Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta

Tiina Miettinen on koonnut kirjan "Piikojen valtakunta. Nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla" väitöskirjansa "Ihanteista irrallaan. Hämeen maaseudun nainen osana perhettä ja asiakirjoja 1600-luvun alusta 1800-luvun alkuun (2012)" pohjalta. Haastavaa tekemisessä on ollut lähteiden puute, sillä rahvas on esiintynyt vain käräjäpöytäkirjoissa ja tilastoissa. 

"Vain harvoin naisista löytyy tarkempia tietoja, sillä tiedot kirjautuivat vain, jos tapahtui jotain poikkeuksellista. Harvalle naiselle kuitenkaan tapahtui. Niinpä asiakirjoja lukemalla naisten elämä näyttäytyy alistettuna, eikä naisia juuri näy asiakirjoissa." (s.166)

Erilaisten elämäntarinoiden lukeminen on kiehtovaa. Varsinkin lähdemateriaalin rivien väliin kurkistaminen. Kauan sitten eläneiden naisten ajatuksia ja motiiveja voi vuosisatojen takaa vain arvailla. Naiset joko rakastuivat tai solmivat liiton järkisyistä tai halusivat kiivetä ylempään säätyyn. Puolison iällä ei ollut merkitystä. Naiset pitivät huolta omista oikeuksistaan kihlauksen ja avioliiton aikana. He saattoivat myös olla menemättä ollenkaan naimisiin. Naiset huolehtivat oman osansa suvun hengissä pitämisestä ahkeralla työpanoksellaan tai matkasivat muihin maisemiin piikomaan, sillä rippikoulun käynyttä naista ei voinut kukaan määrätä pysymään aloillaan. Naisilla saattoi olla aviottomia lapsia, ensimmäisen avioliiton lapsia ja seuraavien avioliittojen lapsia tai ei lapsia ollenkaan. Avioeron saattoi saada karkaamalla (mutta silloin sai peräänsä kiinniottajia) tai puolison hylättyä tai tehtyä aviorikoksen, mutta se oli vaikeaa ja naista leimaavaa. Naiset pystyivät nostamaan statustaan olemalla vaikkapa kuninkaan rakastajattaria. Eräskin nainen päätyi kuningattareksi asti. Tarinoiden kautta välittyy naisten maailma, jossa periaatteessa mikä tahansa on mahdollista.

"Avioliiton pyhyys ja sen suojeleminen oli äärimmäisen tärkeää. Naimisissa olevan miehen lankeemus naimattoman naisen kanssa voitiin sallia, mutta naimisissa olevan naisen lankeemusta ei koskaan. Ero oli siinä, että naineen naisen syrjähyppy vaaransi suhteesta mahdollisesti syntyvän lapsen isyyden määrityksen." (s.89)

