikeutta omaan omaisuuteen. Lapsetkin kuuluvat miehelle. Nellan henkinen kasvu alkaa siitä hetkestä, kun Johannes tuo kotiin nukkekaapin, josta löytyy kaikki huoneet, jotka heidän oikeastakin talostaan löytyy. Esineet hän tilaa miniatyristilta, joka pian lähettää nukkeja ja esineitä, joita Nella ei ole tilannut ja jotka ovat mystisesti tarkkoja kopioita talon oikeista esineistä. Pelottavaksi tilanteen tekee, että esineet näyttävät ennustavan tulevaisuuden tapahtumia. Nella on yhtä aikaa sekä kauhuissaan että innoissaan. Hän huomaa olevansa keskellä perhettä, joka pitää sisällään tuhoisia salaisuuksia.

Goottilainen talo seisoo jykevänä ja synkkänä joen varrella. Sen sisäseinillä riippuu kammottavia maalauksia kuin tuomiopäivän ennustuksia. Koirat kulkevat kynnet lattiaa raapien. Kirjoituspöydällä odottaa kesken jäänyt kirje. Talo on sekä kiehtova että luotaantyöntävä. Tekisi mieli tutkia sen unohdettuja huoneita, mutta toisaalta pelottaa, mitä niistä sattuisi löytämään.

Kirjan ensimmäinen kappale esittää Nellan hautaamassa hänelle tärkeän ihmisen kirkon lattian alle. Kuka kohtaa onnettoman ja ennenaikaisen lopun? Mitä synkkää Nella saa talossa asuessaan selville?


perjantai 4. syyskuuta 2020

Kerstin Gier: Pilvilinna

17-vuotias Fanny työskentelee parhaat päivänsä nähneessä hienostohotelli Pilvilinnassa Sveitsin vuoristossa. Oikeastaan hän on koulupudokas ja työharjoittelija, jonka tehtävänä on vahtia rikkaiden vaativia lapsia, laittaa hotellihuoneet iltakuntoon asettelemalla lopuksi pikkuiset suklaalevyt tyynyille sekä avustaa kylpyläosastolla vierailevia hoitamalla heidän juoksevia asioitaan. Palkattomuus ei oikeastaan haittaa, sillä Fannyn työpäivät ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Varsinkin siitä lähtien, kun hotellinomistajan poika Ben saapuu paikalle ja kun hotellivieras Tristan jää kiinni ulkoseiniä pitkin kiipeilystä ja etenkin kun hotellivieraista paljastuu joukoittain salaisuuksia.

Pilvilinna on aivan ihana nuortenkirja. Sitä lukee aikuisenakin mielellään pehmeän viltin alla teetä siemaillen - ehkä pienen suklaapalan kera. Kirjassa on runsain mitoin hyvää mieltä, ripaus vanhanajan nostalgiaa, mielikuvitusta herättelevä tapahtumapaikka, koko joukko kiinnostavia henkilöitä, vatsanpohjaa kipristävää jännitystä ja hellyyttävää ensiromanssin tuntua. Pilvilinnaan haluaisi oikeasti mennä vierailulle. Istua kirjastohuoneeseen selailemaan menneisyydeltä tuoksuvia kirjoja, käydä pitkäkseen nauttimaan hellivästä kasvohoidosta, nauttia courmet-leipurin taidonnäytteistä salongissa ja loikoilla pehmeän viltin alla kaakaokuppi ulottuvilla ylellisellä rekiajelulla. Siellä olisi mahdollisuus bongata rikkaita julkisuuden henkilöitä, nauttia henkilökunnan tarjoamasta henkilökohtaisesta palvelusta ja osallistua hulppeisiin tanssiaisiin ilotulituksineen kaikkineen.

Mutta miltä Pilvilinnan tulevaisuus näyttää? Onnistuvatko vieraat romuttamaan loputkin hotellin jäljellä olevasta nostalgiasta vai onko se vielä pelastettavissa?