Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

"Yksi tyttö, yksi kevät"

Lähteenmäki, Laura: Yksi kevät
Julkaistu: 2018
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 170

Viisi nuorta naista työskentelee vuoden 1918 sisällissodan aikana punaisten puolella. He hoitavat vähäistäkin vähäisemmillä taidoillaan haavoittuneita sotilaita, minkä jälkeen he siirtyvät naiskaartin riveihin. He ovat Aada, joka haluaisi mieluiten perustaa perheen kivan pojan kanssa, Linda, joka suhtautuu kiihkeästi sotatoimiin, Katri, joka toimii siskonsa Lindan varjossa, Jenny, joka sanoo suoraan mitä ajattelee, sekä Bea, joka suhtautuu asioihin kaikella järkevyydellä. Yleisesti ottaen tytöt ovat aika tietämättömiä maailman menosta ja etenkin siitä, mitä todellinen sota oikein merkitsee - siinä voi nimittäin oikeasti käydä todella huonosti.

"Bea sanoi, että muutos oli välttämätöntä, koska asiat eivät olleet hyvin, meidän tyttöjen asiat varsinkaan. - En uskonut, että perheemme köyhyys ratkeaisi taistelulla tai että mikään oikeasti muuttuisi." (s.11)

Tytöt kuvataan tietämättömiksi, osaamattomiksi ja helposti johdateltaviksi. Aada on köyhistä oloista ja työskentelee kenkätehtaalla. Hän asuu tehtaan kortteerissa, jossa talvella lunta tuiskutti oven raoista sisään. Ikkunaverhona toimii vanha alushame. Hän ei voi käydä koulua, sillä pula-aikana on pakko tehdä töitä. Hänen elämänpiirinsä on suppea, sillä hänen viikkonsa koostuu kuudesta työpäivästä ja yhdestä lepopäivästä, jolloin hän tykkää käydä kävelyllä ja haaveilla uusista vaatteista. Bea on kiinnostunut työläisten oikeuksista. Hän haaveilee samasta palkasta kuin miehillä ja lyhyemmästä työajasta. Hän kokee, että naisia ei arvosteta. Nauravia naisia pidetään hupakkoina.

"Meidän täytyy pitää huoli oikeuksistamme, sillä ei niistä kukaan pidä meteliä" (s.35)

Minua kiinnostaisi tietää, millainen merkitys naiskaartilla oli sodan kannalta. Kirjan mukaan aseistautuneita naisia oli punaisten puolella noin 2000. He olivat liittyneet vapaaehtoisesti palkan perässä, poliittisen muutoksen toivossa tai tuttavien vanavedessä. Kirjassa kuvattu naiskaartin komppania oli toiminnassa alle viikon. Tiedonkulku oli niin huono, että he eivät liittyessään tienneet olevansa jo häviämässä sodan. Komppaniaan kuuluneet noin 16-18-vuotiaat tytöt olivat kirjan tapahtumissa pääasiassa vartiointitehtävissä ja etsimässä sotakarkureita. Yleisesti ottaen naiskaartilaisen kohtalo saattoi olla vapautus, vankileiri tai mestaus. Sodan jälkeen tytöt leimattiin raaoiksi susinartuiksi, vaikka he eivät olisi paljon mitään tehneetkään. Suurin osa kirjan tytöistä ei edes uskaltanut ampua, vaikka käskettiin.

"Minä olin vain taapertanut Bean perässä kuin aivoton kana ja luullut saavani tästä rahaa ja ruokaa. Kumpaakaan ei ollut nähty!" (s.48)

Sodan jälkeinen aika on haastavaa, sillä sodasta toipuminen kestää pitkän aikaa. Vastakkainasettelu ei vähällä häviä. Kuinka olisi mahdollista rakentaa kaikille parempaa maailmaa?

"Minusta oli järjetöntä tehdä lapsia tähän maailmaan. Joka toinen lapsi kuoli syntymänsä jälkeen, ja punikkitytön isätön lapsi saatettaisiin ottaa sijaiskotiin" (s.125)

Helmet lukuhaaste 2018:  6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa

YA-lukuhaaste:  Kirja omalta TBR-listalta

1918 -haaste