Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

"Kauhutarinat eivät ole hyväksi myöhään yöllä."

Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti
Julkaistu: 2010
Alkuperäinen julkaisu: 1946, 1968
Alkuperäinen nimi: Kometen kommer, Kometjakten
Mistä maasta: Suomi
Suomentanut: Laila Järvinen, Päivi Kivelä
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 144

Pyrstötähti uhkaa syöksyä suoraan Muumilaaksoon. Muumipeikko ja Nipsu matkaavat tähtitorniin selvittämään asiaa ja kohtaavat matkan varrella lukuisia uusia ystäviä. Muumimamma ja Muumipappa odottavat matkalaisia palaaviksi kotiin samalla, kun kaikki naapurit heidän ympärillään keräävät tavaroitaan paetakseen paikalta.

"Tuli ilta. He pysyttelivät niin lähellä toisiaan kuin pystyivät ja kuuntelivat epätodellista hiljaisuutta. - He kaipasivat ystävällisiä pikku ääniä, joita maissa kuuluu illan tullen, lehtien kahinaa yötuulessa, linnun piiskutusta, kotiin kiiruhtavia askeleita." (s.106-107)

Kirjassa eri henkilöt suhtautuvat tulevaan onnettomuuteen eri tavoilla. Jokaisella on myös oma näkemyksensä, kuinka tilanteessa on sopivaa käyttäytyä ja kuinka tulee toimia. Jotkut eivät osaa ajatella asioita laajasti. He keskittyvät vain omaan itseensä eivätkä näe nenäänsä pidemmälle. Toiset ovat täysin muiden avun varassa, jolloin on pohdittava pelastaako mieluummin itsensä vai pysähtyäkö auttamaan. Jotkut huomaavat tilanteen vakavuuden, mutta toimimisen sijasta he päättävät ummistaa silmänsä. Toiset taas ovat selviytyjiä ja jatkavat elämäänsä eteenpäin niistä lähtökohdista, mitä on tarjolla. Jotkut murehtivat ja kuluttavat siihen kaiken energiansa. Toiset pysähtyvät tutkimaan ilmiötä ja haluavat löytää kaikelle selityksen. Jotkut yrittävät kerätä kaiken omaisuutensa mukaansa, kun taas toisille on helppoa olla kiintymättä maalliseen omaisuuteensa.

"- Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku.

- Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti." (s.80)

Onnettomuuden koittaessa tai sen jälkeen pysähdytään huomaamaan, kuinka aiemmin itsestäänselvyytenä pidetty arki on mennyt sekaisin. Kaikki tuttu ja turvallinen on muuttanut muotoaan. Mikään ei ole kuten ennen eikä missään saa olla rauhassa. Tutut maisemat ovat muuttuneet rumiksi ja elottomiksi. Koti tuntuu yhtä aikaa sekä kamalalta että kauniilta. Isät murehtivat lastensa puolesta, äidit yrittävät pitää tavallisia arkirutiineja yllä paniikin ehkäisemiseksi ja lapset muuttuvat ollessaan yksin maailmalla. Lopulta elämä asettuu uusiin uomiinsa ja jatkaa kulkuaan.

"Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä." (s.108)

Minusta oli ihanaa uppoutua muumien ajatusmaailmaan ja seikkailuihin. Pidin kaikesta lukemastani paitsi Niiskun asenteesta. Hän yritti pomottaa muita ja haukkui alituiseen pikkusiskoaan Niiskuneitiä. Minun olisi tehnyt mieli heristää nyrkkiä, sillä kohtelu oli välillä niin epäreilua. Olisin kaivannut paikalle Pikku Myytä puraisemaan mokomaa hännästä, kun kukaan muu ei uskaltanut sanoa mitään. Harmikseni Pikku Myy ei esiintynyt kirjassa. Pidin oikeastaan eniten Piisamirotasta ja Hemulista. Heidän jutuilleen sai nauraa, sillä he olivat niin kovin sympaattisia. Kaikki Muumilaakson asukkaat ovat omalla tavallaan ihastuttavia.

"Isä kumartui Piisamirotan puoleen ja sanoi: - Mitä jos mietiskelisitte vähän aikaa riippumatossa? Eikö se olisi miellyttävää? 

- Te sanotte niin vain jotta pääsisitte minusta eroon, sanoi Piisamirotta." (s.27)

"- Varjelkoon, sanoi hemuli ja kokosi helmansa (hemuli näet pitää aina hametta, syytä siihen ei kukaan tiedä. Ehkä hän ei ole koskaan tullut ajatelleeksi, millaista olisi pitää housuja)." (s.113)

Helmet lukuhaaste 2017: 4. Kirja lisää hyvinvointiasi

100 suomalaista kirjaa: 24/100