Leena Sinikka Sokka (syntynyt 1948) on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Ihmiset ovat kertoneet kirjaa varten häneen liittyviä muistoja kuvien kera. Tunnelma on kotikutoinen kuten aikakauden näyttämötaiteen kerrotaan olleen.
"Hänen tarinansa on myös yhden taiteilijasukupolven tarina, tarina toiveesta rakentaa parempi maailma laulamalla ja näyttelemällä." (s.8)
"Saan tehdä työtä, jota intohimoisesti ja palavasti rakastan ja ohikiitävinä hetkinä tunnen kehittyneeni myös ihmisenä." (s.39)
Kaikki alkaa lapsuudesta Helsingissä. Sinikan äiti eroaa aviomiehestään, joka on vammautunut henkisesti sodassa ja alkoholisoitunut. Sinikka viettää vuoden Turussa katolisten nunnien sisäoppilaitoksessa. Hänen lapsuutensa ja nuoruutensa koostuu leireistä, musiikista ja teinitoiminnasta. Ulospäinsuuntautunut ja impulsiivinen Sinikka pääsee teatterikouluun toisella yrittämällä. Hän esiintyy televisiossa ja Helsingin kaupunginteatterissa. Sinikka profiloituu kommunistisen liikkeen keulakuvaksi. Hän kiertää maailmaa ja on muun muassa Chile-solidaarinen. Hän esiintyy vasemmistoradikaalissa KOM-teatterissa ja laulaa Agit Prop -lauluyhtyeessä. Sinikan toimintaa ohjaa humanismi.
"Kaikilla oli samanlainen palo taistella paremman maailman puolesta. Aatteemme oli puhdasta ja samalla myös naiivia aatteen paloa." (s.110)
"Pidimme sotaakäyneitä sotahulluina omaa rauhanaatettamme vasten. Emme ajatelleet, että vanhempamme olivat pelastaneet Suomen." (s.130)
Kirja on mielenkiintoinen kurkistus sekä yhden näyttelijän elämään että kotimaisen poliittisen teatterin historiaan. Toteutus olisi mielestäni voinut olla selkeämpi. Kirjaa lukiessa tuli tunne, että se on kirjoitettu sukulaisille, ystäville, kollegoille ja tuttaville tai jopa omaan pöytälaatikkoon muistoksi.
"On pyrittävä ottamaan suuria tehtäviä, aina mieluummin vähän suurempia kuin mihin itse luulee pystyvänsä." (s.221)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!