maanantai 3. lokakuuta 2016

Akira Himekawa: The Legend of Zelda: Ocarina of Time Part 1



"The fate of the land of Hyrule rests in the hands of one young boy."

Himekawa, Akira: The Legend of Zelda: Ocarina of Time Part 1
Julkaistu: 2008
Alkuperäinen julkaisu: 2008
Alkuperäinen nimi: Zelda no densetsu - toki no ocarina - jou
Mistä maasta: Japani

Kääntänyt: John Werry
Sivumäärä: 192


Sain 90-luvulla joululahjaksi The Legend of Zelda: Ocarina of Time Nintendo 64 -pelin. En ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Ihastuin peliin heti, sillä siinä oli upeat grafiikat, jännittävä tarina ja hauskat hahmot. Tykästyin etenkin Saria nimiseen hahmoon, joka asusteli metsässä. Huomasin sattumalta, että Espoon kaupunginkirjastossa oli kyseisen pelin pohjalta tehty sarjakuvakirja. Päätin heti lainata sen ja kietoutua nostalgian huumaan. Mutta ensin minun piti opetella, kuinka mangasarjakuvaa luetaan. Tiesin toki, että lukeminen aloitetaan niin sanotusti väärästä päästä, mutta ruutujen järjestyksen opetteluun meni hetki aikaa.

Tarina kertoo Link nimisestä pojasta, joka asuu Kokiri metsässä. Kokirit eivät koskaan kasva aikuisiksi, ja jokaisella heistä on oma keiju. Link on kuitenkin poikkeus, sillä keiju ei ole vielä tullut hänen luokseen. Eräänä yönä paha valtaa suuren deku puun, joka valvoo metsän rauhaa. Link päättää mennä auttamaan puuta ystäviensä kanssa. Tapaus johdattaa pojan seikkailusta toiseen valtakunnan jokaisella laidalla.


Sivulla 15 Link ajattelee suurta maailmaa

Tarina erosi hieman pelistä, sillä kirjaan on varmasti haluttu enemmän sujuvuutta sekä ripaus huumoria. Minusta oli hauskaa pitkästä aikaa seikkailla vanhojen tuttujen hahmojen parissa. Tarina jatkuu toisessa osassa, joten minun pitäisi jossain välissä lainata myös se kirja. Voin suositella sarjakuvaa Zelda peleistä, mangasarjakuvista tai seikkailuista pitäville.

4 kommenttia:

  1. Wou. Mangaa en kyllä ole koskaan lukenut, mutta ihan vaan Zeldan takia tuon voisi katsastaa jos tulee joskus vastaan kirjastossa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustumisen arvoista! Varsinkin, jos aihe kiinnostaa. Mielenkiintoinen kokemus lukea ns. väärin päin :)

      Poista
  2. Oikealta vasemmalle lukeminen vaatii hetken totuttelua mutta kyllä siihen tottui aika nopeasti :)

    Zeldoja en ole ikinä pelannut (kun pelaan, pelaan PC:llä) mutta tämä Ocarina of Time on nimenä tuttu, kun aika usein nousee esiin kun listataan kaikkien aikojen parhaita pelejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tutustua, jos joskus on mahdollisuus :)

      Poista

Kiitos kommentista!