Täytyy kyllä sanoa, että lukemieni tietokirjojen valossa en haluaisi elää 1600-luvulla. (Tosin löytyy sieltä hyviäkin puolia.) Suomessa ei ollut kunnollisia teitä, joten kuljettiin paljon veneellä. Ihmisillä oli pula ruoasta. Terveydenhoito toimi parantajien ja välskärien voimin. Oikeudenkäynneissä vatvottiin muun muassa sukuriitoja, avioliittoon ja siveellisyyteen liittyviä asioita ja noituusepäilyjä. Rangaistukset olivat kovat sakoista kuolemantuomioon. Muun muassa lapsen synnyttäminen avioliitossa olevalle miehelle (vaikka mies olisi raiskannut), lapsen kuolema synnytyksen jälkeen (lapsenmurhasta syyttäminen) ja kaksinnaiminen johtivat kuolemaan. Merille kadonneen aviomiehen tilalle ei kannattanut hankkia uutta, jos ukko ilmestyisikin ovelle. Rangaistukset annettiin eri tavalla eri ihmisten kohdalla, vaikka rikos olisi sama. Ihmisen asema yhteiskunnassa ja todistajien määrä ja asema vaikuttivat paljon siihen, millainen tuomio annettiin. Ulkomailta saattoi saapua ryöstäjiä tai sotilaita kaappaamaan ihmisiä orjuuteen. Ruotsi, johon Suomi kuului, määräsi niin sanottuja ylimääräisiä miehiä armeijaansa sotaretkille, kaivoksiin tai muihin töihin (muun muassa palkollisasetus), joten väestö koostui pääasiassa naisista, joiden vastuulla oli lapsista ja tilasta huolehtiminen. Naiset olivat miesten holhouksen alaisia (vuoteen 1864 asti), mutta ainakin 30-vuotisen sodan aikana ainoita, jotka saattoivat tehdä kaikki työt. Naiset saattoivat harjoittaa omaa ammattiaan kuten välskärin tai krouvarin toimea, vaikka olivat naimisissa. Kirkko piti kirjaa ihmisten uskonnon harjoittamisesta ja ehtoollisella käymisestä. Kuolleisuus oli suurta. Tuskin kukaan eli vanhuuteen asti. Työkyvyn menettänyt ihminen menetti myös oman arvonsa. Tiivis suku- ja kyläyhteisö huolehti toki omistaan. Tilalla asuivat lapset, tädit, sedät ja muut sukulaiset, jotka olivat selviytyneet elämän koettelemuksista hengissä. Leskeksi jääneiden kannatti hankkia nopeasti uusi puoliso, jotta elannon hankkiminen ja lasten saaminen eli elämän jatkuminen olisi turvattuna. Naisten ei tarvinnut olla neitsyitä avioituessaan. Muutenkin ihmiset menivät naimisiin yli 30-vuotiaina kerättyään ensin varallisuutta perheen perustamista varten. Kaikki kynnelle kykenevät tekivät töitä sukupuolesta riippumatta. Naiset saattoivat lähteä koettamaan onneaan toisille tiloille piian asemassa. Ihmiset olivat luku- ja kirjoitustaidottomia. He eivät välttämättä tienneet omaa ikäänsä. Ihmiset kuuluivat eri säätyihin. Aateliset elivät omaa elämäänsä. Heidän avioliittonsa olivat järjestettyjä. Nainen, joka meni naimisiin muun kuin aatelisen kanssa, menetti perintömaansa. Häneltä vaadittiin kauneutta, oppineisuutta ja kodinhoidollisia taitoja. Ylellisyysasetus takasi sen, että koreasti pukeutuminen kuului vain ylempisäätyisille.

"Patriarkaalisuus maanomistuksen ja perheen ihanteena vahvistui 1600-luvun kuluessa. Se merkitsi, että sekä omaisuus että ammatti siirtyivät mieslinjaa pitkin pienessä ydinperheessä sukupolvelta toiselle." (s.115)

Rakastan sukupuiden tutkimista. Olen tietokirjoja lukiessa joutunut entistä enemmän kasvokkain totuuden kanssa, että suvun jäseniksi merkityt ihmiset eivät välttämättä olekaan verisukulaisia. Niin sanottuja oikeita sukulaisia on mahdotonta tietää. Varsinkin aatelisten joukossa oman pojan puuttuessa adoptoitiin poika, jotta suku ei sammuisi. Oikeastihan verisuku silti sammui. Toisaalta muutenkin on mahdotonta seurata sukulinjaa. Varsinkin jos katsotaan sukua sekä miehen että naisen näkökulmasta. Sukuhaaroja on lukemattomia ja ne ulottuvat tavoittamattomiin.

"Jos naimisissa oleva isäntämies syyllistyi luvattomaan suhteeseen, hän taatusti teki parhaansa salatakseen asian. Isäntä saattoi naittaa naisen alustalaiselleen korvausta vastaan tai maksaa rengille, jotta tämä ottaisi lapsen nimelleen." (s.117)

Kirjassa on kurkistuksia menneisyydessä eläneiden naisten elämään. Historian näkee yleensä yleistyksinä. Kirjassa nostetaan esille yksilöitä ja poikkeustapauksia aikakauden yleisestä linjasta. Kaikki eivät kokeneet samankaltaista kohtaloa kuten vaikka elokuvissa annetaan ymmärtää. Kirja tuo esille erilaisia näkökulmia.

"Jotkut joutuivat vaikeuksiin, mutta suurin osa pärjäsi ja selviytyi. Ne, joiden kävi huonosti, ovat jättäneet näkyvät jälkensä asiakirjoihin." (s.169)