perjantai 16. helmikuuta 2018

Satuja aikuisille: Sadan vuoden unet



"Mitä sadut oikeastaan ovat?"

Satuja aikuisille: Sadan vuoden unet
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi

Toimittanut: Juri Nummelin
Kustantaja: Kustannus Jalava
Sivumäärä: 331


Kirjaan on koottu kolmetoista suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa satua, jotka ovat saaneet inspiraationsa jostain jo olemassa olevasta sadusta. Minua puhutteli satu nimeltään Pieni mies, muodoltaan väärä, sillä se käsitteli elämän epäoikeudenmukaisuutta ja erilaisten ihmisten alistamista. Tyttö nimeltä Kari pureutui tyttöjen ja poikien kahlitseviin ja kärjistettyihin sukupuolirooleihin. Vaikuttavin satu oli kuitenkin Hantta ja Kertsi, jossa kaksi neuvokasta lasta joutuivat pärjäämään julmassa aikuisten maailmassa oman nokkeluutensa avulla. Jouduin sadun lukemisen jälkeen pitämään pitkän ajatustauon, sillä koin sen niin voimakkaasti. Maailma voi olla paha paikka pienille, avuttomille ja osattomille. Inhosin Ikuisuuden purema nimistä satua, sillä en pidä kauhutarinoista, joissa ihmisiä vahingoitetaan kuten leikellään luusahoilla.

"Me keinutaan ja kiipeillään ja tehdään tosi iso hiekkakaupunki, mut sitten meillä on taas nälkä ja Kertsiä alkaa selvästi väsyttää. Skädää ei näy. Aurinko on ihan alhaalla ja siitä tietää toukokuussa, että kello on aika kamalan paljon." (s.241)

Olen lukenut Serena Valentinon kirjoja, joissa hän on kertonut Disneyn satuja omasta näkökulmastaan, joten tämä kirja alkoi kiinnostaa, kun törmäsin siihen sattumalta kirjastossa. Minusta oli satuja lukiessa hauska yrittää arvuutella, mistä satu oli saanut inspiraationsa. Kirjan lopusta sain tarkistaa, mitä kirjailija oli itse ajatellut. Minulla heräsi ajatus lukea tämän jälkeen alkuperäisiä satuja, kuten Tuhannen ja yhden yön tarinat tai Grimmin veljesten satuja.

"Hän oli jo ehtinyt oppia, että vaikka lapsilla oli paikkansa, tytöille oli erikseen vielä omansa, eikä siitä sopinut luistaa." (s.185)


Helmet lukuhaaste 2018: 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

1 kommentti:

  1. Onpa kivan tuntuinen kirja. Hauska idea on tuo, että voi sitten kirjan lopusta katsoa, mitä kirjailija on itse ajatellut. Mukavaa talvista viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!