Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Entinen matematiikan professori elää elämäänsä muistisairauden kanssa. Hänen muistinsa ulottuu vain 80 minuutin päähän. Taloudenhoitaja saapuu kotiin joka aamu kuin ensimmäistä kertaa. Professori tarkistaa pukuunsa kiinnitetystä muistilapusta tilanteen paikkaansapitävyyden ja suuntaa muistilaput kahisten työpöytänsä ääreen ratkomaan matemaattisia ongelmia. Hän nauttii myös taloudenhoitajan pojan opettamisesta. Poika on saanut lempinimen Juuri neliöjuuren muotoisen päänsä mukaan. Professori ja Juuri jakavat yhteisen kiinnostuksen pesäpalloon, joka on matemaatikon unelmalaji, sillä sitä pystyy tarkastelemaan matematiikan kautta. Professori pitää itsensä elämässä kiinni matematiikan avulla. Hänen ydinolemuksensa pysyy kasassa, vaikka muistoja puuttuisi. Matematiikka piristää mieltä ja tuo iloa elämään. Rutiinit ja koskettava ystävyyssuhde Juureen luovat turvallisuuden tunnetta ja toivoa elämän jatkuvuudesta.

"Kaikenlainen hämmennys teki Professorin murheelliseksi. Jos me vain pysyisimme vaiti, hänen ei tarvitsisi tietää siitä mitä oli menettänyt, eikä tuota menetystä olisi hänen kannaltaan edes olemassa." (s.97)

Kirjan tunnelma on sydämellinen ja lämminhenkinen. Professorin elämäntilanne ei niinkään ole surullinen, vaan haikea ja elämänmyönteinen. Hän elää hetkessä, mutta pystyy matematiikan ongelmia ratkoen siintämään katseensa myös tulevaan ja kiinnittämään itsensä menneisyyteen. Hän on osa katkeamatonta jatkumoa. Toiset ovat aloittaneet matemaattisten arvoitusten esille noston jo kauan ennen häntä, ja toiset tulevat jatkamaan työtä vielä kauan hänen jälkeensä.

"Värähdän ihmetyksestä tuntiessani, kuinka maata, jolla seison, kannattelee toinen, vielä sitäkin syvempi maailma. Sinne voi mennä vain matematiikan ketjua seuraamalla - - Ainoa varma asia on se, että ketjun päässä odottaa totuus." (s.129-130)

Ajattoman ystävyyden kuvaus oli liikuttavaa. Taloudenhoitajan suhtautuminen asiakkaaseen elävänä ja tuntevana ihmisenä oli ihailtavaa. Silmäni kyyneltyivät kirjan loputtua. Professori tuntui todelliselta henkilöltä. Hänen hellyyttävä tarinansa toi lohtua. Sydän pakahtui, kun luki ihmisistä, jotka suhtautuivat erilaisuuteen ja sairastuneeseen myötätuntoisesti ja empaattisesti.

"Professorin kaipaama hiljaisuus sijaitsi sydämessä, paikassa, jonne ulkomaailman häly ei kantautunut." (s.102)

Kirja on instagramissa toimivan notfastjustfuriousbooks lukupiirin kymmenes kirja ja samalla viimeinen, jonka lukemiseen osallistun. Lukupiiriin kuuluminen on ollut uskomattoman avartava kokemus. Olen lukenut kirjoja, joihin en olisi ikinä tarttunut ilman lukupiiriä. Yhteiset viikottaiset keskustelut kerran viikossa ovat olleet kiinnostavia ja antoisia. Vaalin muistoa ja lähden innolla uusien lukuhaasteiden pariin!