Erakot elävät suomalaisesta yhteiskunnasta omiin oloihinsa vetäytyneinä. Heitä on asustanut metsissä, saarilla, kylien perällä ja kaupungin laidalla. Heidän syynsä irtiottoon eivät ole sellaisia, joista he välittäisivät kertoa, tai ne eivät välttämättä ole selviä edes heille itselleen. Toisaalta syyt voivat olla hyvinkin näkyvästi esillä kuten uskonnollinen kilvoittelu munkkina tai halu suojella ympäristöä. Erakkojen oletettu sukupuoli on useimmiten mies. Sotien aikaan ja jälkeen Lapissa on viihtynyt lukuisia miehiä kultaa huuhtoen ja erinäisiä oman elämän tragedioita paossa eläen. Erakoista löytyy taiteilijoita, kirjailijoita ja ihmisiä, jotka vain tykkäävät puuhastella yksin.
"Minä olen kasvanut yksinäisyyteen. Olen yksinäinen penikka." (s.47)
Nykyaikana on yhä vaikeampaa elää yhteiskunnasta irrallaan, sillä erämaihin on vaikea piiloutua ja yhteiskuntaa on mahdotonta paeta. Toisaalta onko tavallaan syrjäytyneenä ja yhteisöstä täysin irrallaan oleminen mielekästäkään. Erakoilla onkin aina ollut luotettuja henkilöitä, jotka auttavat heitä. Jotkut erakoista ovat asuinalueellaan tunnettuja henkilöitä ja jopa legendan maineessa.
"Turismi, lisääntyneet metsäautotiet ja vaellusreitit ovat tehneet tehtävänsä. Erämaasta, niin laaja kuin se pohjoisessa onkin, on yhä vaikeampi löytää sellaista pysyvää rauhaa ja piilopaikkaa, jota moni entisaikain erakko on hakenut." (s. 71-72)
Klaus Backberg vaikuttaa ihmiseltä, joka on tiennyt, mitä haluaa tehdä ja minkälaisiin asioihin uppoutua. Hän on nauttinut enemmän tekemisestä kuin ihmisten seurasta. Hänen kykyynsä paneutua häntä kiinnostaviin asioihin on helppo samaistua. Ympärillä olevat ihmiset vain haittaavat elämää alentavilla kommenteillaan tai estävillä toimillaan. Yksinäisyydessä saa itse määritellä omat tekemisensä.
"Opettaja vastasi, että ei täällä laivoja ja mitään sellaisia mitä tahdotaan. Täytyy tehdä sitä mitä on määrätty. -- Ja minä olin ajatellut että nyt teen laivan itselleni-" (s.98)
Rami Hiltunen on ihminen, joka on jättänyt palkkatyön ja ryhtynyt elämään omavaraisesti. Hän on kertonut ihmisten olevan epäluotettavia ja nauttivan toisten murheesta. Itsekin olen joskus ajatellut ihmisiin petyttyäni, että kunpa voisin muuttaa jonnekin metsän keskelle asumaan kauas kaikista. Ei tarvitsisi murehtia, kelpaako sellaisenaan toisille. Ei olisi ketään puhumassa ja tekemässä pahaa.
"'Mitä enemmän hamstraat ja ahnehdit, sitä enemmän tarvit, ja onko se sitten elämää.'" (s.118)
Kirjassa pohditaan, kuinka erakoihin suhtaudutaan epäilevästi ja arvostelevasti. Heihin liitetään negatiivisia mielleyhtymiä rikollisuudesta mielenterveysongelmiin. Ekstroverttiä, kasvusuuntaista, suorituskeskeistä ja kiireisen kaupunkilaista elämäntapaa arvotetaan korkealle. Ekologisia erakkoja saatetaan ihailla. Totuus on, että ihmisiä on monenlaisia. Erakoista ei kannata edes yrittää kirjoittaa yhtenäisesti. He ovat ihmisiä siinä kuin muutkin.
"Yksin pärjäämistä ihaillaan, toisinaan jopa romantisoidaan. - - Annammeko toistemme Suomessa yksinäistyä liian helposti? Annamme joskus jopa liikaa tilaa ja vapautta olla omassa rauhassa?" (s.206)
"- hän ei väitä olevansa immuuni yksinäisyyden tunteelle. Tunne on joskus niin vahva, että se voi johtaa itsesääliin ja jopa masennukseen." (s.169)
"Yksinäisyys on terapeuttista niin kauan, kun siitä saa päättää itse" (s.215)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!