Kansa on harjoittanut runolaulantaa. Lauluissa on esiintynyt tuttuja henkilöhahmoja, paikkoja ja tapahtumia, mutta aikajärjestystä ja ykaityiskohtia on improvisoitu laulaessa. Mukaan on otettu vaikutteita muista kulttuureista ja uskonnoista. Laulut ovat olleet alati muovautuvia.
"Ilman myyttiä, maailmanselitystä, ihminen ei pysy nahoissaan eikä järjissään." (s.132)
Kansallismieliset suomalaisuuden rakentajat ovat nähneet kansanrunouden puhtaana ja muuttumattomana historiallisen tiedon lähteenä ja saksalaisten esimerkin mukaisesti politiikan välineenä. Runous on toiminut todisteena suomalaisuuden juurista ja ikiaikaisuudesta ja kulttuurin yhtenäisyydestä. Sen kautta on puhunut muinainen kansan henki. Kristillinen kirjallinen kulttuuri on syrjäyttänyt suullisen tarinaperinteen, joten 'kulttuurisesti staattisella alueella' eläneiden karjalaisten tehtäväksi on asetettu runojen antaminen suomalaisille luontevana kulttuurin siirtona heimoveliaatteen hengessä.
"Menneisyyden säilöminen on aina valikoivaa politiikkaa ja tarkoitushakuista haltuunottoa." (s.153)
Zacharias Topelius (1818-1898) on julkaissut keräämänsä 160 kansanrunoa, joissa esiintyy Väinämöinen, Lemminkäinen ja sammon ryöstö. Carl Axel Gottlund (1796-1875) on julkaissut keräämiään runoja kahdessa niteessä nimellä Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Hans Rudolf von Schröter (1798-1842) on julkaissut 34 muinaisrunoa kirjassaan Finnische Runen. Elias Lönnrotin (1802-1884) kokoama Kalevala on julkaistu vuonna 1849. Prosessiin on kuulunut muun muassa runonkeruumatkoja, materiaalin läpikäyntiä ja uudelleenjärjestämistä, suomentamista, seksin sensurointia, tyylin ylevöittämistä, naisnäkökulman vähentämistä, kristillisten elementtien poistamista, pakanalliseksi muuntamista ja sankaruuden, tragedian ja sotaisuuden lisäämistä. Lönnrot on kirjoittanut esipuheeseen koonneensa runoja yhteen. Runot ovat alun perin olleet improvisoituja ja tapahtumat ja aikajärjestykset vaihtelevia, mutta kirjallinen tuotos on vaatinut pysyvyyttä. Kalevala on tästä huolimatta esitetty laulajien sellaisenaan välittämänä eepoksena.
"- maailmalta oli kuultu, että ei se ole kansa eikä mikään, jolla ei ole omaa eeposta. Nyt oli. Lönnrotin kirja nosti Suomen kansaksi kansojen joukkoon." (s.61)
Keisari Aleksanteri II on käskenyt kehittää kouluja, ja Uno Cygnaeus on vastannut. Kouluissa on opetettu Kalevalaa, Topeliuksen Maamme kirjaa ja Raamattua. Kansallisromantiikka on kukoistanut. Akseli Gallen-Kallela, Juhani Aho, Eero Järnefelt, Venny Soldan-Brofeldt, Eino Leino, Emil Wikström, Robert Kajanus ja muut kuuluisat nimet ovat luoneet Kalevalan visuaalista ilmettä. Paraske Mikitantytär eli Larin Paraske (1833-1904) on laulanut runsaasti lauluja muistiin ja toiminut maalausten mallina ja elävänä muinaisuuden symbolina. Yrityksiä ja asuinpaikkoja on nimetty Kalevalan mukaan. Kalevalaa on aina tulkittu omista lähtökohdista ja tavoitteista käsin ja otettu milloin minkäkin propagandan välineeksi.
"Yhteisö pysyy koossa uskon voimalla, uskomalla omaan olemassaoloonsa." (s.81)
Kirjan avulla Kalevalan historia ja nykyaika tulee tutuksi. Siinä pohditaan kulttuurin siirron, sulautumisen ja omimisen kysymystä, ja todetaan, että suullisen perinteen säilyminen ja sen kerääminen luettavaan muotoon on joka tapauksessa tärkeää. Hyvää Kalevalan päivää!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!