Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa Yösyöttö-romaanissa alkanutta tarinaa Antti Pasasen elämästä yksinhuoltajana. Antin poika Paavo on edennyt elämässään tarhaikään, mikä tutustuttaa Antin päiväkodista saatujen muistilappujen, pienten muoviukkojen ja kallisarvoisina aarteina pidettävien keppien ihmeelliseen maailmaan. Lapsi on oppinut kiroilemaan kassajonossa, kertomaan tarinoita tosina tapahtumina ja kutsumaan isäänsä tyhmäksi, kun ei saa tahtoaan läpi. Antti elää päivästä toiseen lapsiarjen täyttämässä kuplassa. Elämä on päättymätöntä tarhapäivää.

Antti kokee yksinhuoltajan elämän sanansa mukaisesti yksinäiseksi. Hänen on vaikea luoda ystävyyssuhteita, kun kaikki hänen tapaamansa samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset ovat naisia, jotka pitävät hänen lähestymisyrityksiään ystävällisyyden sijasta pervoina. Antti murehtii myös rooliaan kasvattajana. Hän yrittää tehdä parhaansa, mutta silti moni asia menee pieleen. Hän on kädetön täiepidemian iskiessä ja huumeruiskujen ilmestyessä sulavan lumen alta. Päiväkodissa yritetään vakuutella kaiken sujuvan ihan normaalisti. Anttia ärsyttää, kun hän huomaa joutuneensa asemaan, jossa hän korjaa tuttujen naisten kaapinovet ja pesukoneet, kun samaan aikaan muut miehet istuvat baarissa vetämässä vuosisadan kännit. Hän alkaa kaivata iltasatujen lukemisen sijasta miehisiä asioita ydinohjuksista kiihdytysajoihin.

Antti Pasasen tarhapäivä limboon astuu yllättäin Ennin tytär Terttu. Tyttö puhuu paljon ja vaikuttaa tietävän paljon kaikesta. Hän on erityisen tarkka siitä, että hänen kaikki lelunsa ja tavaransa ovat tyttöjen juttuja. Poikien juttuihin hän ei halua koskea pitkällä tikullakaan. Antin ei auta kuin tutustua isopäisten pikkueläinten ja tarkkaan mietittyjen asukokonaisuuksien maailmaan. Hän oppii samalla paljon siitä, kuinka erilaisia lapset voivat olla.

Kirjan tapahtumat ovat eläviä ja musta huumori osuvaa. Lapset on kuvattu niin taidokkaasti, että heidät oikein näkee silmiensä edessä höpöttämässä omia juttujaan, asettelemassa unilelujaan riviin ja mutristelemassa harmistuneina huuliaan. Antti saattaa itsensä - ei kun siis joutuu - aina pulaan. Välillä huomasin miettiväni tilanteita empaattisen tosissani ja välillä täysin huumorin kannalta. Tämänkin kirjan voisi lukea monta kertaa uudestaan ja löytää jokaisella lukukerralla jotain uutta pohdittavaa. Ajatukseni jäivät useasti Antin ex-vaimon luokse, sillä hänen sairautensa on tehnyt hänestä kovin arvaamattoman. Hän saa aikaan miltei mahdottoman ongelman. Toisaalta on tärkeää, että Paavolla on äiti, mutta toisaalta täytyy ymmärtää, että äidin tapaaminen saattaisi olla Paavolle vaarallista.

Tiivistettynä kirja kertoo Antin henkisestä kasvusta miehenä ja etenkin isänä vaikeassa elämäntilanteessa. Se onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä hauska että koskettava. Antin ja Paavon elämän seuraaminen on koukuttavaa. Haluan ehdottomasti pian kuunnella seuraavan osan nimeltään Hammaskeiju.


Helmet lukuhaaste 2019: 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua