16-vuotias Sarastuksen Lasinkirkas prinsessa Sadeia hallitsee valtakuntaansa yksinvaltiaana. Hän on kerännyt ympärilleen lasittarien hovin, jonka hän pitää aisoissa alistavien lempinimien avulla. Uusin hieman pyöreä ja liikaa omia mielipiteitä omaava lasitar nimetään Imupaperiksi. Sadeia on tottunut saamaan kaiken, joten kuullessaan valtameren takana asuvasta Surukauriin kansasta, hän päättää lähteä uhkarohkealle matkalle. Kansa uskoo, että surukauriit kertovat jokaiselle ihmiselle hänen surutaakkansa. 6-vuotias Uli viettää kauriin kanssa koko yön, mitä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut. Pojan suru johdattaa kansan ennenkokemattomien tapahtumien äärelle.
"Oli äänetöntä, pysähtynyttä, oli vain prinsessa Sadeian kauneuden pakottava läsnäolo, se oli kuin kiivas rytmi kaikkialla ilmassa heidän ympärillään." (s.28)
Enorannan teksti on kaunista ja viipyilevää. Hän on kirjoittanut henkilöistään uskottavan ahdistavia, kirjan nimen mukaisesti lasinteräviä ja surunhauraita. Teksti tuntuu ajoittain jopa liian negatiiviselta. Sen lukeminen on haastavaa, sillä kertoja vaihtuu tiuhaan. Henkilöitä on paljon, ja heidät on nimetty vaikeilla nimillä. Osalla heistä on useampia eri kutsumanimiä. Eniten pidän Tirilaiasta. Hänen tarinansa on varmasti surullisin kaikista. Olisin halunnut lukea hänestä enemmänkin. Aiheet vaihtuvat jatkuvasti. Ajatuksia heitetään oikealle ja vasemmalle, mutta mihinkään ei oikein tartuta. Ainoastaan kaipaus ja rakkaus pysyvät.
"Minun itsetuntoni tai ihmisarvoni ei riipu tämän ihmisen mielipiteistä" (s.21)
Kirjassa parasta on Surukauriin saari. Sen asukkailla on oma ainutlaatuinen kulttuurinsa, jota ulkopuoliset eivät ole päässeet koskettamaan. Pidän sumunsalpaajasta, jonka tehtävänä on suojella saaren asukkaita, huolehtia seremonioista ja kouluttaa seuraavaa sukupolvea saaren tavoille. Jännittävintä saarella on viidakkolaakso, jossa asuu apinoita, hämähäkkejä, käärmeitä ja lihansyöjäkasveja. Asukkaiden käsitys kuolemasta on surullisen kaunis. He ajattelevat kuollutta ihmistä hajonneiden tietoisuuksien utuna. Ihminen on kaikkialla ja ei missään. Häntä ei saa koottua enää kasaan.
"- edessäpäin he saattoivat vielä nähdä kaistaleita sinistä kirkasta taivasta, joka ei tiennyt myrskystä mitään, vai tiesikö taivas aina kaiken mitä taivaalla tapahtui?" (s.147)
Juoni on jollain tasolla ajatusten virtaa. Etenkin nuoria lukijoita kiinnostavat varmasti pohdiskeltavat aiheet kuten parisuhde, sukupuoliroolit, kehonkuva, orjuus, sota, luonnonkatastrofit, kulkutaudit, politiikka, uskonto, kulttuuri ja hengellisyys. Tapahtumissa näkyy todellisen maailman vaikutus kuten ilmeiset viittaukset löytöretkiin.
"- miten aika oli venyvää kuin kaikista tahmein hämähäkinseitti, miten se näytti yhtä aikaa pitkältä ja lyhyeltä kuin karhunkorennon siipi-" (s.137)
Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiiriin seitsemäs kirja. Lukupiiriläiset kokivat kirjan lukemisen raskaaksi. Näkökulman alituinen vaihtuminen, tapahtumattomuus ja henkilöiden vaikeat nimet tuskastuttivat. Sadeian hallitseman valtakunnan matriarkaalisuus ja miesten orjuuttaminen herättivät sekä ihastusta että vihastusta. Kirja vaatii mielestäni muutaman päivän sulattelua lukemisen jälkeen. Sitä on katsottava välimatkan päästä nähdäkseen sen ansiot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!