sunnuntai 21. tammikuuta 2018

J.R.R. Tolkien: Hobitti



Kirja on saatu arvostelukappaleena WSOY:ltä.

"Matka oli kuin tästä huomiseen ja pitempikin."

Tolkien, J.R.R.: Hobitti eli Sinne ja takaisin
Julkaistu: 2017
Alkuperäinen suomenkielinen julkaisu: 1985
Alkuperäinen julkaisu: 1937
Alkuperäinen nimi: The Hobbit
Mistä maasta: Iso-Britannia
Suomentanut: Kersti Juva

Runot suomentanut: Panu Pekkanen
Jälkisanat suomentanut: Jaakko Kankaanpää
Kuvittanut: Tove Jansson
Jälkisanat: Brian Sibley
Kustantaja: WSOY
Sivumäärä: 340


Hobitti Bilbo pääsee elämänsä seikkailulle, kun velho Gandalf ilmestyy hänen ovensa taakse ja valitsee hänet tärkeään voron tehtävään. Joukko kääpiöitä nimittäin tarvitsee hänen apuaan kostaakseen lohikäärme Smaugille, joka on kauan sitten vallannut heidän kotivuorensa aarteineen. Eeppinen seikkailu on vaaroja täynnä. Bilbo on vähällä joutua peikkojen välipalaksi, kivijättiläisten viskomien kivien murskaamaksi ja hiisien kiduttamaksi. Hiidet vihaavat kaikkia ja kaikkea, joten he keksivät pahaa aiheuttavia laitteita. Sudet auttavat hiisiä ilkeissä teoissa. Pahanteossa ovat myös nälkäiset hämähäkit, epäluuloiset metsähaltiat ja menetettyä omaisuutta havittelevat järveläiset. Matkan aikana Bilbo kohtaa onneksi myös ystävällisiä olentoja kuten nauraen laulavia haltiamieliä, uljaita kotkia ja nahanvaihtaja Beornin. Pitkä vaellus kulkee halki erämaiden, vuorien, metsien ja jokien aina yksinäiselle vuorelle asti, jossa pahamaineinen lohikäärme Smaug odottaa.

"Bilbo tiesi että kaukana kaukana lännessä, missä kaikki oli epäselvää ja sinistä, oli hänen oma maansa, jossa elämä oli mutkatonta ja turvallista, ja jossakin siellä oli hänen pieni hobitinkolonsa. Häntä puistatti." (s.67)

Kaikille kansoille on tärkeää muistaa oma sukulinja. Jokainen peilaa lähes kaiken omiin sukulaisiinsa ja taistelee oman suvun oikeuksien puolesta. Kaikilla on myös omat heikkoutensa. Kääpiöt ovat kullanhimoisia, hiiden yksinkertaisesti pahoja, ihmiset ahneita kaupantekijöitä tulleineen ja metsähaltiat ottavat hyödyn irti tilaisuuden niin salliessa. Hobitit sen sijaan ovat tyytyväisiä arkipäiväisiin asioihin, kuten aamiaiseen aamuauringossa. Heitä ei kiinnosta aarteet tai sodankäynti.

"Jos useampi meistä pitäisi suuremmassa arvossa ruokaa ja huvia ja laulua kuin kulta-aarteita, olisi maailma hauskempi paikka." (s.315)

Kirja oli mielestäni ihana, hauska, jännittävä ja surumielinen. Minusta oli huvittavaa lukea toistuvia ilmauksia Bilbon ja kääpiöiden vaelluksesta, sillä he olivat aina joko ´synkissä mietteissä´ tai ´sekapäisinä´ tekemässä jotain vaarallista. Ihastuin Bilbon hahmoon, joka on perin sympaattinen ja omalaatuisen rohkea. Rakastuin myös kääpiöihin, jotka vaikuttivat huvittavilta ailahtelevine mielialoineen ja erikoisine tapoineen. Haltiat sen sijaan tuntuivat oikuttelevilta ja arvaamattomilta. Pidin myös kohtauksesta, jossa Taru sormusten herrasta -kirjasta tuttu Klonkku tapaa Bilbon ja menettää kallisarvoisen näkymättömäksi tekevän taikasormuksensa. Minusta Hobittia oli miellyttävämpi lukea kuin Taru sormusten herrasta -kirjaa, joka on ollut minulla kesken vuosikausia. Kirjan satukirjamaisuus ja Tove Janssonin taianomainen kuvitus innostivat lukemaan. Huomasin vertaavani kirjaa elokuviin aina, kun luin kohtauksen, joka oli esitetty elokuvassa eri tavalla. Toisaalta se ei haitannut lukuelämystä, vaan toi siihen lisäväriä, kun sain pohtia kirjan ja elokuvan eroja. Hobitti on moniulotteinen, maaginen ja ajatuksia herättävä kirja, jonka varmasti haluaa lukea uudestaan!

"Hän ajatteli jälleen mukavaa tuoliaan takan edessä kotikolon mieluisimmassa oleskeluhuoneessa ja sitä miten vesipannu lauloi kiehuessaan. Eikä ajatellut viimeistä kertaa!" (s.57)

"Merkillistä mutta totta on, että äkkiä on kerrottu tarinat hyvistä asioista ja hauskoista päivistä eikä niissä ole paljon kuuntelemista, kun taas kaikesta siitä mikä on hankalaa, pelottavaa ja suorastaan surullista tulee hyvä tarina, tai jos ei muuta niin ainakin pitkä." (s.63)


Helmet lukuhaaste 2018: 29. Kirjassa on lohikäärme

2 kommenttia:

  1. Minä luin tämän vasta, kun olin lukenut TSH:n - tosin siitä on aikaa jo vuosikymmen. Pitäisikin lukea tämä uudestaan nyt aikuisena. Ystäväni kehui, että tämä oli erittäin hyvä kirja lukea ääneen ekaluokkalaiselle lapselle, ja kirjasta sai kuulemma paljon enemmän irti kuin yksin lukiessa.

    VastaaPoista
  2. Pidin myös tästä kirjasta enemmän kuin Sormusten herrasta, tässä on hyvää sadun tuntua ja toisaalta oli mukavaa että myös "hyvisten" heikkoukset olivat hyvin esillä ja se myös reippaasti johti konflikteihin ilman että sympaattisyyttä liikoja menetettiin...
    Tämä leffaversio sen sijaan ei oikein innostanut, kun ei tästä kirjasta massiivista trilogiaa saa kuin väkivallalla (siinä missä Sormusten herran leffaversiosta pidin)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!