Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: Pakoon Pohjois-Koreasta

Hyeonseo Lee eli lapsuutensa Pohjois-Koreassa, jota hän piti parhaana mahdollisena maana. Se johtui siitä, että hän ei tiennyt ulkopuolisesta maailmasta mitään. Hän eli niin sanotusti normaalia elämää vanhempiensa ja veljensä kanssa. Hyeonseo oppi koulussa tarinoita maastaan ja johtajastaan. Opetus oli ideologista aivopesua. Opetetut asiat tuli opetella ulkoa ja vastaukset karjaista pulpetin vieressä kuin armeijassa. Koululaiset harjoittelivat liikuntaesityksiä, joiden tarkoituksena oli tukahduttaa yksilöllinen ajattelu. Esityksissä tehtiin kuvioita, joten jos yksikin osanen teki yhdenkin väärän liikkeen, koko kuvio hajosi. Lapset pelkäsivät tekevänsä virheen, joka pilaisi koko esityksen. Kouluretket olivat ennemminkin pyhiinvaelluksia johtajan elämän tärkeille paikoille ja hänestä kertoviin museoihin. Hyeonseo kuvitteli, että kaikki olivat tasa-arvoisia ja että johtaja huolehti kaikista. Ateistisen maan johtajaa pidettiin jumalan kaltaisena olentona. Jokaisessa kodissa oli hänen muotokuviaan, joista huolehtiminen oli elintärkeää. Hallitus antoi niiden putsausta varten erikoisliinan, jota ei saanut käyttää mihinkään muuhun. Tarkastajat kävivät ajoittain katsomassa, että muotokuvista pidettiin hyvää huolta. Laiminlyönnistä saattoi joutua pidätetyksi. Tärkeinä merkkipäivinä muotokuvien edessä tuli kumartaa. Niitä ei missään nimessä saanut osoittaa sormella.

Hyeonseo oli 7-vuotias, kun hän näki elämänsä ensimmäisen teloituksen. Hän alkoi myös aavistaa, että ihmiset ovat eri asemassa suhteessa toisiinsa. Lapsia laitettiin jopa adoptoitaviksi, jotta heidän isänsä huono maine ei tahraisi lapsia. Koulunkäynti ei ollutkaan kaikille ilmaista, sillä koulu vaati perheiltä lahjoituksia. Hyeonseo harrasti harmonikan soittoa. Taito oli kulkeutunut Neuvostoliitosta, mutta koulussa opetettiin, että pohjois-korealaisessa kulttuurissa ei ollut ulkomaalaisia vaikutteita. Ihmiset kulkivat kaikkialla ilmeetön ilme kasvoillaan. Heidän kannatti olla varautuneita, sillä mitä vähemmän ihmisiä he tunsivat niin sitä pienempi riski heille oli joutua kateuden kohteeksi ja valheellisesti ilmiannetuiksi epäsosialistisesta teosta. Kaikkien tuli noudattaa esimerkiksi tietynlaista pukeutumista. Viranomaisten lahjominen rikkomusten välttelemiseksi oli yleistä. Kukaan ei puhunut avoimesti politiikasta - ei ainakaan Hyeonseon perheessä, sillä vanhemmat eivät halunneet tyttären vahingossa toistavan puheita väärin ja joutuvan vaikeuksiin. Hyeonseo joutui koulussa osallistumaan istuntoihin. Jokainen syytti jotakuta kielletystä teosta. Syyttämisestä ei saanut kieltäytyä. Syyttäjä saattoi joutua vaikeuksiin sen kanssa, jota hän oli syyttänyt, joten oli yleistä, että ihmiset tekivät sopimuksia toistensa kanssa siitä, että he syyttäisivät toisiaan valheellisilla ja vähäpätöisillä syytöksillä. Järjestelmä teki ihmisistä suorapuheisia ja pahansuopia. Kaikki haukkuivat vaistomaisesti toisiaan. Kukaan ei halunnut auttaa toista, jotta ei olisi itse joutunut vaikeuksiin. Hyeonseo liittyi tavan mukaan pikkupioneereihin, jotka toimivat ilmiantajina.

