Kristiina 'Krisse' Kivimaa palaa miesystävänsä Tommin kanssa Kroatiasta takaisin Suomeen. Pyhävirralla on tapahtunut vuoden aikana muutoksia. Kahvila Koivun tilalla on toiminut uusi yritys, ja Krissen isä ja Raila ovat työskennelleet hotellilla. Tommin vanhemmat ovat huolehtineet, että omakotitalon rakennusprojekti on sujunut hyvin. Krisse toivoo, että Tommin jatkuvien sairasteluiden täyteisen vuoden jälkeen elämä asettuu taas tuttuihin uomiinsa, mutta tasaisen elon sijasta Krisse kohtaa elämänsä suurimman surun.
"- tuntui, että hän seurasi sivusta jotakin käsittämätöntä, absurdia näytelmää, painajaisunta, josta heräisi varmasti aivan pian." (s.83)
Kirja kertoo surutyöstä. Krisse vaipuu henkisesti ja fyysisesti lamaannuttavaan tilaan. Hän makaa peiton alla kykenemättä puhumaan, syömään tai peseytymään. Krissellä kestää aikansa ennen kuin hän pääsee taas arkirutiineihin kiinni. Hänessä herää monenlaisia tunteita itkunsekaisesta kaipauksesta hyvien muistojen nostattamaan iloon.
"Kuin kaiken suruun käpertymisen jälkeen jostain olisi alkanut paistaa aurinko sisään." (s.183)
Kirja kertoo elämänvalinnoista ja sukupolvelta toiselle siirtyvästä traumasta. Ihanteellista olisi, jos jokainen voisi päättää omasta elämästään. Tiina ja Heta haluavat salata seurustelunsa. Heidän mielestään tieto suhteesta voi vaikuttaa pienessä kylässä negatiivisesti etenkin Tiinan urapolkuun. Salailu aiheuttaa monenlaisia tunteita. Toisaalta se on pakon sanelemaa, toisaalta hankalaa etenkin omien vanhempien seurassa. Heta ei silti lakkaa haaveilemasta ja unelmoi perheenlisäyksestä. Krisse ei ymmärrä Tiinan ja Hetan salailua. Hänestä on lähinnä kiehtovaa kuulla, mitä naisparista kylällä juorutaan. Krisse itse välttelee käymästä Tommin kanssa keskustelua siitä, yrittävätkö he saada perheenlisäystä. Tommin kanta on selvä, sillä hän on osoittanut toiveensa saada lapsia. Krisse vetoaa rankkoihin menneisyyden kokemuksiinsa ja ajatukseen, että hän ei ehkä koskaan tule haluamaan lapsia. Tilanne ei vaikuta reilulta. Krisse pohtii, olisiko Tommin parempi seurustella jonkun toisen kanssa. Tommi vakuuttaa, että hän tuntee olevansa Krissen seurassa kotonaan.
"- ajatus lapsesta oli kuin möhkäle, joka koetti tunkeutua heidän väliinsä juuri silloin, kun kaikki olisi muuten ollut hyvin." (s.64)
Tässä kirjasarjassa keskitytään niin kovasti työntekoon ja remontointiin, että itsellekin tulee ihan hiki. En tiedä, kuinka Krisse oikein jaksaa. Hän ei näytä viihtyvän kovin pitkään yhden projektin parissa, vaan suuntaa katseensa aina seuraavaan. Toki työtaakkaa helpottaa yhteisön tuki. Itse olisin ollut tyytyväinen, jos tapahtumapaikka olisi pysynyt kahvilassa läpi kirjasarjan, jolloin ihmissuhteet ja käsitellyt teemat olisivat päässeet enemmän pääosaan.
"Tuntui, että näin sen pitäisi olla, tällä tontilla ja puutarhassa pitäisi olla lapsia leikkimässä ja puuhaamassa." (s.148)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!