Siirry pääsisältöön

Sanna Kajander-Ruuth: Laman lapset

1990-luvun lama on aiheuttanut toisille perheille vaurastumista ja toisille kärsimystä. Osaa lama ei juurikaan koskettanut. Tässä kirjassa kerrotaan laman synkistä puolista, politiikasta ja taloudesta yksilökokemusten värittämänä.

"Alkoivat nakkikastikkeen väriset ja makuiset, apeat laman vuodet." (s.63)

1980-luvulla elettiin nousukautta. Kaikilla oli kaikkea. 'Kaikki' rakensivat omakotitalon, hankkivat statussymboleita vesisängystä leipäkoneeseen ja ottivat lainaa perustaakseen yrityksen. 1990-luvulla tuo kaikki menetettiin. Omaisuuden lisäksi ihmisten terveys tai jopa henki menivät.

"Jälkeenpäin, aikuisena lapsuuttaan arvioidessaan laman lapset näkevät myös asioiden toisen puolen. Kuten sen, että vanhemmat saattoivat ottaa isojakin taloudellisia riskejä niitä ehkä kovin perusteellisesti punnitsematta. Tai sen, että kodeissa juotiin alkoholia melko runsaasti-" (s.54)

Kirja on pieni pintaraapaisu valtavan isoon aiheeseen. Haastatelluille henkilöille, jotka olivat laman aikaan lapsia tai nuoria, on käynyt ihan hyvin, mikä luo kerrontaan toiveikasta tunnelmaa ja toki hieman vääristää mielikuvaa. Synkimmät tarinat puuttuvat joukosta, sillä ihmisten on edelleen haastavaa suostua haastateltaviksi ja puhua tapahtuneesta. Moni kärsii laman vaikutuksista edelleen.

"Kiristyvä tilanne heijastui heidän avioliittoonsa, isä alkoi juoda yhä enemmän. Minulla on myös vahvoja, pelottavia muistikuvia siitä, että hän löi äitiä. Kotona riideltiin paljon, tunnelma oli aina kireä." (s.63)

Pohdin kirjan luettuani, kuinka ihmiset joutuvat alituiseen keskittymään rahaan. Laman ajan ihmisillä saattaa olla vaikeuksia rahankäytössä. He joko käyttävät kaikki rahansa heti, jotta ne eivät ehdi hävitä, tai sitten säästävät kaiken niin että ullakolle kerätään huuhdellut margariinirasiatkin. Moni lama ajan lapsista hakeutui osa-aikaisiin palkkatöihin jo alaikäisenä.

"Olisin itse tarvinnut tukea, mutta jouduin tukemaan vanhempiani." (s.35)

Kirjan lopussa lamaa verrataan koronapandemia aikaan ja ollaan toiveikkaita, että yksilön kärsimykset ja etenkin lapset otettaisiin tällä kertaa paremmin huomioon. Koen, että näitä kahta tilannetta on erittäin vaikea verrata toisiinsa varsinkin näin lähellä tapahtumahetkeä. Mielestäni nykyään lapsille puhutaan asioista enemmän kuin 1990-luvulla. Voisin jopa väittää, että ehkä liikaakin. Pitäisi löytää keskitie puhumattomuuden ja liialliselle uutisvirralle altistamisen väliltä. Lapset ansaitsevat huolenpitoa ja turvaa. Heidän tulisi saada olla lapsia.

"Aikuiset saattoivat olla niin uppoutuneita omiin ongelmiinsa, ettei lapsen hädälle ja pelolle liiennyt huomiota. Usein kukaan ei selittänyt kunnolla, mitä perheessä oikeastaan oli tapahtumassa-" (s.67)

Toivoisin, että ohueen kirjaan olisi valittu vielä tarkempi rajaus. Haastatteluissa lähdettiin hieman liian lavealle, kun käytiin läpi erään miehen rikolliset puuhatkin. Ehkä kirjalla haluttiin antaa aiheita jatkokeskustelulle ja tuleville kirjoille.

"Toivon, että työ jatkuu." (s.156)

Pohdin, mitä itse muistan lama-ajan yleisestä ilmapiiristä. Luokkakuvissani istuvat lapset, joiden vaatteissa komeilee näkyviä paikkoja. Kiusaamista ilmeni, jos joku oli saanut uusia vaatteita tai uuden muodissa olevan lelun. Huhut kiersivät, kuka oli päässyt kotimaanmatkailulle. Muistan eräätkin synttärit, joilla pääasiassa leikittiin lasten ryhmäleikkejä ja kohokohtana oli kioskilta vuokrattu elokuva. Koulun keittiö vaati perheitä keräämään ruoanlaittoa varten puolukoita. Mitään erikoisia harrastuksia ei ollut, mitä nykyaikana näkee. Kirjaston valikoima oli aika vanha ja suppea. Mitään uutta ei selvästi hankittu. Lapsille suunnatuista palveluista oli karsittu. Opettajat olivat välinpitämättömiä ja ankaria. Ympärillä vallitsi vanhanaikaisuuden tuntu.

"Lasten ympäristöstä tai ilmapiiristä puuttuu iloa, siinä on enemmän ahdistusta kuin toisissa oloissa olisi laita -" (s.29)

Kommentit

  1. Tän kirjan luettuani ymmärsin ekaa kertaa, miten lama on vaikuttanu muhun.

    VastaaPoista
  2. 1990-luvun lama ja sen seuraukset, jotka yhä vieläkin vaikuttavat, on kipeä ja arka aihe, josta soisi kirjoitettavan asiapitoisen tutkimustyyppisen teoksen.
    Tuolloin kapeni voimakkaasti mm. leveähkö keskiluokkamme ja yrittäjäkuntaa ei leikattu vain viikattella vaan leikkuupuimurilla, itsemurhia tapahtui liikaa.
    Vaikeaa ja ns. pitkävaikutteisesti virkistävää aikaa, joka pitää sisällään myös melkoisia selviytymistarinoita ja senaikaisen yrittäjäpolven lasten uskomattoman hyvää menestymistä opin- ja elontiellä, - kaikesta huolimatta:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!