Maria Veitola: Veitola

Maria Veitola pureutuu kolumneissaan nuoruuteen, työelämään, perheeseen ja ystävyyssuhteisiin. Hän käsittelee vaikeita elämänvaiheita kuten anoreksiaan sairastumista, veljen joutumista onnettomuuteen, isän kuolemaa ja lapsettomuutta sekä myöhemmin lapsen saantia. Veitola sivuuttaa myös puhumattomuuden kulttuuria.

Veitola pohtii rohkealla otteella vaikeita asioita. Hän näkee, että hänen anoreksiaan sairastumistaan ei otettu sairaalassa tosissaan. Sairautta pidettiin pelleilynä ja vuodepaikan viemisenä. Veitola toteaa, että on epäreilua, että lapsettomuutta pitää perustella, mutta alkoholistin kanssa lapsen hankkimista ei. Veitola korostaa, että lapsettomuus ei ole yhtä kuin epäonnistuminen. Hänen mielestään vapaudenkaipuisesta ihmisestä ei tule hyvää vanhempaa. Hänen itsensä on vanhempana vaikea hyväksyä erilaiset kasvatustavat. Hän ei pidä siitä, että jotkut toteavat ´pojat ovat poikia´ ja antavat sillä etuoikeutuksen huonolle käytökselle.

Kolumneissa ruoditaan Veitolan saamaa kritiikkiä. Häntä on arvosteltu kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaikista mahdollisista asioista. Häneen kohdistunut kritiikki etenkin hänen ulkonäöstään on ollut ajoittain erityisen julmaa. Veitola mainitsee oman tv-ohjelmansa, jonka aiheet henkilöityivät häneen itseensä, vaikka työtiimi ja muut tahot päättivät paljon kaikesta, mitä hän teki ja sanoi. Ohjelman tekeminen on haastavaa, sillä toisaalta halutaan paljon katsojia raflaavilla aiheilla, mutta toisaalta murehditaan ihmisten reaktioita. Veitolassa on arvosteltu etenkin hänen sukupuoltaan. Hänelle on sanottu, että hän saisi paljon puheistaan anteeksi, jos hän olisi mies. Veitola korostaa omaan ammattitaitoon luottamista ja ystävien merkitystä. Ystävien kanssa voi olla oma itsensä. Hän haluaa viettää aikaa sellaisten asioiden parissa, joista hän saa voimia. Veitola sivuaa työelämän raadollisuutta, sillä työ voi mennä milloin vain alta. Uuden työn etsiminen on vaikeaa. Tuntuu siltä kuin ei riittäisi omana itsenään, jos ei saa työpaikkaa. Silloin täytyy muistaa, että silloin maailmassa on vika, ei itsessä. Veitola jatkaa ystävyydestä toteamalla, että ystävistä saa luopua, sillä osan on tarkoitus kulkea mukana elämässä vain tietyn matkaa. Hyvä ystävä on sellainen, jonka kanssa huomaa olevansa paras versio itsestään. Ihmiset eivät siis saa elää toisten kustannuksella. Kuluttava ystävyys on pahasta. Veitola toteaa kuitenkin hylänneensä ystävänsä myös siksi, että hän sairastui. Hän ei osannut suhtautua tilanteeseen eikä halunnut pilata omaa hyvää elämänvaihetta. Mielestäni sellainen ystävä ei ole ollut oikea ystävä. Ystävyyteen kuuluu myös huonojen päivien sietäminen - aina ei pysty olla paras versio itsestään.

Veitola miettii ikäkysymystä. Hän toteaa, että naisen ikä on tabu. Kolmekymppisenä hän huomasi, että hän sai jutella ystäviensä kanssa julkisella paikalla ihan rauhassa, sillä parikymppiset pitivät häntä ikäloppuna. Parikymppiset eivät edes nähneet itseään vanhempia ihmisiä - ja jos he näkivät niin he pelkäsivät, että aikuiset näkivät heidän epävarmuutensa. Parikymppiset luulivat elävänsä ikuisesti. Harhassa oli ihana elää. Kolmekymppisenä Veitola halusi cluppaamisen sijasta vain lukea kirjaa riippumatossa. Hän huomasi voivansa pukeutua kuten huvittaa, koska muiden mielipiteet eivät enää kiinnostaneet.

Veitola luonnehtii itseään itsekkääksi ihmiseksi. Hänen isoäitinsä opetti hänelle työssäkäyvän naisen mallin. Hänen äitinsä puolestaan on ollut liian empaattinen, sillä isoäiti on vienyt häneltä kaikki hänen voimansa. Veitola toteaa, että mielipiteitä saa vaihtaa ja se pitää myös suoda muille. Häntä luonnehditaan rohkeaksi, vaikka lapsena häntä kutsuttiin hiljaiseksi. Hän haluaa puhua asiat suoraan, jotta niille voidaan tehdä jotain. Hänen mielestään on rohkeaa puhua muista hyvää ja vastata rakkaudella. Veitola nojaa karjalaisuuteensa, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Hänen mielestään altavastaajien tulisi liittoutua eikä taistella toisiaan vastaan, esimerkiksi naiset samalla alalla. Hänen kokemuksensa mukaan miehille sallitaan työelämässä mennä sieltä missä aita on matalin.

Veitola kehoittaa haaveilun sijasta tekemään asiat nyt. Epämukavuutta pitää kestää ja virheistä ei kannata välittää. Tärkeintä on pitää hauskaa sen asian parissa, mitä haluaa tehdä.

Veitolan ajatukset herättävät minussa ääripään tunteita - joko olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä tai täysin eri mieltä. Mielestäni Veitolan kolumneissa on hyviä ja rohkaisevia kommentteja, mutta myös paljon liian suorasukaisia ja ilkeitäkin ajatuksia. Onko hän kenties kovettunut rankkojen elämänvaiheiden, työelämän sietämättömien paineiden ja saamansa valtavan negatiivisen palautteen johdosta? Vai kenties tarkoituksella itsevarmasti ajatuksia herättävä ja provosoiva?

Helmet lukuhaaste 2019: 11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa