tiistai 16. helmikuuta 2021

Trevor Noah: Laiton lapsi

Eteläafrikkalainen Trevor Noah kirjoittaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan humoristiseen sävyyn, sillä onhan hän ammatiltaan koomikko. Kaikki alkaa siitä, kun hän syntyi sveitsiläisen isän ja afrikkalaisen äidin lapseksi. Hän oli värillinen lapsi, jonka synnyttäminen oli rikos. Mies saattoi saada rangaistukseksi viisi ja nainen neljä vuotta vankeutta. Lapsi saatettiin viedä lastenkotiin. Tämän vuoksi Trevor eli suurimman osan ajasta piilossa sisätiloissa ja erossa isästään. Hän kasvoi mustien naisten maailmassa, sukkuloi eri rotujen ja kielten välillä ja käytti äidiltään oppimaansa viisautta selvitäkseen lukuisista kiperistä tilanteista.

"Apartheidin nerokkuus oli siinä, että se onnistui saamaan ihmiset, jotka muodostivat väestön ylivoimaisen enemmistön, kääntymään toisiaan vastaan. Se oli tosiasiassa erillisvihaa, apart hate." (s.13)

"Yhdysvalloissa alkuperäiskansat suljettiin pakolla reservaatteihin, ja siellä oli orjuus, jota seurasi rotuerottelu. Kuvittele, että nuo kaikki kolme asiaa tapahtuisivat yhdelle ihmisryhmälle samanaikaisesti. Sitä oli apartheid." (s.34)

Rotuerottelu aiheutti sen, että mustat joutuivat turvautumaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen saadakseen päivittäiset askareensa hoidettua. Heitä ei esimerkiksi huolittu linja-autoihin, joten heidän oli luotava oma kuljetusjärjestelmänsä. Koululuokatkin oli jaoteltu a- ja b-luokkiin. B-luokalle joutumisesta tuli ikuinen merkintä ja se huononsi tulevaisuuden näkymiä. Luokalle joutuivat tietysti vain mustat. Etelä-Afrikan mustalla väestöllä ei ollut mitään mahdollisuuksia nousta ghetosta. Siitä pitivät huolen sekä järjestelmä että asukkaat itse. Kukaan ei saanut erottua joukosta, ei hyvässä eikä pahassa. Jokaisen piti edustaa omaa rotuaan niin kuin yhteisölle oli iskostettu. Jokaisen piti tietää oma paikkansa. Valkoiset puolestaan eristäytyivät korkeiden muurien taakse. He asuivat kuin luksusvankiloissa pelätessään mustia rikollisia.

"- kaikilta mustilta olisi viety kansalaisuus ja heidät olisi siirretty kotimaihin eli bantustaneihin, puoli-itsenäisille mustien asuinalueille - - ghetoissa, jotka oli rakennettu valkoisten alueiden lähistölle mustien työläisten asuinalueiksi. - Jos heidän työlupansa jostain syystä peruutettiin, heidät voitiin karkottaa takaisin bantustaniinsa." (s.38)

Etelä-Afrikka ei ollut värillisille helpoin paikka asua, vaikka apartheid oli päättynyt. Trevor huomasi, että hän ei kuulunut mihinkään ryhmään. Hänellä ei ollut selkeitä sukujuuria. Hän oli sekoitus kaikesta. Hän koki olevansa ulkopuolinen. Hän oli klovni, joka hauskuutti muita. Hän oli sekä kaikkien kaveri että loputtoman yksinäinen.

"Etelä-Afrikan värillisten historia on tässä suhteessa pahempi kuin Etelä-Afrikan mustien. Niin paljon kuin mustat ovat joutuneet kärsimään, he sentään edes tietävät, keitä he ovat. Värilliset eivät tiedä." (s.148)

Kirjassa parasta on äidin ja pojan suhteen kuvaus. Äiti oli uskonnollinen nainen, joka kävi sunnuntaisin kolmessa eri kirkossa. Hänen ja Noahin keskustelut Jeesuksesta ovat hulvattomia. Äiti voitti väittelyt aina. Hän oli vahvatahtoinen ja kulki aina omaa tietään. Asenne oli hyödyllinen väkivaltaisella alueella asuessa, vaikka joskus saattoikin tuntua siltä, että äiti oli liiankin uhkarohkea. Trevor Noah ei säästele sanojaan kehuessaan äitiään tapahtumien kuvailun kautta.

"Äidillä oli tapana viedä minut puistoon, jossa hän antoi minun juosta itseni uuvuksiin ja kuluttaa energiaa. Hän otti mukaan frisbeen ja heitteli sitä, ja minä juoksin ottamaan sen kiinni ja toin takaisin hänelle. -- Niinpä vasta kun aloin viettää aikaa puistossa valkoisten ja heidän lemmikkieläintensä kanssa, tajusin, että äiti koulutti minua kuin koiraa." (s.104)

Kirjassa mainitaan ohimennen oikeudenkäynnit, joissa ihminen voitiin tuomita noituudesta. Esimerkiksi joku voitiin tuomita siitä, että hän oli kutsunut salaman taivaalta tappamaan naapurinsa. Sanotaan myös, että mustilla ei ole lemmikkeinä kissoja, sillä ne ovat noitia. Minusta olisi mielenkiintoista lukea aiheesta enemmän.

"Eikä asianajajasi voi käyttää argumenttia 'Noituutta ei ole olemassa.' Ei todellakaan. Koska silloin häviät juttusi." (s.50)


4 kommenttia:

  1. Kivasti esittelit kirjan. Minulle tämä oli yksi viime vuoden parhaimmista lukukokemuksista.

    VastaaPoista
  2. Minä äänestin tätä Globalian kakkoseksi, upea kirja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!