Heidi Köngäs: Sandra

"Hänen hätänsä oli minun hätääni."

Köngäs, Heidi: Sandra
Julkaistu: 2017
Mistä maasta: Suomi
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Otava
Sivumäärä: 285

Sandra ja Janne elävät elämäänsä torppareina töitä tehden ja lapsia kasvattaen. Vuoden 1918 sota sekoittaa heidän kaikkien elämän. Ohi kulkeva punaisten joukko pakottaa Jannen mukaansa ja jättää Sandran selviytymään kaikesta yksin. Raskaana oleva Sandra suorittaa kuuliaisesti taksvärkin, kyhää jostain väkisin olemattoman verran suuhunpantavaa ja tekee kaikki talon työt. Hän yrittää olla pysähtymättä miettimään läheistensä kohtaloa ja pelkäämättä ympärillä vellovaa sotaa.

"Janne kertoi, että siellä oli vaadittu vaikka mitä kuvitelmaa: ilmaista koulunkäyntiä, äänioikeutta, kaikille vapaata lääkäriä, naisille täyttä tasa-arvoa ja lisäksi kieltolakia, jonka mukaan alkoholijuomain valmistus ja nauttiminen olisi kiellettävä. - mitähän ne meidän talon rengit siitä tuumii, kun ovat tähän asti olleet niin persoja viinalle - kiusasin, että ´mene, mene nyt heti niille akiteeraamaan, että heittävät sen viinan kokonaan pois!´" (s.42)

Kirjassa käydään aika kattavasti läpi kaikki pahat asiat, mitä naiset saattoivat kohdata 1900-luvun alun Suomessa. Naiset joutuivat tekemään enemmän työpäiviä kuin miehet, sillä naistyöpäivä ei vastannut miestyöpäivää. Muutenkin työt oli jaettu tarkasti sukupuolen mukaan eikä toisen sukupuolen töihin saanut missään nimessä kajota. Naiset joutuivat pahimmassa tapauksessa luopumaan lapsistaan, jos heidän miehensä kuoli. Lapsista tuli huutolaislapsia, jotka joutuivat töihin ja saivat osakseen huonoa kohtelua. Köyhät naiset saattoivat joutua synnyttämään lapsensa yksin, kun heillä ei ollut varaa kätilöön. Pahinta oli, jos lapsi sai alkunsa raiskauksen seurauksena. Se oli kaikella tavalla häpeällinen kohtalo, minkä johdosta saattoi jopa menettää henkensä. Muutenkaan raiskauksen uhriksi joutuneilla ei ollut mitään mahdollisuuksia vaatia oikeutta rikoksen tehneelle. Saman kohtalon sai myös naimisissa oleva nainen, jonka mies pahoinpiteli häntä. Naiset joutuivat kuuntelemaan rumia puheita miesten taholta. Kukaan ei mennyt naimisiin yli säätyrajojen, vaikka ylempisäätyiset miehet saattoivat olla hetken aikaa suhteessa alempisäätyisiin naisiin. Sodan aikana naiset saattoivat joutua joukkoraiskauksen uhriksi. Heidän tehtäväkseen jäi vainajien peseminen ja hautaan saattaminen sekä sairaista huolehtiminen.

 "Pelkäsin sitä kasvamista, että kuinka saan itseni varjeltua." (s.125)

Kirjassa kuvataan myös äärimmäistä köyhyyttä. Ei voi edes kuvitella tilannetta, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään syötävää. Ei ole edes kenkiä laitettavaksi jalkaan, vaikka ulkona on tulipalopakkanen. On vain jaksettava tehdä töitä aamusta pitkälle yöhön, vaikka omia töitä ei siten ehdi tehdä ja vähäisellä palkalla ei saa ostettua yhtään mitään. Köyhillä on vähäinen ihmisarvo, ainainen kylmä ja nälkä. He, jotka viime hädässä uskaltautuvat hakemaan kunnan apua, menettävät siitä hyvästä äänioikeutensa. (Oliko todellakin näin!?) Kirjassa käsitellään myös mielenterveyshoitoa, johon kuului muun muassa puissa asuminen ja värillisten lasien läpi katsominen.

"Enhän minä ole mitään kapinaa aloittanut, mutta olen saanut kärsiä kaikin tavoin, vaikken ole koskaan tahtonut muuta kuin elää omaa elämääni niin siivosti ja ahkerasti kuin suinkin kykenen." (s.246)

 "Mihin ne säädyt maailmasta voivat hävitä? Kuka sitä olisi voinut kuvitellakaan?" (s.70)

Kuvaus oli niin vahvaa ja elävää, että jäin lukemisen jälkeen haukkomaan henkeäni ja pyyhkimään silmäkulmiani. En muista vähään aikaan lukeneeni mitään yhtä vaikuttavaa.

"Sodilla oli aina pitkät jäljet, jotka eivät lakanneet koskaan silloin, kun aseet vaikenivat." (s.280)

Helmet lukuhaaste 2018: 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

1918 -haaste