lauantai 17. helmikuuta 2018

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon



"- Suomi on kaunis maa ja siellä on mukavia ihmisiä!"

Härkönen, Anna-Leena: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 189


Kirjassa on kirjoituksia, jotka ovat ilmestyneet Apu-lehdessä vuosina 2013-2017. Härkönen kirjoittaa tuttuun suorasukaiseen tyyliinsä elämän sattumuksista ja ajatuksistaan niihin liittyen. Moni kirjoituksista puhutteli tai nauratti minua. Muutamiin oli vaikea samaistua tai ne eivät herättäneet mitään ajatuksia tai tuntemuksia. Kirjan tyyli inspiroi kirjoittamaan pilke silmäkulmassa.

"Minulla on ikävä tietämättömyyttä. Ennen ei tarvinnut ottaa vastaan joka suunnalta saatavaa uutistulvaa, joka käsittelee kaikkea luonnonkatastrofeista kaverin uusiin takkiostoksiin." (s.122-123)

Sämpylät metroon niminen kirjoitus sisälsi hyviä oivalluksia ikääntymisestä. Nyökyttelin innokkaasti lauseille, joissa mainittiin iän myötä syntyvä kasvosokeus ja sanojen hakeminen puhuessa. Tähtitiedettä kirjoituksessa kerrottiin nukkumisesta. Lämpimät sukat ja ruisleipä on myös täällä todettu toimiviksi! Naurahdin melkein ääneen Nuoriso kukkoilee kirjoituksen maininnalle ihastuttavasta 94 vuotta täyttäneestä isoäidistä, joka oli kertonut, kuinka nuoriso kukkoili Ruska-kerhossa. Hän viittasi kommentillaan 70-vuotiaisiin! Nyökyttelin innokkaana Paras ikä kirjoituksen toteamukselle, että nainen ei saa haukkua itseään, sillä sitä saa kuulla ihan tarpeeksi ulkoapäin.

"Eikä erityisherkkä vaadi erityiskohtelua. Hän vain toivoo saavansa olla sellainen kuin on, ilman mollaamista ja taivastelua." (s.175)

Samaistuin tekstiin, jossa kerrottiin siitä, kuinka Härkönen ei pidä koirista. Minä en ole koskaan ymmärtänyt koiria tai koiranomistajia. Heidän ajatuksensa elämästä ovat täysin päinvastaiset kuin omani. Heillä on ensinnäkin omat säännöt siihen, millä puolella jalankulkijan kuuluu tiellä kävellä. He eivät myös ymmärrä, että ohitustilanteessa koira tulisi pitää lähellä omistajaa eikä löysätä hihnaa kilometrien pituiseksi, jotta hauveli varmasti pääsee sotkemaan ohikulkijan vaatteet rapaisella turkillaan, kuonollaan ja pahimmassa tapauksessa kielellään. Ja lopuksi tässä tulee päivän vinkki: "Ei koirille" -kyltti kannattaa ripustaa vain sinne, jonne ehdottomasti haluaa koiria vierailulle - etenkin niiden ulosteita.

"Pahinta koirissa on räksytys. Se levittää ympäristöön ahdistusta ja levottomuutta -" (s.34)

Härkönen kirjoittaa omia ja muiden ihmisten elämän sattumuksia. Minulla on eräs mieleenpainuva muisto Härkösestä itsestään. Istuin vuosia sitten ratikkapysäkin penkillä kirsikoita syöden. Havahduin siihen, kuinka eräs nainen viesti minulle vallanneeni hieman liian ison alan penkistä. Istuuduttuaan nainen puhui seuralaiselleen niin valittavaan sävyyn, että vilkaisin hienovaraisesti vierustoveriani. Tunnistin hänet hämmästyksekseni kirjailijaksi. Toivuttuani havainnostani seurasin erään äidin kamppailua ratikkakiskojen yli kahden lapsen ja rattaiden kanssa. Hän oli päättänyt oikoa korkeareunaisesta kohdasta, jossa ei ollut ylityspaikkaa. Kuulin Härkösen äänen tokaisevan tuttuun suorasukaiseen tyyliinsä: "Yhtä helvettiä."

"Minulla on ikävä monia menneen maailman asioita." (s.119)


Helmet lukuhaaste 2018: 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut joitakin Härkösen kirjoituksia Apu-lehdestä. Pidän hänen kirjoitustyylistään, joten varmasti tämänkin kirjan lukisin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella! Härkösen tyyli on omaleimainen!

      Poista
  2. En ole lukenut Härköseltä muuta kuin teoksen Loppuunkäsitelty. Ehkä minulla ja kirjailijalla ei ole yhteistä, sillä pidän koirista :) No, leikki sikseen, voisin toki kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Härköseltä muutaman kirjan. Pidän hänen uudemmista kirjoistaan. Hänellä on niin omintakeinen tyyli kirjoittaa!

      Poista

Kiitos kommentista!