Siirry pääsisältöön

Alain Mabanckou: Pikku pippuri

Orpokodin lasten viikoittainen kohokohta on pastori Papa Mupelon vierailu. Eräänä viikonloppuna uskonmies ei saavukaan paikalle, vaan orpokodin johtaja ojentaa lapsille punaiset huivit ja naulaa 'Kongon sosialistisen vallankumouksen pioneerien toimitila' kyltin oveen. Uskonnon tilalle nousee imperialismin vastaisuus ja Neuvostotasavaltojen liittoon tukeutuminen. Raamatun tekstien sijasta opiskellaan ulkoa presidentin puheita. Mooses alias Pikku Pippuri päättää karata.

"Kun valkoiset saapuivat Afrikkaan, meillä oli maa ja heillä oli Raamattu. He opettivat meidät rukoilemaan silmät kiinni ja kun avasimme silmämme, heillä oli maa ja meillä oli Raamattu." (s.25)

Kirjan takakannessa kuvataan, kuinka "Pikku Pippuri on veijarimainen kasvutarina ja absurdi poliittinen satiiri Kongon 1970-luvun sosialistisen vallankumouksen kuohuista". Alla lukee vielä, että "vastoinkäymisestä toiseen ajautuvan Pikku Pippurin naivistisessa seikkailussa sekä puidaan Kongon historiaa ja etnisiä jännitteitä että kirjoitetaan uudelleen Oliver Twistin, Mooseksen ja Robin Hoodin tarinaa".

"Lisäksi ne vilit vangitsivat youmbeja myydäkseen heitä vieraisiin kuningaskuntiin! Minulle ei kannata tulla kertomaan siitä, miten valkoiset opettivat vileille orjakaupan säännöt. Valkoiset eivät vielä edes olleet täällä silloin, piste!" (s.37)

Pikku Pippuri seikkailee sattumuksesta toiseen. Hänen suhtautumisensa elämään on välitön. Kaikkea sattuu ja tapahtuu, vakavaa ja ahdistavaakin, mutta Pikku Pippuri ei jää kurjuuteen makaamaan, vaan luovii tietään eteenpäin. Hän ei ota elämää vakavasti. Kaikki eteen tuleva kohdataan sellaisenaan. Loppua kohden suhtautuminen muuttuu enenevässä määrin yhä hullunkurisemmaksi. Pikku Pippurin käymien keskustelujen tahti kiihtyy ja kiihtyy. Hän on kuin estradilla. Lopussa on jo ihan päätöntä menoa.

"- Entä jos ei tottele sääntöä, mitä sitten tapahtuu?
- No sitten ihmiset kirjoittavat ja puhuvat miten sattuu, eivätkä he ymmärrä toisiaan." (s.45)

Kirjailijan tyyli kirjoittaa on päältä päin herkullinen, mutta sisällöltään tulinen. Kielellä leikittelyn alla sivalletaan yhteiskunnallisilla aiheilla mustien välisestä orjakaupasta sosialismiin, zairelaisesta prostituutiosta ranskalaiseen lääketieteeseen, hyvä veli -politiikasta taikauskoon. Aina löytyy joku, joka on olevinaan toista ylempänä. Joku, joka kertoo, miten asioita oikeasti pitäisi hoitaa. Ketjusta ei löydy alkua eikä loppua. Kaikki on kiinnittyneinä yhteen. Kuka oli ensin? Kuka tulee seuraavaksi? Kukaan ei voi ryhtyä pelastajaksi, sillä sortajaa ja sorrettua ei voi erottaa toisistaan. Kaikki me olemme korvattavissa. Kukaan meistä ei ole ainutlaatuinen. Meidän tarinamme on kerrottu jo tuhansia kertoja.

"Pikku-Jussi ja Robin Hood olivat suhtautuneet toisiinsa ensin varauksella, sillä eihän kukkokaan päästä uutta kukkoa kanalaan tärkeilemään ja ilmoittamaan kanoille, että tästä lähin hän ilmoittaa auringonnoususta." (s.101)

"Ajatus siitä, että voisin olla vain yksi Mooses satojen tai tuhansien muiden joukossa -" (s.15)

Kommentit

  1. Sisältä tulista kuin kannen chilit, mutta myös
    runsaudensarvi yhteisöllisyyttä, ystävyyttä, huumoria, satiiria ja surumieltäkin.

    On kuin mielikuvituksessaan olisi kulkenut halki värikylläisen, hedelmiä, tuoksuja ja iloisia huudahduksia pursuilevan afrikkalaisen torin ja toiselle laidalle päästyään, kirjan kätösistään laskiessaan kulauttaisi raikkaan suullisen viileää vettä, todeten no huh-huh, mikä kokemus.

    Macanckoun Kuppinurin, 2020, on myös yhtä ilotulitusta, jota lukiessa ei pitkästy vaan riemastuu;)

    VastaaPoista
  2. Pikku Pippuri on satiirissaan valloittava, mutta samalla pohjavireeltään vakava katsaus Kongon lähihistoriaan. Kirja sai googlailemaan lisätietoja maasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset kirjat ovat sekä parhaimpia että pahimpia, jotka pakottavat etsimään lisää tietoa! Ei jää aikaa lukemiseen, mutta löytyy uutta ja kiinnostavaa tietoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!