Tiffy etsii itselleen asuntoa ja päätyy muuttamaan kimppakämppään Leonin kanssa. Ehtona on, että he eivät koskaan tapaisi toisiaan. Leon käyttää asuntoa päivät, sillä hän työskentelee yöhoitajana, ja Tiffy on asunnossa yöt, sillä hän on päivätöissä kustannustoimittajana. Tiffy ja Leon alkavat kommunikoida toistensa kanssa muistilappujen avulla, mistä muodostuu heille tärkeä rutiini.
"Irrotellessani Post-it-lappuja ja teipillä kiinnitettyjä paperinpalasia kaappien ovista, pöydistä, seinistä ja (yhdessä tapauksessa) roskiksen kannesta, huomaan hymyileväni." (s.101)
Leonin elämässä on äiti, joka on kokenut toinen toistaan toksisemman parisuhteen, ja veli, joka on syyttömänä vankilassa. Hänelle tärkeitä ovat myös hänen sympaattiset potilaansa. Tiffyllä on kaksi hyvää ystävää ja haastavaakin haastavampi (ex) miesystävä. Hän kommunikoi myös kirjailijoiden ja työkavereiden kanssa. Tiffyn elämän ihmiset ulottuvat pikku hiljaa myös Leonin elämän puolelle ja toisinpäin. Syntyy kiinnostava tarina, jonka seuraamista ei malta lopettaa. Kaltoinkohtelua ja epäoikeudenmukaisuutta on käsitelty hyvin ja voimauttavasti. Lukija tsemppaa Tiffyä ja Leonia heidän vaikeuksiensa yli. Tarinassa on vakavista aiheista huolimatta lämmin ja elämänmyönteinen tunnelma. Kirja on ehdottomasti suosikkini kaikista lukemistani romantiikka genren kirjoista. Ihastuttava. Kaipaan Tiffyä ja Leonia. Heidän persoonansa välittyvät kirjan sivuilta elävinä. He ovat inhimillisiä ja rakastettavia.
"'Minä kerroin kaikille, että Leon asuu jonkun tytön kanssa ja kirjoittaa sille tytölle viestejä ja se tyttö saa hänet nauramaan.'" (s.146)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!