Kolme ihanaa blogivuotta on takanapäin! On ihanaa muistella kuluneita vuosia ja todeta kasvaneensa ihmisenä blogin myötä. Olen oppinut, nähnyt ja kokenut paljon. Kirjabloggaajan elämässä ihaninta on inspiroitua toisista kirjablogeista ja niistä saaduista lukuvinkeistä. Hyvä mieli ja innostus tarttuvat lukijasta toiseen! Blogivuoden aikana toteutuneita unelmia: Lokakuussa suuntasin kulkuni kauan odotetuille Helsingin kirjamessuille . Ajattelin ottavani sillä kertaa ihan rauhallisesti, mutta perille päästyäni en tietenkään pysynyt aloillani, vaan säntäilin paikasta toiseen ilosta pursuen. Oli hauskaa bongata tuttuja kirjailijoita ja nähdä kasvoja kirjablogien takana. Minusta on ollut myös mukava tavata Helsingin kirjabloggaajia kerran kuukaudessa järjestettävässä tapaamisessa. Kirjoihin liittyvien ajatusten jakaminen on ihanaa. Joulukuussa sain kunnian tehdä kirjabloggaajien joulukalenteriin 20. luukun , jossa kerroin käyneeni elämäni ensimmäisessä baletissa. Voin vieläkin muista...
Tervetuloa kirjablogiin! Lukukokemuksia, kirjojen herättämiä ajatuksia, lukuhaasteita, kaikkea kirjoihin liittyvää - ripauksella teatteria ja balettia. Unelmien toteuttamista - tässä ja nyt.