Teatterin aika: Yhdestoista hetki

© Kansallisteatteri

Yhdestoista hetki -näytelmä sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 6.3.2019. Sain lipun Kansallisteatterin bloggariklubin kautta. Kyseessä on esitys, joka koostuu dokumenttiteatterista, musiikista ja videokuvasta. Se kertoo politiikasta, demokratiasta, eriarvoistumisesta, ääriajattelun noususta ja ilmastonmuutoksesta. Se saa ajattelemaan köyhien köyhtymistä ja rikkaiden rikastumista. Rahaa poliittisten päätösten takana. Tyhjästä luotua rahaa, joka sysätään vääriin paikkoihin, jolloin peruspalveluihin ei ole enää varaa. Täytyy säästää. Täytyy ryhtyä yhteisiin talkoisiin. Leikata, leikata ja leikata. Kannustaa vähätuloisia vapaaehtoistöihin. Sitten kun joku erehtyy kysymään, onko tämä oikein, niin päättäjät eivät suostu vastaamaan kysymykseen, vaan väistelevät taidokkaasti ja puhuvat asian vierestä. Päättäjistä on tullut empatiakyvyttömiä puhelimensa orjia. He eivät suojele heikkoja, vaan toivovat heidän katoavan muinaisiin hautoihin.

Puheenvuorot seuraavat toisiaan kylmässä ja kolkossa valaistuksessa. Äänimaisemana läppärin näppäimistön rapina. Liukuportaat kulkevat lakkaamatta ylös ja alas kuin talouden suhdannevaihtelut. Mikään ei voi pysäyttää virkapukuisista poliitikoista koostuvaa konetta. Paitsi Äiti Maa, jolle alkaa riittää. Hän nostattaa ilmoille hurrikaanin ja hukuttaa ihmiset mustaakin mustempaan pimeyteen, jossa rahalla ei ole enää mitään merkitystä.

Näin vaalien alla kukin voi itse päätellä, missä tilanteessa suomalainen demokratia tällä hetkellä on. Kansallisteatterin Yhdestoista hetki -näytelmän mukaan kriittinen vaihe on käsillä. Pienet elitistipiirit tavoittelevat omaa etuaan suljettujen seinien sisäpuolella ja vaientavat kaikki poikkipuoliset lauseet. Nyt on yhdestoista hetki kokoontua ja tehdä asialle jotain.

© Kansallisteatteri

Näytelmä asettaa poliitikot ja erilaiset asiantuntijat vastaamaan sanoistaan. Se herättelee ihmisiä ajattelemaan asioita vaikuttamalla tunteisiin. Poliitikkojen fyysisen olemuksen ja hapituksen pilkallisen ylikorostamisen olisin kuitenkin jättänyt pois, vaikka oletan, että sillä halutaan näennäisesti riisua poliitikko valta-asemastaan ja esittää hänet naurunalaisena, jolloin hänen sanomisiaan on helpompi kyseenalaistaa. Näytelmää olisi voinut hieman lyhentää, jotta sen sanoma olisi uponnut yleisöön paremmin. Keskittyminen raskaaseen esitykseen pääsi herpaantumaan. Pitkittyneen saarnan kuunteleminen alkoi tylsistyttää, vaikka musiikkinumerot välillä herättivätkin horroksesta.