Kävin retkellä Rikhardinkadun kirjastossa. Päivä oli aurinkoisen keväinen. Ihmisiä oli paljon liikkeellä kaduilla, mutta sisällä kirjastossa oli aika hiljaista. Varsinkin lastenosasto kaikui tyhjyyttään. Kiinnitin huomioni siihen, kuinka kirjasto oli yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kirjasto oli kaunis sekä ulkoa että sisältä. Olisin halunnut istua punaisten verhojen peittämien ikkunoiden eteen lukemaan kirjaa, mutta olin kirjastossa oikeastaan vain piipahtamassa.
Kiinnitin huomiota tabletteihin, joita sai lainata kirjastokäyttöön, sekä hyllyyn, johon oli koottu helmet lukuhaasteen kirjoja liittyen mereen. Lainasin niistä yhden, joka kuulosti mielenkiintoiselta. Kyseessä oli Helena Wariksen Linnunsitoja.
Lastenosastolta löytyi erikoista taidetta, muumitalo sekä kirjoja satudiplomia varten.
Muista kirjastoretkistäni voit lukea aiemmista postauksista.
Voi että, ihan sydän ilosta ja nostalgiasta hypähti kuviasi katsoessa ja lukiessa; kiitos! Rickhardinkadun kirjasto oli ensimmäinen kotikirjastoni ja voi sitä riemua, kun sitten sai kortin oikein aikuisten osastolle... Sisään astuessa ja kirjaston oman tuoksun aistiessa mielen valtasi odottavan juhlava tunne, vanhoilla rakennuksilla on sielunsa:)
VastaaPoistaRikhardinkadun kirjasto on kenties ihanin kaikista. Toivottavasti sen olemassaolo ei vaarannu keskustakirjastohankkeen vuoksi...
VastaaPoista