Muu maailma avautui Hyeonseon silmien eteen pala palalta. Hänen isänsä teki töitä ulkomailla, joten kotona oli vierasmaalaisia esineitä ja vaatteita. Perheellä oli oikeastaan enemmän oikeuksia kuin muilla. Hyeonseo haaveili ulkomaille matkustamisesta. Hän ei voinut tehdä sitä laillisesti, sillä matkustamiseen oli mahdotonta saada lupaa. Hän päätti eräänä yönä kulkea joen yli Kiinaan. Hän koki matkansa paoksi toisesta maailmankaikkeudesta. Hän oppi, että on olemassa monenlaisia tapoja elää. Kiinassa oli paljon ruokaa, ja siellä sai tehdä kaikkea aivan vapaasti kuten laulaa ja katsoa televisiosta ulkomaalaisia ohjelmia. Hän hankki puhelimen ja tutki asioita internetistä. Pohjois-Koreassa fiktiiviset kirjatkin oli sensuroitu. Töitä sai ilman koulutusta ja henkilöllisyyspapereita. Hyeonseo nautti uudenlaisesta elämästä, mutta samalla hän koki kriisin. Hän ei voinut ymmärtää, kuinka Pohjois-Korea ei ollutkaan maailman paras maa. Muualla sitä pidettiin ennemminkin esimerkkinä pahuudesta. Hyeonseon silmät avautuivat Pohjois-Korean nälänhädälle ja kaaokselle. Siellä oli pulaa sähköstä ja lääkkeistä, joten tilalla käytettiin huumeita. Leikkaukset jouduttiin suorittamaan kynttilän valossa ilman puudutusta. Pohjois-Koreassa rehotti salakauppa. Systeemi pysyi kasassa, sillä jokainen oli osa järjestelmää. Kaikki olivat ilmiantajia ja varkaita. Vain johtajaa vastaan tehtyjä rikoksia pidettiin oikeina rikoksina.

Kirja kertoi Hyeonseon pakomatkasta, mihin lukeutuivat lukuisat eri identiteetit, väärennetyt henkilöllisyyspaperit, monenlaiset asuinpaikat ja täpärät välttymiset ihmiskaupan uhriksi joutumiselta. Se kertoi kuulusteluista, vankiloissa olosta, viranomaisten harhauttamisesta ja lahjonnasta sekä yhteistyön tekemisestä epäluotettavien salakuljettajien ja välittäjien kanssa. Lukija sai huomata, kuinka käsittämättömän huonoa poliittisten turvapaikanhakijoiden kohtelu Kiinassa on. Kirjassa seurattiin myös Hyeonseon vaarallista taistelua äidin ja veljen pelastamiseksi.

Hyeonseo kertoi ikävöivänsä kotimaastaan maisemia ja omia tavaroitaan. Monelle pakolaiselle muualla asuminen on hyvin vaikeaa. Heidän elämältään on pudonnut pohja. Kaikki, mitä he ovat elämänsä aikana tehneet on ollut valhetta. Vapaus koetaan pelottavana, kun on tottunut siihen, että kaikkia elämän osa-alueita kontrolloidaan. Moni on palannut takaisin kotimaahansa, vaikka se tietäisikin vankileiriä ja kuolemaa. Etelä-Koreaan paenneiden on hankala sopeutua maahan, sillä noin 60 vuodessa korealaisuuden arvot ovat kahden maan välillä erkaantuneet. Siellä on myös erittäin vaikea saada töitä, sillä koulutusta pidetään suuressa arvossa. Pohjois-Koreassa saavutettu asema ja koulutus käytännössä nollaantuu. Ihmiset tuntevat olonsa alempiarvoisiksi.

Seuraava teksti sisältää oleellisia juonipaljastuksia: Yhdysvaltalainen mies saapuu kirjan lopussa pelastavaksi enkeliksi. Hän maksaa Hyeonseon äidin ja veljen ulos vankilasta. Hän kertoo tekevänsä hyvää, koska niin on oikein tehdä. Hän auttaa, vaikka hän ei edes ole varakas. Minua alkoi ärsyttää, sillä ulkomaalaisten pitäisi ennemmin puuttua suuriin poliittisiin linjauksiin eikä tukea vallalla olevaa epäinhimillistä järjestelmää. Korruptoituneille viranomaisille lahjusten maksaminen vain tukee ihmisoikeuksien vastaista toimintaa. Hämmennyin, kun Hyeonseo päätti mennä naimisiin erään toisen yhdysvaltalaisen miehen kanssa ja viedä perheensä matkalle Amerikkaan. Hän näki maan vapauden symbolina. Minusta Yhdysvaltojen ihannointi oli hämmentävää. Hyeonseon käsitys maailmasta rajoittui selkeästi Pohjois-Korean naapurimaihin ja Yhdysvaltoihin. Alkoi hieman ahdistaa, kun hän tavallaan siirtyi yhdestä aivopesulasta toiseen. Vai oliko jenkin kanssa naimisiin meno suurin henkilökohtainen kosto Pohjois-Korean johtajalle?

Helmet lukuhaaste 2019:  23. Kirjan nimessä on jokin maa