Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Eve Hietamies merkityt tekstit.

Eve Hietamies: Hammaskeiju

Eve Hietamiehen Hammaskeiju päättää Antti ja Paavo Pasasen tarinan. Paavo tepastelee ensimmäiselle luokalle. Hän oppii uusia asioita, kuuntelee iltasatuna Risto Räppääjää ja saa hoidettavakseen suloisen gerbiilin. Antti-isä sen sijaan taantuu. Hän kyselee edelleen apua joko googlesta tai naapureilta ja hermoilee poikansa selviytymistä. Hän elää kokoaikaisessa kiireessä eikä enää muistakaan mitään - paitsi tsekata kaverinsa Nellin takamus ja pitää huolen äidin hautajaismuistosta, missä hän pidätteli itkua, jotta ei olisi ´parkunut kuin joku tyttö´. Antti on ihan loppu. Antilla on koko ajan paniikki päällä. Hänen mielestään Paavolle asetetaan liian suuria vaatimuksia. Hän kokee, että lasten on osattava asioita itse jo liian varhain. Paavo osoittaakin Antin ajatukset todeksi useaan otteeseen kuten mennessään pyjama päällä kouluun. Opettaja yrittää vakuutella, että Antti toimii ihan oikein ja että hänen ei tule muistella omia kouluvuosiaan, sillä koulu on muuttunut niistä ajoista. Antti ...

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa Yösyöttö-romaanissa alkanutta tarinaa Antti Pasasen elämästä yksinhuoltajana. Antin poika Paavo on edennyt elämässään tarhaikään, mikä tutustuttaa Antin päiväkodista saatujen muistilappujen, pienten muoviukkojen ja kallisarvoisina aarteina pidettävien keppien ihmeelliseen maailmaan. Lapsi on oppinut kiroilemaan kassajonossa, kertomaan tarinoita tosina tapahtumina ja kutsumaan isäänsä tyhmäksi, kun ei saa tahtoaan läpi. Antti elää päivästä toiseen lapsiarjen täyttämässä kuplassa. Elämä on päättymätöntä tarhapäivää. Antti kokee yksinhuoltajan elämän sanansa mukaisesti yksinäiseksi. Hänen on vaikea luoda ystävyyssuhteita, kun kaikki hänen tapaamansa samassa elämäntilanteessa olevat ihmiset ovat naisia, jotka pitävät hänen lähestymisyrityksiään ystävällisyyden sijasta pervoina. Antti murehtii myös rooliaan kasvattajana. Hän yrittää tehdä parhaansa, mutta silti moni asia menee pieleen. Hän on kädetön täiepidemian iskiessä ja huumeruiskujen ilmestyessä sul...

Eve Hietamies: Yösyöttö

Antti Pasanen saa huomata jääneensä kahdestaan vastasyntyneen vauvan kanssa, kun vaimo kiitää sairaalan pihasta taksilla mahdollisimman kauas pois. Alkaa matka maailmaan, jonka Antti on kuvitellut olevan vain naisia varten. Antti on äijä, joka juo kaljaa ja syö raakaa makkaralenkkiä. Hän viettää aikansa tennistä pelaten ja käy paljon työmatkoilla. Kirjahylly odottaa olohuoneessa kokoojaansa, samoin pallogrilli autotallissa. Isomman auton Antti on toki ottanut asiakseen hankkia. Hänen oletusarvonaan on, että nainen hoitaa vauvan, kun mies jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Antin maailma jakautuu naisten asioihin ja miesten asioihin. Aluksi Antti on sitä mieltä, että vaimon reaktio on turhan radikaali, sillä hän on ollut mitä mainioin aviomies. Ajan kuluessa hän myöntää itselleen toimineensa useaan otteeseen väärin vaimoaan kohtaan. Hän ei tukenut raskautta, vaan vähätteli, ärsyyntyi ja pakeni vastuuta. Hän ei edes siivonnut. Antille ei koskaan tullut mieleenkään, että voisi olla mahdoll...