tiistai 29. kesäkuuta 2021

Mid-Year Book Freak Out tag 2021



1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen tähän mennessä lukenut 43 kirjaa. Yoko Ogawan Professori ja taloudenhoitaja on jäänyt vahvasti mieleen inhimillisyytensä vuoksi. Kirjan henkilöt tuntuvat edelleen eläviltä. Tunnelma on säilynyt mielessä vahvana.

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Jessica Townsendin Onttorokko. Morriganin ajojahti. Kirjasarjan maailma, Nevermoor, on kiehtova. Se on yhtä aikaa sekä maaginen että synkkä. Kirjoja lukiessa tuntuu siltä, että Nevermoorissa voi tapahtua mitä vain.

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Minulla on hyllyssä Antonio Iturben Auschwitzin kirjastonhoitaja, joka olisi tarkoitus lukea tänä vuonna.

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Anniina Mikaman Myrrys kiinnostaa.

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Ernesto Sabaton Tunneli on kauttaaltaan ahdistava.

6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Luin viimein Kalevalan kokonaan. Olen yllättynyt, että sen lukeminen oli niin helppoa ja viihdyttävää.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Jennifer Clement ja Cecilia Samartin ovat tehneet minuun vaikutuksen.

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

Yoko Ogawan kirjassa Professori ja taloudenhoitaja esiintyvä professori on aivan ihana. Hän on niin sympaattinen, etten kestä.

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Yoko Ogawan kirjasta Professori ja taloudenhoitaja valitsen professorin. Voin kuulla muistilappujen kahinan.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Cecilia Samartinin Mofongo. Kirjan tapahtumat tuntuvat todellisilta.

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

En ole tänä vuonna nähnyt kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia.

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Vaikea sanoa. Ehkä #28päivääkalevalaa erottuu joukosta.

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

En ole ostanut yhtään kirjaa tänä vuonna, mutta olen saanut Otavalta Stuart Turtonin kirjan Pimeitten vetten paholainen, jonka kansipaperi on mielestäni kaunis.

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?

Lukutavoitteena on lukea paljon kirjoja eri maailman maista, joista en ole vielä tähän mennessä lukenut yhtään kirjaa.

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Voisin tehdä itsekin :)
    Luin Kalevalaa ja Kanteletarta koulun alaluokilla. Tykkäsin silloin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyksiin on hauska vastata joka vuosi vuoden ollessa puolessa välissä :) Kiva lukea kysymyksiin vastauksiasi, jos teet tämän myös!

      Poista
  2. Onttorokko on ollut minullekin vuoden paras jatko-osa. Ei ehkä ihan niin hyvä kuin sarjan kaksi ekaa osaa, mutta tykkäsin silti tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin itse eniten toisesta osasta. Se oli jännittävä.

      Poista
  3. Hauska haaste!
    Tässäpä minun versioni:
    https://kuunneltua.blogspot.com/2021/07/mid-year-book-freak-out-tag-2021.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!