Vietnamissa syntynyt kanadalainen kirjailija Kim Thuy kertoo kirjassaan hajanaisin ja lyhyin katkelmin omaelämäkerrallisia muistoja. Tarinat ajelehtivat alkaen venepakolaisuudesta ja johtaen uuteen kotimaahan sopeutumiseen.
"'Elämä on taistelua, jossa suru tietää tappiota.'" (s.20)
Elämä. Siihen kuuluvat sekä ilot että surut, sekä rakkaus että pelko, sekä pahuus että lohtu. Elämän virta tuudittaa. Se soljuu, virtaa, kastaa, ryskyy, räiskyy, upottaa, hukuttaa, piilottaa ja rauhoittaa. Se puhdistaa ja tahraa. Se tulvii. Se kuivuu. Elämään kuuluu kaikki.
"Olimme nuoria, emmekä tienneet, että historianopetus oli etuoikeus, johon vain rauhan aikaa elävillä mailla on varaa." (s. 45)
Perheen vanhemmat esiintyvät todellisina selviytyjinä. He siivoavat ja työskentelevät ravintolassa, vaikka Vietnamissa he ovat viettäneet aikaansa seurapiireissä. He ovat sopeutuvaisia ja lastensa parempaa tulevaisuutta ajattelevia. He ovat nähneet, kuinka kommunistit valtaavat heidän talonsa, lapsisotilaat polttavat heidän omaisuutensa ja ihmisiä lähetetään uudelleenkoulutusleireille. He ovat todistaneet, kuinka naiset saavat amerikkalaisille sotilaille orvoiksi syntyneitä lapsia ja kuinka pahaa-aavistamattomat kulkijat astuvat maamiinoihin. Uudessa kotimaassa on opeteltava aivan uusi kulttuuri pukeutumisesta ja syömisestä alkaen. Ihminen taipuu ääritilanteessa mihin vain. Unohtaa aseman ja omaisuuden ja keskittyy tarinoihin.
"Kerron Pascalille näitä anekdootteja säilyttääkseni sellaisen siivun historiaa, josta koulun penkillä ei kuulla koskaan." (s.44)
Kumpi on pahempi: sota vai rauha? Vai onko niillä loppujen lopuksi eroa?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!